Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

.

Sivut

Kommentit (54)

Olen kuitenkin ottanut mieheni sukunimen.



Kun menin exän kanssa naimisiin, pidin oman nimeni. Exä alkoi kuitenkin jälkeen päin valittaa ja vinkua (vaikka oli alun perin hyväksynyt asian) ja asiasta tuli loppujen ihan kynnyskysymys. Annoin periksi.



Kun menin nykyisen mieheni kanssa naimisiin, otin hänen nimensä, koska olin ottanut exänkin. Mies ei halunnut (hyvästä syystä, joka ei kuulu tänne) vaihtaa omaa nimeään. Olisin myös voinut ottaa tyttönimeni takaisin (mikä olisi ollut miehelle ihan ok), mutta sitten perheessä olisi ollut kolme nimeä.



Näin se vain joskus menee, asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia kuin luulisi.

Miksei se yhteinen nimi voi olla naisen sukunimi? Minua huvittaa suuresti se, että sukunimen vaihtamista perustellaan usein sillä, että oma sukunimi on ollut niin hankala ja erikoinen että on mukava vaihtaa se "helpompaan" TAI sillä, että oma sukunimi on niin tavallinen, että halutaan vaihtaa se erikoisempaan miehen nimeen. Tämä viittaa siihen, että todellisuudessa kyseessä on juurtuneet asenteet, joita sitten vaan yritetään selitellä jotenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esim. vanhan sukutilan nimi tms. Tai jonkun ihan itse valitsema nimi.



Totuus on kuitenkin että suurin osa näistä yleisimmistä suomalaisista sukunimistä on jonkun virkamiehen määräämiä 1800-1900-luvun molemmin puolin. Esim. Virtanen, Korhonen, Salminen, Saarinen, Laine jne., myös useimmat ruotsinkieliset... Näitä nimiä jaettiin yleisesti esim. armeijaan menon yhteydessä.



Niinpä kun jos otetaan miehen kanssa yhteinen nimi, se otetaan kauempaa jomman kumman suvusta tai sitten valitaan ihka uusi. Nyt ollaan siis näitä tusinanimisiä.

En ainakaan itse katso omistavani lapsiani vaikka olenkin antanut heille oman sukunimeni. Pidin sukunimeni myös naimisiin mennessä, luonnollisesti, olisihan se ollut hassua jos miehellä olisi ollut sama sukunimi kuin minulla ja lapsilla vanha sukunimeni. Lapset ovat siis syntyneet ennen naimisiin menoa.

mentaliteettia. Meille otettiin perheeseen ihan yhteinen sukunimi.



Miehenikin oli sitä mieltä että hän on meluummin minun aviomieheni kuin isänsä poika. Eikä hällä ollut muutenkaan mitään tunne tai muita siteitä omaan nimeensä, oli raukka odottanut koko ikänsä, että pääsee siitä eroon. Ja kun tämä minun nimi oli ihan sattumalta vielä paljon kauniimpi ja harvinaisempikin, niin asia oli sillä selvä.



Terveisin Rouva Virtanen

koska halusin, että ollaan nimellisestikin "yhtä perhettä". Helpottaa myös asiointia eri tahojen kanssa (Hei, tässä Mallu Virtanen, Jessica-Janica Korhosen äiti). Kaksoinimistä en tykkää. Mies ei halunnut vaihtaa nimeä, mulle oli aivan sama, joten mä vaihdoin. Oli kyllä harvinaisempikin ja ihan kiva. Oltais voitu keksiä joku oma nimikin, mutta siinä häiden alla oli muutakin ajateltavaa.



Ylipäätään mun identiteetti ei ole nimestä kiinni. Meinasin samaan syssyyn vaihtaa etunimenkin, mutta en viitsinyt, koska mulla on mun isän mielestä maailman kaunein nimi, ja mulle aivan sama kutsutaankoon Liisaksi vai Maijaksi, kunhan tiedä, että minusta on puhe.

muuten en kerta kaikkiaan OSAA vaihtaa nimeäni. Yritin ottaa kaksoisnimen, mutta ei siitä mitään tullut, en vain osaa olla muun niminen mitä aina olen ollut.



En ymmärrä miten ihmiset pystyvät vaihtamaan nimensä.

Lainaus:

Minä en ole enää VAIN isäni pikku tyttö. Olen jo kasvanut isoksi




Miksi tässäkin ketjussa on pariin otteeseen tullut esille vastaperusteluna tuo, että ei se oma sukunimi oma ole, vaan isältä saatu. Kas, niinpä se on miehelläkin. Miksi se nimen jatkaminen ja pitäminen on miehelle sitten kunniakkaampaa kuin naiselle?



No, minä nyt satun kannattamaan vapaata valintaa. Kukin tekee miten hyvältä tuntuu. Onneksi meillä on nyt lainsäädäntö, joka sen vapauden sallii. Itse olisin pysynyt avovaimona, jos en olisi nimeäni saanut pitää, nyt sai avioituakin.



Ja senkin ymmärrän, että kaikille sukunimellä ei ole niin merkitystä, vapaus siinäkin. Minulle on.

Halusin että perheellä on yhteinen sukunimi, ja päädyttiin siihen että minä vaihdan nimeä (miehen sukunimi harvinaisempi ja kauniimpi). Yhdysnimeä en hallunnut, sillä se olisi minusta niillä sukunimillä kuulostanut tyhmältä ja ne ovat minusta ylipäänsä usein varsin kömpelöitä virityksiä. Minusta perheen yhteinen sukunimi on kiva (ei kylläkään välttämätön) symboli sille että ollaan samaa laumaa ja sitouduttu siihen.



Koetteko samalla lailla ongelmaksi jos mies vaihtaa sukunimeä? Mun kaveripiirissä on nimittäin niitäkin, ja omassa tuttavapiirissä vaihtamiset on aina menneet sukunimen yleisyyden/kauneuden mukaan eli tyyliin Virtasesta Hiidenkankaaksi tms.

Lainaus:

otin mieluummin puolisoni oman mikä on sentään itse valitsemani. Kas kun en tajunnut edes hävetä.




Juu juu, hitot itsenäisyydestä ja tasa-arvosta, nainen on aina jonkun miehen omaisuutta ja siten alempiarvoinen olento.

Tiedän kyllä miehiäkin, jotka ovat ottaneet naisen nimen naimisiin mennessään ja usein syynä on ollut se että miehellä on ollut todella ruma sukunimi tai sitten tuikitavallinen.



Lainaus:

Miksei se yhteinen nimi voi olla naisen sukunimi? Minua huvittaa suuresti se, että sukunimen vaihtamista perustellaan usein sillä, että oma sukunimi on ollut niin hankala ja erikoinen että on mukava vaihtaa se "helpompaan" TAI sillä, että oma sukunimi on niin tavallinen, että halutaan vaihtaa se erikoisempaan miehen nimeen. Tämä viittaa siihen, että todellisuudessa kyseessä on juurtuneet asenteet, joita sitten vaan yritetään selitellä jotenkin.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat