Vierailija

Lapsi on nyt yli kaksivuotias. Hän on täysin terve ja normaalisti kehittyvä lapsi. Temperamentistä vain riittäisi jakaa vaikka koko kylälle.



Vauva-ajasta lähtien olen tavannut muita äitejä muskarissa ja vauvauinnissa. Nyt käyme jo kerhoissakin. Joten olemme kyllä tekemisissä samassa tilanteessa olevien äitien kanssa. Silti puhun mieluummin muista asioista kuin lapsista. Eikä syynä ole se, että olisin kyllästynyt lapsiaiheisiin. Vaan syy on se, että sitä yhteistä säveltä ei tunnu löytyvän. Muut jutun aiheet ovat turvallisempia.



Vauva-aikana jo vähitellen huomasin, että omat kokemukseni olivat joltain muulta planeetalta. Jos vaikka juttelin, että on aika valvottavaa tämä vauva-aika, niin toiset alkoivat laskemaan, että kyllä minäkin heräsin viime yönä kahdesti. Minä en edes pystynyt sanomaan, kuinka monesti olin herännyt, kun viidentoista jälkeen sekosin laskuissa. Tai jos olin päässyt neljältä nukkumaan ja vauva herätti jo seitsemältä, niin en ehkä edes kyennyt laskemaan viiteentoista:-)



Nyt vauva-aika on kuitenkin ohi, ja lapsi on rauhoittunut, nukkuu yönsä ja on melkoisen normaalin oloinen kaksivuotias. Jotenkin olen jo odottanut, että nyt minäkin pääsen muiden äitien kanssa samalle kokemuspiirille. Mutta kun muut äidit nyt alkavat puhua lastensa uhmakohtauksista, niin taas minä tunnen itseni niin ulkopuoliseksi. Juuri joku äiti ihmetteli, että meidän tyttö oikein kirkuu, kun asiat ei miellytä. Niin minä melkeinpä surullisena mietin, että no joo, kyllä meilläkin huudetaan, mutta onhan meidän lapsi huutanut samalla tavalla jo vauvasta asti - että pitäisikö tässä nyt olla jotain uutta.



Onko täällä ketään muuta, joka tuntee olonsa yksinäiseksi, vaikka ympärillä pitäisi olla samassa tilanteessa olevia äitejä?

Kommentit (16)

En ollenkaan tajua, pitäisikö muiden ajatella, että sinä olet heitä ylempänä, koska lapsesi on ollut vaikeampi tapaus? Että heidän yövalvomisensa eivät merkkaa mitään sinun kokemasi rinnalla? Haloo! Sitä se vertaistuki juuri on! Samat kokemukset ne ovat, vaikka eri intensiteetillä. Ei sun tartte määriä mainita, voit sanoa, että kyllä osaa väsyttää, lapsi valvotti viime yönä ja sitten toinen äiti sanoo, että heilläkin vauva on nukkunut huonosti jne.

Mitä väliä sillä on, että sinun vauvasi heräilee 3 kertaa useammin kuin muiden (niin heräilee muuten minunkin) ?

Jos lähdet olemaan muiden kanssa sillä periaatteella että he eivät voi ymmärtää sinua, ei ole ihmekään että tunnet itsesi ulkopuoliseksi.

KAIKILLA on omat ongelmansa eikä KUKAAN äiti selviä ilman niitä. Toisilla ne ongelmat on vaan pienempiä mutta ihan samanlaisilta ne niistä äideistä tuntuu koska ovat tottuneita helpompaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kyllä mulla kolahti tuo uhma-juttu.

Meidän poika nyt 3v ja on ollut oikeastaan aina helppo lapsi. Uhmailee toki ja välillä on vaikeampiakin kausia, mutta selkeää voimakasta uhmaa ei olla koettu.

Muut päivittelee sitä miten lapsi ei pysy ruokapöydässä tai piirtää seiniin tai roikkuu kattokruunussa tai repii verhoja. Meidän poika ei sellaista ole koskaan tehnyt vaan totelee useimmiten kun sanotaan ja on ihanan rauhallinen fiksu poika ;o)



Toinen asia mistä on vaikeaa saada vertaistukea on kaksosarjen pyörittäminen...Meillä nimittäin myös 3kk vanhat kaksoset...

Kaikkialta kuulee miten helppoa ja ihanaa kaksosten hoito onkaan ja toivottavasti saadaan lisää kaksosisa...Olen itse täysin eri mieltä! Tämän rankempaa tuskin on monella...

korvatulehduskierteestä kärsivän lapsen äiti sekä pahasti allergisen lapsen äitikin jutella keskenään, vaikkei kokemus ole täysin sama. Toisen aika menee siinä, että särkevää lasta lohduttaa öisin ja ramppaa lääkärissä, toinen yrittää kehitellä erilaisia ruokia kourallisesta ruoka-aineita, mitkä lapselle sopivat.



Yhteistä on lasten sairastelu, vaikka henk. koht. kokemukset siitä vaihtelevat. Vertaistuki ei vaadi, että kokemus olisi samanlainen. Eihän se ole mahdollistakaan! Vaikka molempien vauvat heräisivät 5 kertaa yössä, toinen ei edes pidä sitä stressaavana, vaan normaalina vauvan käyttäytymisenä, toiselle se on niin uuvuttavaa, että hän ei meinaa jaksaa vauvan kanssa laisinkaan.

että toisten äitien kokemusten täytyisi olla edes samansuuntaisia kuin omani. Mulle on ainakin itsestään selvää, että lapset ovat erilaisia. Meillä on tuttavapiirissä esim. vauva, joka oksensi ekat puoli vuotta kaiken, mitä mahaansa sai ja senkin jälkeen suurimman osan. Mun on vaikea kuvitella, miten rankkaa tämän lapsen vanhemmilla on ollut, koska omani oli sitä tyyppiä, että kaikki menee. Mutta voin silti olla tukena. Kyseisen lapsen vanhempien taas on varmasti vaikea asettua jääräpäisen ja kokeilunhaluisen pojan äidin asemaan, mutta kyllä mä heille voin silti asiasta jutella.



Kyse on siitä, ettei ole vain helppoja tai vaikeita lapsia, tai on, mutta useimmiten jokaisella lapsella on omat helpot ja vaikeat pisteensä. Joku valvottaa yöt läpeensä ja toinen roikkuu kattokruunussa. Jonkun lapsi tekee molempia, mutta ei vanhemmuus mikään kilpailu ole.

Ihan hyvä kuulla, etten ole ainoa ulkopuolisuus-tunteen kanssa. Ja kyllähän sen kanssa selviää, eihän se tule esille kuin joissain tietyissä hetkissä. Mutta kun niitä jokunen on tullut, niin ne ovat olleet sen verran hämmentäviä, että ovat jääneet mieleen. Kun koko kerhoäitien muu joukko alkaa kilvan kertomaan lastensa uhmakohtauksista ja itselle ei tule yhtään mieleen. Ja kun siinä sitten äkkiä tajuaa, että paras pysyä hiljaa vaan, ettei se oma hämmennys leviä muihinkin.



Mutta kiva jakaa kokemuksia täällä sitten - vähän turvallisemmassa ympäristössä.



ap

Olisikohan tässä nyt kyse jotenkin siitä, että sinä oletat muiden lukevan ajatuksesi ja tuntevan samanlailla kuin sinä. Sitten koet itsesi ihan petetyksi kun muut eivät olekaan täysin samanlaisia kuin sinä....en tiedä, ehkä kyse ei välttämättä ole siitä, mutta yksi vaihtoehto muiden joukossa..

Kun toiset istuivat hiekkiksen reunalla oma aikani meni siihen, kun juoksin lasteni perässä, toinen meni toiseen suuntaan, toinen toiseen. Siis tyyliin juoksemassa puistosta pois jne. mitä nyt pikkulapsivaiheessa on. Jos joskus otin osaa elämän kauheuteen, valittamiseen, niin huomasin, että etenkin yhden lapsen äidit kokivat, että haen jotain " kruunua" siitä, että mulla on kaikkein vaikeinta. Kaksosten äiti ei yksinkertaisesti SAA valittaa toisille saman ikäisten yhden lasten äideille, koska sitten he kokevat olonsa riittämättömäksi :). Onneksi tuo aika on takanapäin ja muksut ovat tulevan syksyn eskareita.



Mutta fakta on, että tunnen muutenkin itseni ulkopuoliseksi naisseurassa. Tulen paremmin miesten kanssa juttuun.

ja sitä että hänelle tulee ulkopuolinen olo lapsiasioissa. Hänellähän on aivan erilaiset kokemukset äitiydestä kuin muilla tuntemillaan pienokaisten äideillä.



Minulla meni vähän toisinpäin esikoisen vauva-aikana. Esikoiseni oli erittäin tyytyväienn ja helppo vauva, samanlainen on vielä 3-vuotiaana. Esikkokerhossa muilla äideillä oli haasteellisempia vauvoja enkä minä viitsinyt edes kertoa heille kuinka helppoa meillä on. Juttelin sitten vaan muista asioista heidän kanssaan, vauvan kehityksestä, vaatteista, työnäkymistä ym. Minusta tuntui että toiset olisivat kokeneet lähinnä vittuiluksi jos olisin oman vauvani helppoutta alkanut mainostamaan.



Nyt minulla on vaativampi vauva, mutta vertaistukea en tässä vaiheessa hirveästi kaipaa sillä olen niin paljon kuunnellut toisten äitien puheita vaativista vauvoista. Tavallaan se helpottaa kun tietää ettei tämä ole tavatonta ja että muutkin on tästä selvinneet. Vertaistukea toki saan muilta äideiltä tähän tavalliseen arkeen ja siinä jaksamiseen.



Jos esikoiseni olisi ollut samanlainen kuin tämä kuopus, olisin varmasti tarvinnut keskustelukumppania jolla on samanlaisia kokemuksia ja ehkä jotain hyviä vinkkejä. Ei siinä ole kysymys kilpailusta kenellä on vaikeimpaa -- kuten joku tuossa ylempänä ajatteli.

Ensimmäisen lapsen kanssa kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä :)

Vierailija:

Lainaus:


! Sitä se vertaistuki juuri on! Samat kokemukset ne ovat, vaikka eri intensiteetillä. Ei sun tartte määriä mainita, voit sanoa, että kyllä osaa väsyttää, lapsi valvotti viime yönä ja sitten toinen äiti sanoo, että heilläkin vauva on nukkunut huonosti jne.




Mytta kyllä sitä vain kummasti toivoo, että edes joskus joku olisi kokenut jotain likipitäen vastaavaa. Minäkin olen huomannut sen vasta oikeastaan nyt parin vuoden jälkeen, että olis kiva päästä puhumaan niistä valvomisen määristäkin jonkun kanssa. Ettei aina tarvis pehmitellä totuutta, koska muuten muilta saa kuulla vain kauhistelua.

Meillä on ollut lapsen kanssa yhtä sun toista, lapsi on jo temperamentiltaan ns. vaativa eli eipä ollut vauvana hetkeäkään hereillä yksin sängyssä tai vaunuissa vaan teki erittäin selväksi että haluaa syliin.

No, sen lisäksi lapsi on sairastellut paljon, nyt 4 vuoden ikään mennessä hänet on esim. nukutettu jo 10 kertaa eri toimenpiteitä varten ja sairaaloissa olemme joutuneet viettämään aikaa ihan tarpeeksi.

Varsinkin tuo sairaalassa olo ja oman lapsen hengen puolesta pelkääminen ovat kokemuksia, jotka taitaa oikeasti ymmärtää vasta sitten kun ne on joutunut läpikäymään. Muut kyllä ymmärtävät, että se on rankkaa, mutta se hädän ja tuskan määrä on tuttua vain sellaiselle, joka on itse laskenut minuutteja siihen, kun lapsen pitäisi olla heräämössä ja joka rukoilee, että 6 kiloa painavan ihmisen leikkaus menisi hyvin eikä löytyisi mitään enempää vikaa lapsesta.

Kasvattavia kokemuksia yhtä kaikki, oppii selkeästi sen mikä elämässä oikeasti on tärkeää!

ja huomata, että lapset tosiaan on ihan erilaisia. Se että naapurin vauva heräsi vain kaksi kertaa yössä ja ystävän vauva 20 kertaa ja meidän sitten siltä väliltä, oli minusta helpottava tieto. Tajusin että ai, tämäkin on tosiaan ihan normaalia, ja jos olen väsyneempi kuin se naapuri, siihen on selvä syy.



Ainoa mikä minua ottaa päähän, on ne helpompien lasten äidit, jotka jakelevat neuvoja tyyliin: me ei olla koskaan opetettu lapsia siihen että niitä nukutetaan. Ollan vaan laitettu ne sänkyyn ja hetken pyöriskeltyään ja kitistyään ne nukahtaa sinne.¿ Tähänkin opin kyllä pian vastaamaan kysymällä: ¿Mitä te teette jos lapsi huutaa tunnin siellä sängyssä eikä ala yhtään rauhoittua?¿ useimmat katsoivat hölmistyneenä ja totesivat, ettei heillä ole koskaan noin käynyt...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat