Vierailija

Minua harmittaa vähän se, että olen käynyt kouluja liiankin tunnollisesti. Nykyään 3-kymppisenä haaveilen siitä että olisin ollut vähän kapinallisen ja tehnyt jotain repäsevämpää. Tuntuu kuin elämäni olisi noudattanut jotain akateemisen perheen ohjekirjaa:koulut kunnolla, ylioppilaaksi, sitten pari välivuotta joihin kumpaankin mahtui opiskelua myös ja vähän työntekoa, sitten yliopistoon(olen juristi) ja sitten töihin. Varmaan elämäni kaikista epäsovinnaisin teko on ollut se että sain lapsen kesken opintojen -siis hyvin toivottu oli ei vahinko. Naimisiin toki menimme ennenkuin rupesimme lasta haaveilemaan. Opintoja ei ollut enää paljon jäljellä ja gradunkin sain valmiiksi ennenkuin lapsi syntyi, mutta silti vanhempani kauhistelivat ja pelkäsivät, että mitenkä opintojen nyt käy kun lapsi tulee ja plaa plaa.



Nyt toivon että olisin lähtenyt seikkailemaan johonkin Keski-Eurooppaan;mennyt vain ilman opiskelutarkoitusta. Etsinyt töitä ja katsellut. Nähnyt maailmaa ja ottanut rennosti... Kadehdin sellaisia jotka osaavat elää päivä kerrallaan ja nauttivat kokemuksista. Tosin mieheni on oikeassa siinä, että pidemmän päälle se ei ole hyvä, meillä ei olisi näitä mukavia kuvioita jos vain fiilistelisimme. Mutta edes pari vuotta.



Olenkin päättänyt, että jos lapseni sitten nuorena vähänkin vihjaa että voisi lähteä reissaamaan ja fiilistelemään johonkin niin annan Visani käyttöön ihan ilomielin. Sen jälkeen voi ottaa vastuun elämästään ja opiskella.



Olenko outo? Muilla samanlaisia aatoksia?

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat