Vierailija

kuuluin yli 30 vuotta . Johtuuko tästä jättäytymisestä vai kuuluuko ikään? Ja kuitenkin tuntuu, etten saisi tuntea tällaista onnea, kun on koko elämän kuullut ettei voi olla onnellinen ilman tätä yhteisöä? Mitä sanotte, voinko nauttia olostani vai tuleeko minulle joku rangaistus, kun en enää kuulu tähän yhteisöön(kun uskovaiset olettavat, että jotain pahaa voi tapahtua,että ymmärtää tulla takaisin)?

Sivut

Kommentit (39)

Kukaan ei ole täysin itsenäinen yksilö, joka ajattelee ainoastaan omilla aivoillaan välittämättä millään tavalla siitä, mitä muut ajattelevat.



Eikä sen tarvitsekaan olla näin. Laumaeläinhän ihminen on eikä mikään erakko. Yhteisöllisyys on hyvä asia silloin, kun siitä saa tervettä tukea, toisten läheisyyttä ja voimaa. Ikävä kyllä näin ei aina ole. Ja useimmitenhan asiassa on sekä hyvät että pahat puolensa. Sama yhteisö voi sekä tukea myönteisesti että rajoittaa kielteisesti.



23

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


ahdistuin seurakunnassa käymisestä, en jaksa sellaisia sosiaalisia tilanteita. haluan myös kuunnella ei-hengellistä musiikkia, tuntea kaikkia tunteita jne. Olen edelleenkin savuton, absolutisti, enkä käy baareissa, ei tee mieli. En kestänyt sitä, että seurakunta olettaa käytettävän vapaa-aikaa niihin, perhe on minulle kaikkien tärkein! Siihen kuuluu monta asiaa



Vierailija:

Lainaus:


voi johtua siitä, ettei luota/usko Jumalaan. jne Olen äärimmäisen herkkä, kiltti, joten otin aina kaiken itseeni. Koin (ja koen edelleenkin) että minussa on vika , jos koen vaikka pettymystä,kiukkua...eihän uskovainen saa olla kiukkuinen! Pienenä lapsena jo pelkäsin, että olen tenhyt jotain syntejä ja joudun helvettiin kidutettavaksi.



Vierailija:

Lainaus:


Vierailija:

Lainaus:


Pikemminkin niihin muodostuu yhteisiä tapoja, kirjoitettua tai kirjoittamatonta toimintakulttuuria. Se on kyllä totta, että monessa paikassa kulttuurista poikkeaminen voi olla hankalaa. Välttämättä kukaan ei konkreettisesti painosta eri lailla ajattelijaa, mutta pelkästään hiljainen ryhmäkontrolli ja kuulumisen tarve voi estää ihmistä toimimasta toisin kuin muut.



23




Ja tällainen ryhmäkontrolli ahdistaisi minua myös muissa kuin uskonnollisissa yhteisoissä. En ymmärrä, miten joku voi alistua sellaiseen. Kuulisin mielelläni perusteluja! Miksi luovutte itsemääräämisoikeudestanne?



29




Vierailija:

Lainaus:


- ja tottakai tapahtuu, elämä on sellaista! - ei se johdu siitä että erosit tuosta yhteisöstä. Oli jumala minkälainen tahansa, mikään pieni yhteisö Suomen perukoilla ei voi omia Jumalaa itselleen ja väittää että koko maailmassa ja kaikkina aikoina Jumala on antanut pelastumisen mahdollisuuden vain kouralliselle ihmisiä jotka tekee just heidän poppoonsä määrittämien sääntöjen mukaan. Voithan uskoa ihan omalla tavallasi, omantuntosi mukaan, ja se riittää ihan varmasti.




Vierailija:

Lainaus:


Usein näissä jutuissa koetaan hirveän voimakasta vastakkainasettelua. Joko ihminen on läpeensä paha ja yhteisö täydellisen hyvä (kontrolloivan yhteisön näkökulma), tai sitten ihminen on ainoastaan uhri ja yhteisö läpeensä paha (uskonnon uhrien näkökulma).



Miksi, oi miksi ei osata nähdä, että useimmiten SEKÄ yksilössä ETTÄ yhteisössä on vikansa ja puuttensa, ja toisaalta myös vahvuutensa????



Minustakin ap teki hyvän ratkaisun lähtiessään seurakunnasta, jos hän kerran koki seurakunnan rajoittavan itseään noin. Ihminen voi tuossa tilanteessa tarvita kunnon irtioton, ja prosessin aikana saa tuntea vaikka sitten pelkkä vihaa yhteisöä kohtaan. Prosessin loppuvaiheessa on kuitenkin jo ihmisen oman hyvinvoinnin kannalta toivottavaa löytää sisäinen tasapaino, jossa pystyy näkemään realistisesti vikaa molemmissa osapuolissa. Ja tästä sitten kasvetaan eteenpäin terveeseen, henkiseen itsenäisyyteen.



Seurakunnat ovat hyvin herkille ja/tai masennukseen taipuvaisille usein vähän kinkkisiä yhteisöjä. Toisaalta nämä ihmiset saavat yhteisöstä tukea ja lohtua, mutta kolikon kääntöpuolella he antavat yhteisön määräillä itseään liikaakin. Monenlaista hengellistä kulttuuria nähneenä en usko, että seurakunnat tietoisesti ja tarkoituksellisesti käyttävät ketään hyväkseen tai lyttäävät ihmisiä. Useimmiten ne uskovat vilpittömästi tekevänsä hyvää, mutta käytäntö voi ihan jo taitamattomuudesta johtuen olla toinen. Tämä on surullista, sillä johtopäätös voi olla se, että seurakunta on vain vahvoja ja itsenäisiä varten. Heikoilla oleva luottaa epätäydelliseen yhteisöön liikaa, ja kun yhteisö " pettää" hänen luottamuksensa, seuraa ap:n kuvaaman kaltaisia tunteita. Ja kukapa tässä on niin vahva ja itsenäinen? Minä len itsekin ollut siinä tilanteessa, että olen hyvin herkkänä nuorena melkeinpä elänyt seurakuntaa varten, ja kokenut myöhemmin karvaita pettymyksiä.



Mutta niinkuin kaikissa muissakin yhteisöissä, myös seurakunnissa on eroja. Ap teki varmasti hyvän ratkaisun lähtiessään. Oletko ap pieneltä paikkakunnalta? Nimittäin minuakin vähän ihmetytti tuo mitä kirjoitit. Minäkin kuulun pienehköön karismaattiseen seurakuntaan (ei helluntai), ja kyllä minä silti kuuntelen ei-hengellistä musiikkia, tunnen vihaa, käytän kohtuudella alkoholia jne.



Toivon sinulle kaikkea hyvää! Jos taakkasi tuntuu vaikealta kantaa yksin, niin hae ammattiapua, jotta pääset jaloillesi ja vahvistut. :)




Vierailija:

Lainaus:


Itseäni ahdistaisi ehkä eniten se, että joutuisi alistumaan toisten määräysvaltaan, joku pappi tms. sanelisi pukeutumiset, syömiset, juomiset, lasten kasvatukset ynnä muut. Ja ankara yhteisön painostus jos niistä poikkeaisi. En voi ymmärtää miten joku sellaiseen vapaaehtoisesti alistuu!



En myöskään käsitä, mihin jumalaa ylipäänsä tarvitaan. Kannattaisiko kasvaa aikuiseksi!?



Olet varmasti oikealla tiellä, luota itseesi ap!




Mua ei helluntaiseurakunnassa kukaan ole moittinut vaatteista tai syömisistä. Itse asiassa aika trendikästä porukkaa löytyy irokeeseineen ja niitä " kilttejä tyttöjä" myös. Pappini on lämmin ihminen, joka ei koskaan ole tuominnut ketään. Seurakunnassa on hyviä ystäviä ja sen ulkopuolella myös. Jos seurakunnassa on friikkejä niin niitähän on sen ulkopuolellakin! Me ollaan kaikki ihmisiä.

Jeesus halusi lakkauttaa seurakunnan, jossa ei ollut rakkautta toisiaan kohtaan( Johanneksen ilmestys). Ihmiset pilaa Seurakunnan, mutta se ei ole Jeesuksen vika.

AP:na olisin myös lähtenyt vikkelään tuollaisesta lakiseurakunnasta, siinä on Jeesuksen pelastussanoma kaukana!

Vierailija:

Lainaus:


Itsekin karismaattiseen seurakuntaan kuuluvana ihmettelen suuresti kokemaasi. Oletko keskustellut asiasta esim. pastorisi tai jonkun vanhemmistoon kuuluvan kanssa? Mikäli negatiiviset tunteet, masennus ja alakuloisuuskin ovat " kiellettyjä" , teit hyvän päätöksen erotessasi yhteisöstä. Seurakuntahan on paikka jossa tulee kantaa toisten taakkoja, itkeä itkevien kanssa ja toki iloitakin iloitsevien kanssa. Voihan toki olla, että herkkänä ihmisenä luet riven välistä olemattomia ja koet asiat tavallista voimakkaammin.




Mitäpä jos ei kaipaa yhtään mitään yhteisöä jakamaan tunteitani? Minä esim. olen muutenkin sellainen, etten tykkää levitellä asioitani ja tuollainen julkinen ' tunnustamine' on minulle kauhistus. Miksi näiden yhteisöjen on vaikea ymmärtää, ettei kaikki ihmiset ole niin sosiaalisia ja ulospäinsuuntautneita

Vallankäytön väline, myös!



Vierailija:

Lainaus:


voi johtua siitä, ettei luota/usko Jumalaan. jne Olen äärimmäisen herkkä, kiltti, joten otin aina kaiken itseeni. Koin (ja koen edelleenkin) että minussa on vika , jos koen vaikka pettymystä,kiukkua...eihän uskovainen saa olla kiukkuinen! Pienenä lapsena jo pelkäsin, että olen tenhyt jotain syntejä ja joudun helvettiin kidutettavaksi.



[/quote]




Jos negatiiviset tunteet tosiaan olivat kiellettyjä, on hyvä, että erosit seurakunnasta. Itse en ole moiseen koskaan törmännyt, joten kieltämättä minullekin tulee mieleen, onko asia aivan noin vai onko tämä vain ap:n subjektiivinen kokemus. Mutta jossain pienillä paikkakunnilla voi tietysti tulla tuollaisia kieroutuneita ilmiöitä, ja niistä on hyvä päästä eroon.

Vierailija:

Lainaus:




En kyllä tiedä, miksi nimenomaan seurakuntia syytetään tästä ilmiöstä. Sama ilmiöhän toistuu ihan missä tahansa ryhmässä tai yhteisössä - ystäväpiirissä, työpaikalla, tietyn maan kulttuurissa jne! Toisissa yhteisöissä kontrolli on löyhempää ja toisissa tiukempaa, samoin kontrolli voi olla tervettä tai sairasta, mutta sitä faktaa ei mikään muuta, että ryhmäkontrollia on joka puolella. :)



23




Luulen, että tämä johtuu siitä, koska seurakunnissa on niin tärkeästä asiasta kysymys, kun ihmisen sielun pelastumisesta. Tämä on niin tunteita nostattava aihe etenkin herkille ihmisille. Työpaikalla tai muussa yhteisössä ei ole pelissä ollenkaan niin isot asiat. Todellisuudessahan ei seurakuntienkaan toimintakulttuurissa ole niin isot asiat kyseessä, mutta näin voidaan joissakin seurakunnissa jopa antaa ymmärtää. Siksi en ihmettele, että juuri seurakuntien kontrollointiin kohdistuu niin suuri kritiikki.



Sellaisiakin seurakuntia on, joissa sanellaan kaikki pukeutumisesta lähtien - vieläpä varsin suuria seurakuntia. Ihmettelen todella, miten niinkin suuret ihmismassat voivat lähteä sellaiseen mukaan.



hyvästä ja valaisevasta kirjoituksesta! Olen saanut paljon enemmän perspektiiviä asioihin kun olen jutellut muihinkin seurakuntiin kuuluvien uskovien kanssa ja huomannut, että myös niistä löytyy elävää uskoa. Ennen katsoin kaikkea vian oman seurakuntani mustavalkoisten silmälasien läpi.

Vierailija:

Lainaus:


Itseäni ahdistaisi ehkä eniten se, että joutuisi alistumaan toisten määräysvaltaan, joku pappi tms. sanelisi pukeutumiset, syömiset, juomiset, lasten kasvatukset ynnä muut. Ja ankara yhteisön painostus jos niistä poikkeaisi. En voi ymmärtää miten joku sellaiseen vapaaehtoisesti alistuu!



En myöskään käsitä, mihin jumalaa ylipäänsä tarvitaan. Kannattaisiko kasvaa aikuiseksi!?



Olet varmasti oikealla tiellä, luota itseesi ap!




Vaikka mistä minä tiedän - voi kai tällaisiakin yhteisöjä jossain olla. Itse en tunne yhtäkään. Tuntemissani seurakunnissa kukaan ei " sanele" mitään. Pikemminkin niihin muodostuu yhteisiä tapoja, kirjoitettua tai kirjoittamatonta toimintakulttuuria. Se on kyllä totta, että monessa paikassa kulttuurista poikkeaminen voi olla hankalaa. Välttämättä kukaan ei konkreettisesti painosta eri lailla ajattelijaa, mutta pelkästään hiljainen ryhmäkontrolli ja kuulumisen tarve voi estää ihmistä toimimasta toisin kuin muut.



En kyllä tiedä, miksi nimenomaan seurakuntia syytetään tästä ilmiöstä. Sama ilmiöhän toistuu ihan missä tahansa ryhmässä tai yhteisössä - ystäväpiirissä, työpaikalla, tietyn maan kulttuurissa jne! Toisissa yhteisöissä kontrolli on löyhempää ja toisissa tiukempaa, samoin kontrolli voi olla tervettä tai sairasta, mutta sitä faktaa ei mikään muuta, että ryhmäkontrollia on joka puolella. :)



23

Me ihmiset ajatellaan eri tavalla: katolilaiset, luterilaiset, ortodoksit...ja kirkon ja lahkojen vallankäytön nimissä on tehty monta murhaa. Yksi asia on mulle ihan selvä: Jumala on olemassa, mutta kirkkoa en uskooni tarvitse. Jeesuksenkin jumalallisuutta epäilen vahvasti.



terv. kirkosta eronnut

tuo, että aina pitäisi olla iloinen ja kaikki inhimillinen heikkous johtuisi epäuskosta.



Itse uskon, että minusta itsestäni ei löydy sellaista ulottuvuutta kuin usko. Minä uskon kuitenkin ja tuon uskon lähteenä ei voilla mikään muu kuin Jumala. Voi siis sanoa, että Kristus uskoo minussa. Miten siis uskoni voisi olla heikko? Vaikka tunnen USEIN masennusta, heikkoutta, sairautta, epäuskoa jne. niin silti uskoni on vahva, koska usko ei ole peräisin itsestäni. Varmaan kuulostaa tosi sekavalta, mutta toivottavasti saisit kiinni siitä, mitä tarkoitan.



Minäkin olen painiskellut hiukan samanlaisten kysymysten kanssa. Olen koko ikäni kuulunut erääseen uskvien yhteisöön ja koen, etten mahdu ollenkaan siihen muottiin, jota tuossa yhteisössä noudatetaan. Olen kuitenkin ajatellut, etten anna sen häiritä. Tärkeintä ja ratkaisevinta pelastukselle on oma henkilökohtainen uskoni Jeesukseen ja sitä haluan vaalia. En halua kuulua tiiviisti mihinkään ihmisyhteisöön, mutta en myöskään repiä itseäni väkisin siitä irti. Käyn silloin tällöin tämän seurakunnan tilaisuuksissa ja silloin tällöin muualla ja otan sieltä vain sen, mikä vahvistaa uskoani ja henkilökohtaista suhdettani Vapahtajaan.



Siunausta sinulle ja muista että uskoa voi, vaikka ei olisi kovin sitoutunut mihinkään yksittäiseen seurakuntaan! Kristuksen seurakuntahan on niiden ihmisten joukko, jotka USKOVAT Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajana!

Usein näissä jutuissa koetaan hirveän voimakasta vastakkainasettelua. Joko ihminen on läpeensä paha ja yhteisö täydellisen hyvä (kontrolloivan yhteisön näkökulma), tai sitten ihminen on ainoastaan uhri ja yhteisö läpeensä paha (uskonnon uhrien näkökulma).



Miksi, oi miksi ei osata nähdä, että useimmiten SEKÄ yksilössä ETTÄ yhteisössä on vikansa ja puuttensa, ja toisaalta myös vahvuutensa????



Minustakin ap teki hyvän ratkaisun lähtiessään seurakunnasta, jos hän kerran koki seurakunnan rajoittavan itseään noin. Ihminen voi tuossa tilanteessa tarvita kunnon irtioton, ja prosessin aikana saa tuntea vaikka sitten pelkkä vihaa yhteisöä kohtaan. Prosessin loppuvaiheessa on kuitenkin jo ihmisen oman hyvinvoinnin kannalta toivottavaa löytää sisäinen tasapaino, jossa pystyy näkemään realistisesti vikaa molemmissa osapuolissa. Ja tästä sitten kasvetaan eteenpäin terveeseen, henkiseen itsenäisyyteen.



Seurakunnat ovat hyvin herkille ja/tai masennukseen taipuvaisille usein vähän kinkkisiä yhteisöjä. Toisaalta nämä ihmiset saavat yhteisöstä tukea ja lohtua, mutta kolikon kääntöpuolella he antavat yhteisön määräillä itseään liikaakin. Monenlaista hengellistä kulttuuria nähneenä en usko, että seurakunnat tietoisesti ja tarkoituksellisesti käyttävät ketään hyväkseen tai lyttäävät ihmisiä. Useimmiten ne uskovat vilpittömästi tekevänsä hyvää, mutta käytäntö voi ihan jo taitamattomuudesta johtuen olla toinen. Tämä on surullista, sillä johtopäätös voi olla se, että seurakunta on vain vahvoja ja itsenäisiä varten. Heikoilla oleva luottaa epätäydelliseen yhteisöön liikaa, ja kun yhteisö " pettää" hänen luottamuksensa, seuraa ap:n kuvaaman kaltaisia tunteita. Ja kukapa tässä on niin vahva ja itsenäinen? Minä len itsekin ollut siinä tilanteessa, että olen hyvin herkkänä nuorena melkeinpä elänyt seurakuntaa varten, ja kokenut myöhemmin karvaita pettymyksiä.



Mutta niinkuin kaikissa muissakin yhteisöissä, myös seurakunnissa on eroja. Ap teki varmasti hyvän ratkaisun lähtiessään. Oletko ap pieneltä paikkakunnalta? Nimittäin minuakin vähän ihmetytti tuo mitä kirjoitit. Minäkin kuulun pienehköön karismaattiseen seurakuntaan (ei helluntai), ja kyllä minä silti kuuntelen ei-hengellistä musiikkia, tunnen vihaa, käytän kohtuudella alkoholia jne.



Toivon sinulle kaikkea hyvää! Jos taakkasi tuntuu vaikealta kantaa yksin, niin hae ammattiapua, jotta pääset jaloillesi ja vahvistut. :)

Tällä tarkoitan elämän iloja ja hyviä asioita = taivas sekä vastoinkäymisiä ja ikävyyksi = helvetti.



Voin vakuuttaa että kaikki saa näistä osansa jossain vaiheessa elämäänsä.



Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat