Sivut

Kommentit (33)

Piti oikein hätistellä mies kaupungille,että saan rauhassa tulla teitä katsomaan! No,nyt se lähti innoissaan kiertämään musiikkiliikkeitä; saas nähdä, montako kitaraa ja vahvistinta se taas raahaa olohuoneen nurkkaan kokeiluun. On muuten oikein fantastisen ihanaa imuroida, kun lattiat vilise piuhoja ja kaikki nurkat täynnä isoja soitinlaatikoita! No, sitä saa, mitä tilaa..



Mä en ainakaan muista heränneeni viime yönä kertaakaan! En edes tiedä, kävinkö pissalla! Tosin olen kyllä oppinut viime aikoina suorittamaan vessakäynnit melkeinpä heräämättä.



Yöllä oli kuulemma iskenyt rakkauspuuska: Mies oli herännyt keskellä yötä siihen, kun oli halannut sen päätä pihtimäisellä otteella ja tunnustanut rakkauteni. Heh, mahtoi olla kokemus!



SYNNYTYSKUUMETTA on siis muillakin, kuin mulla! Tuijotan lehtien imetyskuvia haikeasti ja haaveilen siitä, kun voin suukottaa vauvaani. Mies saa lähes päivittäin tuntea kärsimättömyyteni nahoissaan. Kiukuttelun määrä on selvästi verrannollinen raskausviikkojen määrään nähden!



VANILJA pohdiskeli raivotarjontaan kääntymistä. Neuvolan th sanoi, että yleensä kääntyvät rv 36 mennessä mutta ei ole tavatonta, että kääntyy vasta esim. rv 38.



MÖHÖMAHA:

Pohdiskelit Sussun raskausviikkoja. Ne olivat muistaakseni samat kuin mulla eli tänään 36+3.



Tsemppiä myös lähestyvän synnytyksen odotteluun!



ALMIKSELLA on myös ollut kovat paikat. Kovasti jaksuja myös Turkkuseen!



MIITULLE onnittelut vapaan viikonlopun johdosta!



OP:lle painon noususta. Mulla myös heittelee aika lailla. Toissakerralla neuvolassa oli laskenut 2 vkossa 200g ja nyt viimeksi noussut yli 2kg puolessatoista viikossa. Meidän pitää varmaan hillitä vihannesten syöntiä, koska suklaastahan moinen ei ainakaan johdu!! ;D



MIRAGELLE jaksuja raskausmyrkytystaistoon ja onnittelut todennäköisestä tytöstä!



MARTINA: Toivottavasti vuotojen syyt selviävät, ei oikein kuullosta valkovuodolta, kun on noin runsasta.



NAPAPIIRIä taas mittailin ja sain lukemaksi 118,5cm. On se vaan aikamoinen köntsä raahailla mukana!



Mulla on hankaluuksia vessassa, pissatessa en tahdo saada rakkoa tyhjäksi. Pitää punnertaa oikein tosissaan. Painaakohan pikkuihminen rakkoani jotenkin oudosti?



Muuten oma olo suht ok. Vatsanahka on niiiiin pinkeä, ettei hyvää asentoa löydy enää missään asennossa. Kylkiä ja niveliä särkee jatkuvasti mutta nämähän nyt eivät ole mitään uutta. Vauva on taas pari päivää ollut tosi eloisa ja potkii tosi kovaa kylkiluihin.



+Tamperelaisten treffit!!!

+Sain jo veroehdotuksen ja suht isot palautukset tulossa. MAHTAVAA!!!

+Ihan kohta minusta tulee äiti!!!



Voimia kaikille sairasteleville ja suppareiden kanssa taisteleville,

kääntykööt myös kaikki perätilavauvat!



Jansku 36+3

Laru: oliko se sitteri just loppu jossa oli sitä vihreetä? Kun mä ajattelin sitä tilata meille.. Että vihreestä tykätään täälläkin, olohuonetta on osin sisustettu sillä värillä.. =)



Mamalla ollu jännät paikat! Onneks kerkesit jarruttaa ajoissa, ja mukava että pääsit heti neuvolas kuuntelee vauvan sydänäänet!



Mites martina??! Miten yö meni? Tuntuu tosiaan hullulta, että ois ollu valkovuotoa vaan se lorahus.. Mulla tuosta ekasta ilmeisesti vuosi lapsivesi, sitä ei koskaan varmistettu. Itse epäilin kuitenkin. Mutta aina kun tein sen sidetestin niin mitään ei tullu.. =/

Kuitenkaan en tiedä sitten, että missä vaiheessa se lapsivesi meni. Epäilivät sitten laitoksella, kun poika oli syntyny että se lapsivesi on tainnu karkailla. Kun pojallakin oli sitten tulehusarvot korkealla heti syntyessään.. No, tiiä sit..



k.a. sulla synnytyskuume, mulla pelko. Se iski eilen illalla, ja nyt jos alan ajattelemaan niin iskee paniikki. Mä mietin jo että miten se vois niin ku tulla vaan, mutta eihän se onnistu. Eikä sekään ettei se tuliskaa, eihän se nyt tuonne mahaan voi jäädä.. Voi voi..



Mulla väsyttäääää!! Nyt aamulla ajattelin että antasin mitä vaan jos saisin nukkua niin kauan kun haluan. Vaikka viime yönä nukkuin 9 tuntia niin aamulla tuntu että ei se riitä mihinkää! Ja tuntuu edelleen..



Huomenna sitten ois se ultra.. Se on kyllä ihan mukavaa, onpahan jotain jännää tiedossa.. =) Mieskin aiko lähteä mukaan, kun hänen sisko ilmoitti että voi kattoa tota esikoista.. (siel menee pari tuntia, ku pitää mennä käyrään jne. niin ei välttämättä tuo poika jaksa siellä olla mukana..)



Missäs muuten murmeli on? Vai enkö sitten oo huomannu häntä?



No mutta, aamupalalle..



+ huominen ultra

+ tänään ei tarvi kokata, ku eilistä makaroonilaatikkoa jäi.. =)



miitu rv 37+2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meen kättärille uudestaan nyt testeihin kun lorahtaa niin paljon ettei tosikaan.. Ottavat uudet kokeet ja tutkivat kohdunsuun tilanteen jne.

Takamus perhekerhossa litimärkä, hävetti oikein nousta penkista kun pyllyn kuva jäi penkkiin:)



Toivottavasti heillä olis nyt aikaa vähän paremmin tutkia tilannetta...





martina 37+1... aamulla olikin tullut yksi päivä liikaa merkittyä:) No ei se niin vakavaa:)

Kerrankin aikaa kirjotaa rauhassa, kun poika on päiväkodissa.

Täälä onkin jo monella kovempia suppareita ym.. taitaa alkaa syntymään niitä toukukuisia enemmänkin. Tää meittin vaavi ei synny varmaan vasta kun heinäkuussa :-D.. ei vaa jos ei ny sinne asti mee kumminkaan, madam mamma ennusti että syntyis 20.5, vaikka laskettu aika on jo 8.5, plaah toiv. ei pidä paikkansa.



Täälä on sitä samaa synnytyskuumetta kun jollakin muulla. Mielenkiinnolla odotan kuinka synnytys tällä kertaa käynnistyy, kun viimeks jouduin melkein käynnistykseen viikolla 42+0, kunnes alkokin omat supparit aamulla.



Yöt on menny ihan levottomiks, viime yönäkin oli tuskasen kuuma ja koko ajan piti vaihtaa asentoa..voi vitsi kun sais nukkua mahallaan!

Vauva onneks ymmärtää nukkua yöt ja alkaa taas aamusta melskaamaan ja sitä jatkuukin sit iltaan asti..



Nam, tänään pääsee taas syömään kunnolla, kera hyvän seuran..iltaa odotellessa siis, nyt täytys mennä vähän tekeen kotihommia, ettei mee koneella istumiseks tää oma aika.



Hyviä vointeja kaikille..maaliviivat häämöttää :)

ÄITE 37+0, jes jes

Kotona ollaan, mies lähti iltavuoroon ja nyt hetki huilitaan.



Neuvolassa tänään todettua:

Painoa + 800g/vko, eli kokonaissaldo nyt 9.6 kg

RR 121/74

Pissa puhdas

Sf-mitta 33

Vauva rt aika alhaalla, mutta ei kiinnittynyt, sykkeet n 145 ja liikkeet ++

Hb:ta ei mitattu, kun oli viimeksi niin hyvä, ja huomenna meen verikokeeseen, jossa se kumminkin mitataan, joten se selviää sieltäkin

Uusi aika ensi viikon keskiviikoksi. Tällä tietoa ei enää lääkäriä tai äitipoli käyntiä, ellei sitten la:n jälkeiselle viikolle, jos ei mitään oo siihen mennessä tapahtunut.

Sokereita mittaan viimeisen kerran tänään, ens kerralla palautan mittarin, kun arvot on tähän asti olleet erinomaiset.



Laitoin vihdoin viimein postia madam mammalle, jos vaikka ehtis vastaamaan. Sen verran uteliasta tyyppiä oon. :)



Eilen illalla oon nukahtanut melko nopeasti, kun en ole edes kuullun isännän kotiintuloa. Neljän aikaan heräsin neidin ' äitii' :n ja vieressä näytti nukkuvan. :) Sitten se mokoma soittaa vähän ennen kahdeksaa Kankaanpäästä. :O Koska se sinne oli lähtenyt??? Veljensä kanssa oli lähtenyt skootteria hakemaan veljen tytärpuolelle. Tuli onneksi kotiin ennen neuvolaa, niin pääsin vaihteeksi yksin.



Mutta pitää mennä etsimään neidille vaatteita. Oli vähentänyt housuja ja saanut vaipan pois, joten pitää etsiä jotain tilalle ennen kuin kastelee lattian... Voih!



Äippä 36+2

Meillä tuli viimeyö nukuttua ihmeen hyvin, mutta kummasti sitä aina herää kun kylkeä kääntää, jotenkin kai kun sen mahan joutuu heittämään puolelta toiselle... =)

Vauva tuntuu vielä sujuvasti heittävän volttia mahassa, ei siis ole kiinnittynyt edes perätilaan vaan nyt on poikittain.

Joku ihmetteli sitä kiinnittymistä, (anteeksi en muista nickiä), Niin viikolla 36 pitäis olla kääntynyt ja kiinnittymässä, mutta jotkut vauvat laskeutuu vasta synnytyksessä. Että sitä odotellessa... Vaikka odotan nyt neljättä niin kaikki mut lapset on olleet kiltisti viikolta 18 rt:ssa niin tämä on näköjään erilainen nuori... =)

Levottomat jalat ja turvotus vaivaa täälläkin ja vauvan asennon takia närästys on huimaavaa. Tuntuu että ruokahalua ei ole minkäänlaista vaan kaikki ällöttää. Ja paha olo on koko ajan.

Huomenna onneksi lääkäri niin jos siltä saisi jotain apua.



Inhottava pukea päälle melkein mitä vaan kun ei oikein taivu ja maha on aina tiellä. Aamutakistakin loppuu mitta kesken..

Ja ne pilkut paidan rintamuksella kun rinnat on alkaneet jo heruttamaan. Täytyis muistaa aina ne suojat, mutta kun ei toi muisti oikein pelaa....



Poistun tästä valittamasta, mutta plussia

+leivon mokkaruutuja

+ huomenna lääkäri

+ mies siivosi eilen



ihaa78 rv 35+3

Mama, hui mikä tilanne. Onneksi kaikki hyvin.



Miitu, se oli just se sitteri missä oli vihreetä loppu. Kuulemma ollut tosi suosittu. En yhtään ihmettele, kun kaikki muut markkinoilla on niin värittömiä tai punasävyisiä. Tosiaan tilasin sitten sen Chiccon ja odottelen kuinka pian tulee. Eilen tuli viesti, että se lähti heti iltapäivällä DHL:n kyydissä ja nyt vaan odotellaan. Kiva nähdä miltä se oikeesti luonnossa näyttää, kun on aika värikäs.



Ostin muuten sitten eilen vihreetä verhokangasta. Kun siitä vihreestä eilen kirjottelin. Se on kyllä sellasta ihan läpikuultavaa kangasta, että saa nähdä miltä se ikkunassa näyttää. Ihme pesänrakennus vietti täällä menossa. Mun äiti lupasi tulla perjantaina ikkunat pesemään. Aion kyllä itsekkin autella, kun pe on jo se maaginen 34-viikkoa ylitetty. Mies saa torstaina ottaa verhot alas.



Minnis, huomenna tosiaan me saavutetaan se 34-viikkoa. Mulle on koko raskauden sitä jauhettu lääkärissä, joten pitää varmaan juhlistaa jotenkin :)



Kukas se kirjotteli siitä synnytyskuumeesta vai miten se nyt oli ilmastu. Mullakin on sellanen olo, että kai tästä kohta lähdetään, kun kaikki muutkin pinossa, mutta sitten taas muistan, että tosiaan vasta toukokuun lopussahan se la on ja vasta liian vähän viikkoja :) Että jalat tiukasti ristiin vielä.



Martina ikävä, että sulle jäi epävarma tunne nyt siitä lapsivedestä testistä huolimatta. Mutta kyllä sä varmaan jo pian pääset ponnistamaan ;)



Laru rv 33+6

Täällä olo odottavan toiveikas. Ei hullumpaa, yöt nukuttu ihmeen hyvin (*kopkop*) jne. Supistussarjoja tulee kuitenkin jo, ja vauvan pää painaa niin alas, että reidet aina välillä puutuu. Olo on sellainen, että ei tämä nyt vielä tällä viikolla synny, muttei tässä kuukautta enää mene...



Lapset vielä vappuun asti hoidossa. Mun pitäis tälläkin hetkellä oikolukea gradua (menossa painoon vk päästä), mutta keskittymiskyky nolla. Ihana olla täällä kotosalla vaihteeksi, olen pessyt pyykkiä jne. Huuto.nettiin olen kohta pistämässä tytölle vaatepaketteja, kun nyt meille on taas poikaa luvattu. Tai kyllä ajattelen vielä rinsessan saavani joskus, mutta pinkit toppapuvut jne. saavat lähteä kaapeista tietä viemästä. Rakkaimmat ja käytännöllisimmät (ja vähän tilaa vievät) saavat jäädä odottamaan mahdollista toista käyttäjää.



Raivostuttava tämä sää, kun saa olla kaikki mahdolliset kamppeet eteisessä pyörimässä. Ja meillähän ei ole eteisessä kaappia!! Pihakin kuralla, joten jälki sen mukaista...



Onneksi MAMAlle ei käynyt kurjemmasti kolarissa, vaikka varmasti säikäytti!



SEKSISTÄ: Täällä maistuu, jos vain en kerkeä nukahtaa ennen! Miestä vähän välillä ?nolottaa? On tämä kummallinen sektori elämässä kun vielä kahdesta ihmisestä kyse.



Mutta nyt pitää hakea jotain hyvää. Tavallinen ruoka maistuu tosi huonosti, mutta mites ne herkut kelpaa... Taas piti käydä aamulla kaupan kautta...



Joo, pitäisi olla aivan muissa hommissa. Mutta mukava kun sivutkin taas toimivat ja pääsen juttuihin mukaan!



OM rv 34+6 (ensimmäisen la:n mukaan vk enemmän, minkä verran mulla taas oli, kun edellinen syntyi... )

...eli hyvä, että nyt tutkivat kunnolla tilanteen. Kuulostaa niin paljolta, että voiko muka valkovuotoa olla. Ja jos muuten ei aikaa tahdo löytyä niin istu jöpötä siä niin kauan, että ottavat asian tosissaan ja selvittävät sen.

En yleensä pahemmin mittän kommentoi, kun niin huonnosti jää nimimerkit mieleen... Mut nyt siis yritän :)



Ida-Antonia: laitathan sitten tuntemuksiasi liinastasi, kuhan sen saat! Itsekkin mietin kyseisen liinan ostoa...



Mirage: NYT SIT VAAN HUILIT!! Minulla oli esikoista odottaessa raskausmyrkytys ja sen kanssa ei oo leikkimistä. Se onkin niin inhottavaa, kun et itseäsi kipeeksi tunne( pääkipu tietysti) ja pitäis vaan rauhassa olla... Minä olin reilun viikon osastolla hiimailemassa ja synnytystä yritettiin käynnistää neljänä eri päivänä. Lopulta meni hätäsektioon, kun eteni niin rajusti. Pieni tyttö syntyi 2590g vaikka painoarvio edellisenä päivänä oli 3700g... Pienuus johtui myrkytyksestä, mut hyvin on kasvanut ja oikein terve 3,5v on nyt =D

Tämän kirjoitan vain, että malttaisit ehkäpä paremmin olla tekemättä mitään!! Voimia kovasti...



Tänne ei sen ihmeempiä. Eilen neuvolassa kaikki ok ja odotellaan vaan. Mies on torstai-iltaan saakka reissussa, ni eipä meillä kiirekkään ole lähteä synnyttämään...

Äiti tulee huomenna kylään, kun oli miehensä kanssa päätöksen Etelä-Suomeen muutamisesta tehneet ja samalla käy torstain kahdessa työhaastattelussa. Aika utopiselta vielä tuntuu ajatus, että asuisivat tässä lähellä, kun nyt asuuvat 500km päässä, niinkuin muutkin sukulaiset :(



Mukavaa päivän jatkoa =D



reemis 37+6 ja tytöt 11/03 09/05

Neuvolassa käyty;



Juhlin viimeviikolla, että ei ollut tullut yhtään painoa, juu ei tosiaan olisi kannattanut...

Ei ollut kuin 2,3 kiloa viikossa tullut lisää!!!! APUA! :( Nyt meni sitten 84 kiloa rikki... Tosin turvotusta on jonkun verran...



Sf oli 31,5-32 eipä osannut päättää kumpi luku olisi ollut parempi...

pisu oli puhdas

RR 124/76

HB 118

Obsidania syön minäkin, aina kuin muistan ja hb onkin pysynyt samana 3 viikkoa.



sykkeet oli 160, kuten esikoisestakin



Kohdun pohja oli jo lasvenut navan kohdalle, että todella alhalla vauva on.

Puhuin tuosta limavuodostani ja totesi, että tietää paikkojen kypsymistä.

Tuosta valkovuodosta sanoi, että voi tulla ihan lorahtamallakin, niin että housut kastuu.

Poika nukahti sitten autoon, ja nukkuu edelleen sängyssään. Mitähän tuosta iltapäivästä tulee, kun nukkuu unensa jo nyt??



Ihanaa tänään pääsee syömään :) Tarvii varata sitä rennietä mukaan, niin ei pääse närästys niskanpäälle.



Larulle siitä sitteristä; No pitihän se arvata, että tuo juuri on loppunut :( Olisikohan joku lastentarvike myynyt noita ABC-desingin sittereitä?

Tosin sähän menit jo tilaamaan Saksasta, eipä ole ainakaan samanlainen kuin naapurilla :)

Joku muukin ( Miituko? ) etsi kivaa sitteriä, toivotaan että löytyy!



Ihanaa, mähämaha saa vauvan perjantaina :) Koitahan jaksaa odotella vielä pari päivää!



K.A kuumeili jo synnytystä, niin minäkin! Mä olen niin kyllästynyt näihin rikkonaisiin öihin, iskias-kipuihin, närästykseen, you name it!

Ja hyvät viikothan tuolla olisi jo syntyäkin...



Millonkas se sussu on viimeksi ilmoitellut itsestään? Oliko pe vai la? Kohta varmaan saadaan sieltäkin suunnalta viestiä :)



Seksistä ollut puhetta; Juu puheen asteelle se jää meillä... Ihan kuollutta on, ukon halut herää vasta 22 jälkeen, niin mä olen silloin jo ihan valmista kauraa nukkuun..

Ehkä nyt alkaa uusi aikakausi tuonkin suhteen kun otetaan kaikki ÄSSÄT käyttöön :)



Mitähän muuta... Pitäs varmaan ruveta laittaan viestejä ylös, niin vois muistaakin jotain :)



Noh, palataan myöhemmin asiaan...



OP, Käpy 37+0 *POKS* ja " Iivari" 1v7kk

Ekana heti tietokoneelle.. Sattui olemaan auki kun mies yövuoron jälkeen oli käynyt koneella ja nyt meni nukkumaan ;-)



Meidän isompi tuossa äsken heräsi ja rupesi rakentamaan legoilla. Hän siinä sitten ilmoitti että " äiti kyllä minä muistan pestä vauvalta sitten kakan" ja vähän myöhemmin " äiti kyllä minä muistan antaa vauvalle maitoa" . Ihana kun sekin odottaa kovasti :-) Pitää antaa apulaisena vähän sitten hoitaa, taitaa olla sitten kunnia tehtävä :-) Tosin en taida antaa pyllyn pesussa auttaa, mutta vähän helpommissa asioissa..



Jep, maha senkun kasvaa ja olo käy tukalaksi, hoh hoijaa.. Pienemmän perässä en enää pysy millään ja se muistaa välillä kokeilla sitä.. Millon juossut parkkipaikalle ja milloin ajanut potkumopolla tielle karkuun.. Vähän aiheuttanut paniikkia äidille. Onneksi mitään ei ole sattunut eikä joka päivä tuota tee!



Ihanaa, varmasti kohta kuullaan ensimmäisiä synnytystarinoita. Niitä sitä odottelee :-)



Nyt täytyy alkaa laittamaan aamupalaa ja sitten leipomaan kääretorttua, kun tulee vieraita :-)



P. + Toukka 37+4 ja isoveljet kohta 3v ja 5v.

Eilen tuli käytyä neuvolassa, joten päivittelen noita tietoja tännekin. Painoa oli tullut 1200g/6 päivää, paineet oli 130/75, pissa puhdas, sf-mitta 31, sydänäänet oli hyvät. Huonoja uutisia oli se että neuvolatäti epäili masutyypin olevan edelleen perätilassa, vaikka lääkäri 6 päivää aikasemmin oli sitä mieltä että kääntyny... :( Nyt sitten ootellaan että millon pääsee ultraan katsomaan mitä siellä näkyy.



Oma olo on aika inhottava, kädet ja jalat on turvoksissa ja kipeet. Käsiä ei saa edes nyrkkiin ilman suurta taistelua. Masu painaa ylhäällä sekä alhaalla, vaikka ei mikään hirmunen olekkaan. Napapiiri oli 118 kun tuossa mittailin. Supistelee tasaseen tahtiin, mutta eipä nuo mitään kipeitä supistuksia ole. Voisi kyllä jo vaavi tulla ulos, niin helpottaisi tää olo edes hieman.



Nyt tuli tällänen lyhyt valitusvirsi, lähden tästä siivoilemaan ja pesemään pyykkiä. Jos vaikka mieli siitä piristyisi.



AngelEyes 36+5

Jännittää ihan kauheasti. Kauheesti mietittävää ja ajeteltavaa.

Olis se vaan niin helppoa mennä synnyttäään normaalisti kun etukäteen ei voi jännittää niin paljoa kun ei yhtään tiedä että koska lähtö on.

Lastenhoitaja on palkattu jo kotiin perjantaiksi ja en tieä joutuuko vielä olemaan viikonlopunkin.

Katsotaan nyt että kuinka paljon mies jaksaa olla sairaalassa kanssani.

Tietty lapset tarvitsevat häntä enemmän nyt kotona koska äitikin on poissa.

Sain edellisellä kerralla sairaalassa yhden hengen huoneen koska oli vapaana. Siellä mahtui olemaan juuri se yksi sänky ja yöpöytä ja vessa oli sängyn vieressä. Ajattelin että olisi myös nyt kiva saada samanlaisen.

Viimeksi kysyin heti leikkauksen jälkeen huonetta mutta tiedättekö että voiko huoneita varata niin sanottuna etukäteen soittamalla?

Oli todellakiva kun ei tarvinnut vieraistakaan miettiä koska tulivat kun eivät voineet häiritä muita äitejä ja vauvoja.

olen pohtinut paljon että mitä ihmettä otan kotintulovaatteiksi kun tulen sairaalasta. Tällä kertaa kaikki äitiyshousutkin niin isoja että varmasti tippuisivat päältä mutta sitten taas tuskin vanhat housut mahtuvat jalkaan ja inhottavaa jos kiristelevät tikkien kohtaa.

Onkohan ekat toukokuulaiset saaneet jo vauvan? Nyt olen vähän väliä ollut kurkkimassa kun Sussusta ei ole kuulunut mitään moneen päivään. onkohan saanut jo oman nyyttinsä kainaloon. Mitä Sussulla mahtoi olla viikkoja kasassa. Muistaako joku. Toivottavasti kaikki on hyvin. (=

Nyt lopettelen. Pitäisi lähteä lasten kanssa vähän pihalle leikkimään.

Hyvät voinnit kaikille!!! (=

En jaksanut alkaa kaikkia pinoja lukemaan, mutta enköhän taas kärryille pääse pikkuhiljaa..



Elikkä torstaina menin sitten neuvolaan nitten paineitteni kanssa, ja ne laitto mut samantein äitipolille. Siellä paineet oli jo 170/111 luokkaa ja laittoivat osastolle verenpainelääkityksen aloittamiseksi. Mun piti olla vaan perjantaiaamuun asti mutta toisin kävi...

Torstai-iltana iski kamala pääkipu ja verikokeista ilmeni että raskausmyrkytys oli päällä..

Siellä makasin nyt sitten eiliseen iltaan asti, jolloin sain luvan tulla kotiin, mikäli makaan vaan kokoajan.Pääkipu lakkasi sunnuntaiaamuna. Paineet on nyt pysyneet lääkkeellä siinä 150/90 hujakoilla, mikä kuulemma kelpaa.. Pissassa oli valkuaista yhden plussan verran lähtiessä, mikä kuulemma on kohtalainen..

Mikäli alkaa paineet taas nousta tai päätä särkemään tai sitten niitä ylävatsakipuja tai näköhäiriöitä, niin pitää mennä samantien takaisin.



Huh hei.. on kyllä ihanaa olla kotona. Niin paljon kuin siellä olikin turvallista ja pidettiin huolta niin mää taas ihan masennuin siellä. Just kun tuntui että oli saanut mielialaa paremmaksi niin heti ahdistuin siellä maatessa.. En saanut nukuttua unilääkkeilläkään puoli neljää pitemmästi, ja sitten vaan odottelin auringon nousua että' voi alkaa lukemaan, kun en vieruskaverin vuoksi viitsinyt lamppua sytyttää..

Nyt eka yö kotona ja nukuin heti kymmeneen asti:)



Mutta vauvalla kaikki hyvin:) Käyrällä makasin monesti päivässä.. sellainen aamu-uninen ja iltavirkku tapaus se oli osastollakin:) Niin ja sitten se uutinen: Meille olisi ilmeisesti tulossa tyttö:)))) Tähän mennessä on piilotellut, mutta nyt hyvin avoimesti pyllisteli kameraan päin:)

Kohdunsuu oli edelleen sen reilusti sormelle auki ja lyhentynyt senttiin.. ja painoarvio oli sillon torstaina 2870g

Kontrolliaika on äitipolille sitten maanantaina..niin katsotaan että vieläkö selviän kotona.



Eli nyt vaan pötkötellä kotisohvalla.. on niin kamalan vaikeaa olla vaan.. eilenkin illalla kotiin tullessa aloin samantein jynssäämään vessanpönttöä.. nykin mies on jo laitellut monta viestiä että muistanhan maata..vie mut kuulemma samantien takaisin osastolle jos alan touhuamaan..



Olipas omaa napaa taas.. mutta nyt yritän päästä taas juttuihin mukaan..Tsemppiä supistelijoille, koitetaan hetki vielä selvitä!!



Paluumuuttaja Mirage 36+4

Aamulla oli sitte synnytystapa-arvio. Ultrailtiin vauvan kokoa ja

käsikopelolla oikein erikoislääkäri koetteli vauvaa. Molemmin tavoin

arvioitiin tällä hetkellä vielä alle 4-kiloiseksi, noin 3790g. Ja

suunnitelmaksi tuli se, että alatietä suunnitellaan. Toiveena olisi,

että tulisi ennen laskettua aikaa. Mikäli ei ole tullut ennemmin,

niin 4.5 sitten ultraillaan ja mittaillaan taas ja tehdään uusia

päätelmiä. 2 edellisen kohtalonahan oli 1: synnytystapa-arvion mukaan alatie ja syntyi kiireellisellä sektiolla 21h säännllisten supistuksen jälkeen kun synnytys ei edennyt 4cm pitemmälle ja 2: synnytystapa-arvion mukaan suunniteltu sektio ahtaan lantion ja isokokoisen vauvan vuoksi ja syntyi sitten alateitse kun kiireelliset sektiot menivät 19h edelle vesien menosta. Katsotaan saadannko kolmoselle vielä jotain muuta mitä ei olisi koettuna vielä. Kunhan ei yhtä pitkän kaavan mukaan menisi kuin edelliset!



Lapsivettä oli normaalisti ja kaveri oli vilkas liikkumaan. Pää

laskeutunut tosi alas, muttei vielä täysin kiinnittynyt. Kohdunkaulaa

oli vielä 1cm jäljellä, kohdunsuu pehmeä ja 3cm auki. Joten,

periaatteessa milloin vain voi jotain alkaa tapahtua tai sitten ei :)



Verenpaine oli jo viime viikolla hieman nousujohdanteinen, ja sama

jatkui, joten sitä pitää nyt tarkkailla vähintään kerran viikossa.

Oli nyt minulle jo aika korkea:129/82.



Väsy on ankara, päikkärit maistuvat hyvin minullekin, joten tosi

ihanaa, että lapset nukkuvat päikkärit! Mun vanhemmat asuvat tässä

Hyvinkäällä parin kilometrin päässä meiltä ja ottavat tälläkin

viikolla osaaikaeläkelaisina ke ja to-iltapäiviksi lapset vielä

hoitoon, niin saan lepäillä paljon.



Sairaalaan lähteissä mietin, että olisiko pitänyt varautua

jäämiseenkin, mutta onneksi ei tarvinnut sentään sille reissulle

vielä jäädä.



Imetyspaidat ajattelit heittää pesuun tänään, vielä olisi putsaamatta

rattaat ja kaukalo, muutoin alkaa kaikki ollakin valmisteluen osalta

ok. Tänään ostin kaupasta 2 pientä vaippapakettia (2-4kg+3-6kg) sekä

4 tuttia ja vielä jättisuperimukykyisiä yösiteitä. kestoilemme

päivisin varmaan kuten aiempienkin vauvojen kanssa, annamme tutin jos

kelpaa ja käytän jälkivuotoon aluksi kertoja ja sitten kestositeitä

kun vuoto hieman rauhoittuu.



Tässäpä nämä-supistuksia odotellessa!





tölökki 37+3

Nyt alkaa olla jo melko raskas olo. Maha painaa ja on tiellä, mutta tietysti hyvä vaan kun on kasvanu...

Huolestuttaa vaan, kun vauva on vieläkin perätilassa. Tuossa kylkikaaren alla aina pukkaa päätä kiinni vatsanahkaan. Ihan paidan läpikin näkyy joskus kun se kääntelee päätään!!! Koulussa kaveri tuli kysymään, että onko tuo pää:)



Ehtiiköhän se vielä kääntyä? Onko muita toukokuisia joilla vauva olisi vielä perätilassa? Milloinkohan sen viimeistään pitäisi kääntyä...?





T: Vanilja rv 36+1

Huomenta!

On ihan sellainen olo kuin myrskyn jäljiltä. Eilinen päivä meni supistusten kourissa ja vielä illalla olo oli tuskainen ja vatsa ihan kivikova, mutta onneks laantu yöksi ja sain nukuttuakin ihan hyvin. Pari kertaa vessaan ja kerran jouduin ottaan inhalaattorista henkäisyt, kun tuli sellanen kiva tukehtumisolo. Allergiat siis alkaneet vaivata. Onneks sain nyt kunnon arsenaalit lääkäriltä ja varmistin vielä, että voi varmasti käyttää raskaana/imettäessä.



Onneks mama selvisit säikähdyksellä kolarista! Toivottavasti se toinen kuski potee huonoa omaatuntoa!



Oltiin eilen Tyksin valmennuksessa eli tutustuttiin synnärille ja osastolle. Noista yksiöistä osastolla, meille sanottiin, että ei voi varata etukäteen, mutta saa esittää toivomuksen heti, kun saapuu synnyttään. Mä luovutan mielelläni paikan perhehuoneesta jollekin, joka on tullut kauempaa synnyttään, kun me asutaan tässä ihan 5 min. ajomatkan päässä Tyksistä ja mies voi hyvin olla kotona koiran kanssa yötä. Meille sitten enemmän tuottaa murheita toi mun äiti ja miten me saadaan se pysymään poissa sairaalasta muina kuin vierailuaikoina:)



Se mulle tuli yllätyksenä tuolla valmennuksessa, että jos joutuukin ei-suunniteltuun keisariin, niin mies ei pääse mukaan, vaan joutuu odottamaan ulkopuolella. Tämä lisäs taas sitä mun toivoa alatiesynnytyksestä. Kivunlievitys pisti mietittään siltä osin, kun kätilö sanoi epiduraalin voivan alentaa verenpainetta. Miten sitten esim. mulla kun on noi paineet jo ennestään matalat? Sain sellasen vision siinä, että makaan raatona, enkä jaksa ponnistaa..



Mä lähetän täältä kääntyilysäteitä kaikille niille vauvoille, jotka viihtyvät perätilassa:BZZZ,BZZZ!!! Ja parantumisia sairasteleville!



Pyykit odottavat ripustamista ja miehenkin pitäs pian tulla lounaalle. Soitti tossa hetki sitten, että onko meillä jotain suunnitelmia ja mä ehdin sille jo avautua, että et ainakaan lähde bailaan. Raukka ei ehtinyt ennen sitä kertoon, että menis töihin pariks tunniks la ja su. Eilenkin olin ihan kireenä koko ajan, kun fyysinenkin olo oli ihan kiree. Nyt täytyy löysätä:)



Turussa harmaa aamupäivä, onneks voi röhnätä sisällä:)



Voikaa hyvin!!

Ae 35+3

... kirjoitin viime viikolla ennustajalle ja äsken sain vastauksen :)



Hei!



Korttieni mukaan odottamasi vauva on tyttö ja syntyy 15.5.2007. Lisäksi saat tytön joulukuussa v. 2012.



Terv. madam Mamma



Saas nähdä =D



reemis 37+6( joka todella toivoo, että syntyisi ennen tuota päivämäärää...)

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat