Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Tämä on nyt vähän kummallista, mutta yritän selittää hieman...



Minulla on yksi poika, ja nyt odotan monen ultran mukaan tyttöä. Jostakin syystä olen jotenkin " pettynyt" , kauhuissani ja peloissanikin. Olisin halunnut toisen pojan.



Kuulkaapa syitäni, ne vasta hulluja ovatkin.



Pelkään jotenkin, etten tajua tytärtäni ollenkaan. En osaa ajatella, että minulla on mitään tyttöjen juttuja jakaa hänen kanssaan. Oma äitini oli mielenterveysongelmainen, jonka johdosta olin täysin hyljeksitty hänen puoleltaan lapsena. En koskaan kokenut mitään tyttöjuttuja, minulla ei edes ollut yhtä ainutta mekkoa koskaan lapsena. Suurimman osan lapsuudesta elinkin lastenkodeissa.



En tänä päivänäkään osaa ostella ilokseni vaatteita, enkä ole kovin naisellinen. Pojan kanssa tämä kaikki ei häirinnyt, nyt pelkään, että en osaa olla tytön äiti! Kun katselen muita naisia, he ovat niin naisellisia, ja samoin heidän suloisesti puetut tyttärensä. Tiedän, että nämä ovat pintapuolisia juttuja, mutta vaivaavat silti!



Jotenkin haluaisin, että sitten minun tytölläni on kaikki, mitä pieni naisenalku voi ikinä tarvita, mutta en edes osaa kuvitella, mitä hän tarvitsee! En ole itse koskaan ollut pikkutyttö, niin hullulta kuin se kuulostaakin:(



Anteeksi sekava sepustus, en osaa tätä järkevästi muotoilla:(

Sivut

Kommentit (23)

Tyttäresi vuoksi suosittelisin, että menet tämän asian kanssa kunnon ammattitaitoiseen terapiaan. Ei ole mikään kevyt asia, että äitisi on hyljeksinyt sinua. Voi ihan oikeasti paljon vaikeampi olla tytön kuin pojan äiti, koska omat kokemuksesi äidistä valirtettavasti todennäkäisesti heijastuvat enemmän suhteessa tyttäreesi kuin poikaasi. Valitettavasti näin vain on. Kannataa hakea ajoissa apua, niin saat luotua tasapainoisen suhteen tyttöösi!

Eli on olemassa neitejä, jotka imevät ympäriltään kaiken mahdollisen naisellisuuden ja pukevat hörselöä päälleen, vaikka äiti pyrkisi minimoimaan kaiken. Uskon, että osaat olla äiti tyttärellesi siinä missä pojallesikin. Jos se sinua kovasti huolettaa kuitenkin, käy juttelemassa esim. psykologille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oma äitini oli suorastaan antinaisellinen, inhosi kaikkea " nättiä" ja antoi sen näkyä. Itse en ole yhtä jyrkkä, mutta melkoinen " rekkakuski" naiseksi. Oma tyttöni on käynyt läpi prinsessa ja muut vaiheet ihan itsekseen ja enempiä kasvattamatta. Lapset tarvitsevat rakkautta ja välittämistä. Ihan kaikki muu tulee itsestään!

Rohkeasti vaan!

Vierailija:

[quote]




Jotenkin haluaisin, että sitten minun tytölläni on kaikki, mitä pieni naisenalku voi ikinä tarvita,









KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE!

Jokainen ihminen on oma persoonansa ja jostain kummasta ne sukupuolierot vaan tulee, jos ovat tullakseen. Ei sinun tarvi kasvattaa tytöstä tyttöä, pääasia että kasvatat hänestä ihmistä. Olet vaan oma itsesi.



Meille puolestaan odotetaan poikaa ja ollaan molemmat vähän kauhuissaan siitä, koska minulla ei ole veljiä, eikä miehellänikään. Siskoja sen sijaan löytyy. Ollaan siis molemmat kasvettu " tyttökulttuurissa" , välillä mietityttää, osataanko tarjota poikien juttuja kun tyttöjen jutut tulee paljon enemmän luonnostaan.

En tiedä osaisinko puhua näistä jutuista kellekkään ammatti-ihmiselle, olen aina vierastanut ajatusta sellaisesta. Mutta tämäkin, että sai purkaa täällä auttaa jo!



Minäkin haluan uskoa, että luonto hoitaa, se on sitten oma tytär, jonka kanssa yhdessä kasvetaan ja meille muotoutuu ne omat jutut. En vain halua, että hän jää jotakin paitsi, siksi, etten minä osaa hänelle sitä jotakin tarjota! Järjetöntä...



Tuskinpa hän nyt kuitenkaan syntyy pienenä muotipissiksenä, joka heti synnytyssalissa vaatii ylleen viimeisen muodin mukaiset vetimet:) Onhan minulla aikaa tutustua niihin pinneihin ja kimalteisiin kun hän on pieni, eikä varmaan sinänsä eroa pojasta vielä niin olennaisesti.



Toisaalta odotan hänen syntymäänsä, tahdon hänet kyllä kovasti. Nämä kummalliset epävarmuuden tunteeni kohdistuvat vain itseeni. Ehkä jotenkin pelkään, että tyttäreni pettyy minuun äitinä! Se ehkä on se pohjimmainen ajatus. Tässä varmaan vaikuttaa juuri tuo oma äitisuhteeni.



Täytyy vain uskoa, että olen eri ihminen kuin äitini, eikä se kuulu oman tyttöni kasvamiseen mitenkään, millainen hänen mummonsa oli.



No niin, säästän teidät enemmiltä sekavuuksilta, kiitos vielä kannustuksesta!



ap

Tyttökin saa leikkiä pikkuautoilla ja pukeutua siniseen. Turhia paineita naisellisuuden korostamisesta ei kannata ottaa.

T. pojan äiti, joka tykkää pukea poikaansa esim. punaiseen ja violettiin


Muutenkin, jos lapsuus vaivaa tai asioita on jäänyt kaivelemaan, mene ihmeessä psykologille puhumaan. Lapsuuden traumat kun tuppaavat astumaan esille juuri äitiyden kynnyksellä ja usein sitä siirtää omaan lapseen huonoja malleja, joita kotoa on peritty.

Jos et siis halua toistaa kaavaa, olisi hyvä saada purettua sun kurjaa lapsuutta jpnkun ammattilaisen avustuksella.



Zemppiä!



ei kaikki tytöt kerää päälleen hörhelöitä ja vaadi pinnejä tukkaan ja leiki pelkkiä nukkeleikkejä... meillä ainakin hameita käytetään harvoin (vaikkakin alkaa olla jo pientä orastavaa vaaleanpuna-kautta), tukkaa ei saa laittaa ponnareille (pinnit kelpuutetaan mutta vain jos tukka pitää saada pois kasvoille valumasta), autoilla leikitään lähes yhtä usein kuin nukeilla...



Ja meillä se on isä joka lapsen kanssa enemmän leikkii niitä nukkeleikkejä, me keskitytään enemmän tähän liikunnalliseen puoleen tytön kanssa :-)

Pelkäsin kanssa tytön saamista tosi paljon ja olin itsekin yllättynyt, kuinka kovasti olin alitajuntaisesti toivonut poikaa.

Vauva oli kuitenkin pienenä vastasyntyneenä nyyttinä vielä niin " sukupuoleton" , että siinä vaiheessa kiintyminen tapahtui kuin itsestään. Jossain vaiheessa, n. puolen vuoden tienoilla ajattelin hetkittäin, että lapsihan oli ihan pojan näköinen, mutta sitten yhden vuoden jälkeen uskalsin pukea ekoja mekkoja ja aloin tosiaan nauttia vauvan tyttömäisyydestä. Nykyisin rakastan pukea hänet pinkkeihin hörsöihin, vaikka tyttö ei välitä niistä ollenkaan.

ehkä itsekkin löydät hieman naisellisuutta tytön myötä ;) minä myös inhosin ennen kaikkea tyttömäistä ja vaaleanpunaista, nyt en muuta tytölleni pukisikaan, sillä ansaitseehan prinsessani hienot hepenet..

Oikeasti, todella kapeaa ajatella, että " oikea" tyttö ja nainen on ulkonäkökeskeinen, prinsessamainen, herkkähipiäinen shoppailija. Ja että muunlainen tyttöys/naiseus on vääränlaista.



Mene ihmeessä juttelemaan psykologille, mutta ei siksi, että saisit pääsi säädettyä oikealle pinkkitaajuudelle, vaan siksi, että käsityksesi sukupuolirooleista normalisoituisi. Huh!

Ei tyttöjen kanssa tarvi välttämättä hömpöttää mitään vaate-, hius- tai meikkijuttuja. Sinusta ei tarvitse tulla himoshoppaajaa tyttären myötä. Ole rauhassa sellainen tyttären äiti, kuin sinusta luontevalta tuntuu. Nuo kaikki ns. tyttöjutut ovat kuitenkin lähinnä pintaa eivätkä merkitse mitään sen rinnalla, että rakastat lastasi.

Täällä yksi, jonka äiti hylkäsi, kun olin vuoden vanha (viinan huuruinen elämä vei hänet).

Nyt minulla on neljä tyttöä, joista vanhin jo murrosikäinen. En minäkään mistään naisellisistä ylihömpötyksistä ole piitannut; koskaan ei ole muoti tai vaikka sisustusjutut kiinnostaneet. Mutta iloseni olen omille tytöilleni ostellut esim. kauniita vaatteita jne. Eli heille haluan antaa hyvin paljon (niin materiassa kuin eritoten henkisesti). Nautin siitä, että voin tarjota heille niin paljon.

Vierailija:

Lainaus:


ei kaikki tytöt kerää päälleen hörhelöitä ja vaadi pinnejä tukkaan ja leiki pelkkiä nukkeleikkejä... meillä ainakin hameita käytetään harvoin (vaikkakin alkaa olla jo pientä orastavaa vaaleanpuna-kautta), tukkaa ei saa laittaa ponnareille (pinnit kelpuutetaan mutta vain jos tukka pitää saada pois kasvoille valumasta), autoilla leikitään lähes yhtä usein kuin nukeilla...



Ja meillä se on isä joka lapsen kanssa enemmän leikkii niitä nukkeleikkejä, me keskitytään enemmän tähän liikunnalliseen puoleen tytön kanssa :-)




Minäkin tein valtavasti ihania essumekkoja tyttärelleni kolmen pojan jälkeen ja sain pukeakin pari vuotta.

Siitä lähtien hän piti vain farkkuja ja oli oikein rempseä tyttö!

Itsekin olen ollut vähän poikatyttö! Mutta ihanan " kaverin" saat tyttärestäsi kunhan hän kasvaa! Minunkin poikatyttö kuitenkin halusi korvikset jo 4v kun yhdellä hoidodda oli! Ja niinpä laitoimme!


Uskon nimittäin, että luonto hoitaa homman ja sinä ikään kuin kasvat tytön äidiksi. Eihän pieni vauva vielä vaadi mitään naisellisia juttuja joten sinullakin on aikaa valmistautua.



T. pojan äiti joka uskoo odottavansa tyttöä:)

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat