Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

siis kuumaa ja kiihkeeä. Heräsinpari yötä sitten siihen että nyt on saatava kullia ja paljon. Eihän se auttanut kun ruveta kiehnäämään miestä, eikä toi paljon houkuttelua kaivannut. Esileikkiä sitten vedettiin ees ja taas ja jumalaista suuseksiä sain varmaan tunnin. Orkkuja tuli ja tuli ja lakkasin niitä jo laskemasta, mitäs niistä kun lisää oli vielä luvassa. Vällilä otin miehen sisääni ja juuri ennen h-hetkeä lopetimme ja jatkoimme varvoasti rauhotellen käsillä. Mies paisui sellaisiin mittoihin että enpä ole ennen nähnytkään. jo pelkkä ajatus siinä vaiheessa että kohta mua pannaan tolla munalla ja lujaa edestä ja takkaa sai valumaan. Sitten meidän viisivuotias heräsi painajaiseen ja siihen sitten päättyi se sessio. Hitto että ottaa päähän mutta ei lapselle voi tietysti olla vihanen. Mutta vieläkin kostuu ja turhautuu kun ajattelen.



uutta tilaisuutta ei ole tullut ja tänään tulee isovanhemmat sitten viikoksi kylään. Ja minä kun jo ehdin haaveille kuinka hän ottaa mut ensin lattialla ja sitten pöydällä joka onkin vielä kokeilematta, ja taas niin että pitkään ja hartaasti että se kasvaa ja kasvaa ja sit pannaan

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat