Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Viittaan tuohon tutkimukseen, että vanhemmat ovat lastensa kanssa liian vähän aikaa.



Paljon on paljon? Mikä on riittävästi?



Olen joskus seurannut kahta poikaani ja ajatellut, että tänään olen heidän kanssaan oikeinkunnolla. Lopputuloksena he leikkivät tuntitolkulla yhdessä ja näen heitä vain, kun annan ruokaa tai autan iltatoimilla tai luen iltakirjaa.



Eli sitten huomaan, etten ollutkaan heidän kanssaan kuin yhden tunnin. Siitä illasta. Olenko siis liian vähän lasten kanssani? Vai missä menee raja? Paljonko on paljon?

Sivut

Kommentit (72)

Vierailija:

Lainaus:


Olisit vaikka kaupan täti tai kirjaston setä? Leikkiminen lasten kanssa osoittaa, että arvostat heitä. Tutkittu juttu, että lasten kanssa leikkineiden äitien lapsilla on parempi itsetunto.




Ja jatkossa opettavainen (" Näin pitää hoitaa parisuhdetta. Minä teen näin. Minä tiedän." )



Ja jos kerran _hösääminen_ on sinun sanavarastossasi positiivista (toisin kuin suomen kielessä yleensä, mutta varmaankin seuraavaksi toteat, että se väärä nyanssi vain johtuu expatti-vuosistasi...), miksi koko ajan todistelet, ettet sitä tee?



61

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja sitten pitää muistaa, että jos lapsia on vain yksi, niin jos hänellä ei ole leikkikaveria, eivätkä vanhemmat leiki, hän on aivan yksin.



Se oli minun kohtaloni lapsena.

Varsinkin kauniina päivinä lapset haluavat vain leikkiä keskenään. Joskus mietin, onko muillakin näin, että lapsia ei paljon näy.



Toisaalta pohdin myös sitä, että he luottavat siihen, että äiti on aina saatavilla kun on tarvis. Kun joku satuttaa, niin he tietävät, että nyt voi juosta äidin luo ja äiti hoitaa asian. Ehkä se on tärkeintä. Se on eräänlaista henkistä läsnäoloa.

No, minäkään en ole naapurisi.

Ensinnäkin, meillä viiniä lipitetään vain viikonloppuisin, eli kerran viikossa.

Toiseksi, meidän lapset ovat meidän omalla pihalla. Aina.

Kolmanneksi, me emme ole mitenkään sivistyneitä.



44

en tarkoita häsäämisellä mitään hössöttämistä. Vaan sellaista toiminnallista, jollaisia jotkut ihmiset ovat.



Esimerkkinä kerron naapuristamme. Heillä on pihassa kolme autoa, joista jokainen liikkuu kymmenen minuutin välein. En tiedä, mihin he menevät. Varmaan kun yksi kerma puuttuu, niin se haetaan erikseen. Tai sitten ollaan pihatöissä. Ja taas yksi auto liikkuu.

Koko illan me voimme vain istua puutarhatuolleissamme ja grillailla ja juoda viiniä. Ja naapurin autot liikkuvat...

Me emme voi ymmärtää, mihin he ovat jatkuvasti menossa. Ja he varmaan ihmettelevät, että vieläkö nuo tuossa syövät..

Eivät he varmaan itse ajattele, että häsäävät. Mutta meidän kantiltamme he häsäävät.



Meillä on ilta rauhoitettu kaikelta tekemiseltä. Kun lapset menevät nukkumaan, niin me joko syömme hitaasti ja hartaasti, pelaamme shakkia, katsomme leffaa tms. Työpäivät ovat niin tiiviitä, niin illalla sitten löhötään eikä siivoilla.



että se että on kotona/muuallakin niin, että lapset leikkivät keskenään tai kaverien kanssa, mutta heidän ulottuvillaan on koko ajan, on silti sitä yhdessäoloa.



Ei-yhdessäoloa on hoitopäivä, yökylät ja muut hoitajat/hoitopaikat, jolloin lapsi ei vanhempaansa näe eikä kuule.



Juurihan tuolla yhdessä ketjussa yksi äiti selittää kuinka lapset viihtyy missä vaan hoidossa, no problem, ja tonien että vauva meni ekan kerran yökylään kaksiviikkoisena, no problem.



On kuulemma heillä itsenäiset, reippaat ja sopeutuvaiset lapset...



mikään hyve ole - voi mennä överiksi. Ja jos on etäisä, helposti juuri meneekin.



Ja kyllä normaali perheenisä kiirehtii töistä kotiin järkiaikaan ja osallistuu iltatoimiin. Ei se ole myöskään mitenkään uroteko, vaan ihan sitä mitä pitääkin tehdä, kun lapset jo ovat hoidossa pitkän päivän.



Tää keskustelu on vaihteeksi rönsyillyt jo sivuraiteille, eli palaan ap:n kysymykseen... Paljonko on paljon? Tai vähän? Entä sopivasti? Tuo esimerkki kouluikäisen YKSINoloajasta on hyvä, eli yhdessäololla tarkoitetaan ylipäänsä fyysistä paikallaoloa ja henkistä läsnäoloa (ollaan lapsesta kiinnostuneita ja tarvittaessa autetaan/jutellaan), ei niinkään yhdessä leikkimistä. Tämä aika on monissa perheissä ihan minimissään, etenkin kouluikäisten lasten kanssa. Moni koululainen saattaa olla YKSIN kotona joka viikkokin yli tuon kymmenen tunnin, kun koulupäivät päättyvät kahdelta tai kolmelta ja vanhemmat tulevat aikaisintaan viideltä kotiin... Harrastukset pelastavat vähän (lapsella on mielekästä tekemistä ja seuraa), mutta ei nekään perheen yhteistä aikaa täysin voi koskaan korvata.



Minusta oli ihanaa, kun äiti oli aina kotona koulusta tullessani, koska hän oli perhepäivähoitaja. Olen kai ollut etuoikeutettu, kun meillä on ollut pullantuoksuinen äiti! Toisaalta anoppini palasi töihin mieheni ollessa puolivuotias, ja silti hänkin on kokenut samoja ihania fiiliksiä, joskin pullantuoksuisen mummonsa :) kautta. Lisäksi molempien vanhemmat ovat aina olleet terveellä tavalla aidon kiinnostuneita meidän tekemisistä ja ajatuksista, etenkin siis lapsuudessamme. Pääasia kai on, että lapsen ei tarvitse tulla joka päivä tyhjään kotiin moneksi tunniksi ennen vanhempiaan ja että vanhemmat osoittavat välittävänsä. Mutta kuinka moni pystyy oikeasti nykypäivänä tuon ensimmäisen pointin enää järjestämään? Aika vähän on esim. ip-kerhojakaan vanhemmille kuin ekaluokkalaisille ja harrastukset on yleensä aina iltaisin (joka sekin vähentää perheen yhteistä aikaa arkisin).



Olennaista ei siis varmaankaan ole se, kuinka paljon lastensa kanssa leikkii päivittäin, vaan läsnäolo syvällisemmin käsitettynä. Liian paljon on perheitä, joissa ei päivittäin edes ohimennen kysytä lapsilta, mitä heille kuuluu :( Ja tosiaan monessa perheessä toinen vanhemmista tulee säännöllisesti kotiin vasta lasten jo nukkuessa tai ainakin ollessa menossa nukkumaan, ja toinenkin on poissaoleva silloinkin, kun on paikalla... Ei laatu yksin määrää korvaa, mutta ei se mene taatusti päinvastoinkaan edes läsnäolossa.

Puutarha kastellaan joka ilta, koska siellä on istutuksia, lapset ovat mukana pihalla, polskivat altaassaan tai auttavat.



Lampunvaihto samalla kun keittää puuroa tai se että laittaa virustorjunnan päällee esim. illalla ennen kuin sinne pihalle lähtee, tuskin on vielä ylivoimaisen raskasta ja mitään häsäämistä. Ei sen perhe-elämän sentään tarvitse olla täydellisen putkiaivoista ja hidastettua...



Kasoja ei synny, koska meillä pannaan tavarat aina heti paikoilleen.



Ja todellakaan meillä ei kyllä istuta ruokapöydässä yli tuntia kerrallaan, mutta syödään kaikki päivän ateriat ajallaan ja rauhassa... Illalla useimmiten pihalla, samalla kun sadettaja on päällä. Hui kauheaa, mitä häsäämistä!



29







ei se suhde siihen kaatunut, ettei hän olisi koskaan ollut himassa vaan siihen, ettei suhteessa ollut muuta yhteistä kuin lapset.



Me varmaan tunnetaan eri isiä, koska oma isäni oli äidilleni tyyliä " vittu etkö sä nyt saa noita äpäriä hiljaseks" .

Juu, varmasti siinä on omaakin vikaani. Silloin kun olin kotiäitinä, niin odotin kuin kuuta nousevaa, että isä tulee töistä kotiin. Sitten minä tein omiani ja mies oli aina lasten kanssa. Minä en halunnut enää lapsia nähdäkään, tiskasinkin vaikka mieluummin. Näin on porskuteltu siitä asti.

No, kyllä se isä hoitaa iltatoimet. Mutta ruokaa se ei ole ikinä elämässään tehnyt (munakkaan osaa just ja just paistaa).



13







Vierailija:

[quote]


Äidin tehtäväkö on ollu huoltojoukot?! Voi kauheaa. En minä ainakaan suostu miksikään huoltojoukoiksi vain sukupuoleni takia kun muu perhe huvittelee/ leikkii.. meillä jaetaan niin huvit kuin kotityöt tasan



Kerrostalossa asutaan. Pyykkejä hoitaa siinä ruoanlaiton lomassa. Et varmaan ylläty, jos kerron, että suuremmat siivoukset tekee kun lapset ovat poissa.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat