Seuraa 

Aiheena oli kipu ja sen hoitaminen. (tulee ainaskin huomenna ke uusintana)



Hassu kun omia ajatuksia tuli kerrankin töllöstä ja jopa lääkäri (kipupolin eläkkeelle jäänyt) myötäili noita hörhöajatelmia. =D Minä olen usein hiljaa vaiti kun on kyse vaikkapa lapsen kivusta. Kun taitaa tapana olla, että on huono äiti, jos ei turruta kemiallisilla mömmöillä lapsensa ehkä-kipuakin...



Vauvat lääkitsen sylillä, halailulla, tisulla ja hellällä oleilulla. Eihän tuo varmaan se helpoin keino ole, mutta mielestäni kipu kuuluu myös vauvan elämään. Toki jos toiselta menisi vaikka käsi poikki, niin toki silloin lääkittäisiin.



Isommille toimii sitten jo puhe. Meillä ei ikinä vähätellä kipua - siitä puhutaan ja se pyritään tiedostamaan. Mietitään mistä se on tullut ja ihan koululaisillakin auttaa edelleen puhallus. =) Homeopaattisesti joskus lääkitään, mutta tuolloinkin kipu vain kertoo, että jokin muu asia vaatii lääkitsemistä. En muista, milloin meille olisi esim. suppoja edes ostettu...



Mies on ollut koko ikänsä suht ahkera lääkitsijä, söi yhteen väliin Buranaa kuin karkkia. Jäkätykseni on tuottanut tulosta ja enää ei napsi tuohon malliin. Aika harvoin itseasiassa enää ottaa. Itsellä pitäisi olla varmaan pää poikki, että suostuisin mömmöjä ottamaan. Minusta kipu ei ole varsinaisesti paha tunne - joskus ikävä tosiaan, mutta minulla auttaa parhaiten se, että saan vähän valittaa ja mies sitten hellii. =) Joskus auttaa lepo ja joskus koskeminen. Eli allekirjoitan täysin sen, että kipu voi myös olla ystävä. Se kertoo mitä kroppa tai mieli kaipaa. =)

Kommentit (3)

Oon oppinut pitämään kipua ystävänä, kun mikään ei auttanut helpottavasti. Puhun erittäin kivuliaista kuukautiskivuista, jotka vievät jalat alta, saavat oksentamaan, hyperventiloimaan, itkemään, näkemään pilkkuja jne.. Ei ole auttanut luomumenetelmät, kuten liikunta (tuli vain pahempi olo ja huonoimmillaan taju on ollut lähellä lähteä), ei myöskään särkylääkkeet. Kipulääkistytä en ole saanut, kun lääkärit ovat sitä mieltä, että kyllä kipu lähtee parilla buranalla. Jepjep.



Pakko ollut siis tutustua tähän kipuun ja vähän ystävystyäkin, kun ei sitä muuten kestä. Työkyvytön olen tietysti ainakin pari ensimmäistä vuotopäivää ollut, kun en pysty liikkumaan enkä muuta tekemään, kuin vaikeroimaan sängyllä/sohvalla/lattialla.

Itsellä pitäisi olla varmaan pää poikki, että suostuisin mömmöjä ottamaan. Minusta kipu ei ole varsinaisesti paha tunne - joskus ikävä tosiaan, mutta minulla auttaa parhaiten se, että saan vähän valittaa ja mies sitten hellii. =) Joskus auttaa lepo ja joskus koskeminen. Eli allekirjoitan täysin sen, että kipu voi myös olla ystävä. Se kertoo mitä kroppa tai mieli kaipaa. =)

[/quote]




*** Olen samaa mieltä siitä, että helposti lääkitään " varmuuden vuoksi" ja sitä pyrin välttämään, mutta korvakivut on kyllä lapsilla varmasti ihan sellaista, joita en sylillä ja juttelulla saa helpotettua, homeopatialla kylläkin. Ja synnytysten jälkeiset jälkisupistukset...huh, vieläkin karmaisee, synnytystä edeltäneet olivat ihan liirumlaarumia niihin verrattuna. Mielestäni olen keskiverto luomumpi äiti, mutta ainakin pienimpien kipua haluan lievittää vähintään homeopaattisesti. Antibioottejakin on käytetty kun korvatulehdus on pitkittynyt.



Mamma ja lapset -99, 01, -04 ja -06

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nuutti:

Lainaus:

Itsellä pitäisi olla varmaan pää poikki, että suostuisin mömmöjä ottamaan. Minusta kipu ei ole varsinaisesti paha tunne - joskus ikävä tosiaan, mutta minulla auttaa parhaiten se, että saan vähän valittaa ja mies sitten hellii. =) Joskus auttaa lepo ja joskus koskeminen. Eli allekirjoitan täysin sen, että kipu voi myös olla ystävä. Se kertoo mitä kroppa tai mieli kaipaa. =)








* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat