Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Haluaisin kuulla kokemuksianne siitä, mikä synnytyksessä oli kaikkein kivuliainta? Oliko se ponnistusvaihe? Miten ihmeessä siitä selviää ilman puudutteita?



Itselläni kaksi ohyvin mennyttä synnytystä takana ja molemmissa puudutus vaikutti vielä ponnistusvaiheessa - ekassa epiduraali ja tokassa spinaali. Molemmat ponnistusvaiheet olivat helppoja, nopeita ja kivuttomia ilman kudosvaurioita. Nyt olen menossa eri sairaalaan synnyttämään ja tiedän ko. sairaalan olevan hyvin "hidas" puuduteasioissa... Pelkään nopeaa synnytystä ja sitä etten "ehdi" saada mitään puudutetta ennen kuin ponnitusvaihe alkaa.



Miten siis olette selvinneet ponnistusvaiheesta ilman kivunlievityksiä? Tuliko hallitsematonta ponnistustarvetta ja/tai repeämiä?

Sivut

Kommentit (60)

Avautuminen on yllättävän helppo, mutta ponnistaminen sattui ihan sairaasti. Siihen vaikutti sekin, ettei ponnistustarvetta tullut. Piti vain väkertää, vaikka ei ponnistuttanut.

toisessa ei. Epiduraalista huolimatta ponnistus sattui, ja muutenkin siitä jäi vähän huono maku, joten toisen päätin synnyttää ilman puudutuksia. Ensimmäistä ponnistin puolitoista tuntia, toista 10 minuuttia, joten siinä mielessä oli helpompaa. En tiedä johtuiko ero puudutuksen puuttumisesta, sellainen fiilis jäi kuitenkin. Molemmat lapset ovat olleet yli nelikiloisia ja molemmat olivat ylhäällä kun synnytys alkoi, eli laskeutuivat vasta ponnistettaessa.



Kaiken kaikkiaan jälkimmäinen synnytys oli helpompi, pystyin istumaan heti eikä muutenkaan ollut niin kipeä olo. Myöskään epparia ei tarvinnut, kaksi tikkiä tuli emättimeen. Kipeää se ponnistus teki, sehän on selvä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta se mikä on minun kokemukseni ei kerro paljonkaan siitä mikä sinun kokemuksesi tulee olemaan. Kysymys EI ole siitä että ihmisillä on erilainen kipukynnys, vaan siitä että eri asiat sattuvat eri ihmisten synnytyksissä eri verran.

Mulla oli kahdessa ekassa synnytyksessä puudutus,kolmenteen ei ehitty laitaa ja hyvä niin=)Kolmas synnytys sujui parhaiten ilman tikkejä,ja toivuin tosi nopeestu.Puudete mulla laskenu verenpaineet ja muutenkin olo ollu ihan hirvee jatokkurainen sen jälkeen,ja oon kokenu hirveetä kipua vaikka puudute ollukkin...

Nyt vaan ilokaasua ja kipu oli minusta samanlaista ilman puudutettakin eli ihan hhirveää=)mutta kun vauva oli syntynyt olo oli pirteä ja hyvä,kun aiemmin oon esim.pyörtyny suihkuun..

että nro 20 oli NKL:n ns. pelkopolin asiakas. Ja erityisesti painotettiin oikea-aikaista kivunlievitystä. Ja pah. Vielä 2 tuntia ennen lapsen syntymää minua ei päästetty edes synnytyshuoneeseen, ja näin molemmissa synnytyksissä.



Eli ei se auta vaikka mitä sovitaan ja kirjataan papereihin.



20

ne viimeiset pari tuntia ennen kuin ponnistusvaihe alkaa. Ponnistusvaiheessa kivut loppuu kuin seinään ja on vain tarve ponnistaa (kuin iso kakkahätä mutta voimakkaampi) Ponnistaminen on ollut niin lyhytkestoinen ja toki se tuntuu kun lapsi ulos tulee mutta olen ne tehnyt kahdella vahvalla ponnistuksella, ensimmäisellä pää ja toisella loput x3.



Puudutteita en ole halunnut.

kolme lasta ilman kivunlievitystä.



Vaikea sanoa, miten se on näin mennyt, mutta missään vaiheessa en ole kokenut tarvitsevani mitään sen kummempaa kuin pystyasennon.



Ponnistusvaiheet ovat menneet nopeasti, eikä ponnistaminen minusta satu. Avautumisvaihehan se on kivulias, ei ponnistaminen tee kipeää.



Ihan turhaan minusta pelkäät nopeaa synnytystä. Mun kuopus syntyi vartissa (siis avautumisvaihe ja ponnistusvaihe yhteensä) ja ihan hyvin se meni. Ei repeämiä eikä mitään.

Molemmissa synnytyksissä oli hidas avautumisvaihe ja sitten loppu avautumisvaihe oli tosi nopea ja kun hidastelivat ja niin eivät kerenneet mitään antaa.

Ponnistuspakko oli ihan hirveä jo ennenkuin oli paikat auki. Valitin enemmän ponnistustarpeen vuoksi kuin kivun, koska elimistö vaan ponnisti ja pelkäsin, että käy huonosti. Kivuliain vaihe oli ponnistusvaihe. Tuntui, ettei halua ollenkaan synnyttää ja yritin pidättää ponnistusta, vaikka olisi pitänyt ponnistaa. Lopulta luovutin ja en itse ponnistanut ylimääräistä vain sen minkä elimistö ponnisti itsestään. Ei tullut naarmun naarmua, vaikka oli nopea ponnistusvaihe.

Tosin molemmissa synnytyksissä oli vauva laskeutumatta. Ekassa synnytyksessä se laskeutui vasta ponstusvaiheessa, tokassa avutumisvaiheessa. On aika ahdas sisälantio ja siksi eivät laskeutuneet ja sen vuoksi loppuvaihe oli kivulias kun vauva laskeutui supistusten aikana.

Itsellä kun on takana 3 luomua, niin on mihn verrata. Ekassa puhkaistiin kalvot ja se vei kivut tosi koviksi, kahdessa viimeisessä kalvot puhkesivat itsestään loppumetreillä ja sen jälkeen kivut olivat kamalat vain hetken ennen kuin pääsin ponnistamaan. Ja ponnistuslupa on minulla joka kerta ollut helpotus, sen jälkeen kipu on ollut siedettävää ja homma hanskassa.



Lainaus:

ja siksi varmaan kivut olivat todella sietämättömät ja se aika ei todellakaan ollut lyhyt, n.4h todella kivuliaita supistuksia muutaman minuutin välein ja lopussa tauotta.



T: 39

synnyttäjistä, jolla molemmat synnytykset ovat olleet painajaismaisen kivuliaita ja niistä on jäänyt hirveät muistot.



Mulla avautumisvaihe on ollut molemmissa räjähdymäinen, eli kahdessa tunnissa kympistä nollaan. Kukaan ei NKL:lla uskonut siihen vauhtiin, joten avautumisvaiheeseen en saanut mitään lievitystä. Kivut olivat niin kovat etten pystynyt edes apua pyytämään tai puhumaan, mies yritti hädissään löytää kätilöä. (Ei ollut kätilöä saati synnytyshuonetta lähellä, "koska eihän se vielä tänään synnytä".



Ekassa sain spinaalin juuri ennen ponnistustamista ja se pysäyttikin homman siihen. Olin niin loppu avautumiskivuista, etten kyennyt juuri ponnistamaan. Sydänäänet romahtivat ja vauva revittiin imukupilla ulos. Eppari + repeämät.



Toisessa en saanut sitten mitään lievitystä. Avautuminen samalla kaavalla kuin ekassa, "ei se tänään synnytä, menköön kotiin". Ja kivunlievitykset jäi saamatta. Mua oikeasti sattui niin paljon avautumisvaiheessa ja ponnistusvaiheessa, että vakavasti puhuen olisin jättänyt leikin kesken jos se olisi ollut mahdollista. Olisin kuollut mieluummin kuin synnyttänyt sen lapsen.



Napanuora oli lapsen kaulan ympärillä ja sydänäänet taas romahtivat, joten oli pakko saada lapsi ulos. Silmissä musteni ja ponnistin. Taas imukuppi, eppari ja isot repeämät. Kun lapsi oli syntynyt, en edes jaksanut kysyä kumpi se on, koska mä olin niin kuollut.



Kamalat pelot ja kauhukuvat noista on jäänyt. Mutta kai aika harvinaista että näin kivulasta touhua.



Ja loppukaneetti: NKL:lla EI KUUNNELLA synnyttävää äitiä.

ja kaksi ekaa ilman mitään lääketieteellistä kivunlievitystä.



Ekan synntyksen kesto 6h, josta sairaalassa vajaa tunti. Pahin vaihe oli ponnistusvaihe. Pieni repeämä tuli ja siihen 4 tikkiä.



Toka synnytys kesti 2h ja kivunlievityksenä vesi. Ammeessa olin ponnistusvaiheeseen, joka oli tässäkin synnytyksessä se pahin vaihe. Ei repeämiä.



Kolmannessa synnytyksessä jouduttiin puhkaisemaan kalvot ja se teki synnytyksestä erittäin rajun ja kivuliain vaihe oli ne supistukset, joissa ei ollut taukoa lainkaan. Synnytyksen kesto 3h ja kalvojen puhkaisemisen jälkeen kohdun suu aukesi 3 cm kymmeneen vajaassa tunnissa. Ilokaasua sain kivun lievitykseen, koska puudutusta ei ehditty antaa. Ponnistusvaihe oli tässä synnytyksessä helpotus eikä tuntunut enää missään sen supistuskivun jälkeen. Ei repeämiä tässäkään synnytyksessä.



Jos neljäs vielä tulee, niin synnytän kyllä todennäköisesti silloinkin nopeasti ja ilman puudutuksia. Toivon ettei synnytyksen kulkuun jouduta millään lailla puuttumaan, koska ainakin minun tapauksessani se teki olon mahdottomaksi. Synnytyksistä helpoin oli tuo 2 tunnin luomu.

En saanut puudutuksia koska avautumisvaihe oli niin nopea (käynnistetty), että luultiin ettei ehditä antaa. Ponnistusvaihe olikin sitten 3h ja päättyi imukuppiin. Sain siinä vaiheessa jonkun paikallispuudutteen. Kannattaa pyytää sellainen!

Eli kivuliainta mulle oli se ponnistusvaihe, mutta loppuen lopuksi en koe tarvitsevani mitään kivunlievitystä sillä ei se niin kipeää tee. Hassua on, että oikeasti olen todella kipuherkkä, hammaslääkärissäkään en voi missään nimessä käydä ilman puudutetta ja se tikkien laitto on ihan H*******Ä mulle siellä sairaalassa, mutta synnytys ei. Hassua!?

Ekassa ja neljännessä ponnistus sattui kovasti ja oli pelottavaa. Siinä välissä tuli helposti kuin silakka haavista. Ekan kohdalla repesi vähän ristiin rastiin ja neljäs taas syntyi käsi edellä. Sattui sairaasti, mutta ei kyllä pahemmin revennyt.

Avautumisvaiheen viimeinen (tai ainut) puolituntinen oli myös kipeä, silloin ilokaasusta oli vähän apua. Multa kyllä otettiin kaasumaski aina pois kun piti ponnistamaan ryhtyä.

Eli sain epiduraalin ja sen jälkeen en tuntenut mitään, vaikka olin jo 9 senttiä auki kun epiduraalin vaikutus lakkasi niin käskin laittaa vielä uuden ponnistusvaihetta varten ja hyvä mieli jäi synnytyksestä. Ensi kerralla aion pysytellä samalla epiduraali linjalla! Taysin kätilöt oli ihan jees mutta hoitajat oli sitten hieman vähemmän mukavia..

oli puudutteet tai ei. Ehkä joku täsmäpuudutus auttaisi... Itsellä oli esikoisen synnytyksessä epiduraali ja kuopuksen kanssa vain ilokaasu. Silti tuo esikoisen synnytys oli miljoona kertaa pahempi vaikka oli puudutukset. Toinen synnytys meni tuosta vaan.

Synnytin kahdeksan vuotta sitten. Oman paikkakuntani terkkari ei ollut kuullutkaan, että Taysissa on pelkopoli. Kirjoitti vinkistäni sinne lähettteen. Juttelin kätilön kanssa siellä kerran peloistani. Sitten pääsin muutaman kerran extratutkimuksiin ja tietoihini lisättiin tuo pelkoaspekti rauhoittamaan minua. Kuulemma auttaa esim. juuri epiduraalin saannissa.

Eka kesti ikuisuuden ja olisin varmaan kuollut ilman epiduraalia. Avautumisvaihe kesti yli 12 h ja ponnistusvaihekin kesti 1h57min. Mutta selvisin hengissä.



Kaksi seuraavaa ovatkin tulleet niin nopeasti, etten ole ehtinyt/tarvinnut mitään puudutusta. Ponnistusvaihe toisella 6 min ja kolmannella 9min.



Mutta kysymykseen: ponnistusvaihe ei ole se kivuliain. Kaikken kivuliainta ainakin mulla on ollut supistukset juuri ennenkuin alkaa ponnistuttaa. Sitten kun saa ponnistaa niin on jotain tekemistä ja kipu on tietty kova mutta sillä on määränpää eikä tarvitse vain maata ja vikistä.



Synnyttäisin koska vaan lisää, osaan sen homman nyt kun olen pukannut maailmaan kolme lasta kolmessa vuodessa, mutta se saa nyt riittää. Haluan nukkua yöni rauhassa enkä aina vain imettää.

mutta oikeasti en ole muistanut sitä, kuinka kipeää synnyttäminen voi tehdä,

ennen kuin olen huomannut olevani taas synnyttämässä ;)



Terv. 3 X TAYS:ssa synnyttänyt ilman mitään kivunlievitystä

Olin kotona ja ammeessa siihen asti, kunnes alkoi ponnistuttamaan. Onneksi sairaalaan ehti vartissa, mutta se pidättely matkan aikana oli kamalin vaihe. Kätilö ei tietenkään uskonut puhelimessa, että ensisynnyttäjä voisi olla jo ponnistusvaiheessa, joten hämmästy oli suuri, kun pääsin suoraan ponnistamaan.



Ponnistusvaihe oli pitkä ja sattui jonkin verran, mutta ei traumatisoivasti. Pari tikkiä laitettiin.



Minulla on välillä kamalat kuukautiskivut ja vaikka avautumisviaheen supistukset olivat jonkin verran vielä kovemmat, niin se oli PALJON helpompi kestää, kun tiesi, että niihin on järkevä syy; oma lapsi oli vihdoin syntymässä.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat