Vierailija

Mielenkiintoinen juttu HS:ssa (alla)



Mäkin olen FM ja tutkija, jonka palkka 2200e/kk. Taitaa humanistit olla kaikken huonoimmin palkattuja korkea-astikoulutettuja. Suomessa palkat huonot.



Suomalaisten pitkälle koulutettujen ostovoima on huono: viiden maan vertailussa Suomi jää jumboksi. Heikkoa ostovoimaa selittävät kova verotus ja kilpailun puute.







EU:n tutkimuksen mukaan pitkälle koulutettujen ostovoima on Suomessa pienempi kuin muissa EU-maissa. Vertailussa on mukana Suomen lisäksi Englanti, Saksa, Belgia, Hollanti ja Espanja.





0Kiinnostava Mitätön Siteeraa



Tulosta



Pdf-versio



Lähetä kaverille



Kommentoi



Tilanne on sama teollisuudessa, palvelualoilla ja julkisella puolella: ostovoimalla mitaten Suomi keikkuu viimeisenä ja Saksa ykkösenä. Saksassa ostovoima on lähes kaksi kertaa niin iso kuin Suomessa.



Palkkavertailussa suomalaiset pitkälle koulutetut yltävät keskisarjaan.



Suomi ei pärjää ostovoimakisassa

Kuukausiansioilla mitaten ykkönen on Saksa teollisuudessa, palvelualoilla ja julkisella puolella.



Pitkälle koulutetut tienaavat Suomessa eniten teollisuudessa ja rakennusalalla: siellä heidän kuukausiansionsa ovat keskimäärin 3 102 euroa. Palvelusektorilla suomalaiset yltävät 2 943 euroon ja julkisella puolella 2 632 euroon.



Tutkimus selittää Suomen heikkoa menestystä ankaralla verotuksella ja korkeilla hinnoilla sekä osin myös alhaisilla palkoilla.



Palkkavertailussa Suomi ei ole jumbo

Selvityksen tulokset ovat ennakkotietoja EU-komission rahoittamasta tutkimuksesta, jonka toteutukseen on osallistunut yliopistoja, työelämän tutkimuslaitoksia ja palkansaajajärjestöjä yhdeksästä EU-maasta.



Kyseessä on internet-kyselyyn, johon saatiin viime joulukuuhun mennessä 158 000 vastausta.



Oheisessa graafissa on tulokset Belgiasta, Englannista, Espanjasta, Hollannista, Saksasta ja Suomesta.



Ostovoimavertailussa on otettu huomioon bruttopalkat, verotus ja hintataso kussakin maassa.



Korkeasti koulutetut tarkoittavat selvityksessä pääasiassa erityisasiantuntijoita. Tähän ryhmään kuuluvat pääasiassa ne, jotka ovat suorittaneet yliopistossa tai korkeakoulussa ylemmän tutkinnon.



Kommentit (3)

Kun taas korkeastikoulutetut DI:t ym ovat suhteellisen halpoja, jonka vuoksi kannattaa (ainakin toistaiseksi) pitää pääkonttori Suomessa.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat