Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

parisuhteesta ja lapsista vai mitä?



Tilanne on suurinpiirtein se, että olen naimissa, ja suhde miehen kanssa on lähes tulkoon platoninen. Keväällä ja kesällä oli ehkä 1-2 krt/kk seksiä -aina humalassa, nyt taas syksyllä hiljaisempaa, viime kerrasta yli kk. Joskus on ollut n. 10kk tauko kokonaan seksistä. Olen yrittänyt miehen kanssa puhua asiasta, mutta loukkaantuu heti. Juuri koskaan emme ole samaan aikaan kotona, kun molemmat harrastamme paljon. Ja kun ollaan kotona, tapellaan isoista ja pienistä asioista. Välillä vituuttaa koko miehen naama. Ja kieltämättä sen kyllä silloin näytän. Eli suhteemme on kuollut. Ainoa syy olla yhdessä on ollut lapset, ainakin mun puolelta.



Pieniä lapsia on, yhdellä ajoittain aika voimakasta uhmakkuutta. Olen tukistanut ja jopa lyönyt lasta rajoittamistailanteissa. Lapsi itkee ja minä itken. Tunnen, etten pärjää lapselle, ja pelkään, että hänelle tulee käytöshäiriö. Lapsi käyttäytyy miehen kanssa paremmin, mutta kyllä hänkin lapselle huutaa, uhkailee yms.



Olen palaamassa ä.lomalta töihin, joka ei kiinnosta yhtään: ei haastetta, ei ylenemismahdollisuuksia yms. Vituttaa jo etukäteen, ja olen hakenut koko ajan muita hommia. Tämäkin taitaa masentaa.



Summa summarum: masentaa, pelottaa, että kohta tapan yhden lapsista, mies vituttaa ja muutenkin tulevaisuus tuntuu todella mustalle. Lähes päivittäin mietin, että lähden vain kävelemään ja jätän lapset ja miehen omilleen.

Kommentit (20)

mutta joskus on vain myönnettävä itselleen sekä muille että parisuhde on tullut päätökseen. Jos suhde kuolee se kuolee. Tietysti on hienoa jos löydättekin "yhteyden" taas jälleen, ja pystyisitte puhumaan asioista kunnolla keskenänne, ja saisitte solmut auki, joita kuitenkin on, vaikka mies muuta väittääkin..

Voimia sulle ja koeta jaksaa, lapsien tähden. Tiedäthän että he ovat loppujenlopuksi aivan viattomia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

vaikka seksuaaliterapeutille, jos siltä tuntuu. Et sä sitä miestä saa keskustelemaan jos se on täysin puolustuskannalla - ja luultavasti siitä olisi vaan haittaa terapiassakin jos se on sinne pakotettu. Ehkä se havahtuu asian vakavuuteen kun kuulee että olet menossa yksin, tai sitten ei. Tärkeintä on että saat itse puhua ja setviä ajatuksiasi.



Kuulostaa siltä, että teidän perheessä sinun on tehtävä ratkaisu. Mies ilmeisesti ei kykene siihen. On masentavaa, kun huomaa että henkilö jolta luuli saavansa tukea, vetäytyykin vastuusta. Tiedän kokemuksesta. Mutta kyllä elämää pystyy hallitsemaan yksinkin, kun lakkaa edes odottamasta apua siltä toiselta. Me ollaan edelleen naimisissa, eletään aika omia elämiämme eikä juurikaan keskustella. Tämä on kuitenkin siedettävää, kun en enempää enää odotakaan. Satsaan sitäkin enemmän harrastuksiin, ystäviin ja itseni kehittämiseen, ja kysyn miehen mielipidettä vain silloin kun haluan mennä illaksi jonnekin ja pitää varmistaa että hän hoitaa lapsia.

Et sinäkään mikään yli-ihminen ole! Sinullakin saa olla heikot kohdat. Olet työssäsikin parempi kun olet käynyt tällaisen asian läpi omakohtaisesti ja selvinnyt siitä. Ei takuulla avun hakeminen estä sinua saamasta parempia hommia, pikemminkin se, ettet hoida asioitasi kuntoon.



Kuullostaa vähän siltä, että syytät miestäsi näistä vaikeuksista tai ainakin, että hän tekee sinun elämäsi vaikeammaksi. Se on vähän liian helppo tapa, vierittää ongelma hänen niskoilleen.



Huomenna menet ja haet apua tilanteeseen. Noidankehä on saatava auki.

Keksitkö itse muuta ratkaisua?

olen itse alalla töissä. Pelkään, että tieto leviää ja sitten en ainakaan saa enää mistään parempia hommia. Tiedostan kyllä kulkevani noidankehää.



Jos suhde mieheen olisi edes piirun verran parempi, tämä kaikki olisi helpompaa. Miehen mielestä kaikki on ok, kunhan vaan lopetan kiukuttelun. Ja, niin kuin sanoin, seksittömyys on meillä kielletty puh.aihe. Mies vaikuttaa tähänkin asiaan olevan tyytyväinen.

Lainaus:

Psykiatrisen puolen papereita ei saa nähdä muut kuin sen puolen lääkärit, näin ainakin HUS:n alueella. Ja itse "alalla olevana" olisin kollegasta sitä mieltä, jos nyt sattuisin kuulemaan että hän tällaisia palveluja tarvitsee, että hyvä homma että tuo ihminen saa nyt apua. Jokainen ymmärtää, että kuka tahansa voi masentua ja joutua liian lujille elämässään. Siitä voi hyvin toipua ja sen aikanakin voi olla töissä kuin kuka tahansa muukin. Mulla on kaveri, lääkäri, joka sairasti psykoosin ja palasi töihin sen jälkeen. Työnantaja tietää.



Ymmärrän että esim. pienellä paikkakunnalla tai jos auttajat ovat omia kollegoitasi, niin voi olla iso kynnys. Mutta onko pelkosi realistinen? Entä jos jatkat samaa rataa ja romahdat täysin, tarvitset ehkä sairaalahoitoa? Eiks olis parempi tarttua asioihin nyt, kun olet vielä suht järjissäsi?



Seksin puute voi olla miehelle niin hirveä asia että hän on täysin lukossa ettekä vaikuta muutenkaan olevan niin hyvissä puheväleissä että voisitte asiasta puhua rakentavasti. Mitä jos jättäsit sen asian hetkeksi taustalle ja lähtisit liikkeelle omasta voinnista? ON tosi kurjaa jos miehesi näkee sussa vaan kiukuttelua, mutta ehkä se että lähtisit ammattiapua hakemaan, vois hätkähdyttää hänet hereille? Aika monilla on niin hatara käsitys asioista, että ajatellaan, että pitää olla täysin sekaisin ja itsemurhan partaalla jotta kannattaa kääntyä ammattiavun puoleen. Ehkä miehesi vähättelee sen vuoksi asiaa. Ehkä hänellä on niin paljon katkeruutta sisällään, että puhuu sulle noin.




olen itse ollut todistamassa aivan muuta työhönottohaastattelussa (sen jälkeen, kun haastateltava oli poistunut paikalta). Ja minä ja mieheni olemme molemmat lääkäreitä, eli teoria on periaatteessa hallussa, mutta käytäntö ei näköjään....



Kiitos kuitenkin kaikista neuvoista, nämä ovat olleet kannustavia!

Täällä ollut liki samanlaista, pitkään pidin kaiken sisälläni kunnes olen alkanut jo ulkopuolisillekin "oireilla". Ja lisäksi esikoinen alkoi koulussa reagoida ja ottivat kotiin yhteyttä. Nyt olemme päässeet perheneuvolaan, soitin ihan itse sinne kouluterkkarin suosituksesta!! Todella mahtavaa ja ymmärtävää "palvelua" siellä, suosittelen lämpimästi.



Jaksamista sulle! Tiedän että olet varmasti jaksamisen äärirajoilla, itse hain apua lähinnä siksi koska aloin pelätä nimenomaan tuota miten lapseni kärsivät, ja hyvä niin että apua hain.



Tee se lastesi vuoksi!!

monella pikkulapsiperheellä sitä on paljon, paljon vähemmän! Just yhdessä ketjussa joku kertoi parin vuoden (?) kuivasta kaudesta lapsen syntymän jälkeen, ja kyllä meillekin 1 krt kuukaudessa olisi tosi hyvin! Silti meillä on kaikki ihan hyvin, tiedän että seksiä tulee olemaan taas enemmän, kun elämä rahoittuu ja lapset kasvavat.



Totta kai seksittömyydelle täytyy tehdä jotain, jos se oikeasti huonontaa elämääsi, mutta ettet vain ottaisi asiasta turhia paineita? Helposti tulee imuroitua mediasta kaikenlaisia malleja, esim "avioliitossa tulee harrastaa seksiä vähintään 3 kertaa viikossa" ja sitten otettua paineita, jos malli ei toteudu omassa elämässä.

Tässä on varmaan sellanen kierre kyseessä, että ette enää pysty selvittämään tätä omin voimin. Nyt on maksamillenne verorahoille hyvää käyttöä se, että tosiaan menet lääkäriin, varaatte ajan vaikka Kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen ja yrität saada miehen mukaan tähän koko prosessiin. Olette kaikki kärsineet jo tarpeeksi janyt on vielä mahdollista saada apua. Kaikki voi muuttua, ihan oikeasti. Olette vielä nuoria ihmisiä joilla on elämä edessä. Ammattiauttajilla on ihan oikeasti kykyä auttaa ihmisiä, joiden elämä on solmussa, jos teillä itsellä on siihen halu.



Vaikutat hirveän masentuneelta, ja uupuneelta. Sellaisesta syntyy hirveät paineet noissa tilanteissa lasten kanssa, ja paineet purkautuu usein juuri lapseen jonka käytös kiristää lyhyttä pinnaa. Syyllisyys lyömisestä lisää painetta ja siinä onkin hirveä noidankehä valmis.



Masennus tekee myös sen, että näkee avioliitonkin vankilana ja toivoo pakotietä. Ehkä kaiken pahan alkujuuri ei ole kuitenkaan se kehnolta tuntuva avioliitto vaan jotenkin asiat on hoitamattomina edenneet tähän pisteeseen. Älä siis pakene vaan hae ensin apua tuohon ahdistuneeseen olotilaan. Kun se on hallinnassa, näkee paljon selvemmin ja voi tehdä järkeviä päätöksiä.





Heti huomenna siis soitat lääkärille, joohan?

Lääkäreissä tuntuu olevan tuo "vika" että ovat niin kaikkitietäviä etteivät tarvitse muiden apua. Sinun elämäsi ratkaisu ei ole itse itselle määrätyssä lääkepurkissa. Tarvitset todella keskusteluapua, päästäksesi tuosta pattitilanteesta eteenpäin.



Rohkeutta!

Psykiatrisen puolen papereita ei saa nähdä muut kuin sen puolen lääkärit, näin ainakin HUS:n alueella. Ja itse "alalla olevana" olisin kollegasta sitä mieltä, jos nyt sattuisin kuulemaan että hän tällaisia palveluja tarvitsee, että hyvä homma että tuo ihminen saa nyt apua. Jokainen ymmärtää, että kuka tahansa voi masentua ja joutua liian lujille elämässään. Siitä voi hyvin toipua ja sen aikanakin voi olla töissä kuin kuka tahansa muukin. Mulla on kaveri, lääkäri, joka sairasti psykoosin ja palasi töihin sen jälkeen. Työnantaja tietää.



Ymmärrän että esim. pienellä paikkakunnalla tai jos auttajat ovat omia kollegoitasi, niin voi olla iso kynnys. Mutta onko pelkosi realistinen? Entä jos jatkat samaa rataa ja romahdat täysin, tarvitset ehkä sairaalahoitoa? Eiks olis parempi tarttua asioihin nyt, kun olet vielä suht järjissäsi?



Seksin puute voi olla miehelle niin hirveä asia että hän on täysin lukossa ettekä vaikuta muutenkaan olevan niin hyvissä puheväleissä että voisitte asiasta puhua rakentavasti. Mitä jos jättäsit sen asian hetkeksi taustalle ja lähtisit liikkeelle omasta voinnista? ON tosi kurjaa jos miehesi näkee sussa vaan kiukuttelua, mutta ehkä se että lähtisit ammattiapua hakemaan, vois hätkähdyttää hänet hereille? Aika monilla on niin hatara käsitys asioista, että ajatellaan, että pitää olla täysin sekaisin ja itsemurhan partaalla jotta kannattaa kääntyä ammattiavun puoleen. Ehkä miehesi vähättelee sen vuoksi asiaa. Ehkä hänellä on niin paljon katkeruutta sisällään, että puhuu sulle noin.

Selvästikin sietokykysi on ylittynyt jo aikaa sitten. Ennen kuin palaat työelämään, otat heti huomenna yhteyttä terveyskeskukseen tai yksityiseen lääkäriasemaan tai työterveyslääkäriin ja pyydät jonkun ammattiauttajan keskustelemaan kanssasi elämäntilanteestasi.



Tarvitset laajempaa näökulmaa tilanteesta selviämiseen.



Voimia ja jaksamista, suojele itseäsi ja perhettäsi, älä yritä selviytyä kaikesta enää yksin.

miehen, joka siis vaikuttaa aivan tyytyväiselle siihen, että saa töiden jälkeen harrastaa, ja that is it.. Meillä on lähinnä kaveri- tai kämmppis-suhde, mikä ei tyydytä minua ollenkaan. Tarkoitus olisi hankkia kohta isompi asunto (ja isompi velka), mikä mietityttää minua erityisesti. Haluanko edes elää tämän ihmisen kanssa?



Joo, tiedän, etten saa vastausta a:lla, mutta kunhan jupisen.

Minusta vaikuttaa, että kohdistat oman vihasi lapsiisi/mieheesi. Miehen vielä ymmärrän, mutta lapsia en. Ymmärrän, että stressaantuneena pinna on kireällä, mutta yritä kävellä pois tilanteesta ennemmin kun kosket lapseen fyysisesti.

Ehkä sinun kannattaisi menna yksityisesti terapiaan esim. psykoterapiaan, sillä ehkä jonkun ulkopuolisen kanssa juttelu auttaa saamaan perspektiivin asioihin. Miestäsi et voi muuttaa, mutta itseäsi voit. Olisiko mahdollista mennä miehen kanssa lomalle tai aloittaa uusi yhteinen harrastus? Tämä voi kuulostaa naivilta, mutta jos saat mieheesi uudelleen henkisen yhteyden, voi moni muukin negatiivinen asia kadota. Koetko muuten olevasi väärällä alalla? HAkeuduitko sille muiden esim. vanhempien painostuksesta? Mieti, mitä sinä oikeasti haluat tehdä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat