Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Mies petti minua työkaverinsa kanssa pitemmän aikaa (useita kuukausia).



Siitä on nyt kulunut melkein vuosi, mutta edelleenkään en luota mieheeni 100 % ja se on raskasta välillä.... Koska ja miten tämä tunne menee ohi!??

Sivut

Kommentit (29)

Meidän tapauksessa kyseessä oli yhden illan juttu, jota mies katui ja " joka ei merkinnyt mitään" . Se se loukkas melkein eniten! Miten mies VOI viedä kaiken pohjan ja luottamuksen meidän väliltä jollain sellaisella, mikä ei edes merkinnyt mitään?!?

Mua myös loukkas erityisesti se, että mies ei koskaan suostunut kertomaan, kuka se nainen oli. Siksi epäilen jotain tuttua, lähipiiriä.



Meidän avoliitto päättyi eroon muutamaa vuotta myöhemmin, ei suoranaisesti tämän pettämisen jälkeen, mutta kyllä ne tapahtumat vaan muuttivat meidän suhteen perustukset niin, että siitä ei koskaan täysin toivuttu.



Ap:lle ja saman kokeneille sanoisin, että tässä vaiheessa ei oikein ole kuin yksi vaihtoehto. Jos sinä, petetty, haluat jatkaa suhdetta, sinun täytyy tehdä päätös että haluat. Ja tietoisesti painaa asia pois mielestä. Jos mies on mielestäsi luottamuksesi ja rakkatesi arvoinen, niin tämä asia täytyy käsitellä isona, inhottavana vastoinkäymisenä elämän polulla (ja niitähän ON!) ja ohittaa se ja jatkaa elämää eteenpäin.

Mies ei voi asialle tehdä enää mitään. Hänen olonsa todennäköisesti tietyllä tavalla helpottui, kun sai jakaa syyllisyytensä. Ja nyt sinä kannat tuskaa, johon et ole ollenkaan osallinen tai syypää.



Juuri tästä syystä mun mielestä pettäjän pitäis pitää tietonsa omanaan, eikä ladata tuskaa puolisolle! Mutta tiedän, että tästä on moni nainen eri mieltä. Uskon kuitenkin, että jos kerran mun avomiehen yhden illan juttu ei merkinnyt mitään, niin silloin hänen olis pitänyt olla sysäämättä taakkaa mun niskaan ja jatkaa elämää kuten ennenkin. En olisi halunnut tietää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sinun on vain opittava elämään asian kanssa ja voit olla varma, että se tulee eteesi vielä monen monta kertaa. Eli mieti tarkkaan mitä teet! Itse en pystynyt jatkamaan suhdetta vaikka miten yritin.

mulla kohta 2,5v takana ja ei ole pois mielestä, joskus nousee ihan mieletön katkeruus ja viha pintaan, välillä vaan surettaa ja harmittaa. En luota ihan 100% mieheen enkä varmaan kyllä koskaan tule keneenkään muuhunkaan luottamaan. Mutta jossain siinä vuoden tuskan jälkeen päätin että nyt täytyy alkaa yrittämään eikä jauhaa sitä samaa miehelle joka ikinen päivä, pikkuhiljaa pystyin vähentämään syyllistämistä ja nyt siis reilu 2veen jälkeen en mainitse asiaa hänelle välttämättä edes kerran kuukaudessa, itse kyllä viikottain pyörittelen tapahtumaa mielessäni ja kyllä mies sitten aina välillä huomaa että mä mietin taas sitä, mullakin sillai sama ku sulla ap, että mies näkee sitä naista viikottain kenen kanssa mua petti että siksikin varmaan velloo enemmän mielessä yhä. Mutta koska päätin että yritetään yhdessä eteenpäin niin todella nyt sitten koitetaan elää niin.

Minä en ainakaan ikinä unohtaisi tuollaista, eikä kukaan voi vaatia sinua unohtamaan. Voit yrittää antaa anteeksi (itse en siihen pysty), mutta unohtamisen vaatiminen on kohtuutonta. Miehesi on vain hyväksyttävä oma tekonsa ja siitä tulevat seuraamukset (mm. sinun luottamuksen puutteesi ja emotionaalinen kipusi), eikä vaatia sinua unohtamaan asiaa.



Moni viisas parisuhdeterapeutti kirjoittaa, että luottamus ansaitaan. Kun mies on pettänyt sinut ja luottamuksesi niin on hänen tehtävänsä voittaa luottamus takaisin OLEMALLA LUOTETTAVA. Se ei ole sinun vastuusi.



Jotenkin tuntui viestiä lukiessasi, että miehesi syyllistää sinua sinun pahasta olostasi ja siitä ettet voi " unohtaa" . Toivottavasti niin ei ole, koska jos on niin hän on todella epäkypsä ja kohtuuton sinua kohtaan.



Minä en ikinä antaisi anteeksi enkä ikinä unohtaisi. Mutta olenkin pitkävihaista ja temperamenttista sorttia.

Lisäksi tulee säntillisesti töistä kotiin silloin kun pitääkin ja yleisesti ottaen meillä on mennyt todella hyvin viime syksystä lähtien. Joten en ymmärrä, miksi en voi päästää irti vaikka sitä epätoivoisesti haluaisin ja lopettaa koko asian ajattelun, sillä tämä on niin helvetin raskasta aina välillä :(

Ehkä puolen vuoden kuluttua osaa ajatella asiaa selkeämmin. Mutta tällä hetkellä siis tuntuu siltä, että en halua erota, mutta kuka sitä tietää miltä vuoden kuluttua tuntuu. Mä en vain haluaisi ottaa " vastuuta" siitä asiasta ja tehdä päätöstä perheen hajottamisesta - olen välillä niin vihainen miehelleni siitä, että miten hän pystyi tehdä jotain sellaista, jolla vaarantaa koko meidän perheen olemassaolon. Varsinkin kun hän on sata kertaa sanonut, ettei se merkinnyt hänelle mitään ja ei ole mitään väliä onko ko. nainen olemassa vai ei. Sitä suuremmalla syyllä olen vihainen!! Ja kaikista " pahinta" on ehkä se, että vilpittömästi rakastan miestäni (ja hän sanoo ja myös osoittaa rakastavansa minua) ja pidän häntä yhtenä parhaimmista kavereistani. Hän on lisäksi aivan mahtava isä lapsillemme.



Mä olen myös harkinnut terapiaa ja lääkitystä. Just tänään esimerkiksi tuntuu niin ahdistavalta ja siltä, että voisin kuolla tähän tunteeseen. Asutaan vielä niin kaukana kaikista kavereista ja sukulaisista, ettei ole edes ketään jonka luo voisi mennä puhumaan ja tuulettamaan ajatuksiaan :(

ja voin kokemuksesta sanoa, että anna ajan kulua. Mulla meni puoli vuotta shokissa, vuosi käsitellessä ja pikkuhiljaa vuosien myötä unohtui koko juttu. En vatvo enää asiaa ja en koe edes tarvetta nostaa sitä esiin edes riidellessä. Mielestäni luotan mieheeni ja tilanne on palautunut. Oma tapani käsitellä asiaa oli, että puhuin asiasta (varmaan taukoamatta) niin kauan, että olin sen mielessäni käsitellyt.



Suosittelen, että koitat antaa anteeksi, myös tuolle naiselle. Se on loppujen lopuksi paras keino selvitä. Minun tapauksessani toinen osapuoli oli paras kaverini. En voi edelleenkään olla samassa tilassa hänen kanssaa, mutta mielessäni olen antanut anteeksi. Se mitä hän teki taisi olla tapauksessa vähintään yhtä kipeä asia. Jotkut asiat sattuvat tässä vieläkin, mutta eivät mitkään mieheni tekemisiin liittyvät. Vihaa on vaan raskas kantaa, joten suosittelen yrittämään luopua siitä.



Älä kuitenkaan luovu toivosta. Kyllä se luottamuskin voi palata ja onni löytyä. Suhteissa on aina ylä ja alamäkiä. Töitä se vaatii, mutta kyllä ainakin omalla kohdallani kannatti.



Voimia

Ensimmäinen 6kk olivat yhtä helvettiä minulle henkisesti, sitten alkoi helpottaa. Totuus on, ettei asia unohdu ikinä ja tulee mieleen mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja yhteyksissä.

Asian kanssa vain täytyy oppia elämään -tai sitten pitää erota. Jotenkin tuntuu, että silloin 2v sitten olin niin rikki, etten olisi kyennyt eroamaan. Nyt kun aikaa on kulunut, voisin vaikka siihen pystyäkin.

Mies on tullut paljon vastaan ja järjestänyt meille kaikkea kahdenkeskistä kivaa.

Minua vaivasi kovasti myös vauvakuume (juu, ei mitään järkeä), mutta nyt olen päässyt siitäkin yli.

Tsemppiä ap:lle! Tiedän, mitä käyt läpi.

Just tuon takia etten voisi luottaa enää itse erosin vastaavassa tilanteessa. Tietysti mies halusi jatkaa. Tunnen itseni sen verran hyvin etten halunnut jatkaa sillä epäluulo kalvaisi ja söisi minua kuin mato.



Mitä tulee tuohon yöksi kotiin tuloon niin uskoton voi olla päivälläkin. Yhteiset ruokatunnit soveltuvat tähän mainiosti.

kyllä se ainakin mulla onnistui että päätin lopettaa asian jatkuvan vatvomisen ja ajttelun, tai ainakin siitämiehelle puhumisen, koska se oli vaan niin raastavan vaikeaa aikaa, alkuun katkeroiduin lisää siitä etten voinut puhua eli syyllistää miestä siitä, jolloin tuntui kun hän olisi iloinen vaan että lopetin ja asia olisi ok ja käsitelty vaikkei otdella ole, mutta aina kun asiasta mainitsin huomasin että miehenikin kärsii ja sitten taas opettelin olemaan hiljaa, pikkuhiljaa OIKEASTI sitä vaan oppii ajattelemaan enemmän muita juttuja, sen ekan suunnilleen vuoden minä ajattelin sitä asiaa koko hereillä olo aikani. Nyt siis 2,5v myöhemmin ajattelen vain silloin kun on jossain joku pettämisaihe esillä, tulee se aika viikosta kun mieheni näkee sitä naista, tai joskus muutenkin vaan tulee mieleen, jotkut laulun sanat muistuttavat tms



mutta nyt tän asian kanssa siis jo pystyy elämään, silloin se vuosi oli kyllä aika epävarmaa selviääkö siitä hengissä, onneksi menin lääkäriin ja sain ajan terapiaan ja lääkkeillä saivat mieleni kohoamaan. Nyt on siis ihan hyvä olla, lääkkeitä ei tarvitse enää syödä.



sun pitää ap miettiä nyt se asia kunnolla että haluatko erota, jos yhtään epäröit, voi olla että pääsette sen yli ja tulet ihan onnelliseksi, pois sitä tapahtumaa ei valitettavasti taida koskaan kokonaan mielestä saada mutta tosiaan sen kanssa oppii elämään jos todella haluaa. minä tosin tarvitsin siihen ulkopuolista apua, mutta kyllä se kannatti.



onpas sekavaa sepustusta, anteeksi.



8

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat