Seuraa 

En tiedä mikä nyt maksaa, muta viimeisen viikon aikana elämä on muuttunut aivan hullun myllyksi. SItä ennen yleisesti ottaen meidän lapset oli ihan keskimäärisetä rauhallisempia ja tottelevaisempiakin, mutta nyt jotakin ihmettä on tapahtunut. Enää eivät mene tyytyväisinä nukkumaan, vaan kamalan huudon kanssa ja karkailevat sängyistä tunnista toiseen. EI voi johtua kellonajoista tai ettei väsyttäisi. Ihan samat on ajajt kuin ennenkin ja aamuisin on aikaisin hoitoon herääminen. Eikä siinä kaikki vaan päivät on ihan kamalia. Niin paljon kuin ehtivät levittävät paikkoja, vonkuvat kaikkea mahdollista, karkailevat pihalle jne.. huh huh. Oon miettinyt että voisko tilanne johtua siitä että me vanhemmat ollaan niin väsyneitä mien töidemme alla, että ei ehditä muuta kuin kieltää jolloin kierre on valmis. Toisaalta ei minusta siinäkään mitään radikaaleja muutoksia ole viime aikoina tapahtunut. Pääosin tuntuu että vanhemmalla lapsella on myöskin jonkin sortin rajumpi uhma ja hän saa myös nuoremman usutettua kaikkeen hulluuteen ja villittyä.

Alkuun lohduttauduin, että kyllä se tästä. Tämä vaihe menee taas ohi ja päästään entiseen rytmiin, mutta pikkuhiljaa alkaa olla toivoton olo. Päivät on yhtä karjumista ja kieltämistä ja siitäkin tahtoo olla teho mennyt, jolloin sitten tulee kuvioihin raahamisen, huoneeseen telkemiset, uhkailut jne.. kierre on valmis.



Mitä ihmettä? millä tilanne selittyisi ja valoa tunnelin pääässä?

Kommentit (6)

Kuulostaa todella sille, tiedän itsestänikin, että silloin kun meno on pahinta, tarvitsee nimenomaan ne vanhemmat omaa aikaa ja lepoa ja rauhoittumista!



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Meillä pojat 2 v ja 3,5v ja taas viimeviikolla ihmettelin miten olen aivan poikki enkä saa päivisin juuri mitään tehtyä poikien kanssa ja itsellä paha univelka. No käytin sitten kuopusta poskien ihottuman takia lääkärissä ja katsottiin samalla korvat. Tulehdushan sieltä toisesta löytyi. Käytin esikoisenkin varmuuden vuoksi ja siellä oli hieman epäselvä tilanne toisessa korvassa kanssa joka onneksi parani ilman antibioottia.



Meillä oireina oli nukkumaan menon vaikeutuminen. Heräilyt. Huonompi ruokahalu. Kitinät ja tappelut veljesten kesken. Leikit eivät sujuneet. En olisi tajunnut tarkistuttaa korvia ellei muusta syystä olisi käyty.



Kannattaa seurailla voisiko muuttuneen käytöksen takana jokin fyysinen vaiva. Tsemppiä ja jaksamista.



t. MiTeSa



ja kieltämättä meilläkin ollut aika hurlumheijaa kausittain kuopuksen syntymän jälkeen. Olen huomannut meillä auttavan se että annetaan molemmat mieheni kanssa paljon aikaa lapsille. Touhutaan yhdessä. Käydään puistoissa, retkillä, ihan vaan pyräilemässä, pelataan palloa jne. Eli tämmönen loma tai muutamia arki iltoja yhteen putkeen melko tiivistä yhdessä oloa ja tekemistä auttaa asiaan. Tokihan se on vaikeaa työn teon ohella mutta eiköhän ne kotityöt odota sen 3-4 päivää ja aina voi ostaa sen aikaa valmisruokia ja antaa arki iltasin paljon huomiota lapsille kaikella mukavalla tekemisellä ja vaan oleilulla sängyllä vieritysten. Kokeile se ehkä auttaa.

Mieheni on juuri viimeviikot ollut paljon töissä. Noin 12 tuntisia päiviä. Itse ole hoitovapaalla ja vilkaat lapset saavat takkini ihan tyhjäksi joten en jaksa touhuta heidän kanssaan riittävästi. Nyt ylityöt toistaiseksi ohitse ja koitamme viikonlopun ja alkuviikon järjestää paljon yhteiseloa jospa taas meidänkin perheen rauha palaisi ; )

Välillä on todella vauhtipäiviä mutta onneksi muutama rauhallisempiki välissä. En tiedä milloin tämä tästä rauhoittuu mutta uskon, että kyllä se tästä kehittyy jahka nuorempi oppii puhumaan ja voivat kommunikoida. Silmät pitää olla selässäkin ja seurata tilanteiden kehittymistä. Nuorempi ainakin väsyneenä on todella vonkujainen, en tiedä pitäisikö nukahtaa pikku unet hoitopäivän jälkeen mutta isomman vauhti ei anna nukahtamisrauhaa. Joskus käydään työpäivän jälkeen suoraan vaunukävelyllä, isompi saa olla ulkona ja pienempi nukahtaa joskus vaunuihin.

En tiedä, samassa veneessä ja päivä kerrallaan sen ajatuksen kanssa, että tämä aika on pian ohi ja sitten jo kaiholla muistelen, kun lapset olivat pieniä. Itse pitäis vain pysyä rauhallisena, jaksaa perustella isommalle asioita ja aloitella samaa myös pienemmälle. Kyllä se siitä.

ja meno hoitopäivän ja työpäivän jälkeen on suoraan sanoen kauhea: muksut parkuu, äiti karjuu, kämppä on sotkussa...

Olen miettinyt jopa kotiin jäämistä, josko se rauhoittaisi tilannetta, mutta työelämään palaaminen myöhemmin tuntuu mahdottomalta, jos nyt jäisin hoitovapaalle.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat