Vierailija

ja juuri kun täällä viimeviikolla noiden hukkumistapausten jälkeen joku kerrostaloasuja ihasteli kuinka on kivaa asua kerrostalossa lasten kannalta, ja että ei muka muista näit' ä ikkunasta/parvekkeelta puoamistapauksia sattuneen koskaan suomessa...



tän päivän iltasanomat:

" Poika putosi neljännestä kerroksesta

13.6.2007 12:11

Kolmevuotias poika putosi neljännestä kerroksesta betonilaatoitukselle eilen iltapäivällä Helsingin Pasilassa.



Pikkupoika putosi selälleen ja sai tiettävästi useita vammoja.



- Hänen päänseudultaan näytti tulevan verta, paikalle heti putoamisen jälkeen tullut nainen kertoo.



Poliisin mukaan pojan isä oli hyvin järkyttynyt. Hän oli onnettomuuden aikaan kotona.



- Ambulanssin työntekijät pitivät isää olkapäästä ja tukivat häntä, kertoo vanhempi konstaapeli Kalle Lehmus.



Isä ohjattiin kädestä pitäen ambulanssiin ja hän lähti poikansa mukana Lastenklinikalle. Äiti ei ollut kotona, mutta hänetkin pyydettiin pian sairaalaan.



Poika oli lääkäriambulanssiin siirrettäessä tajuissaan.



Poliisilla ei myöhään eilisiltana ollut tietoja pojan vammoista.



- Poika itki. Näytti, ettei hän pystynyt liikuttamaan itseään, kertoo samassa talossa asuva Tiia-Maria Mönkkönen.



Hän näki ystävänsä Jenna Svanströmin kanssa kotinsa ikkunasta, miten poikaa autettiin pihalla.



Tapauksen huomasi ennen tyttöjä Marian äiti Tiina Satamavuori.



- Ihmiset olivat hysteerisiä. Yksi pyörällä liikkeellä ollut nainen oli ilmeisesti nähnyt putoamisen. Hän itki."



Kommentit (4)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kyllä tämän tiedon saa ihan lehtiä lukemallakin, enkä asiaa se enmmän tässä kaivellut ja spekuloinutkaan. halusinpa vain juuri muistuttaa kun ei täällä kukaan muka muistanut viimeviikolla tällaista tapahtuneen suomessa. ikävä kyllä näitäkin sattuu ja kaikkea ikävää muutakin pienille ehtiville lapsille, joten pitäkäähän hyvää huolta silmäteristänne!



ap

jotka hänellä on kotonaan 7 kerroksessa,ne saa todella helposti sellaiseen asentoon ,jossa lapsi pääsee aukosta ulos. Meillä taas on todella vilkas 2-vuotias ,jonka takia meillä ei pidetä edes parvekelaseja auki.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat