Seuraa 

Kysynpähän nyt täältä, että onko jollekin teistä tehty lapsivesipunktio koska äidillä on negatiivinen veriryhmä ja isällä positiivinen?



Meillä on näin, mutta lapsivesipunktion tarpeellisuudesta ei ole koskaan kukaan puhunut mitään. Nyt menossa kolmas raskaus.



Kysyn tätä siksi, että kuulin tänään eräältä tutulta, että hänelle tehdään punktio tästä syystä. Epäilen, että syynä ei voi olla pelkästään tämän, mutta niin tämä äiti kovasti väitti. Luulisin, että jos tuosta syystä tehtäisiin punktio niin sitä olisi joku jossain vaiheessa ja jonkun raskauden aikana meillekin suositellut.



Siispä kysyn nyt kokemuksia aiheesta täältä, kysyn kyllä asiaa seuraavalla neuvolakäynnilläkin, mutta siihen on vielä kolme viikkoa aikaa.



Kommentit (6)

Ei ole tehty lapsivesipunktiota, vaikka käyn (ja kävin myös edellisessä raskaudessa) yksityisellä lääkäriasemalla ulkomailla ja täällä tehdään kaikki mahdolliset testit, kun kerran asiakas (=minä itse/vakuutukseni, eikä esim. kunta tai kela) maksaa... Raskausaikana mm. minulle laitetaan ylimääräinen piikki (se synnytyksen jälkeinen) ihan varmuuden vuoksi, sen lisäksi että verikokein seurataan tilannetta. Suomessa tätä raskauden keskellä laitettavaa piikkiä ei anneta, koska se on niin kallis ja sitä ei välttämättä tarvitse, ellei ole jotain ylimääräistä riskiä...



Jos lapsivesipunktio tehdään, niin silloin pitää myös laittaa yksi ylimääräinen vasta-ainepiikki (tai mikä sen nimi on, se mikä tulee synnytyksen jälkeenkin), koska punktiossa on riskit että veret pääsevät kosketuksiin.



Minkä ikäinen ystäväsi on? Lapsivesipunktio tehdään käsittääkseni tietyn ikäisille, tai jos verikokeissa tai np-ultrassa on ollut jotain häikkää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ole kukaan ehdottanut sitä meillekkään, ja en kyllä ymmärrä miksi olisikaan. Minulle kerrottu, että ottavat vain verinäytteen napanuorasta synnytyksen yhteydessä, ja jos vauvan veriryhmä on + iskevät piikin " persukseen" minulle. Lisäksi tässä odotusaikana multa on otettu yhteensä kolme verinäytettä joista on siis tarkastettu, ettei minulle ole tullut vasta-aineita vereen.



peipposka rv 37+4

Odotan nyt toista, oma veriryhmäni on tosiaan - ja esikoisen isällä oli +, ei punktiota, normaalit verikokeet raskauden aikana vain. Nyt tämän kakkosen isällä myös + ja jälleen vain normaalit verikokeet, ei punktiota. En ole kuullutkaan, että moinen antaisi syyn punktioon, mutta enhän tiedä koko tilannetta, voihan siellä olla jokin muukin piilevä syy moiseen...

Meillä on meneillään neljäs raskaus...Minä olen RH- ja mies RH+, syntyneet lapset ovat molemmat RH+...



Siis kertaankaan minulle ei ole tehty lapsivesipunktiota saati sitten ehdotettu sitä. En ole itse asiassa koskaan kuullutkaan että sen vuoksi tehtäisiin...

Kyllä luulen että taustalta löytyy jotain muuta..oisko hänelle sitten muodostunut vasta-aineita?? Verikokeethan otetaan ainaki kolme kertaa/raskaus, josta katotaan noi vasta-aineet...Mulla vasta-aineita ei ole muodostunut yhdessäkään raskaudessa, joten siitä en sitten osaa sanoa mitään millaisia jatkotoimenpiteitä sitten tehdään, jos niitä löytyy...





Nani76 ja Vilperi 30+3

3. raskaus (2. synnytys), minä rh- ja mies rh+. Vasta-aineita on vain seurailtu ja sit synnytryksen (ja keskenmenon) jälkeen saanut sen rokotteen. Luulen että punktion takana on kyllä joku muu syy...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat