Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Viikonloppuna ollan menossa hautajaisiin ja hirvittää jo etukäteen. Vainaja ei ole läheinen, eikä edes sukua. Olen sellainen mukana pillittäjä. Jos joku aloittaa itkun, tasan jatkan sitä " kokovartalonyyhkytykseen" saakka. Millä saisin pidettyä itseni kasassa ja itkun " kurissa?



Kiitos keskusteluun osallistuville.

Sivut

Kommentit (35)

surulla mässäilyä. Kaukaisetkin sukulaiset tulevat katsomaan kun kuolleen läheiset itkevät ja salassa nauttivat siitä. Samoin puoli kylää tulee mässäilemään asialla yök.

Jos esim lapseni kuolisi, en ikinä järjestäisi mitään mässäilyhautajaisia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitos keskusteluun osallistuneille :). Tästähän muodostui ihan " hauska" ketju. Mulla tosiaan käy kuin 31:llä. Itku hautajaisissa on OK,mutta se kokovartalonyyhkytys ei tässä tilanteessa sovi. Jos en muuta keksi, yritän ajatela vaikka tätä ketjua. Tuo deodorantti juttu oli kiva lisäys, mauste :)



Rauhoittavia en ehdi hakea, joten omin voimin on selvittävä. No jos se itku kuitenkin pääsee pintaan, niin toivottavasti vain hillitysti...


Olen itse aiemmin työssäni joutunut usein tilanteisiin, jotka olivat itsellekin rankkoja ja omaisille sietämättömiä ja minä tein juuri niin, että ajattelin kaikkea muuta, että en olisi mennyt suruun mukaan. Mahdollisen oman suruni surin sitten omaisten näkymättömissä itsekseni tai työkaverien kesken.

sinne saapuu naapureita/kaukaisia sukulaisia muka suremaan, vaikka eivät ole vainajaa nähneet vuosikausiin/välittäneet nähdä.

Sitten siellä muka osoitetaan myötätuntoa ja nautitaan siitä että saadaan katsoa miten läheiset itkevät.



Kenellekään läheiselleni en järjestäisi hautajaisia

ja ainakin itselleni pahin parkumisen laukaisija on itkevät lapsiomaiset (repeän täydellisesti). Yritän olla katsomatta heihin kirkossa ja silloin kun arkkua lasketaan.



En usko että hekään haluaisivat että joku ihan vieras täti ulvoo ja kouristelee...

Kannoin vauvaa eteisessä ja itkin.

Minulle täysin vieras ihminen tuli kysymään voiko auttaa; katsoi minua ja pillahti suoraan itkuun. Surunkin läpi tajusin, että itku tuli reaktiona minun suruuni ja itkuuni, ei itse vainajan poismenoon.

Jollain lailla se oli aika lohdullisen tuntuista, toisaalta vähän koomistakin.

Kun oikeasti läheinen pappani kuoli, en ees mennyt, tosin olin oksennustaudissa (onneksi...) En olisi varmaan pystynyt olemaan ollenkaan. Kiitti vinkistä, haen rauhottavia jos ja kun joskus tarvii vielä läheisen lähisukulaisen hautajaisiin mennä.





Hautajaisissa kuuluu itkeä, jos itkettää. Sinut on kutsuttu hautajaisiin jakamaan omaisten surua, jotta he näkevät, etteivät ole yksin surunsa kanssa.



Jeesuskin sanoi " itkekää itkevien kanssa"



Ihmeellinen ajatus tuo surulla " mässäily" =)

Ja lasten kuolemat ovat aina vaikeita ja moniin potilaisiin ehti vähän kiintyäkin ja jos sitten kävi huonosti, niin kyllä sitä itsekin suri, mutta eihän sitä tietenkään voinut täysin poissa tolaltaan olevien vanhempien läsnäollessa näyttää.

Hautajaiset vain ovat minulle sellainen tilaisuus, että ensimmäisen soinnun jälkeen itken alusta loppuun. En häpeile tätä yhtään, miksi pitäsi? En paru suureen ääneen tietenkään, hiljaakin voi surra.


Ja mitä sitten, jos jotain ihmistä ei ole nähnyt vuosikausiin, se ei poista niitä muistoja, joita ihmisestä on. Eikä läheskään aina tarkoita, että suhde vainajaan ei olisi ollut ainakin joskus tärkeä. Ihmisellä on rajallisesti aikaa pitää yhteyttä toisiin ihmisiin, joten väkisinkin yhteydenpito joihinkin jää, mutta se ei tarkoita, etteikö se ihminen olisi joskus ollut tärkeä ja että ne yhteiset muistot eivät olisi tärkeitä.



Itse en esimerkiksi tapaa veljeäni kuin muutaman kerran vuodessa monista syistä johtuen (pääasiassa aikapula, välimatkat ja muutamat hankalat käsittelemättömät asiat välillämme.) Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että veljeni on hyvin merkittävä ihminen elämässäni ja meillä on paljon yhteisiä muistoja, jotka vain me jaamme. Ja jos hän kuolisi, surisin häntä paljon ja menettäisin paljon, siitä huolimatta, että välimme eivät aina ole olleet niin aurinkoiset ja että nykyisin tapaamme aika harvoin.



Vierailija:

Lainaus:


sinne saapuu naapureita/kaukaisia sukulaisia muka suremaan, vaikka eivät ole vainajaa nähneet vuosikausiin/välittäneet nähdä.

Sitten siellä muka osoitetaan myötätuntoa ja nautitaan siitä että saadaan katsoa miten läheiset itkevät.




Ymmärrän, että hautajaisissa saa itkeä ja kuuluukin (?) On mielestäni vaan outoa, jos erittäin kaukaisen ihmise muistotilaisuudessa vollotan enemmän kuin omaiset. Ehkäpä tuo Flechin ajattele jotain muuta voisi olla hyvä. Täytyykin miettiä jo valmiiksi lista pohdittavia asioita. Voisikohan korviin laittaa pumpulia, ettei edes oikein kuulisi papin puhetta...?

Fletch:

Lainaus:




Ymmärrän, jos et halua kaukaisemman sukulaisen hautajaisissa itkeä, jos helposti menet itkiessäsi " yli." Oletko kokeillut sitä, että et vain päästä itseäsi siihen tunnelmaan. Kieltäydy ajattelemasta kuinka surullista on, miltä lähiomaisista tuntuu jne. ja ajattele sen sijaan vaikka kappelin koristuksia, yritä muistella, mitä se pappi seuraavassakohdassa kaavaa sanookaan, mieti mitä teillä on kotona jääkaapissa ja mitä pitää seuraavaksi ostaa kaupasta jne. Älä siis mene ollenkaan mukaan koko tunnelmaan. On ehkä hiukan epäkunnioittavaa, mutta ei se päälle päin näy. Voit sitten muistella vainajaa omassa rauhassasi aiemmin tai myöhemmin.




hyvähän se vain on jos osaa itkeä.



Mutta minulla (kuten ilmeisesti myös ap:llä) sellainen ' ongelma' että usein käy niin, ettö tavallsien nyyhkimisen sijasta padot aukeavat: naama pursuu vettä, en saa hengitettyä, alan haukkoa henkeä, vinkua ja korista ja suuusta kuuluu BUHUUU...



siis niin kovaa että kenenkään muun ääni ei kuulu.



En sitten tiedä, onko jotkut nahat surut jääneet käsitetlyssä kesken, vai mistä johtuu. Näin käy minulle myös joksus elokuvissa.

hihii hyvä idis!!



Mutta arvatkaapa mitä.. mites sitten kun on herkässä tilassa kenties vähän itkenyt ja alkaa naurattaa !!??

Ihan kauhea tilanne. Ja se nauru on yhtä holtitonta kuin itku.

Oltiin eräissä hautajaisissa, ei ihan lähisukulainen. Vähän siinä itkettiin alussa. Ja oli tietty sellanen jännitys vähän päällä. Kirkossa esiintyi eräs vainajan läheinen joka lauloi. Ja hän lauloi aika kaameasti säestäen itseään kitaralla.

Mun sisko sai ihan hirveen hepulin. Nauro niin että hartiat tärisi.

Ihan kauheeta. Sanoin sille että ota nenäliina naamas eteen ja naura siihen niin josko joku luulee että kyynelehdit vuolaasti.



Nauru ja itku on joskus hirveän lähellä toisiaan. Ja voi tulla arvaamattomia reaktioita.



Niin. Hautajaisissa on ok itkeä. Mutta mitäs sitten kun häissä itkettää kun pitäs pitää puhe rakkaalle läheiselleen?



Huhhuh!!


Ymmärrän, jos et halua kaukaisemman sukulaisen hautajaisissa itkeä, jos helposti menet itkiessäsi " yli." Oletko kokeillut sitä, että et vain päästä itseäsi siihen tunnelmaan. Kieltäydy ajattelemasta kuinka surullista on, miltä lähiomaisista tuntuu jne. ja ajattele sen sijaan vaikka kappelin koristuksia, yritä muistella, mitä se pappi seuraavassakohdassa kaavaa sanookaan, mieti mitä teillä on kotona jääkaapissa ja mitä pitää seuraavaksi ostaa kaupasta jne. Älä siis mene ollenkaan mukaan koko tunnelmaan. On ehkä hiukan epäkunnioittavaa, mutta ei se päälle päin näy. Voit sitten muistella vainajaa omassa rauhassasi aiemmin tai myöhemmin.

Ymmärrän ap:tä hyvin, itse olen kanssa hyvin itkuherkkä niin iloisissa kuin surullisissakin asioissa. Ehkä tosiaan jonkun työjutun ajatteleminen auttaa tai johonkin kappelin yksityiskohtaan keskittyminen...

deodorantin kanssa tuskailijat,



mikä tahansa antiperspirantti on periaatteessa samanlaista dödöä. Ttehoaineena on alumiini. Jos ei Rexona ja Dermosil tehoa, niin sitten suosittelisin käyntiä apteekissa, sieltä löytyy erikoistuotteita hikoiluun jotka ovat vielä tehokkaampia.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat