Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Eli tilanteeni on se, että meillä on 2-vuotias esikoinen, jolla haluaisimme sisaruksen, Vauva olikin jo tulossa mutta raskaus meni kesken viikolla 6. Ikäeroksi olisi tullut 2 v 9 kk. Nyt mietimme uutta yritystä. Esikoinen on aika uuvuttavassa iässä, uhmaa ja on todella huomionkipeä, tuntuu että emme ehdi miehen kanssa juuri juttelemaan kun lapsi vie niin paljon huomiota. No, toki sitä hänelle annamme ja meillä on ihaniakin hetkiä yhdessä mutta välillä uuvuttaa.



Mietin ikäeron suhteen, että onko hieman yli 3-vuotias jo sellainen, että viihtyy hetken yksinään ja esim ymmärtää, että äidin pitää imettää eikä pääse heti välttämättä tulemaan, jos esikoinen tarvitsee jotain? Toki riippuu paljon lapsesta, mutta kuitenkin... Jos meille nyt syntyisi toinen lapsi, olisin pulassa koska esikoinen tosiaan on niin vaativa. Pääasiassa hyväntuulinen mutta vaativa.



Tukiverkkoja ei ole lainkaan, joten mietin, kannattaako toista vauvaa vielä vakavasti edes harkita... toisaalta haluaisin ettei ikäeroksi tulisi mitään 5 vuotta. Vaikka sekin tosiaan on opittu, että elämässä kaikki ei mene niinkuin suunnittelee :(

Kommentit (18)

On se "mahtavaa" kun voi suunnitella lastensa ikäerot ja vielä miettiä sitä ja mahdollisia haittavaikutuksia. Mitens sitten suukku laitetaan jos suunnitelmat eivät pidä ja lapset ovat yleensä aina hankalassa iässä.

Eikä venkoilusta palkita lykkäämällä lähtöä, vaan sitten lähdetään kuin lähdetään. Mutta ikävä kyllä se lähtö joudutaan edelleen usein tekemään pakolla. Tätä siis jatkunut systemaattisuudesta huolimatta jo noin vuoden verran.



Lapset tosiaan ovat erilaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täytyy sanoa, että todella ihanteellinen ikäero. Esikoinen on pienestä pitäen kylläkin ollut yksinäänkin viihtyvää sorttia. Kun vauva syntyi, imetin usein niin, että otin kirjan käteen ja luin samalla esikoiselle kirjaa. Harmi, että vauva sattui olemaan nopeasti ruokansa saava ;-) Ehdimme juuri ja juuri yhden kirjan lukea ja sitten vauva olikin jo syönyt. Olin olettanut, että meillä olisi pitkiä lukuhetkiä.



Lisäksi olin saanut neuvon, ettei ihan pienvauvavaiheessa kannata tuntea huonoa omaatuntoa, jos esikoinen istuu vähän enemmän videoitten (tätä nykyä varmaankin dvd:itten) viihdyttämänä. Sekin viehätys menee ohi. Näin meni meilläkin.



Me valmistelimme kolmivuotiastamme n. kolmisen kuukautta isosisaren rooliin. Kerroimme, mitä voi olla odotettavissa, luimme aihetta käsitteleviä kirjoja jne. Riemuitsimme yhdessä siitä, että esikoinen sai jäädä äitiyslomalle ja vietimme mukavan kahdenkeskeisen kuukauden ennen vauvan syntymää. Toki miehenikin oli kotona ja meidän kanssa, mutta kyllä minulle ja esikoiselle jäi paljon kahdenkeskistä aikaa. Pesimme yhdessä vauvan leluja, valmistelimme vauvatavaroita, kävimme vauvaperheissä kylässä jne.



Kun vauva syntyi, pidimme huolta, että minä vein joka toinen ilta esikoisen nukkumaan ja sain aina välissä viettää hänenkin kanssa aikaa muutenkin keskenään. Esikoinen huomasi, että hänestäkin välitetään, vaikka vauva vähän itkikin, kun vein esikoista nukkumaan, en sännännyt minnekään, vaan laitoin esikoisen rauhassa sänkyyn. Vauva oli sen kymmenen-viisitoista minuuttia isällään, joka heijasi, kantoi ja antoi tuttia. Eikä siis huutanut yleensä noina iltahetkinä lainkaan. Joskus jos huusi nälkäänsä, ei yleensä ehtinyt huutaa kuin muutaman minuutin. Oli onneksi rauhallinen vauva.



Minusta tuo ikäero oli meidän perheelle aivan ihanteellinen. Kuopus alkaa lähetyä nyt tuota samaa ikää. Monesti pohdin, minkälainen hän olisi ollut isonsisaruksen roolissa. Harmittaa, etten sitä tule kokemaan.

Sain juuri keskenmenon joten tiedän, ettei 'suunnitelmat aina pidä'. Rupesin vaan km:n myötä ajattelemaan asioita uudelta kantilta... t. ap

Olen ensimmäiseen väliin todella tyytyväinen. Esikoinen otti upeasti, sisarkateutta ei meillä ole ollut ja viesti voisi olla tuon numero 16a muutenkin.

Nyt tulossa vähän pidempi. Ei omasta toiveesta, mutta kuitenkin. Katsotaan miten menee nyt... Toisaalta jatkon kannalta kun on parempi nuo lyhyet erot, että leikkivät sitten yhdessä. Esikoinen ja kuopus tälläkin hetkellä erittäin hyvin yhdessä leikkiviä.

meidän vauva syntyi lokakuussa ja esikoinen täytti joulukuussa 3. Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja, imettäminen vaikeeta mustasukkaisuuden takia. Äidin hermot kireellä. 3 vuotias oli, ja one edelleen erittäin seurankipeä ja mustasukkainen. Kevät sujui hyvin, 3 vuotiaamme aloitti yksityisellä perhepäivähoitajalla seitsämä päivänä kuukaudessa. se toi tarpeellista helpotusta arkeemme, ja 3 vuotias sai leikkiseuraa. Kotona olokin oli helpompaa.

Uusi mustasukkaisuus aalto alkoi, kun vauva alkoi liikkua, ns. sotkea leikkejä ja osallistua kaikkeen... aika helisemässä olen välillä ollut,tarkkana saa olla, ettei toinen tule tönityksi ja nipistetyksi. eikä 3 vuotiaskaan käy enää hoidossa, kerhossa kuitenkin. mutta eipä noista ikäeroista tiiä, jokainen lapsi on omanlaisensa, eikä sitä voi tietää, miten uuteen tulokkaaseen suhtaudutaan. Haasteelista hommaa tää on, ja hiljaisista hetkistä pitää ottaa kaikki irti.. Tukiverkko on kyllä tärkeä. 3 vuotiaalle myös toisten lasten seura.. Se yksityisenhoidon tuki oli tosi hienohomma, Kelasta sai sen tuen ja ne 7 päivää/kk ei tullut maksaan meille mitään. Se mielestäni hyvä vaihtoehto, varsinkin jos turvaverkkoa ei ole.. hetken huili isommasta, mahdollisuus levätä ja nauttia söyttöhetkistä oli kyllä luksusta keväällä. ja taas jaksoi isomman uhman ja äänekkyyden yms. paremmin.. Tälläistä meillä..

Kannustan vauvantekoon juuri nyt..

ja voin suositella. Isompi jo ymmärsi että ei saa koko ajan huomiota ja pystyi tekemään jotain itsekseenkin. Mutta vaikka heti alkaisitte yrittää, ikäeroa voi tulla "tarpeeksi".

Toisaalta 3v. on jo niin iso ettei sille tarvitse enää vaihtaa vaippoja, se syö jo hyvin itse jne. Mutta toisaalta se on myös niin iso että sille ei todellakaan enää suosiolla kelpaa ihan mikä hyvänsä ajanviete, vaan se osaa vaatia (kovaäänisesti) seuraa ja äksöniä, ja sitten jos sille pitää sanoa että äiti joutuu nyt imettämään niin se pystyy myös syyllistämään oikein kunnolla ("äiti ei rakasta minua, äiti rakastaa vain vauvaa...").



Järki ei kuitenkaan ainakaan meidän kolmevuotiaalla riitä vielä niin pitkälle että sen kanssa pystyisi tekemään järkeviä sopimuksia. Olen noin tuhat kertaa yrittänyt selittää kuinka me pystyttäisiin tekemään paljon enemmän kaikkea kivaa jos lapsi ei aina kiukuttelisi niin pahasti kun ollaan lähdössä sieltä kivasta paikasta (kiva raahatqa väkisin 17-kiloista täysillä potkivaa lasta, kun yrittää samalla kantaa vauvaa liinassa), ja aina se lupaa olla kiltisti mutta ei sitten kuitenkaan pysty siihen loppupeleissä.



Tällä hetkellä musta tuntuu että ehkä voisi olla helpompi jos ikäero olisi joko vähän pienempi (= pyyteettömämpi lapsi) tai vähän isompi (= fiksumpi lapsi).



Mutta tietysti lapset ovat yksilöitä, ja meidän tilanne on vain meidän tilanne.

esikoinen oli 2 vuotta ja 4 kk kun seuraava syntyi.. enkä ainakaan muista et ois mitään ongelmia ollut. kakkosen ja kolmosen välille ikäeroa tuli 2 vuotta ja 10 kk ja ihan kivasti meni silloinkin. ei mitään mustis kohtauksia sun muita. olen kyllä tietoisesti panostanut siihen et huomioin jokaista yhtä paljon, ettei isompi jää vauvan varjoon edes vahingossa.

Meillä kerkesi poika täyttämään juuri edellisellä viikolla kolme, kun pikkusisko syntyi. Kovasti on jo puolivuotta siskoa hoitanut ja mitään huomionkipeysongelmaa ei ole meidän perheessä ollut. Toki 3-vuotiaalla on täällä huomiosta kilpailemassa vielä 4v, 6v j a sisaret, mutta pikkusiskon otti vastaan mitä hienoimmin. Mielestäni on paljon parempi ikäero, kun esim, edellistemme 1v1kk ikäero.

Kun keskimmäinen syntyi, oli tosiaan aika rankkaa, ja esikoinen oli mustasukkainen, teki tihutöitä aina kun imetin, jne.



Kolmonen syntyi, kun kakkonen oli 3 v 1 kk, ja kaikki on mennyt toistaiseksi loistavasti (vauva tosin vasta 2 kk). Ei mustasukkaisuutta, keskimmäinen on jo tosi taitava (pukee ja syö itse, leikkii pitkiä aikoja yksin/veljen kanssa).



En sitten tiedä onko nyt helpompaa ikäeron takia vai siksi, kun keskimmäinen ei koskaan ole ollut ainokainen, ehkä siksi mustasukkaisuutta ei ole tullut.

muodostui (sekundäärisen lapsettomuuden takia) 7-vuodeksi, mikä oli aivan oivallinen, koska seuraavan lapset olivat kaksoset. Esikoinen aloitti koulunsa ja olin kotona, kun hän tuli koulusta, autoin läksyissä ja esikoinen auttoi minkä osasi kaksosten hoitamisessa - ihan mielellään.

Kuopuksemme syntyi kun kaksoset olivat 3-vuotiaita ja täytyy sanoa, että varsinkin toinen kaksosista oli erittäin mustasukkainen pikkuveljelleen, ja sain olla silmä kovana vahtimassa, että ei satuta vauvaa - kerran sain pelastaa vauvan, kun isosisko istui tämän vatsan päällä lattialla. Se onkin ainoa kerta, kun olen lastani milloinkaan tukistanut...

Jos teillä on vaativa esikoinen, voisi vähän isompi ikäero ehkä olla parempi sekä oman jaksamisesi että esikoisen / vauvan kannalta.3-vuoias nimittäin osaa halutessaan kaikki temput ja konstit, kun äiti imettää vauvaa, varsinkin jos niitä on kaksi keksimässä niitä metkuja.

Lainaus:

(kiva raahatqa väkisin 17-kiloista täysillä potkivaa lasta, kun yrittää samalla kantaa vauvaa liinassa), ja aina se lupaa olla kiltisti mutta ei sitten kuitenkaan pysty siihen loppupeleissä.




Meidän lapsille on aina itsestään selvää, että kun äiti sanoo, että ny lähdetään silloin lähdetään. En tiedä, onko siihen auttanut se, että sanon n. kymmentä minuuttia ennen, että kymmenen minsan päästä lähetään. Ja kun se kymmenen minuuttia on kulunut, sanon, että kymmenen minuuttia meni, letsmennään. Ja lapset tulee. Näin on aina tehty, näin tehdään nytkin. Ei viivyttelyjä, vaan heti lähtö. Tai sitten minulla vain on helpot lapset. Toki molemmat ovat kokeilleet jonkin kerran viivyttelyä tai kiukuttelua, mutta kun huomaavat, ettei se tehoa, niin tokenevat tosi nopeasti.



Uhmaa meillä löytyy kyllä muista asioista. Mutta kolmivuotiasta ei tarvi enää kantaa mistään pois. Ihan omine jalkoineen tulevat ja potkimatta.

lapsia. Kysyinkin aloituksessa, että miten toimii tilanne, kun 3-vuotias ESIKOINEN saa pikkusisaruksen. Eli erityisesti tämä kiinnostaa. Esim 3-vuotias lapsi jolla on isosisarus tai -sisaruksia on jo tottunut jollain tapaa jakamaan huomiota, kun taas esikoinen ei.

Hengissä ollaan nyt 5 vuotta myöhemmin, mutta en muista ihan tarkkaan miten se meni... hyvin varmaan kun ei mitään ihmeempää muistu mieleen. Nykyään tytöt ovat kuin paita ja peppu.



Tuskin isompi sisarus ihan samalta istumalta uutta tilannetta hyväksyy, mutta pikkuhiljaa. Vanhemmuus nyt vain on uuvuttaavaa aika ajoin, ja erilaisissa ikäeroissa on puolensa, ihanteellinen ei ole mikään.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat