Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Miten se vaikutti sinuun? Vaikuttiko jotenkin? Jos et ole koskenut niin pelkäätkö koskea?

Sivut

Kommentit (38)

Omaisista en ole onneksi vielä joutunut hyvästelemään, kuin mummuni. Mutta en pelkää koskettaa ja vaikka niitä nyt tämän tästä näkee, niin eipä se kuolema koskaan miltään kivalta tunnu... Töissä nyt vaan on oppinut " kovettamaan" itsensä ja sulkemaan tunteet pois keikkatilanteessa. Tai no, yksi kätkyt-kuolema sai mut pillittämään jo paikan päällä ( tilanteen jo rauhoituttua ja elvytystoimien loputtua ), mutta silloinkin pakenin autoon, enkä näyttänyt tunteitani vauvan omaisille...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

myöhemmin mietin että olisi pitänyt ottaa vauvastani vielä viimeinen kuva kun oli kauniisti arkussa, koska eli vain muutaman tunnin, eikä hänestä ole kuin 3 sairaanhoitajien ottamaa polaroidia. Mutta onneksi edes ne on.

työni puolesta. Olen hoitoalalla. Kuolemaan ei koskaan rutinoidu niinkuin ehkä muihin " hoitotoimenpiteisiin" ... Se kuitenkin koskettaa kun ihmiselämä päättyy.

eihän se kaikkein mukavin fiilis ole mutta mukavaa on ollut nähdä kuinka ihminen voi kuolla rauhallisesti ja olla levollisen näköinen kuoltuaan.



nähnyt ja todennut monta kuolemaa. Yhden omaisen kuoleman hetkellä olen ollut mukana.

Olen ollut mukana avustamassa lukuisissa ruumiinavauksissa (patologin ja oikeuslääkärin suorittamissa).

Kuolemisessa tai kuolleissa ei ole mitään pelottavaa. Omaisen kuolema koskettaa eri tavalla.

kävin katsomassa häntä ja silittämässä hänen hiuksiaan.

Loppujen lopuksi jäi surullinen mutta todella hyvä mieli viimeisistä hyvästeistä..

syöpään kuolevan appiukkoni. Tapahtumasta on kulunut jo reilut kaksi vuotta, mutta on mielessä viikottain. Kaikessa karuudessaan oli onni olla läsnä. Katseesta näki, kuinka tärkeää se oli mieheni isälle että olimme paikalla.



Silitin hiuksia ja poskea hyvästiksi.



Miksi muuten kysyt?

Olin niin pieni kun mummo ja papat kuolivat, että äiti ei antanut käydä katsomassa. Toisen mummoni kuollessa en itse halunnut nähdä kuollutta, vaikka olin jo täysi-ikäinen. Olen aika herkkä ja asiat jäävät pitkiksi ajoiksi " kuvamuistiini" . En haluaisi nähdä kuollutta vieläkään.



Olen 30 v.

itse olen nähnyt ja koskenut montaa kuollutta, mutta ympärilläni tuntuu olevan paljon ihmisiä jotka jotenkin kammoksuvat kuolemaa tai kuolleen ihmisen koskemista. Itselleni se on ollut ihan luonnollinen tapahtuma, mutta kyllähän se ihmismieltä ja ajattelutapaa vähän muuttaa.



Kiitos ihanista vastauksista!



ap

koskettelin tuolloinkin heidän kylmää poskea ja kättään eikä yhtään tuntunut pahalta. yhdessä saatettiin vuorollaan isä ja äiti. ikävä joskus kova kun ei ole enää kotia mihin saatiin yhdessä kokoontua. kaikki ajallaan ja muistot lämmittää....

Itkin muistaakseni, isäni oli kuollut äkillisen sairauskohtaukseen yhden päivän aikana. Eipä nuo sairaalan ruumishuoneet mitenkään herttaisia paikkoja ole. Enemmän taisin olla hämilläni yhtäkkisestä muutoksesta ja surusta kuin varsinaisesta vainajan näkemisestä.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat