Vierailija

Se jos mikä on huonoa vanhemmuutta. Lapsen perusoikeus on saada isä tunnustamaan itsensä omaksi lapsekseen. Kuinka joku ei tajua, mikä psykologinen merkitys sillä on, lapsen koko elämälle? Kuinka joku voi ajatella asiaa niin itsekkäästi, niin omasta näkökulmastaan? Lapsella on aina muutenkin oltava oikeus isään. Typerintä mitä olen kuullut, on kommentti " en halua jakaa lastani lapsen isän kanssa" .



Asiasta on monta kokemusta lähipiirissä joten tiedän mistä puhun.

Sivut

Kommentit (26)

AInakin kaikki tapaukset jotka mä tiedän johtuu tasan siitä, että isä on ollut täys mulkku ja kieltänyt lapsensa.



Vierailija:

Lainaus:


Se jos mikä on huonoa vanhemmuutta. Lapsen perusoikeus on saada isä tunnustamaan itsensä omaksi lapsekseen. Kuinka joku ei tajua, mikä psykologinen merkitys sillä on, lapsen koko elämälle? Kuinka joku voi ajatella asiaa niin itsekkäästi, niin omasta näkökulmastaan? Lapsella on aina muutenkin oltava oikeus isään. Typerintä mitä olen kuullut, on kommentti " en halua jakaa lastani lapsen isän kanssa" .



Asiasta on monta kokemusta lähipiirissä joten tiedän mistä puhun.




Minulla on ihana isä, lapsillani ihana vaari, joka ei biologisesti ole sukua minulle. Olin vähän yli yksivuotias kun hän tuli äitini ja minun elämääni, ja adoptoi minut. Sittemmin sain kolme sisarusta. En ole siskopuoli tai tytärpuoli, vaan täysin kokonainen perheenjäsen. Isääni olen aina kutsunut isäksi. Biologisesta isästäni (joka häipyi heti, kun äitini tuli raskaaksi) tiedän nimen ja asuinkunnan, mutta en aio ikinä ottaa häneen yhteyttä. Kerran hän on kuulemma nähnyt minut sattumalta Linnanmäellä, kun olin alle kouluikäinen, ja kääntyi samantien pois. DNA ei merkitse minulle mitään tässä asiassa, oikea isyys on muuta kuin biologiaa! Olen onnellinen, ettei äitini lähtenyt mihinkään isyyden selvittämisiin yms. Ehkä en siinä tapauksessa olisikaan isäni lapsi myös lain edessä, biologinen isähän olisi halutessaan voinut estää adoption.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulla ei ole asiasta mielipidettä eikä kokemusta. Hämmästyin silti ajatusta, että lapselle ei olisi merkitystä tiedolla isän nimestä ja olemassaolosta (ja isompana myös mahdollisuutta ottaa itse yhteyttä).

Mutta se onkin eri asia. Ok, asia selvä.



Jatkokysymys: osaako (isompi) lapsi ajatella, miksei hänen isänsä nimeä lue hänen papereissaan (=miksei hänen isänsä ole halunnut panna niihin nimeään)?

Minä tiedän tapauksen, jossa koko miehen suku soitteli raskaana olevalle naiselle, ettet sitten pilaa meidän Pertsan elämää. Kyllä Pertsalle pano kelpasi, mutta muuten ei sitten olekaan mies. Haluaisitko sinä lapselle tuollaista isää, edes paperille? Minä en. Eikä tuttunikaan välittänyt.

Aika naiivia sanoa näin, koska se nimi paperissa ei tee kenestäkään isää.



Minusta lapselle pitää vastata rehellisesti sitten kun hän asiaa kysyy. Kertoa miksei isyyden tunnustusta ole tehty ja antaa isän tiedot sitten aikanaan, jos lapsi on halukas isäänsä yhteyden luomaan. Ja toisinpäin toki, jos isä lapseensa yhteyden haluaa - ellei kyseessä ole niin hulllu psykopaatti, että lapsen kannalta turvallisempaa kun ei ko ihminen hänen elämäänsä kuulu (ajatelkaa vaikka niitä lapsia, jotka saanneet alkunsa raiskauksesta).



Mutta jos äiti ei niitä papereita halua tehdä, niin se on hänen valintansa. Mies voi halutessana vaatia isyydentunnustusta oikeusteitse tässäkin tapauksessa, ellei äiti ole naimisissa toisen miehen kanssa.

Teillä on siis itse paljon omaisuutta ja taloudellista mahdollisuutta huolehtia lapsen tarpeista tai sitten nämä isät ovat jotain totaaliluusereita köyhistä suvuista?



Kyllä se merkkaa lapselle saako hän joskus pesämunan omaa (tai oman jälkikasvunsa) asuntoa varten. Ainakin jos asuu pk-seudulla.



On hölmöä sivuuttaa taloudelliset realiteetit vetoamalla johonkin psyykkeeseen. Tietysti on psyykkeen kannalta yksi hailee mitä papereissa lukee jos isä ei ole läsnä arjessa, mutta taloudelliselta kannalta asialla on merkitys.

Vierailija:

Lainaus:


Meidän Perhe -lehdessä oli haastateltu psykologia/psykiatria, joka totesi ettei sillä nimellä paperissa ole mitään psykologista merkitystä lapselle. Tietysti keittiöpsykologit tietävät sen paremmin.




joo näin kyllä isossa osassa tapauksia, mutta jos esim. lapsi ilmittaa tulosta seurustelun alkuvaiheessa ja " isukki" alkaa potkimaan raskaana olevaa naisystävää ja lapsensa äitiä, en minäkään haluaisi, lapseni isää kuvioon mukaan.



Mulle kävi huonommin, isukki alkoi lyömään lasta kun hän oli 8kuinen ja meillä oli pitkään yhteishuoltajuus ja minun oli luovutettava lapsi tapamisiin kunnes iskä mokasi totaalisesti ja sain oikeuden päätöksellä yksinhuoltajuuden.



Olen varma, että lapseni elämä olisi helpompaa jos hän ei tietäisi kuka isänsä on. Aikuisena sitten vasta kertoisin, mutta näin meillä.

Ei ne paperit mitään merkitse.

Itse en käynyt selvittämässä isyyden tunnustusta. Lapsen biol. isä ei sitä ehdottomasti halunnut (oikeastaan ehdottomasti kielsi), enkä minä ryhtynyt tappelemaan. Riitelemällä tekee asialle taatusti enemmän hallaa kuin hyvää.



Kun avioidumme mieheni kanssa, hän adoptoi lapsen (jonka biol. isä hän siis ei ole). Olen niin iloinen, etten tosiaan ottanut asiakseni pakottaa poikani biol. isää kuvioihin. Nyt se vain sotkisi kaiken.



Tulevaisuudessa tulemme ehdottomasti kertomaan lapselle totuuden. Sen, ettei mieheni ole hänen biol. isänsä, ja sen, kuka biol. isä on. Autan lastani myös selvittämään biol. isän olinpaikan, jos hän niin tahtoo. Tämän sanoin aikanaan myös biol. isälle; lapselle en valehtele.



Mutta papereilla on turha perustella lapsen psyyken kehitystä tämän asian tiimoilta.



Kokemukset lähipiiristä ovat eri asia kuin oma kokemus.

elin lapsuuteni sisarusparvessa, kunnes äitini soitti eräänä iltana ja alkoi arastellen selittää tilannetta joka oli sekava. Isäni ei ollutkaan isäni vaan minut oli pienenä sisarusteni isä adoptoinut, biologinen isäni oli kuollut ja siksi asian oli tultava tietooni. Olin sekaisin yhtäkkiä olinkin vain puolikas, mikään ei ollut enää totta mihin uskoin, sinä iltana puolet suvustani vaihtui. Aikaa on kulunut 12 vuotta en ole sen viisaampi. Sain yhden isosiskon jonka kanssa olen tekemisissä ja samaa maata, samasta isästä, muut juoppoja huijareita, joihin emme ole missään tekemisissä. Perin kyllä vähän rahaa, mutta eniten kyllä harmittaa etten tiennyt, en voinut koskaan tavata isääni, toinen puoli perimästä, lapsieni perimästä on hämärän peitossa. Minusta lapsella on oikeus tietää, kun asia vaikuttaa ihmisen läpi koko iän, eikä asia pysy salassa jos biologinn vanhempi kuolee.

Ainakin minun lapseni tulee tietämään isästään kaiken mitä tahtoo tietää ja mitä voin kertoa, vaikka nimeä ei papereissa ole - tulee kyllä heti, jos mies kasvaa aikuiseksi eli haluaa olla lapsensa elämässä mukana. Samaten asian voi onneksi hoitaa sitten myöhemminkin, jos lapsi itse haluaa, ja minä autan.

Taitaa olla minimaalisen vähän niitä tapauksia nykyään, joissa isä salataan sitten kokonaan. Aiemmin näitä oli enemmänkin.

Siskoni tuli aikanaan raskaaksi yhdenillan hölmöilystä entuudewstaan vieraalle nuorelle miehelle. Mies ei suinkaan innostunut raskaudesta kuultuaan ja hänen omat suunnitelmansa veivät muualle. Sanoi että pakotettuna joutuu isyyden tunnustamaan, mutta millään muulla kuin elatusmaksuilla ei halua olla lapsen elämässä mukana. Oli abortin kannalla.



Siskoni päätti pitää lapsen kuitenkin ja lupasi miehelle jättää isyydentunnustuksen tekemättä, tiensä erosivat siten rauhausissa merkeissä. jo raskausaikana sisko tutustui uuteen mieheen jonka kanssa ovat nyt olleet jo 7 vuotta yhdessä. Menivät naimisiin lapsen ollessa 2v ja mies adoptoi tytön samalla, nykyään heillä on jo kaksi muutakin lasta.



Tytön biologinen isä otti yhteyttä joskus lapsen ollessa 4v ja oli haklukas tapaamaan tämän. Ovat sittemmin tapailleet silloin tällöin ja tyttö tietää tilanteen, pitää kuitenkin isäpuoltaan ainoana oikeana isänä ja biologista isää kivana setänä.



Oli sitten toimittu oikein tai väärin, tuolla lapsella on ollut alusta asti rakastavat vanhemmat ja lisäbonuksena hän myös tuntee biologiset juurensa. Biologisten vanhempien välit ovat hyvät, ei katkeruutta puolit tai toisin.

Vierailija:

Lainaus:


Hämmästyin silti ajatusta, että lapselle ei olisi merkitystä tiedolla isän nimestä ja olemassaolosta (ja isompana myös mahdollisuutta ottaa itse yhteyttä).




Eihän tässä kukaan kiellä, etteikö olisi merkitystä TIEDOLLA. Tottakai lapselle pitää kertoa totuus!

Mutta sillä virallisella paperilla ei ole psyykelle merkitystä. Vain siis sillä, mitä lapselle todella kerrotaan.



Meidän Perhe -lehdessä oli haastateltu psykologia/psykiatria, joka totesi ettei sillä nimellä paperissa ole mitään psykologista merkitystä lapselle. Tietysti keittiöpsykologit tietävät sen paremmin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat