Seuraa 

Hyviä neuvoja kaivataan..



Olemme seurustelleet mieheni kanssa 1v 3kk ja koko aika ollaan asuttu eri paikkakunnilla. Nyt olen raskaana (yllätys) ja muutto saman katon alle olisi edessä heinäkuun alussa. Päätös lapsen pitämisestä oli vaikea, olemme suhteemme aikana käyttäneet kerran katumuspilleriä ja tämäkään raskaus ei ollut suunniteltua. Olen itse 30v ja mies 25v ja tämän miehen kanssa koen olevani valmis perheenperustamiseen. Mies kai suostui asiaan nähtyään miten vaikeaa minulla oli katumuspillerin jälkeen eikä halunnut että joudun tekemään samaa toista kertaa.



Tuntuu, että miehelle kaikki muu kuin minä ja tuleva lapsi on tärkeämpää. Hän on ollut kevään aikana erittäin kiireinen ja stressaantunut, yrittänyt saada opintojaan päätökseen ja pitää kiinni itselleen tärkeästä harrastuksesta. Olen toki iloinen ja ylpeä, että hän tekee asioita valmiiksi, mutta jotenkin minä olen koen jääneeni ilman kumppania ja yhteistä aikaa.



Tilanne on kärjistynyt niin, että riitelemme viikoittain ja se on raskasta molemmille. Suurimmat riidan aiheet ovat tällä hetkellä tuleva juhannus ja yhteinen asunto. Olen ottanut päävastuun asunnon hausta ja mies on lähinnä tuskastunut kun joutuu keskeyttämään gradun kirjoittamisen jos lähdemme katsomaan asuntoa. Hänen reaktionsa loukkaavat minua, mielestäni avoliitto (molemmille ensimmäinen) ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelun pitäisi olla iloisia asioita. Juhannuksenvietosta emme tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen, hän haluaisi mennä juhlimaan poikaporukassa mökille ja minä haluaisin viettää aikaa yhdessä (kun kohta sitä kahdenkeskistä ei enää ole). Hän sanoo, että voimme viettää aikaa yhdessäkin ja että hän on poikien kanssa esim. vain yhden yön, mutta minun vastuullani tuntuu olevan sen yhteisen kehitteleminen kun hänellä on jo suunnitelmia.



Olemme yrittäneet puhua, mutta laihoin tuloksin. Olen pettynyt pahasti, haluaisin tietää, että minä ja tuleva vauva olemme miehelle ne kaikkein tärkeimmät asiat. Nyt ei oikein tunnu siltä ja asiat ovat menneet niin pitkälle, että pelkät sanat eivät riitä.



Onko jollakulla samanlaista?Miten olette selvinneet? Eikö odotuksen pitäisi olla onnellista aikaa? Olen toki onnellinen raskaudesta, mutta mieheni käytös tuntuu todella pahalta.

-surusilmä-

Kommentit (10)

tjaa.. kevätkakkosen teksti jotenkin kuulosti ap:tä tuomitsevalta. Missäs on miehen vastuu??? Jos ei mies ole valmis vanhemmuuteenöpitäköön huolen ettei siihen tilanteeseen joudu!! Vastuulliseen seksiin kuuluu myös vastuu seuraamuksista!( naisethan ne katumuspilleritkin ottaa ja kestää pahoinvoinnin ynnä muun hormoniryöpyn aiheuttamat sivuvaikutukset!, murrr)



Toivon että miehesi raskauden myötä kypsyy ajatukseen vauvasta ja perheestä!! Olen kuullut tapauksia jolloin mies on käyttäytynyt kuvailemallasi tavallla raskausajan ja vauvan synnyttyä ollut ihan " myyty" . Toisaalta kuten muutkin mainitsivat gradun teko pois " alta" voi olla hyvinkin hänen tapa valmistautua tulevaan, suosittelen et annat sille tilaa. ja tavata kavereita myös sen ohella että yhteistäkin aikaa toivot.



Jokatapauksessa toivon että löydät ilon raskaudesta ja tulevasta lapsesta!!!! se on teille/sinulle annettu!! Tulet/tulette varmasti selviämään.



Vielä yksi asia!puhu tunteistasi ja toiviestasi ja anna miehesikin puhua ja kysy suoraan miten hän toivoo odotusajalta.

Niin... Tottakai vastuu ehkäisystä on molemmilla. En tietenkään tarkoittanut, että ap on yksi vastuullinen siihen, että toistamiseen ovat noinkin tuoreessa suhteessa miettimässä katumuspillereitä/lapsen pitämistä jne. vakavia kysymyksiä. Pidin tätä niin itsestäänselvänä, etten viitsinyt sitä kirjoittaa - ehkä olisi pitänyt. Tätä mieltä kuitenkin olen, todella. Siitäkin on ehkäisyn myötä vastuu molemmilla, että parisuhteen tila ja suhteen vakavuus olisi molemmille selvä; tämähän liittyy suoraan siihen ehkäisyynkin, huolehditaanko siitä vai annetaanko mahdollisuus lapselle ja sitä kautta perheen perustamiselle. Mutta ap:n teksti siitä, että hän oli ajatellut tämän suhteen olevan sellainen missä hän voisi perheenperustamista ajatella JA samaan aikaan mies " suostui" pitämään lapsen, kun ei halunnut toistamiseen tuottaa mielipahaa katumuspillereistä.... Huh. Ei kuulosta siltä, että oli ihan samansuuntaiset ajatukset suhteen vakavuudesta ja tulevasta suunnasta. Tätä taustaa vasten ymmärrän, jos miestä vähän ahdistaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

pisti selmää tuo myytti " eikö odotuksen pitäisi olla onnellista aikaa?" ei se aina ole, molemmilla tulevilla vanhemmalla täytyy käydä iso prosessi, tuleva vastuu voi pelottaa, huolta lapsen terveydesta jne....semmoisetkin asiat voi saada toisen käyttäytymää omituisesti. itse en ole kummassakaan raskaudessa ollut suuren onnen vallassa, vaan potenut erilaisia vaivoja ja panikoinut kaikenlaista : ).

Kuulostaa jotenkin tyypilliseltä. Et taida olla yksin tilanteesi kanssa. Sanoisin että aika monella miehellä tuntuu olevan tuollaista jonkun sortin rimakauhua ja tilanteen vaatiman kypsyyden puutetta ensimmäisen lapsen raskausaikana, eletään jotain " viimeistä viedään" -aikakautta. Halutaan ottaa kaikki irti näennäisestä vapaudesta ennen lapsen syntymää. Tuntuu olevan vaikeaa joillekin miehille ymmärtää konkreettisesti tilannetta, kun lasta ei vielä näe, mutta hän kuitenkin on jo olemassa, äidin vatsassa, ja äiti on jo periaatteessa täysin omistautunut lapselle halusipa hän sitä tai ei, ja äiti tarvitsisi tukea isältä. Johan sen sanelee varmasti biologiakin että äidin olo ei voi olla kovin seesteinen jos lapsen isän sitoutumisesta tilanteeseen ei ole hirveästi näyttöä. Ja miehen olisi hyvä myös tiedostaa että äidin mielialoilla on suora vaikutus masussa majailevaan lapseen, tämän hermoston kehitykseen ym.



En huomannut mainitsitko missä vaiheessa raskaus on. Onko mies ollut mukanasi neuvolassa? Jos ei, niin järjestä siten, että hän tulee neuvolaan mukaan, jos ei muuta niin väkisin, ja saa hieman perehdytystä terveydenhoitajalta myös siihen, miten isän olisi tuiki tärkeää olla mukana tukemassa raskausaikana, niin henkisesti kuin fyysisestikin olemalla läsnä. Kannattaa ehdottomasti mennä yhdessä myös ultraan.



Muulla tavoin en osaa lohduttaa kuin toteamalla, että kaikella todennäköisyydellä mies alkaa osoittaa suurempaa kiinnostusta ja sitoutuneisuutta tilannetta kohtaan kun synnytys lähenee, pitää hankkia vauvalle tavaroita jne. Ota mies mukaan mahdollisiin perhevalmennuksiin ym. Ja tosissaan miehen olisi hyvä muistaa että ratkaisu sitoutumisen vakavuudesta on tehty siinä vaiheessa kun on saatettu lapsi alulle.


on neuvo jonka sain aikanaan itse gradua tehdessäni ja jota olen yrittänyt lähipiirin opiskeleville pariskunnille aktiivisesti jakaa. ;)



Lähes kaikki ystäväpiirini parit, joista jompikumpi osapuoli viimeistelee tai aktiivisesti kirjoittaa gradua, ovat kokeneet jonkinasteisen parisuhdekriisin. Minä ja siippani mukaanlukien.



Ja sen päälle vielä yhteenmuutto, tuleva lapsi ja perheen perustaminen, on teillä sulateltavaa...



Vaikka suhteenne on vielä suhteellisen " nuori" (tai ehkä juuri siitä syystä) olisiko ajatusta puhua jonkun ulkopuolisen kanssa? Joko sinä yksin tai te pariskuntana? Neuvolasta saisi varmasti vinkkejä erilaisista tahoista. Se voisi auttaa teitä avaamaan tätä solmua, tehdä paljon hyvää tulevaisuuden varalle ja antaa eväitä ongelmanratkaisuun myös jatkossa..



Mutta että päivä kerrallaan ja koittakaa ottaa iisisti, niin vaikeaa kun se kaiken keskellä onkin.. Ja ehkä lohduttava ajatus voisi olla, että kun mies pääsee gradutuskastaan, hänen elämäänsä avautuu ihan uudenlainen tila, jossa voi hyvinkin olla erittäin keskeinen paikka sinulle ja lapsellenne.



Nimimerkillä gradu valmis neljä kuukautta ennen esikoisen syntymää, ja yhä parisuhteessa (mutta täpärästi)!!

-zel

ap, mulla on ollut parisuhdekriisiä toisen raskauden aikana vaikka naimisissa ollaankin. jos haluut kirjuutella privana laita yhteystietosi. mä en viiti laittaa tähän kun siitä mut tunnistaa (vaikka moni saattaa jo nicistäkin tunnistaa)

Niin tosiaan, meilläkin on pikkuisen taisteltu molempien gradujen eri vaiheissa ja sanoisin samaa kuin Zel edellä: yritä kannustaa urakan tekoon, älä aseta itseäsi ja raskautta vs. gradua vastakkain niin, että miehen pitäisi tehdä jotain valintoja ajankäyttönsä suhteen. Se on niin tyypillistä, että G jää roikkumaan ja voi jestas, miten vaikeaa siihen uudelleen tarttuminen voikaan olla (meillä miehellä näin)! Kun on jo lapsi ja kaikki sen myötä tullut ihana uusi elämässä, niin vaatii todella selkärankaa alkaa tehdä gradua uudestaan. Se aika on siitä kivasta pois... Loppujen lopuksi se on teille perheenä iso juttu, että opinnot on kunnialla vielty loppuun ja mies saa haluamiaan, koulutustaan vastaavia hommia.



Vielä pisti silmiin kirjoituksessasi se, että sanoit itse olevasi valmis perustamaan perheen tämän miehen kanssa ja että mies kai lähinnä suostui pitämään lapsen siksi, ettei halunnut enää katumuspillereiden takia sinua loukata. Onko mies siis sitä mieltä, että halusi nyt perustaa kanssasi perheen vai onko vähän vasteen tahtoaan ajautunut tähän tilanteeseen? Ei hyvä... Ihmekös tuo, että vähän ahdistaa ja haluaa " happea" muualta. Älä nyt vaan aja häntä nurkkaan vaatimustesi kanssa tai ahdistuu mies pian todella! Kyllä teillä on sitten aikaa olla perheenä, kun gradu on tehty ja lapsi syntynyt. Tämä ei tietysti tarkoita, että ette mitään yhdessä ennen sitä tekisi, mutta kuitenkin - ymmärtänet pointin.



Hyvää kesää teille.

kevätkakkonen, varmasti olet oikeassa. Toisaalta takuita onnellisesta parisuhteesta ei kuitenkaan koskaan ihan täysin ole ja lapsen tulo muuttaa parisuhdetta jokatapauksessa. Toki jos yhteiseloa on pidempään takana on editty jo joitakin kriisejä selättää ja tietää miten toinen reagoi stressiin jne...



Tilanne on nyt kuitenkin se että ap odottaa lasta. Varmaankaan ei voi toista painostaa, mutta keskustella tulevasta täytyy, molempien tuntemuksista jne...voisko mieheltä kysyä suoraan miten kokee yhteenmuuton? puhukaa, ja vielä puhukaa!!

Minä kuitenkin ymmärrän ap:n pahastumisen, jotenkin se äidille on sitten niin selvää se sopeutuminen kun se pakosti alkaa jo odotusaikana, tuntemukset, ravinto, esm. alkoholia ei voi ottaa jne. miehelle on varmasti vaikeampaa, varsinkaan jos mies ei ole kovasti raskautta odottanut.

kannattaa miettiä myös muita tukiverkkoja, onko vanhempasi/sukusi lähellä? tarittaessa kannattaa hakea vaikka keskusteluapua.

Toivon joka tapauksessa että ap pystyt iloitsemaan raskaudesta ja tulevasta lapsesta!!!!



Tsemppiä!!





Niin, tilanne on varmasti sinulle ahdistava ja miesystävällesi myös. Toki pitää nostaa hattua, että mies yrittää tehdä gradun pois alta ennen lapsen syntymää; taitaa mies aavistaa, että sitten voipi olla aika huitakkaa ja ajatusrauhaa kotona ei välttämättä ole. Ehkä voisit ehdottaa jotain katkoa arkeen ja graduntekoon, pientä yhteistä hetkeä ja sen jälkeen yrittää tukea häntä graduprosessissa. Poikien kanssa menot on eri juttu, tosin siihenkin hommaan tulee välttämättä tauko lapsen synnyttyä. Myös sinua tulisi huomioida, sen ymmärtäminen olisi avainasemassa.



Sitten pakko sanoa myös, että suhteenne on kovin nuori - ette varmastikaan tunne toisianne vielä kovin syvällisesti ja tällainen uusi tilanne luo epävarmuutta ja yliodotusta molemmille. Toista kertaa jo ns. vahinko sattunut aikuisille ihmisille...? Aina jaksan hämmästellä näitä. Ei ehkäisy ole mitään tähtitiedettä. Lapsi on iso askel, paljon isompi kuin yhteenmuttaminen tai edes avioliitto - yhteinen lapsi sitoo teidän loppuelämiksenne yhteen. Itse suhteen pitäisi olla vakaalla pohjalla ennen lapsiasioilla pelaamista ja tulevien vanhempien olisi oltava varmoja keskinäisestä suhteestaan. Vähän kuulostaa ongelmanne siltä, että teillekin sopisi vielä paremmin ihan tavallinen seurustelu ja seuraavana askeleena se yhteenmuutto. Mutta eihän asioita muuttaa voi ja uuteen pitää teidän aika äkkiä alkaa sopeutumaan - ihan vaan ajatuksena ja vastaisen varalle, ettei tarvitisi jatkuvasti niiden katumispillereidenkään kanssa leikkiä. Ne on kuitenkin jälkiehkäisy, ei se varsinainen.

Asiateimeneainakuinelokuvissa

Voin samastua tilanteeseesi hyvin, vaikka tilanteeni vähän eri. Mies petti minua raskaana ollessani todella pahasti, vaikka lapsi oli yhteinen päätös pitää. Emme olleet suunitelleet lasta, olimme nuoria. Kuitenkin mies teki raskaana olostani todella kurjaa, jatkoi juhlintaa yms. Omaa tekemistään ja minä kannoin vastuun vauvastamme. Enkä koskaan saanut häntä täysin ymmärtämään kuinka vähäpätöiseltä hän sai minut tuntemaan vaikka väitti tietenkin ymmärtäneensä. Pettämisistä sitten kiinni jäi ensimmäisen kerran vauvamme oltua 1kk ikäinen. Ja sama jatkui ajoittain. Velkaa hän oli myös, sillä minä sinisilmäinen 19-vuotias otin lainoja hänelle takaisinmaksun toivossa. Tätä siis ei tapahtunut koskaan ja lapsi on nyt 4-vuotias. Heitin miehen pihalle 1,5 vuotta sitten lopullisesti. Ikuiset arvet jäi, tukiverkostokin kovin pieni, mutta tästä eteenpäin parempaan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat