Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

olen ollut kotiäitinä 5 vuotta. Nyt tulossa ero,miten hitossa mä selviän? Eikä kiitos ilkeitä viestejä!

Kommentit (18)

Vierailija:

Lainaus:


olen ollut kotiäitinä 5 vuotta. Nyt tulossa ero,miten hitossa mä selviän? Eikä kiitos ilkeitä viestejä!




Kauniisti ja järkevästi kirjoitettu!

ökkäriin, vai hakea väliaikaista sairaseläkettä riippuu ihan siitä, miten pahaa masennusta sairastat.

Kai saat hoitoa masennukseesi? Lääkkeitä ja terapiaa? Jos et, niin lähdet siitä päästä purkamaan solmua. Älä luovuta, vaan pikku askelin menet eteen päin ja käännät elämäsi suunnan. Ensin tauti kuriin, sitten jonkinlainen koulutus, tai ainakin duuni, jossa viihdyt. Ei kaikilla tarvitse olla ammattia, on myös töitä, joihin ei tarvita koulutusta, ja silti ne voivat olla ihan kivoja ja ansaitakin voi ihan ok. Esim. kahvila- ravintola tai kaupan alan töissä pääsee helposti hyvään liksaan, jos on mahdollista tehdä välillä iltaa ja viikonloppuvuoroja.



Mutta siis ensin hankit apua tuohon masennukseesi ja siihen henkiseen kriisiin, jonka ero tuo. Sitten mietit elämääsi eteen päin, kun olet tarpeeksi vahva ja terve siihen. Älä ajattele mikä kaikki on vituroillaan, ajattele aina vain seuraavaa askelta. Äläkä katkeroidu, asiat ovat nyt miten ovat. Jossittelu ja menneiden vatvominen ei auta. Elämä ei aina ole reilua, sille et voi mitään. Mutta voit päättää tehdä lopusta elämästäsi parhaan mahdollisen. Sen tehdäksesi sinun on luovuttava kokonaisuuden pessimistisestä tuijottamisesta ja edettävä yksi askel ja asia kerrallaan. Babysteps. Ja usko minua, vähitellen ne hyvät asiat alkavat kasaantua. Jokainen pienikin saavutus ja elämänlaadun parannus tuntuu hyvältä, ja saat siitä voimia taas seuraavaan askeleeseen.



Voit nyt linnoittautua kotiin suremaan kohtaloasi ja märehtimään epäonnessasi, mutta tiedätkö mitä...Pidemmän päälle siitä kärsit vain sinä. Saat ehkä sääliä ja sympatiaa ystäviltä, ja jotkut varmasti yrittävät sinua auttaakin, mutta jos et itse ole motivoitunut auttamaan itseäsi, ei se merkitse mitään. Ja ne muut ihmiset elävät lopulta omaa elämäänsä, vaikka tuntisivat kuinka empatiaa sinua kohtaan. Ja siellä kotona sinun elämääsi murehtii yksin sinä. Kuulostaa ikävältä, mutta niin se on. Vain sinä voit yrittää tehdä siitä elämästäsi onnellisemman. Ja useinmiten se onnistuu kun järjestelmällisesti jaksaa edetä askel kerrallaan.



Itselläni oli n. 6-7 vuotta sitten elämässä jakso, jolloin en uskonut, että minusta ikinä tulee onnellista tai toimivaa ihmistä. Kärsin syömishäiriöistä, masennuksesta, päihdeongelmista, paniikkihäiriöstä. Kamppailin eron keskellä, roikuin exässäni. Itkin päivittäin tuntikausia, mikään ei kiinnostanut.

Ja tässä minä nyt olen, onnellisessa parisuhteessa rakastuneena jo muutaman vuoden verran, ihanan lapsen äiti. Hyvää vauhtia valmistumassa yliopistolta unelma-ammattiini. Joka päivä herään onnellisena ja menen nukkumaan kiitollisena. Ja usko pois, en todellakaan uskonut siihen silloin 6 vuotta sitten.

Jossain vaiheessa vain kyllästyin surkeuteeni, ja päätin yrittää mennä eteen päin. Aika huonoissa kantimissa oli elämäni silloin, mutta päätin, etten ajattele sitä mikä kaikki on päin persettä ja mitä kaikkea täytyy tehdä, vaan vain sitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä.



Sinustakin ap voi tulla vielä oikeasti onnellinen. Mietipä sitä; että olisit joka päivä ONNELLINEN. Kannattaisiko yrittää?



Iso tsemppi ja virtuaalihali sinulle! Kyllä sinä sieltä vielä nouset!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

pelkään lähinnä sitä,miten henkisesti selviän. Olen masennuspotilas ja mikään ei kiinnosta. Pystynkö edes lapsen hoitamaan? Tosin olen aika varma,että mies saa lapsen itselleen. Toistaiseksi olen selvinnyt,mutta entä sitten kun ero tulee? Mitä IHMETTÄ mä teen? ap

Hengitä syvään, älä panikoi.



Laita lapulle ranskalaisilla viivoilla mitä tarvitset NYT: asunto jne. Sitten kirjaat kaikki haettavat tuet yms. Sitten kun on saatu asioita hieman järjestykseen alat katselemaan sitä koultuspuolta. Kyllä sinä selviät, aivan varmasti!



Onko tukiverkkoa?

Sillä erolla että ensimmäinen ajatus oli että PERKELE MINÄHÄN SELVIÄN.

Maanantaina marssit työvoimatoimistoon menet ihan mille kurssille vaan, sieltä et saa työtä, mutta saat itsetuntoa. Tämän kevään yhteishaku meni jo mutta tammikuussa alkaviin koulutuksiin on aina helpompi päästä. Lapsista et tappelematta luovu, sossussa saa rahaa ja hoitopaikkoja. Terveyskeskuksesta lääkäri apua. Lähde ulos vaikka kävelemään, sisällä olo vaan masentaa.



SINÄ OLET HYVÄ JA SINÄ SELVIÄT, SINÄ OLET PARAS ÄITI LAPSILLESI.

silti hirvittää,kun piti olla loppuelämä yhdessä,niin myötä-kuin vastoinkäymisissä,mutta jälkimmäisessä mieheltä ei tukeminen onnistu. ap

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat