Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Jotenkin voin hieman ymmärtää näitä koulusurmia, JOS taustalla on oikeasti vakavaa koulukiusaamista.



Monen vuoden kiusaaminen jättää kauhistuttavat jäljet. Ihmiseen voi patoutua kamalat määrät vihaa, katkeruutta ja kostonhimoa. Edelleen mietin joskus, kuinka voisin tappaa pahimmat kiusaajani, vaikken edes ole heidän kanssaan missään tekemisissä. Korostan kuitenkin, ETTEN OLE TAPPAMASSA KETÄÄN, ainoastaan joskus mietin asiaa. Mutta jos päässäni napsahtaisi kunnolla, voi olla, että jotenkin koettaisin päästä näistä ihmisistä eroon.

Sivut

Kommentit (24)

Jokalen tapauksessa tämä aikuisopiskelija liittyi kiusaamiseen? Juurihan Pekan isä kirjoitti toisessa ketjussa, että Pekkaa oli kiusattu lähinnä ala- ja yläasteella. Enkä mitenkään usko, että kaikki Pekan uhrit olivat hänen kiusaajiaan. Tai tämä Kauhajoen tapaus, Matti Saarihan oli opiskellut ainoastaan vuoden näiden luokkatovereidensa kanssa enkä todellakaan usko, että jos koulukiusaus oli tekojen takana niin nämä restonomiopiskelijat olisivat Mattia kiusanneet, Mattihan kävi peruskoulunsa aivan muulla paikkakunnalla.



Ei saa siis matti sympatiaani kun tappoi täysin sivullisia ja viattomia ihmisiä.

ja vanhempani ottivat yhteyttä kouluun. Mutta asialle ei tapahtunut mitään. Kiusaajan vanhemmat sanoivat, ettei heidän poika kiusaa, ja koulukuraattori sanoi, että pitää ymmärtää kun kiusaajalla on ollut vaikeaa. That's it. Kiusaaminen oli sekä henkistä että ruumiillista. Ilmeisesti se on sallittua kun kiusaajalla "on vaikeaa".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että tiedän omalla asuinalueellani olleiden kiusaajien menestyneen elämässää huonosti. Useat tuttvani ovat kuolleet huumeisiin tai alkoholiin jo alle kolmekymppisenä.



Itse olen akateemisesti koulutettu, kahden lapsen isä ja monella tavalla tyytyväinen elämääni.



Lähes kaikki koulukiusaajat, jotka muistan, jotka kiusasivat joko minua tai muita ovat korkeintaan ammattikoulun käyneitä ja usein eronneita tehtyään ensin muutaman lapsen.



Useilla on ollut myös vaikeuksia monin tavoin elämänhallinnan kanssa (ovat mm. pummanneet rahaa kadunkulmassa). En kadehdi heitä yhtään. Yllättävän suurella osumatarkkuudella koulukiusaajat ovat elämässään tällä hetkellä huono-osaisempia, kuin mitä itse olen. Siitäkin huolimatta, että uskon heidän lähtökohdat olleen yhtä hyviä, tai jopa parempia kuin itselläni.



Koulukiusaajilla tarkoitan tässä ihmisiä, jotka jatkuvasti toistivat tuota käyttäytymistään. Yksittäiset erimielisyydet tai kiusaamiset eivät kuulu tässä koulukiusaamisen piiriin.



Lapsilleni koitan kertoa, että koulukiusaaminen johtaa kokemuksieni mukaan rahan pummaamiseen kadunkulmassa ja elämänhallinnan lipsumiseen.

Siskoani, nyt 18v. kiusattiin tosi pahasti ala-asteella. Siihen asti koulu oli sujunut hyvin, ja oli iloinen ja"normaali".



Vaikka vaihtoi toiseen kouluun yläasteelle, ei mikään enää sujunut, ei mennyt kouluun.



Siitä asti siskoni on ollut vaan kotona, nukkuu kaikki päivät ja valvoo yöt, tietokoneella. Eikä liiku kotoa mihinkään. Pelkää ihmisiä.



Koulussa kiusaamiseen ei puututtu mitenkään. Jopa koulupsykologi oli kiusaajien puolella, vikaa kiusaamiseen etsittiin siskostani!

vai ovatko olleet ikäänkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, että se oli vaan sellaista "läppää" (kuten usein kiusaajat väittävät kiusaamisen olevan)

häpesin sitä niin paljon. Vanhemmat tai opettajat ei koskaan saaneet tietää koko totuutta. Ja tämä siitä huolimatta, että olin ja olen edelleen erittäin läheisissä ja luottamuksellisissa väleissä vanhempiini jopa murrosiän läpi. Mutta mä siis häpesin itseäni, enkä halunnut tunnustaa vanhemmilleni (minähän rakastin heitä ja halusin tuottaa heille iloa) millainen luuseri olin. Kerroin vain välittömästä väkivallasta (esim kun mun hiukset poltettiin koulussa, minkä salaaminen oliskin ollut aika vaikeaa).



Eikä siihen mitään auttanut. Noiden väkivaltajuttujen jälkeen päätekjöitä rangaistiin ja puhuteltiin ja väkivalta painui hetkeksi pinnan alle, mutta muuta tilannetta se vain pahensi. Mua syrjittiin ja haukuttiin ja kerrottiin pahantahtoisia juoruja entistä enemmän. Tapahtui entistä enemmän kaikkea sellaista, mikä tuntui pahalta ja oli selvästi tarkoituksellista, mutta mihin ei yksittäistapauksina voinut osoittaa ja sanoa että "tämä on väärin"



SUlla on kolmonen ihan oikea asenne suhteessa kiusaamiseen, utta kovin optimistinen näkemys siitä, mitä sinä saat selville ja mitä sille voit tehdä.

mutta luulen, etteivät he oikein tajunneet asiaa. Ei siihen aikaan koulukiusaamisesta puhuttu niin kuin nykyään.



Joskus kun olen myöhemmin ottanut asian puheeksi, he ovat sanoneet, etteivät tajunneet. Lisäksi äitini on sanonut, että nythän se on ohi. MITEN NIIN OHI??? Kannan edelleen sitä paskaa sisälläni, loppuelämäni ajan varmaan.



ap

mäkin mietin aikanaan kostoa vuosikausia. Mutta mä en silti hetkeäkään miettynyt tappamista. Koska mitä iloa on olla voittaja jos toinen ei TIEDÄ HÄVINNEENSÄ!



No sekin on mennyt sittemmin ohi, mua ei enää kiinnosta tietääkö ne hävinneensä, muta ei kinnosta ne ihmiset enää ollenkaan.

mutta ymmärrän hyvin sen ettei asiasta halua puhua vanhemmille/kellekään. Minut raiskattiin 14-vuotiaana, enkä todellakaan kertonut asiasta kellekään. En kertonut, koska:

- Pelkäsin raiskaajaa.

- Häpesin valtavasti.

- Pelkäsin, että muut nauravat.

- En halunnut tuottaa vanhemmilleni surua.



hyvin samanlaisia tunteita on varmasti koulukiusatuilla.

Omien vanhempieni avioero on vaikuttanut itsessäni kaikkeen, se on osaltaan tehnyt minusta sellaisen mitä olen. Se väritti koko lapsuus- ja nuoruusaikaani, vaikkei siihen liittynyt mitään erityisen dramaattista. Ehkä siksikin olen jotenkin yliherkistynyt lasten sielunelämälle, ja ymmärrän mitkä vaikutukset kiusaamisella on. Siksi aion tehdä kaikkeni, että omat lapseni eivät joutuisi sitä kokemaan.



Mielestäni yksi nyky-yhteiskunnan ongelma on se, että ikävät asiat hyväksytään liian helposti osaksi elämäämme. Se lähtee pienistä asioista: roskat voi heittää kadulle, bussipysäkeitä voi sotkea, pelien varjolla voi harrastaa tappamista, opettajille saa haistatella, ei ole pakko hankkia koulutusta, röökit voi napata kaupasta maksamatta jne. Kiusaamista ei pidä hyväksyä. On aikuisten velvollisuus olla sitä hyväksymättä.



Kaikki me tiedämme koulusta sen opettajan, jonka tunnilla kukaan ei hiiskunutkaan ja istuttiin ojennuksessa. Ja tiedämme ne opettajat, joiden tunneilla saattoi tehdä mitä vaan. Koulussa täytyy olla työrauha.



Kasille, hiusten polttaminen on jo niin vakava asia, ettei siinä voi olettaa olevan kyse vain yksittäisestä päähänpistosta. Uskon, että jokainen kiusaamiskierre on katkaistavissa jos on tietoa, taitoa ja tahtoa. Voimia teille jotka jouduitte rankan kiusaamisen kohteeksi, te ette saaneet oikeutta.



T. 3

ja paljon muuta. Sanallista kiusaamista, ja täytyy myöntää, että ajattelin joskus jopa tappavani kiusaajat, tai opettajat jotka eivät asiaan puuttuneet vaan katsoivat vierestä. Vanhemmat eivät uskoneet.



Mutta nyt olen jopa jutteluasteella kiusaajien kanssa. Ei elämän ikuinen kauna ole minkäänarvoista

Tätä olen aina ihmetellyt. Uskoisin, että näkisin lapsestani jos häntä kiusattaisiin systemaattisesti. Ja joka tapauksessa kun lapseni tulevat kouluikään, selvitän asioiden tilan vaikka sitten vakoilemalla. Jos mikään muu ei auttaisi kiusaamiseen, muuttaisimme vaikka toiselle puolelle Suomea. En ikinä, siis IKINÄ altistaisi lastani jatkuvalle kiusaamiselle. En ikinä.

joka kohteli minua huonosti ja "varasti" minun kaverini. Jostain syystä hän syrji minua, ja kohteli väärin. Minua tuo harmitti ja taisi hieman itkettääkin ala-asteella.



Sittemmin tuo kaveri kuoli moottoripyörä onnettomuudessa alle kaksikympisenä. Myönnän että oloni oli varsin tyhjä ja tunteeton tuon tapauksen kuultuani. En voi sanoa olleeni iloinen, mutta en surullinenkaan. Oikein sille kaverilla, sillä hän tuotti tarkoituksella pahaa, ainakin itselleni. Olihan hänellä kavereitakin, jotka ehkä välittivätkin hänestä, mutta oma kokemukseni hänestä oli sellainen, että hän kylvi kylmyyttä ja ivaa ympärilleen. En tiedä millainen hän oli muita "kavereitaan" kohtaan.



Kiusaajat ovat jääneet jostain elämän perusasiasta vailla, sillä he eivät osaa elää elämää ja pilaavat muiden elämän.

Tästä tarinasta joku voi jo tuntea minut. Minä olen nyt jo jättänyt ne arvet taakseni, vaikka kyllä se 12-vuoden peruskoulu- ja lukiouran mittainen kiusaaminen tuntui vielä melkein kolmikymppiseksi asti. Pelkäsin ihmisiä, ja pidin itseäni aina porukan surkeimpana.



Mulla menee tosiaan hyvin. Olen huomanut, etten olekaan porukan surkein, ja minulla on oikeus olla juuri sellainen kuin olen. Minä en tiedä, miten kiusaajillani menee nykyään - enkä kyllä välitäkään - mutta olen itse asiassa tilanteessa, jossa ylipäänsä aika harvoilla menee paremmin kuin minulla



Voimia ja tsemppiä kaikille koulukiusatuille. Kyllä ne arvet teiltäkin vielä haalistuu, kun aikaa kuluu.

Lainaus:


Kasille, hiusten polttaminen on jo niin vakava asia, ettei siinä voi olettaa olevan kyse vain yksittäisestä päähänpistosta. Uskon, että jokainen kiusaamiskierre on katkaistavissa jos on tietoa, taitoa ja tahtoa.

T. 3




Kyllä mua kiusattiin täysin järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti ja jatkuvasti sen 12 vuotta. Ja voi olla, että jokainen kiusaamiskierre on katkaistavissa, jos on tietoa, taitoa ja tahtoa, mutta jotain tuosta kolmikosta vaan tuntuu aina puuttuvan.



Minä olen vanhemmilleni kiitollinen siitä, että he tarjosivat minulle kuitenkin pohjan, jolle myöhemmin sain rakentaa eheämmän itsetunnon. Minua rakastettiin kotona ehdoitta, vaikka vasta myöhemmin tajusin, miten ehdoitta. Minua tuettiin ja kannustettiin, mutta ei vaadittu pärjäämään missään suhteessa paremmin - ei koulussa, ei harrastuksissa, ei 'kavereiden' kesken. Minua arvostettiin sellaisena kuin olin.

yläasteella kaverini kanssa yhtä tyttöä ja kadun sitä kyllä todella jälkeenpäin. Kiusaaminen oli semmoista nälvimistä ja naureskelua- todella inhottavaa. Olen itse "hyvästä" perheestä, kaverini oli hiukan köyhemmistä oloista(asui vuokralla kerrostalossa, vanhemmat perusduunareita).

Olen usein miettinyt, että mitä tuolle kiusatulle mahtaa kuulua. Yläasteen jälkeen menimme eri kouluihin. Ysin lopussa alkoi pahin murrosikä helpottaa, ja kiusaaminenkin loppui, kavereita emme kuitenkaan olleet.

Mitään muuta syytä en kiusaamiselle keksi kuin oman vaikean murrosikäni. Olen elämässä hyvin menestynyt ja onnellinen ihminen. Lapsuuteni oli todella onnellinen. Minulla on nykyään kolme lasta, neljäs tulossa. Asumme mieheni kanssa ihanassa omistusasunnossa ja teen mukavaa työtä

Sitäkin olen miettinyt, että miten olisin lopettanut kiusaamisen. Tämä tyttö ei vastannut mihinkään oikein mitenkään. Jos hän olisi joskus näyttänyt jotain tunteita, olisin luultavasti lopettanut, itkenyt, nauranut, sanonut että olette typeriä tai ihan mitä vaan. Emme varmaankaan ymmärtäneet, että häntä oikeasti sattuu, koska hän oli täysin viilipytty. Jälkeenpäin olen tajunnut, että hän ei uskaltanut näyttää varmaankaan tunteitaan mitenkään. Luulen, että usein kiusattu jää yksin omien tunteidensa kanssa ja ikään kuin kovettaa itsensä, mikä vain lisää kiusaajan ärsytystä. No tämä ei oikeuta tietenkään kiusaamaan. Opettajien ja vanhempien pitäisi puuttua asiaan aktiivisemmin.

[ijos olette nähneet näitä kiusaajia jälkikäteen, niin ovatko edes pyytäneet anteeksi? vai ovatko olleet ikäänkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, että se oli vaan sellaista "läppää" (kuten usein kiusaajat väittävät kiusaamisen olevan)

[/quote]




joten eivät ole pyydelleet anteeksi tai mitenkään selitelleet tekemisiään. ENkä minä ole ryhtynyt selityksiä peräämään, tai anteeksipyyntöjä. Yhdentekeviä sellaiset.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat