Vierailija

Miten jaksaa arkea kahden pienen lapsen yksinhuoltajana? Olisi mukavaa kuulla kokemuksia, jos teillä on jakaa niitä tällä palstalla. Mietin sellaisia asioita kuin miten pääsee itse harrastamaan, miten selviää aikanaan päivähoitoon viennistä ja hausta kun käy töissä ja työmatkakin on niin pitkä, miten ehtii tavata kavereita ja käydä esimerkiksi vaateostoksilla ja kampaajalla.

Toinen asia on tietysti miten selviää taloudellisesti ilman miehen tuloja...

Lapset 3 v ja 6 kk.

Kommentit (10)

ehkäpä sulla on joskus vaikka lapset isänsä luona. Itse jäin leskeksi, kun oli kolme alle 5-vuotiasta, eikä ollut ketään, kuka olisi heidän hoidossaan koskaan auttanut. Selvisin silti siitäkin ajasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hei, ja voimia sulle!



Varmasti selviät, vaikka rankkaa välillä varmasti onkin.



Olen itse pienen pojan yh-äiti, ja asutaan ulkomailla. Eli ei minkäänlaista tukiverkkoa saatavilla. Ollaankin aina kahdestaan, mutta yleensä ottaen nautin siitä tosi paljon. Puuhaillaan kaikkea kivaa.

Väsymys on välillä kauhea, koska " ikinä ei saa nukkua pitkään" - you know what I mean...

En käy harrastuksissa, mutta tosin en ole ikinä urheillut esim. Lukemista kaipaan, mutta joskus lueskelen, kun poitsu katsoo vaikka lastenohjelmia.

Rahallisesti ei ole eroa, koska exäni ei ennenkään osallistunut mihinkään kuluihin, ainut mitä kaipaisin olisi vapaailta/viikonloppu silloin tällöin.

Joku kirjoittikin (7?) viisaasti, ja niin minäkin ajattelin. Että se oma aika tulee sitten " joskus" . Kymmenen vuoden päästä lapseni on melkein 15v. ja itse " vasta" 42v. Ei kai se elämä vielä silloin ole ohi?? Päinvastoin. Miehiä en kaipaakaan tällä hetkellä elämääni. Parasta on me kaksi nyt.

Jos olet työelämässä, niin nauti niistä aamukahvihetkistä, ja netissä surffailuista, lounastunneista yms.! Mulle ne ainakin vapaa-aikaa parhaimmillaan ;-)



Tsemppiä!

Itselläni kanssa noin pienet lapset ja on rankkaa ihan kahden vanhemman perheessäkin. Mutta kyllä sä varmasti pärjäät. Ja kai ne lapset ovat säännöllisesti isänsä luona, niin yrität hengähtää silloin. Ja jos on mahdollista, niin hanki hoitaja kotiin silloin tällöin, jotta näet kavereita tms.

Vaikeeta on ollut, mutta selvitty on. Lapsi on nyt 3 v ja käyn vuorotyössä. Lapsi on vuorohoidossa. Sikäli työnmatkan pituudella ei ole minulle merkitystä, päiväkoti on ympäri vuorokauden auki, lasken vain riittävästi aikaa työmatkaan ilmoittamaani hakuaikaan.

Olen ihan suosiolla unohtanut ns. oman ajan, ajattelen, että sen aika koittaa sitten taas joskus toiste elämässä. Nyt on tämä aika, että omaa aikaa ei ole. Kampaajalla käyn pari kertaa vuodessa, kun lapsi on isovanhemmilla. Hän ei siis käy isän luona lainkaan, olen ns totaaliyhäri. Kavereita tapaan lapseni kanssa. Baareissa en käy, ostoksilla lapsen kanssa. Tai joskus olen niin itsekäs, että ilmoitan päiväkotiin, että minulla on töitä pari tuntia pidempään, mutta käynkin jossain vaatekaupassa ihan yksin. Ehkä muutaman kerran vuodessa teen niin. Itse olen kasvanut tähän tilanteeseen alusta asti, muusta ei ole tietoakaan, olen tavallaan alistunut kohtalooni jo kauan aikaa sitten. En kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois, niin rakas on lapsi ja parasta mitä minulle on elämässäni tapahtunut.

Kaikkea hyvää sinulle, ja toivottavasti saat asianne hyvin järjestetyksi!

Itselläni oli 2,5vuotias ja vastasyntynyt, ja yksinhuoltajana olin ollut toisen lapsen raskausajasta lähtien. Nyt molemmat jo kasvaneet isommiksi, ja helpottaa kun eivät enää niin niin pieniä. Tsemppiä!

Itse jäin yksinhuoltajaksi kun lapset olivat 2,5v ja vähän päälle 1v. Raskastahan se on ei ole kieltäminen ja ne ajat kun lapset ovat isällään tulevat todella tarpeesen. Rahallisesti ei ollu mitään muutosta oikeastaan koska olin kotona lasten kanssa tuilla. Saat tietysti elatustukea miehen tulojen mukaan ja yh-korotuksen lapsilisään.

samanlailla kuin ennen eroa. Raskasta se on, varsinkin, kun isompi lapsistasi kuitenkin ymmärtää jo tapahtuneesta muutoksesta jotain ja osaa kysellä ja ihmetellä. Oma aika on kortilla, mutta yllättävän paljon pystyy tekemään myös lasten kanssa, esim. kampaajakäynnit. Täytyy vaan olla mielikuvitusta ja virikkeitä muksuille.



Kaikki tuleva apu kannattaa ottaa vastaan ja täytyy rohkeasti kysyä mm. lastenhoitoapua vaikka kavereilta, jos ei sukulaisia lähellä. Kyllä kaveritkin viimeistään säälistä muutaman tunnin lapsiasi katsovat.



Tsemppiä, kyllä sä pärjäät.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat