Vierailija

Täytän ensi kuussa 20, ihana tyttäreni vuoden. Mitä minä sanoinkaan puoli vuotta sitten?

-En halua kuin tämän yhden lapsen, sen verran kamalaa aikaa ollut. Synnytys oli hirveä, koliikki kesti ja kesti...

Nyt katson lastani: herranjumala, se kävelee jo ja huutaa äitiä mennessään. Itku on ollut monesti lähellä, katselen vauvakuvia ja ensi vaatteita, missä se minun vauva on?

Suloinen avuton pallero on nyt suloinen taapero, ehkä sittenkin vielä se toinen?

Tähän elämäntilanteeseen ei vielä toinen lapsi sopisi, kouluni jatkuu syksyllä, se pitäisi käydä loppuun. Mieskin olisi suostuvainen kunhan olen valmistunut, siihen menee vielä kaksi vuotta, KAKSI vuotta!!!! Kuinka kestän tämän ajan? Entä jos en saisikaan toista lasta?



Mitä näiden tunteiden kanssa voi tehdä?? Pää on täynnä vauva ajatuksia, tietäen ettei vielä vaan voi, vai voiko?

Kommentit (9)

kaiken haluava teini, joka luulee pärjäävänsä äitinä, luulen ettet toista lasta edes halua muuten kuin sen söpöyden takia! Varmaan olet ekankin tehnyt vain, koska muutkin tekevät!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihan toivotusti olemme asian näin halunneet: eka oli vaativa vauva. On ihanaa, kun hän on jo " iso" ja järkevä, kun vauva syntyy - osaa auttaakin omalla tavallaan - ja sekin on ollut upeaa, että noin viimeisen vuoden aikana omat voimani ovat palautuneet. Olen saanut nukkua ja virkistyä omissakin jutuissa välillä: nyt jaksan taas vauvavaiheen, vaikka se olisi samanlainen kuin viimeksi.



Jos sinä nyt ensin opiskelet ja teette sen toisen sitten, ikäerosta tulee suunnilleen samanlainen kuin meillä. Se voi siis olla oikeastaan aika kiva ratkaisu!

hirmuisen pieni.. Hetken päästä sillä alkaa uhma näyttää ensimerkkejään ja ehkä sitten lapsihaaveet unohtuu kun yrität opiskella ja kuuntelet uhmiksen kiukuttelua.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat