Seuraa 

Olen itse ollut aktiivinen yhteydenpitäjä ja aina muistanut merkkipäivät sekä kertonut lasten kuulumiset. Ja nyt siis puhutaan nimenomaan miehen suvusta. Kaveripiiristä on tullut viestejä, että se on miehen tehtävä pitää yhteys sukuun. Ajattelin itse lähteä samalle linjalle. Aluksi ihan vaan kokeilumielessä. Nyt ei ole appivanhemmista kuulunut kohta 2,5kk mitään =( Olen ollut vähän järkyttynyt. Lapset saivat tänään todistukset, eikä mitään soittoa, miten kouluvuosi on mennyt. Kukaan ei ole ilmoittanut kesälomistaan mitään, enkä siis tiedä, näkevätkö lapset omia isovanhempiaan lainkaan koko kesänä. On tämä ollut mielenkiintoista, mutta samalla jotenkin suomut silmiltä pudottavaa... =((

Haluaisin nyt kuulla, miten muilla? Kuka on se aktiivinen osapuoli lasten ja isovanhempien välillä.

Kommentit (3)

Meillä on homma jaettu puoliksi ilman eri keskustelu tai sitten asiat vain ovat luonnostaan menneet niin eli minä hoidan äitini ja anoppini ja mieheni isänsä ja appensa =)

Mieheni ei välttämättä ole paras ihminen juttelemaan esim. mitä juhlina pyhinä syödään tai kuinka maksalaatikko valmistetaan. Enkä minä taas ymmärrä yhtikäs mitään naulojen koista, remontin teosta saatika autoista.

Lapset taas ovat puhumaan opittuaan itse saaneet soitalla isovanhemmille ja kertoa kuulumisensa. Heidän ollessa pienempiä kuulumiset vaihdettiin, kun kävimme vanhempien luona vierailulla. Ja edelleen vieraillaan säännöllisesti aktiivisesti kuukausitten vanhempiemme luona ja heidän meidän luona.

Asiat ovat vain menneet omiin uomiinsa. Ja kyllä minäkin väliin appiukolle soitan, jos tarvitsen lastenhoitajaa lasten ollessa kipeinä enkä voi jäädä millään töistä kotiin. Ja mieheni soittaa äidilleni, kun tarvitsee kupin kahvia lähimaisemissa olleessaan.



Ja mitä molempien vanhempiin tulee... niin kyllä meillä soi kummallakin puhelimet tasaiseen tahtiin vanhempiemme soitellessa meille ristiin rastiin. Jos mieheni vanhemmat eivät saa poikaansa kiinni, he soittavat minulle ja minun vanhempani miehelleni, jos en vastaa puhelimeeni =)

Mua oikein harmittaa, että aina pitää kärttää sitä hoitoapua. Molemmat isovanhemmat asuvat 30 km:n säteellä. Omat vanhempani auttavat lastenhoidossa muutaman kerran kuussa, miehen äiti varmaan kerran kahdessa kuussa! Oma äitini on aika passiivinen muutenkin, joten ymmärrän, että hän ei tee tässäkään asiassa aloitetta. Silti huomaan, että hän kaipaa lapsia ja auttaa mielellään. Anoppi taas selittää aina jotain muuta " pyytäkää vään apuja" jne., mutta eipä vaan kovin mielellään auttele. Saas nähdä taas meneekö koko kesä, ettei heistä kuulu mitään. Nuorimmainen on kuitenkin vielä niin pieni, että ujosteleekin sitten aina tosi paljon kun taas näkevät. Olen ajatellut sen niin, että omahan on menetyksensä. Mä en toisaalta halua sitäkään, että mä hahmotun jonkun näkökulmasta sellaisena, joka aina vaan kaipaa lastenhoitajaa. Yritüän siis suhtautua kypsästi, mutta välillä ketuttaa, kuten varmaan huomaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse saatan soitella miehen sukulaisille jos minulla on jotain asiaa ja päinvastoin. Ja sukulaisemme soittelevat ja pitävät yhteyttä puolin ja toisin.



Joskus saattaa toki mennä joku 2kk-3kk helposti jos on paljon kiirettä ja kaikkea omassa navassa tuijoteltavaa. Kyllä joku ennenpitkää havahtuu.



Kuka sinulle sellaista on sanonut, että miehen pitäisi hoitaa oman sukunsa yhteydenpito? Pistä se mies hoitamaan sitten äläkä kokonaan jätä hoitelematta. Tai palaa vanhaan, jos se sinusta toimi kerta.



Osa omista sukulaisistani on sellaisia, että eivät uskalla soitella meille, etteivät häiritse tai ovat jotenkin ujoja. Ehkä kyse on tuostakin jos eivät ota koskaan yhteyttä teihin, vaan sinä aina itse... ja miehesi on tullut sukuunsa... Jos taustalla on sitten jotain riitoja ja erimielisyyksiä ettei sen takia haluta pitää yhteyttä, niin eiköhän nekin asiat vaistoa normaalit ihmiset ainakin?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat