Seuraa 

Taas se kipu palasi. Istuin juhlissa tyttöjen kanssa ja juttelin sukulaisen kanssa siitä, että edellisiin juhliin en päässyt, kun olin juuri laitoksella. Silloin se taas palasi mieleen: Näissä juhlissa olisin ollut tosi muhkean mahan kanssa, olisihan laskettuun aikaan enää vajaa 3 viikkoa aikaa. Ja taas itkettää. Pitää lähteä vessaan. En halua selittää sukulaisille, miksi minua itkettää.



Mutta kerronpa tässä teille ensin hieman omaa historiaani: Minulla on kaksi lasta: juuri 5 vuotta täyttänyt tytär ja heinäkuun lopulla 2 vuotta täyttävä tytär ja yksi keskenmeno. Raskaaksi tuleminen on meillä ollut todella vaikeaa. Molemmat tyttäret on tehty todella pitkän kaavan mukaan hedelmöityshoitojen avulla. Siksi olinkin täysin yllättynyt kun loppusyksystä 2006 yhtäkkiä huomasin olevani raskaana (ihan ilman hoitoja). Ensimmäinen tunne oli pieni shokki: miten tämä on mahdollista? Miten pärjäisin kolmen pienen lapsen kanssa. Noin päivän totuttelun jälkeen olimme onnemme kukkuloilla. Tämä uusin tulokas oli varsinainen ihme, lahja joka meille annettiin raskaiden lapsettomuusvuosien jälkeen.



Alkuraskaus tuntui sujuvan hyvin, pieni pahoinvointi ja väsymys vaivasi mutta muuten olo oli mitä parhain. Halusin kuitenkin käydä varhaisraskauden ultrassa tarkistamassa tilanteen. Menin sinne raskausviikolla 7. Lapsettomuushoitojen ajalta tuttu lääkäri otti minut vastaan ja aloitti ultraamaan. Aika pian tuli tunne, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Lääkäri oli liian hiljaa. Silti se tuli hirveänä shokkina, kun lääkäri totesi, että sikiön koko ei vastaa viikkoja. Vaikka kuinka pyörittelimme kalenteria ja mietimme mahdollisesti myöhäisempää kiinnittymistä, niin totuus oli se, että sikiön olisi pitänyt olla siinä vaiheessa jo selkeästi suurempi.



Lääkäri halusi kuitenkin varmuuden vuoksi ultrata tilanteen uudelleen muutaman päivän kuluttua. Olimme juuri lähdössä joulun viettoon Lappiin ja pitkien keskustelujen jälkeen sovimme lääkärin kanssa, että uusinta ultra voisi odottaa uuden vuoden yli. Niin sitten lähdettiin joulun viettoon minun vanhempieni ja sisareni perheen kanssa. Voitte varmasti kuvitella tunnelmani jouluaattona lapsieni riemua katsellessani kuollut vauva sisälläni.



Joulu meni ohi ja pieni rusehtava vuoto alkoi Tapaninpäivänä. Silloin tuntui, että maailmani romahti uudestaan. Vaikka olin periaatteessa tiennyt, että mitään toivoa ei ole, oli vuodon alku siltikin shokki. Vuoto pysyi kuitenkin todella vähäisenä ja kaikesta huolimatta aina välillä mieleen hiipi ajatus, että jospa vauva sittenkin sinnittelee¿ Uudenvuoden päivänä istuimme autossa matkalla takaisin kotiin, kun yhtäkkiä housuun valahti. Pysähdyimme ensimmäiselle mahdolliselle pysähdyspaikalla ja noustessani autosta verta valahti niin runsaasti, että olin markänä nilkkoja myöten. Pesin itseäni vessassa parhaani mukaan ja vaihdoin vaatteet ja laitoin nuorimman tyttäreni vaipan alushousuihini. Sitten matkattiin kotiin kauheissa tuskissa ja verenvuodossa.



Seuraavana päivänä menin sairaalaan näytille mutta mitään ei tarvinnut enää tehdä. Vauvaa ei enää ollut. Keskenmenon jälkeen olo oli todella tyhjä. Ensin meille annettiin niin uskomaton lahja ja sitten se otettiin pois.



Nyt tuosta kaikesta on jo useampi kuukausi aikaa, laskettuaika olisi tosiaan kohta. Yhä vielä tuska saa minut aina välillä valtaansa. Kolmannen lapsen haluamme vielä joskus, mutta nyt haluan antaa itselleni hieman aikaa toipua. Ja minua pelottaa¿ Toista ¿luomuihmettä¿ meidän tuskin kannattaa jäädä odottelemaan. Tämä oli ensimmäinen spontaani raskaus melkein 9 vuoden aikana. Eli edessä on taas lapsettomuushoidot. Entäs jos hoidon jälkeen joudumme kokemaan keskenmenon tuskan uudestaan. En usko että enää kestäisin sitä.



Haluaisin kuulla teidän tarinoitanne, joilla on takana lapsettomuutta ja jotka olette kokeneet keskenmenon. Ehkä se auttaisi minua eteenpäin oman surutyöni kanssa.



Hantta

Kommentit (2)

Olen todella pahoillani kokemastasi keskenmenosta! Oma tarinani ei ole ollenkaan samanlainen kuin sinulla, mutta ajattelin silti kertoa sen.



Olemme yrittäneet ensimmäistä lastamme jo yli vuoden ja ensimmäinen aika lapsettomuustutkimuksiin olisi ollut nyt kesäkuussa. Toukokuussa kuitenkin tikutin ensimmäistä kertaa elämässäni ovisplussan ja tulin siitä myös raskaaksi. Olimme onnemme kukkuloilla tästä pienestä ihmeestä. Kunnes sain keskenmenon viikolla 5. Minulla rusehtavaa vuotoa oli tullut muutaman päivän ajan ja käydessäni lääkärissä se sisätutkimuksessa yltyi ja jouduin keskussairaalaan äitiyspolille ultraan. Ultrassa ei näkynyt enää mitään.



Seuraavana päivänä soitin keskussairaalaan ja kerroin tulevani sittenkin lapsettomuustutkimuksiin, sillä olin saanut keskenmenon. Sain kuulla, etten ole enää oikeutettu tutkimuksiin, sillä olin tullut itse omin avuin raskaaksi. Olin tästä hyvin järkyttynyt, sillä minulla on ongelmana todella pitkä kierto ja ovuloimattomuus, jonka olen itse ovilaatiota tikkuttaessani todennut. Mitään apua minulle ei siis tähän ongelmaan anneta, vaikka sitä siis todellakin tarvitsisin.



Odottelen juuri kuukautisia keskenmenon jälkeen ja sen jälkeen marssin takaisin lääkärin puheille. En kestä odottaa toista vuotta, että tulisin uudestaan raskaaksi.



Toivottavasti tämä auttaa sinua surussasi. Tiedän, miltä tuntuu, kun ensin jotain annetaan ja sitten se otetaankin pois.

Olemme avokkini kanssa yrittäneet lasta noin 1,5 vuotta, kunnes parikuukautta sitten huomasin olevani raskaana. Tämä tuntui niin uskomattoman hienolta.emme olleet vielä edes miettineet mitään hoitoja sillä halusimme uskoa ihmeesee ja vihdoin se tapahtuikin. Tätä ei valitettavasti kauaa kestänyt..minulla olisi ollut ensimmäinen ultra rv 9, mutta jouduin menemään sinne jo rv8 sillä minulla alkoi ensin rusahtavaa vuotoa ja sen jälkeen alkoi menkkakivut ja verenvuoto. Se oli kauheaa kertoa miehelle,kun olin itsekin ihan shokissa.



Tuntui kauan ihan tyhjältä ja tuntuu vieläkin kun vain mietinkin asiaa..Kaikki kehotta unohtamaan ja jatkamaan -olenhan vielä nuori ja ehdin kyllä...Tuo suuttutti niin paljon, kuulin tuota samaa tekstiä ihmisiltä jotka eivät tienneet miltä tuntuu menettää jotain niin arvokasta..



Nyt yritämme jo uutta mutta kauhea pelko kalvaa sisällä kokoajan. Kuukautiseni pitäisi alkaa tällä viikolla, ja olen ihan kauhuissani.Haluan lapsen, mutten enää uutta menetystä..



ONNEA JA HALITUKSIA TEILLE JA TOIVON SYÄMESTÄNI TEILLE + TUULIA!! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat