Seuraa 

Kaipailen kokemuksia, sekä hyviä että huonoja, hormonikierukasta. Tuntuu, että näistä vähän väliä täälä kysellään, mutta en haullakaan löytänyt kaikkea tietoa, mitä itse nyt haluaisin. Eli kiva olis, jos viitsisitte omista kierukankäyttökokemuksistanne kertoa!



Oma tilanteeni on se, että kaksi lasta (3v ja 3kk) ja tämä nuorempi on ns. vaativa vauva, eli syliä ja seuraa vaatii paljon, joten tunne on tällä hetkellä ettei ainakaan pariin-kolmeen vuoteen haluttaisi kolmatta lasta, ehkä ei silloinkaan. Ehkäisyä pitäisi aloitella, mutta mikä olisi paras. Tosin seksielämämme ei kovin vilkasta ole, jotenkin ei sitä aikaa eikä sopivaa hetkeä tunnu löytyvän, haluja kylläkin ;) Kondomien kanssa ei kiinnosta väsäillä. Minipillerit oli esikoisen jälkeen käytössä vajaan vuoden, mutta vuotojen epäsäännöllisyys ja tipputtelut vaivasivat. Minulla myös todettiin endometrioosia ennen tätä toista raskautta. Senkin suhteen tämä ehkäisy mietityttää, että mikä olisi paras. Toisaalta lääkäri sanoi silloin kakkosen yritysaikana, että jos joskus kolmannen lapsen haluamme, sitä pitäisi haluta heti, ettei tuo endo ehdi pahenemaan ja ole jo liian myöhäistä. Aikoinaan oli käytössä e-pillerit, joista tuli järkyttävää migreeninomaista päänsärkyä, pillerimerkkejä vaihdeltiin, mutta aina tuo päänsärky palasi parin kuukauden päästä vaihdosta. Mietinkin siis, sopiikohan hormonikierukka alkuunkaan? Enää en sellaista särkyä kestä! Ja kuparikierukan sopivuutta epäilen lähinnä tuon endon takia.. Ehkäisyneuvolaan olin yhteydessä, ajattelin varata aikaa, että pääsis keskustelemaan eri vaihtoehdoista lääkärin kanssa, mutta siellä sanottiin, että pitää tietää minkä ehkäisyn haluaa ennen kuin aikaa edes varataan, että tietää sitten varataanko aikaa hoitajalle vai lääkärille ja miten paljon. Kyllä olin todella pettynyt tuohon palveluun! Nyt yritän sitten itse pähkäillä näitä eri vaihtoehtoja...



Jospa jaksaisitte kertoa siis omia mielipiteitänne ja kokemuksianne, varsinkin jos on vastaavanlaisia tilanteita ollut kuin mulla. Kiitti!



♥ Selmiina

Kommentit (16)

....ja olen todella tyytyväinen. Minä kuulun niiden onnellisten naisten joukkoon, jolta kierukka vei kuukautiset kokonaan. Vuoden aikana on vuotanut parin päivän ajan.



Laitto tuntui, mutta ei se nyt niin kauheasti koskenut.



Itse laitatin yksityisellä, kustannukseksi tuli 300 e kierukan kanssa. Vantaalla ei laiteta julkisella puolella kierukkaa ennenkuin on kuukautiset alkaneet ja kun eivät olleet niin piti marssia yksityiselle.

Itselläni on kahteen otteeseen ollut hormonikierukka, niinkuin on nyt vieläkin vähän aikaa.

Molemmilla kerroilla tiputteluvuotoa kesti päivittäisenä puolen vuoden ajan kierukan laiton jälkeen. Sen jälkeen oli muutaman kuukauden " suvantovaihe" ja kuvittelin kuukautisten ja tiputtelun loppuneen kokonaan.

Katin kontit...sitten alkoivat epämääräiset tiputteluvuodot joita kesti yleensä viikosta kolmeen viikkoon, välissä saattoi olla kuukausi tai viikko. KOskaan ei voinut mihinkään lähteä vaan milloin tahansa saattoi vuoto alkaa :(

Kaksi vuotta jaksoin ensimmäisellä kerralla yrittää sietää mutta sitten otatin kierukan pois. Lääkäri sanoi, että minulle se ei ilmeisestikään sovi, koska epämääräistä vuotoa aiheutti. Saattaa myös aiheuttaa toisille polyyppeja joita myös itseltäni löytyi.



Tein välillä yhden vauvelin ja ajattelin että kokeilen vielä toisen kerran hormonikierukkaa niin tiedänpähän sitten käykö se vai ei.

Nyt kierukka on ollut minulla kaksi vuotta taas ja kuukauden päästä olen menossa sterilointiin.

Samalla tavalla on jatkuvaa epäsäännöllistä tipotteluvuotoa, ei niin runsasta kuin varsinainen kk-vuoto mutta missään nimessä en kuitenkaan pikkuhoususuojalla pärjää.

Kärsin myös jatkuvista päänsäryistä (ap:lle tiedoksi jos migreenin kanssa muutenkin painit) joita on noin kerran viikossa.

Paino on myös noussut lähes 10kg..joten voitte kuvitella, että odotan innolla sterilisaatiota kuukauden kuluttua =)))



Meillä on 3 lasta ja olen lähes 4-kymppinen joten tuon ehkäisypäätöksen teko oli kohdallani helppo!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että suurimmalle osalle ystävistäni tuo kierukka on sopinut täydellisesti, joten yllä vain omat kokemukseni.

Ihanan helppo ja vaivaton ehkäisyhän tuo on jos se toimii!

Minulle se ei vaan valitettavasti sovi!

Ainakin täällä meilläpäin sai ja saa kierukan ilmaiseksi jos antaa opiskelijan laittaa sen, harjoitella. Eli ilmainen viiden vuoden ehkäisy. :)

Mulle laitettiin kierukka esikoisen jälkeen ja NEVER AGAIN!!!!

En tykännyt yhtään. Kierukan laitto ei sattunut lainkaan ja kuukautiset loppuivat kuin seinään, ne olivatkin sitten ainoat " hyvät" puolet. Muuten paino nousi ihan lyhyessä ajassa 10kg, mielialan vaihtelut oli melkoisia ja lähes kokoajan " tunsin" kierukan. Lääkärin mielestä mikään noista mainitsemistani ei johdu kierukasta, mutta kas kummaa, kun toisen synnytyksen jälkeen ei laitettu kierukkaa ja olo on huomattavasti parempi.



En kyllä kadu, että kierukkaa kokeilin. Tiedänpä nyt ettei se ole minun hommani.



-s-

Jos aikoo laitattaa hormonikierukan, kannattaa ensin kokeilla paketti tai pari (=3 tai 6 kuukautta) samaa hormonia sisältäviä minipillereitä. Mikäli mitään sivuoireita (yleisimpiä masennus, migreeni, akne) ei ilmaannu, on todennäköisesti turvallista laittaa myös hormonikierukka. Tällä hetkellä Suomessa oikein asennettu hormonikierukka on ehkäisyteholtaan streilisaation luokkaa. Sterilisaatiokaanhan ei ole sataprosenttinen. Varsinkin klipseillä ja heti synnytyksen jälkeen tehtynä sterilisaato voi olla aika yllätyksellinen.



Minulle hän ei hormonikeirukkaa suositellut, koska jo nuo minipillerit aiheuttivat sen verran pahan masennuksen, että se jo pelkästään toimi ehkäisykeinona :-(



Hormonikierukka aiheuttaa lähes 80 % käyttäjistä ensimmäisen puolen vuoden ajan tiputteluvuotoa. Vuoto johtuu siitä, että hormonikierukka " kuivattaa" kohdun limakalvon. Vuoto on siis tavallaan merkki kierukan toiminnasta. Puolen vuoden jälkeen tilanne normalisoituu, eli keho pääsee uudestaan jonkinlaiseen tasapainoon ulkoisen hormonilähteen kanssa. Hormonikierukkaa ei siis kannata asennuttaa kesäaikaan. Oma gyneni suorastaan kieltäytyy asennuksista maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana.

lyytikki :)



Ikävä kyllä kirjoitit aikalailla päin mäntyjä osan tekstistäsi.

Ensinnäkin " kuukautiset loppuvat lähes kaikilla" on jo niin paksua pajunköyttä, että tuskin menee alas ihan ensi nielemällä.



Ja tämän tiedon luultavasti löytää netistäkin. Uskoisin :)

Minulle laitettiin hormonikierukka esikoisen syntymän jälkeen ja silloin jo lääkäri sanoi, että vuoto luultavasti vähenee, mutta 15% loppuu kokonaan. Joten prosentuaalisesti joukko on vähäinen.



Haittavaikutuksina voi olla jopa masennus. Eli ei pelkkä esim. akne.

Kierukka erittää kehoon hormonia, joka ei sinne kuulu alkuperäisesti, jolloin naisen hormonitasapaino muuttuu. Mistä voi seurata jopa masennusta, tosin harvinaista, mutta mahdollista.

Oma gyneni joka on työtään tehnyt 20vuotta sanoi, että tietää jopa naisia jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon masennuksen takia, ja luultavin aiheuttaja on ollut hormonikierukka.



Myöskään hormonikierukan ehkäisyteho ei ole sama kuin sterilisaatiolla. Sterilisaatiolla, kun se on lähes sata. Tiedän kuitenkin itse henkilökohtaisesi kaksi ihmistä, jotka ovat tulleet raskaaksi hormonikierukan aikana.

Totta, että kuparikierukan ehkäisyteho on vain 70%, joten huonoin kaikista ehkäisyvalmisteista.



Henkilökohtaisesti suosittelen hormonikierukkaa niille, joille sopii yleensä ottaen hormonivalmisteet.

Minulle ne ei sovi, jolla on taipumusta masennukseen muutenkin. Elikkäs kierukka poistettiin minulta, kun huomattiin että olin jo lähellä psykoosia :(



Kuparkikierukka laitettiin ja raskaaksi tulin vajaan vuoden kuparikierukan laiton jälkeen. Joten siinä sen ehkäisyteho tuli todistettua :)

Kuitenkin pikkukakkosen jälkeen oli pakko ottaa se kuparikierukka uudelleen, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Paitsi kondoomit, mutta kuka tykkää syödä suklaapatukan kuorineen? :)

Nyt sitten odotellaan, että tulee 30-vuotta mittariin että pääsee steriloitavaksi :)

Eli voi käyttää myös imetyksen aikana. Kierukan laitto oli ihan siedettävä. Sen jälkeen on tullut joka kuukausi vuotoa menkkojen aikaan mutta tiputtaen n. 6 päivää. Nyt näyttäisi olevan ehkä harvenemassa ja vähenemässä tai jotain. Laitosta tulee nyt vuosi, eli pitäisi käydä siinä toisessa kontrollissa. Ensimmäisessä 3kk:n kontrollissa mulla lyhennettiin lankoja, koska ne pisteli minua ja myös mies huomasi ne. Nyt tuntemuksia ei ole ollut. Minulla kierukka ei ole vaikuttanut haluihin. Jotkut kokevat halujen lisääntyneen (johtuisiko myös ehkäisyvarmuudesta) ja toiset taas halujen vähentyneen. Kokeilemalla vaan voi tietää. En nyt viitsi tarkistaa, laitoitko ikääsi mutta jos muuten vielä aikaa on ja kokee itsensä väsyneeksi, on varmaankin endosta huolimatta hyvä huolehtia suht varmasta ehkäisystä toistaiseksi. Oma, miehen ja lasten etu. Suosittelen kyllä kokeilemaan hormonikierukkaa. Onpas muuten ollut typerä ehkäisyneuvolan ihminen. Sitähän varten sinne pitäisi päästä, että voisi asiantuntijan kanssa suunnitella sopivan ehkäisyn terveyden ja elämäntilanteen kannalta. Olisit kysynyt, että pitääkö kierukan olla jo itse-asennettunakin ennen kuin sinne pääsee keskustelemaan. Vitsi vitsi.

Minulle laitettiin hormoonikierukka jälkitarkastuksessa eli se on ollut nyt minulla vajaan vuoden. Kierukka voi olla myös imettävillä, mutta lapsen pitää olla yli 6 viikkkoa, että sen voi laittaa, näin luki ainakin Mirena ohjeessa. Ei ole vaikuttanut imetykseen maidon vähenemisenä tai muutenkaan, imetän edelleen.

Kierukan laittaminen sattui minulla PALJON, vaikka terkka antoi minulle etukäteen Buranan. Mutta tämä siis riippuu ihan kai ihmisestä sattuuko vai ei. Synnytykseni päätyi lopulta sektioon, joten en tiedä sattuiko se siksi niin paljon, koska en ole synnyttänyt alakautta, koska tuttavallani ei sattunut ollenkaan ja hän synnytti alakautta. Minulle oli kai muutenkin hankala sitä laittaa, jotenkin kohtu tms. niin taaksepäin.... Jotain semmosta se lääkäri selitti. Ja opiskelija vielä laittoi sitä mulle, mutta oikea lääkäri joutui auttamaan, kun siitä ei meinannut tulla mitään. Hyi, kammottava kokemus oli, vieläkin puistattaa.

Tiputteluvuotoa oli parisen kuukautta, ja kun se loppui, niin ei ole tullut ollenkaan menkkoja ,eikä mitään vuotoa, minulle ei kerennyt tulla edes ekojakaan menkkoja lapsen syntymän jälk.

Lääkäri sanoi, että hormoonikierukan teho on lähes yhtä hyvä kuin sterilisaation.

Tämä on helppo ja huoleton ehkäisy, ja olen ollut tyytyväinen, mutta...

Viimeaikoina olen ruennut miettimään että vaikuttaako tämä sitten kuitenkin mielialaani ja mietin parhaillaan että mitä tehdä tämän ehkäisyn suhteen...

Mutta mietin sitäkin, että vaikka ehkä vaikuttaakin mielialaan, niin ehkä sen kestää jos ja kun sen tiedostaa, niin siihen osaa suhtautua. Siis jos vaikutus mielialaan on vain lievää.



Nämä ovat siis täysin vain omia kokemuksiani kierukasta sekä lääkärin minulle sanomaa, jokaisella varmaan kokemus on erilainen.



Äiti ja poika n. vuoden.

Olen kyllä edelleen niin kahdenvaiheilla... Välillä ihan varma että lapset on tässä ja pitkäaikaista ehkäisyä olemme vailla, välillä taas ajatus yhdestä nuppusesta tuntuu aivan ihanalta... Siksi mietin, että jos se vauvakuume pukkaa totaalisesti päälle esim vuoden päästä, niin aika kalliiksihan tuo sitten tulisi. Tai mikäli kierukka ei sovikaan, niin kallis on kokeilu. Mutta ei kai sitä voi tietää kuin kokeilemalla.. Hyvä pointti oli tuo tiputtelu/vuoto, sellaista en kyllä kesällä varsinkaan haluaisi. Onko semmosta vuotoa yleensä kaikilla muutamia kuukausia kierukan asennuksen jälkeen? Mulla ei tosin ole menkoista tietoakaan. Eskoisen jälkeen meni 11kk kun alkoivat...



Lisää kokemuksia kuulen mielelläni!!

Kuulun niihin, joilla ensimmäiset menkat tulevat tasan tarkkaan kuukauden päästä synnytyksestä, vaikka imettäisi puolen kylän vauvat. Ja silloinhan on sitten se raskauskin mahdollinen. Siksi halusin heti varman ehkäisyn. Meillä myös vaativa kuopus, joka nyt siis vaativa 1v. Esikoinen 3v.

Ja on ollut hyvä ehkäisymuoto meille. Sitä en tiedä aiheuttaako se migreeniä jos sellaiseen on taipumusta. itsellä kun ei ole koskaan migreeniä ollut. Onhan siinä kierukassa joitain samoja vaikuttavia aineita kuin e-pillereissäkin..Keltarauhashormonia.

Meillä 3 lasta 6,5 v, 4v ja 1v. Kuopus syntyi siis viimevuoden helmikuussa ja laitettiin kierukka vasta syksyllä sen takia koska se aiheuttaa jopa puolivuotta laiton jälkeen tiputteluvuotoa (ainoa haittapuoli oli) enkä halunnut sitä riesaa kesäksi. Eli mulla tuli ekat 2 kk sen laiton jälkeen lähes joka päivä niukkaa veristä vuotoa. Pikkuhousunsuoja riitti. Sen jälkeen vuotopäivät harveni ja harveni. Kunnon kuukautisia mulla ei ole ollut apaut 4 kuukauteen. Kierukassahan on juuri tuo hyvä puoli että menkat jää lähes kaikilla kokonaan pois puolenvuoden jälkeen laitosta. Joskus saattaa paperiin pyyhittäessä tulla verensekaista vuotoa mutta ei tule housuihin asti enään.

Kierukka tarkistetaan ensin 3 kk päästä laitosta ja sen jälkeen vuosittain että on paikallaan. Minusta se on hyvä ja huoleton ehkäisy. Ei tarvi muistella pillereitä tms. Mullakin niistä monen vuoden kokemus jo takana. Kierukan laitto vähän nippasi. Ihan kuin olis papa koe otettu, sen jälkeen en edes ole muistanu että mulla kierukkaa onkaan. ja jos kierukka olisi poistumassa paikoiltaan se aiheuttaisi kipua ja ylimääräistä vuotoa joten senkin suhteen saa olla rauhassa. kyllä sen sitten huomaa jos se ei paikoillaan ole. On tämä ainakin parempi luullakseni kuin kuparikierukka. Tunnen muutamia jotka tulleet raskaaksi kuparikierukan aikana ja heillä myös vuodot lisääntyneet ja muuttuneet epäsäännöllisiksi. Sitä en tiedä laitetaanko hormoonikierukkaa jos imettää?! Ehkäisy teho on yhtä varma kuin sterilisaatiossa. Suosittelen siis, mutta ota vasta syksyllä mikäli haluat välttyä kesällä yllättäviltä tiputteluvuodoilta. Niin ja haittavaikutukset on aika harvinaisia. Akne ja pahoinvointi on kai yleisimmät haittavaikutukset. Mulla ei ole ollut mitään sellaista. Sitähän ei etukäteen tiedä kenelle ne sitten tulee. onhan kierukka melko kallis kertasijoitus noin 160 e mutta onhan sen ehkäisyteho 5 v eikä sillä hinnalla saa kuin reilun vuoden e-pillerit.

Tälläsiä asioita tuli mieleeni.

ainakin saa ensimmäisen kierukan ilmaiseksi ainakin kunnalliselta puolelta. Itse kävin 6kk sitten laitattamassa ja minulle sanottiin että se on kaikille naisille ilmainen lääkärin laittamana (ei siis enää ole sitä että opiskelijoiden laittamana olisi vain ilmainen). Olen ollut tyytyväinen. Hieman on tullut näppylöitä, mutta kuukautiset on jääneet melkein kokonaan pois, välillä pientä tiputtelua. Alussa oli tiputteluvuotoa enemmän, mutta parissa kuukaudessa loppui. Kannattaa ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan ja kysyä missä omalla alueella kierukka laitetaan. Itse jonotin pari kuukautta että pääsin vastaanotolle. Minulla ei siis ainakaan tällä hetkellä ole mitään valittamista hormonikierukasta, mutta kaikille se ei sovi. Kaveri joutui poistattamaan kierukan kun vaikutti niin paljon hänen mielialaan, oli koko ajan tosi kiukkuinen.

minulle on tullut finnejä, joita minulla ei juuri koskaan ole ollut, ei edes paljon murrosikäisenä. Jopa selkään tullut. Mutta ei kuitenkaan niin paljon, että kauheesti haittaisi.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat