Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Täältä ei oikein löydy palstaa suurperheille, joten avataan nyt keskustelu täällä, sikäli jos joku haluaa asiasta jutella. Meille on syntynyt 3 lasta vajaan neljän vuoden sisällä ja vieläkin olisi hinku yhdelle lapselle. Rahat, koti ja auto riittäisivät juuri ja juuri, mutta sitä aikaa mietin (miten se riittää kaikille) ja omaa jaksamista. Haluaisin lykätä neljättä siihen kun nuorin olisi jo viisivuotias, mutta tuntuu jotenkin järjettömälle aloittaa koko rumba sitten uudestaan ja ikäeroakin tulee liikaa, jotta nuorimmaisista olisi seuraa toisille. Nyt kuopus on 2v ja juuri alkaa olla aika rentoa,mutta silti tuntuu että ei ole vielä lapsiluku täynnä. Neljää enempää en kuitenkaan halua ja kaikki tutut tuntuu jo olevan sitä mieltä, että neljäskin on hulluutta. Itse pidän kotiäitinä olosta eikä ole kiire työelämään. Lapset on ihania, mutta silti mietityttää että toivottavasti ne rajat ei tule kuitenkaan vastaan kun mielummin kuitenkin otan kolme lasta ja elämän jonka hallitsen kuin neljä ja kaaoksen. Mutta kun eihän se sitä välttämättä ole. Mitä kokemuksia teillä kokeneimmilla on neljännen tai useamman lapsen äitinä olosta ja kotielämästä. Muuttuuko se paljon kun lisätään yksi vielä sarjaan?

Kommentit (5)

Meillä on nyt 8v, 6v(syyskuussa 7v), 4v ja kesäkuussa 2v lapset viides on syntymässä elokuussa.

Jotenkin nyt alkaa tämä kotiäidin homma helpottumaan kun ensi syksynä on jo kaksi koululaista. Tuo kuopuksen ensimmäisen vuoden olen nyt jälkeenpäin kokenut hyvinkin rankaksi. Silloin kun se oli käsillä sitä ei niin huomannut se oli vain elämää josta oli vain selviydyttävä =). Tuohon kuopuksen syntymän aikaan sattui muutto kaupungin laidalta toiselle ja oikeastaan koko perheen kaverisuhteet meni kokonaan uusiksi. Lisäksi esikoisella alkoi tuolloin eskari ja kakkosen kerho muuttui myös. Tuntui että aikataulut ei natsanneet mitenkään yhteen vaan minä juoksin 3v uhmispojan kanssa vauva kantoliinassa puolijuoksua kerhon ja eskarin väliä koko vuoden. Onneksi olivat eskarilla joustavia tuon hakemisen suhteen. Viime vuonna homma helpotui kun kolmonen aloitti kerhon vasta joulun jälkeen. Saatiin syksy aikaa rauhoittaa tilanne. Myös juoksminen sai jäädä kun kerhon ja eskarin väliin saatiin bussilinja.



Luulen että jos pärjää hyvin kolmen lapsen kanssa niin ei se neljäs siinnä venettä kaada. Meillä tuo muutto ja heiveröisten sosialisten siteitten katkeaminen sai ensimmäisestä vuodesta rankan. Lasten kasvaessa kotiäidin hommakin muuttaa muotoaan. Tulee uusia haasteita ja ongemia ratkottavaksi mutta eipä ne nyt sen kummoisempia ole kun leikki-ikäisen ongelmatkaan. Minusta on mukava kun esikoinen voi mennä jo yksin kaverille tai pyörällä kirjastoon. Ei tarvitse aina viedä. Vaikka välillä sitä kyllä sydän syrjällä tuota esikoista katsoo kun se kavereineen lähtee pyörällä pihalta kaahailemaan liikenteen sekaan. Isommat osaavat tehdä itse välipalaa ja antavat sitä myös pienemmille.



Vastasikohan nyt yhtään siihen mitä kysyit?? Yritän tässä samalla vahtia lastenhuoneiden siivoamisprojektia niin ajatus katkeaa vähän väliä... Taidan menä katsomaan tuon siivoamisen loppuun ja tulla sitten tarkistamaan mitä tuli kirjoiteltua vähän paremmalla ajalla =).



Nuttu ja pallo sekä neljä isompaa

vanhin 13v9kk, sitten 11v, 9v6kk, 7v6kk, 2v6kk ja viime viikolla vuoden täyttänyt kuopus. Eli neljä vanhinta ovat syntyneet kuuden vuoden sisällä. Elämä oli silloin rankkaakin, mutta nuorena jaksoi ja monella ystävällä sama tilanne. Neljännen ollessa kolme menin monen vuoden tauon jälkeen töihin ja elämä helpottui. Olihan kaikki lapset jo " isoja"



No sitten iski hirvittävä vauvakuume ja viides lapsi syntyi edellisen ollessa jo viisi vuotta. Eli tavallaan kaikki alkoi alusta. Mutta vauva oli isojen lasten lemmikki ja hyvin helppo tapaus. Kuitenkin ajateltiin " tehdä" hänelle vielä kaveri ja tulinkin raskaaksi nopeammin kuin olisin uskonut. Eli tasan puolentoista vuoden ikäerolla syntyi kuopus. ja hänellä onkin ollut erilaista sairautta, osa vakavaa, osa hankalaa, mutta ei mitenkään vakavaa. Ja arki on aivan kaaottista. Käydään lääkärissä ja sairaalassa vähintään kerran viikossa ja yllensä vielä tuo kaksi vuotias mukana. Isot lapset tappelevat, tosin myös auttavat pienten kanssa. Jos aivan rehellisisä ollaan niin jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää olisi kuuden lapsi jäänyt tekemättä. Vaikka onkin tietenkin meille äärettömän rakas. Välillä aina mietin miten helppoa elämä olisi jos meillä olisi vain nuo neljä isoa.



Mutta suuren osan arjen raskauteen tekee nuo kuopuksen sairaudet, ilman niitä olisi varmastikin mennyt omalla painollaan joukon jatkona.Joten hanki ihmeessä neljäs jos siltä tuntuu. Toisaalta haluan aina muistuttaa pelottelematta, että mitään takeita ei ole terveen lapsen syntymästä aj olisi hyvä miettiä sitäkin vaihtoehtoa miten jaksaa jos vauva ei olekaan terve.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuota olen juuri vähän miettinyt, että pakkohan se vaan on jaksaa jos sen neljännen tekee ja ei niitä syntyneitä lapsia koskaan kadu, mutta mitä tosiaan arjesta tulee, jos sattuukin tulemaan sairas lapsi. Jotenkin kun on kolme tervettä lasta ja vielä aika helppoja, niin alkaa taikauskoisesti uskomaan, että hyvä tuuri on pakko loppua joskus. Ehkä lapsilukuasialla ei ole niin kauhea kiire ja kai sen vaan tietää sitten joskus uskaltaako tässä vielä yhden tehdä vai ei. Mutta kun ne vauvat on niin ihania ja minä jotenkin rakastan kun ympärillä on paljon sakkia (tosin ei niiden ihan aina siinä tarvitsisi olla...=))

Vanhin täytti just 10, sitten on 8v,5v ja 2v. Meillä oli niin päin, että mies ylipuhui minua vuoden 4:een, itse olisin tyytynyt 3. Vielä koko raskausajan ajttelin, että olinkohan ihan hullu, kun rumbaan lähdin uudelleen, kunn sen hetken kuopuksen kanssa alkoi jo olemaan suht helppoa ja ehti jo täyttää kolme ennen 3 ennen kuin nuorin syntyi.



No kun vauva syntyi, oli tietysti taas se oma ja maailman ihanin. Itse en tosin enää jaksanut kotirumbaan jäädä, vaan kuopus sai aloittaa hoitoelämän jo alta vuoden ikäisenä ja itse palasin töihin. Muuten kaikki on sujuneet aika lailla niinkuin ennenkin, tosin välillä vieläkin tulee sellainen olo, että jos ei tätä uhmaikäistä olisi niin paljon helpompaahan tuo elämä jo olisi, mutta sitten taas tuo hellyyttävä rääpäle tulee syliin ja antamaan suukkoja ja taas miettii, että mitä ihmettä tulikaan ajateltua.



Mies haluaisi vielä yhden, mutta minä olen sitä mieltä että ei enää missään nimessä. Nyt olen minä sen tehtävän hoitanut ja iso työ on vielä edessä, että nämä kaikki saa aikuiseksi kunnialla kasvatettua. Viimeisen uhma kun loppuu alkaa jo melkein 1. murrosikä, joten kylläpä tätä työsaraa tässä vielä riittää.



Meillä on tällähetkellä 1v3kk, 4v3kk ja 6v9kk lapset ja elämä on aika hälinää ja häsläystä. Kaikki lapset ovat melko vilkkaita ja liian usein tuntuu itsellä pinna palavan liian herkästi mutta silti kuumeilen neljättä. Olen tähän asti ajatellu että mietitään neljättä sitten vasta kun kuopuksemmekin on apaut 5 v. Hänen vauvavuotensa meni " siinä sivussa" kun kuitenkin jotuu vielä paljon paimentamaan isompiakin lapsia. Ajattelin että 5 vuoden päästä pystyisin paremmin nauttimaan vauvavuodesta kun muut lapset ovat jo kasvaneet " ei niin passattaviksi" . Toki siis hekin paljon vielä huomiota silloin vielä tarvitsevat mutta ei niin paljoa kuin nyt. Toisaalta sitten taas mietin ettei neljännelle lapselle olisi sisaruksista juuri enään leikkiseuraa kun kaikki miltei jo esikoulu ja kouluiässä ja heillä omanikäiset kaverit jo silloin. Haluisin siis kuulla kokemuksia tälläsestä pitkästä ikäerosta. Nyt tuntuu kuitenkin arjen sähläyksen keskellä ettei rahkeet nyt riittäisi neljännelle vaikka tykkäänkin olla kotona lapsiani hoitamassa.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat