Seuraa 

Hei!



Ajattelin kysyä onko muille aihe ajankohtainen / ollut joskus ?



Eli lapseni on 1v 9kk , hän sanoo vain muutaman sanan (äiti, isi..) ymmärrettävästi. Lähinnä hän puhuu välillä " omaa kieltään" , mutta suurimmaksi osaksi ääntelemällä ja käsimerkeillä yrittää kommunikoida kanssamme.



Lapsi on muuten mielestäni hyvin kehittynyt, osaa motorisesti liikkua sujuvasti : hyppiä,laukata,ravata, takaperin kävellä . Ainoastaan puheen tasolla on hieman viivästystä.



Miten voisin rohkaista lastani puhumaan vai tuleeko puhe itsestään jossain vaiheessa? Laulelemme, leikimme ja katselemme kirjoja mutta lapsella ei tunnu olevan mitään mielenkiintoa edes yrittää sanoa sanoja.



Kiitos jos joku voisi olla avuksi :)

Kommentit (13)

Munkin mielestä tuo Maaria-80:n kertoma kuulostaa vähän oudolta. Miksi tuon ikäisen pitäisi ostata jo puhua?



Jokainen lapsi aloittaa puhumisen osoittelemalla tavaroita, mikä kertoo sen, että hän tietää ne, muttei vielä osaa sanoa sanaa. Lapsihan turhautuu, jos häntä ei ymmärretä... todella väsyttävää lasta ajatellen.



Lapsihan ei ymmärrä, että jos hän sanoo jonkun sanan omalla tavallaan, että se olisi jotenkin väärin. Siksi mun mielestä tuollainen harjottaminen on outoa. Kauheaa täydellisyyteen pyrkimistä suoraan sanoen!



Lainaus:


Lapsi saa mahdollisuuden korjata paremmaksi sanaa joka päivä kun sitä hoetaan.



Ja aina kun lapsi alkaa sanoa edes jotain sinne päin niin hymyillään ja kehutaan: " hyvä!" Ja kun menee lähes täydellisesti niin tulee vielä käsien tapautustakin. Ja lapsi on aivan innoissaan ja hokee sanaa mielellään niin kauan että se kuulostaa oikealta. Ja jos ei suusta tule mitään oikeaan suuntaan päinkään, niin siihen ei reagoida mitenkään. Eli ei koskaan sanota nyrpeänä moittien: " ei noin" . Vaan sanotaan innostuneesti heti perään vaan uudelleen samaa sanaa: " sano juna" .



Meillä juuri mitään tavaraa/ruokaa ei saa ellei sano suullisesti. Tai edes yritä sanoa. Huonotkin yritykset palkitan:)








En tiedä, mistä olet nuo menetelmäsi oppinut, mutta lasta ei saisi missään tapauksessa " sanottaa" , varsinkaan osana ihan tavanomaista kasvatusta. Joidenkin erityislasten kohdalla sanottamista voidaan käyttää, kun kommunikoinnissa on vakavia ongelmia. Mutta sanottaminen ja puhumaan " käskeminen" voivat jopa viivästyttää lapsen spontaanin puheen alkamista.



Lapsen elekieli ja sanaton kommunikointi ovat myös osa puheen kehitystä, eikä niitä pidä väheksyä tai yrittää " kitkeä pois" . Toisekseen

se, ettei ole ymmärtävinään, edes opettavaisessa mielessä, lapsen viestintää, ei myöskään edistä lapsen kommunikointitaitojen kehittymistä. Viiveellä reagoiminen taas saattaa poikia muita ongelmia, kun lapsi kokee ettei häntä ymmärretä ja turhautuu.



En oikeastaan edes ymmärrä, miksi reilun vuoden ikäistä, jonka ei minkään mittapuun tai kehitysteorian mukaan tarvitse edes osata puhua, täytyisi erityisesti kouluttaa ja opettaa sanomaan sanoja?



Tuollainen sanojen toistelu ja rohkaisu ovat sinänsä oikein hyviä asioita, mutta miksi siis jo hieman yli vuoden ikäisen pitäisi osata jo puhua?



" meillä ainakin on rohkaistu näin:

Meillä on tosi paljon puhuva puolitoistavuotias. Meillä ei yritetä leikkiä ajatusten lukijaa ja anneta lapsen haluamaa tavaraa/ruokaa/kirjaa tms ennenkuin hän osaa itse pyytää sen kunnolla. Osoittamallahan lapsi sen yleensä pyytää jos lapsi ei osaa sanoa vielä tavaran nimeä. Mutta viivytä joka kerta tavaran antamista ja kysele lapselta " tyhmänä" että minkä se haluaa, ja kun asia on osoittamalla tehty päivän selväksi, niin ala toistella selkeästi lelun nimeä:" ai tarkoitat juna, ju-na, ju-na" . Ja sitten pyydät lasta sanomaan: " sano juna, sano juna" . Etkä vielä heti tässäkään vaiheessa anna junaa lapselle. Vaan juttelette junasta kaikkia asioita ja maistelette sanaa. Juna voi alussa kuulostaa lapsen suusta vaikka äänteeltä u-a. Kylä se pikkuhiljaa päivä päivältä alkaa kuulostaa enemmän juna-sanalta. Lapsi saa mahdollisuuden korjata paremmaksi sanaa joka päivä kun sitä hoetaan.



Meillä ainakin puhe alkoi1v1kk siitä kun hän matki innokkaasti kaikkia äänteitä kun niitä hoettiin. Ja nyt kun ikää on 1v6kk toistaa edelleen sanoja innokkaasti kun näemme uuden tavaran ja heti käsken esim" sano juna" . Ja oppii sillä lailla joka päivä useita sanoja. Eli meillä tämä tosi aikainen puhuminen ja suuri sanavarasto ei ole tullut lukemalla ja laulamalla vaan hyväntuulisella " sano-leikillä" ja runsaalla puhumisella lapselle. Ja aina kun lapsi alkaa sanoa edes jotain sinne päin niin hymyillään ja kehutaan: " hyvä!" Ja kun menee lähes täydellisesti niin tulee vielä käsien tapautustakin. Ja lapsi on aivan innoissaan ja hokee sanaa mielellään niin kauan että se kuulostaa oikealta. Ja jos ei suusta tule mitään oikeaan suuntaan päinkään, niin siihen ei reagoida mitenkään. Eli ei koskaan sanota nyrpeänä moittien: " ei noin" . Vaan sanotaan innostuneesti heti perään vaan uudelleen samaa sanaa: " sano juna" ."



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt on pakko puuttua puheeseen. Olen 1 v 8kk ikäisen neidin äiti. Tyttö puhui puolitoistavuotiaana kolmen sanan lauseita ja lauloi monia lauluja alusta loppuun. Nyt hän tunnistaa jo numerot jne. jne. jne....Mutta...en voi ymmärtää ihmisiä, jotka pitävät kaikkea lastensa osaamista tai lahjakkuutta omana ansionaan ja toisten lasten hitaampaa kehitystä samassa asiassa näiden vanhempien puutteena. Lapset kehittyvät yksilöllisesti, eikä heidän arvoansa (tai varsinkaan heidän vanhempiensa arvoa!) mitata sen mukaan, mitä kukakin oppii ja milloin. Luulen, että puheen kehitys on vahvasti yhteydessä lapsen persoonallisuuteen ja tempperamenttiin. Ei siinä mikään treenaaminen auta, jos lapsi on sen tyyppinen, että haluaa tarkkailla enemmän kuin puhua. Meidän typy ei osaa mitään motorisia temppuja, mutta minusta on ihana seurailla, miten juuri hän kehittyy, vaikka hän ei olisikaan huippulahjakas...Kyllä ne lapset kehittyy meistä huolimatta, eikä meidän erinomaisten treenaustaitojen takia.

Lapsemme kyllä ymmärtää " kaiken" mitä hänelle sanotaan. Osoittelemalla kertoo mitä haluaa. Kokeilin tuota keinoa taannoin, etten antanut tavaraa ennen kun olimme jutelleet mikä tavara on nimeltään. Kyllä lapsi kerkeää turhaantua siinä jo, jos ei ole minkäänlaista mielenkiintoa yrittää puhumista. Joten kun lapsi jotain haluaa, sanon hänelle mikä se on ja annan sen hänelle.



En ole huolissani oikeastaan enää puheen kehityksestä (kiitos teille) , ehkä se tulee sitten kun lapsi on valmis siihen. Aina välillä mielessä vaan käy, että päivät varmaan olisi helpompia jos lapsemme puhuisi...

Oppii aikanaan. Meillä poika ei 2-vuotiaana puhunut oikein mitään, mutta nyt puhuu jatkuvasti... Eli kun puhetta alkoi tulla niin sitten kehitys oli nopeaa :)



Nyt olen saanut seurata tyttöämme, joka jo 1v 8 kk puhui pitkiä lauseita ja nyt vieläkin alle 2-vuotiaana taivuttaa sanoja ihan oikein ja muodostaa kysymyslauseita... Niin ne ovat lapset erilaisia!

Minuakin hieman ihmetytti tuo Maaria-80:n kirjoitus. Meillä tyttö aloitti puhumisen varsin myöhään, ensimmäisen sanansa sanoi vasta 1v7kk iässä, mutta sen jälkeen puheenkehitys onkin edennyt ihan omalla painollaan ja todella nopeasti. Nyt 2-vuotiaana tytön sanavarasto on todella laaja ja hän puhuu jo usean sanan lauseita. Ja itse olen vahvasti sitä mieltä, että lapsi oppi puhumaan ihan itse, kun aika on oikea. Mitään erityistä opettamista ei tarvita.



Itse joskus kysyin lastenlääkäriltä, että voiko puheenkehitystä jotenkin " nopeuttaa" ja hän sanoi, että ainakaan ei saa " pakottaa" lasta sanomaan sanoja. Ennemminkin niin, että yrittää ymmärtää lapsen pieniäkin viestejä ja sanatonta kommunikaatiota, jotta lapsi kokee, että hänen kommunikointiyrityksillään, vaikka sitten sanattomillakin, on merkitystä. Itse uskon, että lukeminen, laulaminen ja loruttelu varmastikin auttavat lapsen puhetta ja sanavaraston kehitystä, mutta puhumaan lapsi mielestäni alkaa vasta kun on siihen valmis. Uskon, että meillä ainakin kaikenmoinen sanojen vaatiminen lapselta olisi aiheuttanut lapsessa lähinnä turhautumista ja pahaa mieltä.



Mutta nämä siis vain minun mielipiteitäni, kukin toki toimii tavallaan.

Hei Heeju,



2-v. neuvolassa tarkistetaan, että lapsi osaa sanoa edes muutaman sanan ja ennen kaikkea ymmärtää puhetta. Pojilla kieli monesti kehittyy hitaammin kuin saman ikäisillä tytöillä. Meillä kävelemään ja juoksemaan opettelu lopetti puheen opiskelun joksikin aikaa ihan kokonaan. Eteenpäin oli pojan mieli ennen kaikkea.



Kyllä puhe tulee itsestään, johan lapsesi sanoo sanoja. Lukeminen, loruttelu ja laulaminen ovat juuri niitä hyviä konsteja kehittää lapsen kielentajua.



Itse taisin jossain vaiheessa korostetusti kääntää lapsen käsimerkit yms. puheeksi ja odotin, että poika nyökäämällä vahvisti minun ymmärtäneen mitä tarkoitti. Mutta en tiedä, vauhdittiko tämä puheen kehitystä. Se kiihtyi melkoisesti tuossa 2-vuotispäivän tienoilla ja siitä eteenpäin.



Mupsi

Alkuperäinen kysyjä halusi tietää jotain keinoja miten voisi rohkaista lastaan puhumaan, joten vastasin siihen hänelle. En väittänyt että kaikkien täytyisi toimia niin kuin meillä tehdään. Jokainen lapsi oppii tavallaan, ennemmin tai myöhemmin. Ja kuten jo sanoin että puheen tuleminen riippuu varmasti paljon lapsen luonteesta ja siitä mihin hän on missäkin iässä valmis, eli kaikille lapsille meidän perheen tyyli ei varmasti sovi. Meidän lapsi on luonteeltaan rauhallinen eikä todellakaan hermostu tai turhaudu, jos ei saa heti haluamaansa. Hän kuuntelee paikallaan erittäin tarkasti kun hänelle selitetään asioita ja ¿on ymmärtävinään¿. Vaikka hän on motorisestikin hyvin kehittynyt ja oikea ikiliikkuja kun sille päälle sattuu. Olen hänen kanssaan 24h kahdestaan kotona, joten minulla on aikaa jutella ja jututtaa häntä. Meillä ei ole yritetty kitkeä pois viittomia vaan osoittaminen, pään pyörittäminen, nyökyttäminen ym pantomiimit on osana puhetta edelleen, sekä lapsella että äidillä. Ja lapsi siis itse alkoi reilun vuoden iässä aina toistamaan sanomiani sanoja sinnepäin äänteillä, joten sen vuoksi hänen oli varmaan helppo aloittaa puhekin. Lasta ei siis ole tarvinnut pakottaa vaan kaikki puhe on tehty hymyssä suin. Aluksi sanat eivät kuulostaneet läheskään oikealta, mutta pikkuhiljaa lapsi on itse muuttanut ne oikeiksi sanoiksi. Eri asia tietenkin on jos lapsi ei ole kiinnostunut toistamaan mitään perässä. Eihän lasta tietenkään sellaiseen voi pakottaa. Tiedän ettei näin pienen tarvitse osata vielä yhtään sanaa, mutta minkäs voit jos hän koko ajan matkii mielellään kaikkea mitä äiti sanoo? En ole koskaan ajatellut että treenaan lasta niin kuin joku väitti. Enhän minä nyt koko ajan pelkästään hoe: sano sitä sano tätä¿ Se on vain pieni osa luonnollista juttelua ja asioiden opettelua, jota kaikki vanhemmat tekee, eli yrittää opettaa lapselleen kaiken mitä itsekin osaa. Minusta helpottaa kummasti arkipäiviä kun lapsi osaa puhua! Ei tule turhaa itkemistä ja turhautumista kun lapsi saa mielipiteensä ja halunsa kuuluville. Siksi meillä ei varmaan juuri itkuista olekaan, vaikka uhmäikäkin on jo tullut, verrattuna siihen mitä olen joidenkin lapsia sivusta seuraillut. Meillä lapsi yleensä kuuntelee kun selitän miksi jotain ei voi tehdä/saada, ja nopeasti lopettaa kiukuttelun. Eri lasten temperamentit ja luonteet on niin erilaisia. Yritin vaan alun perin antaa joitain keinoja, miten hän saisi rohkaistuja lastaan puhumaan, koska tämä tyyli toimii meidän lapsella. Siitä ei siis kenenkään kannata vetää hernettä nenäänsä.

Meidän poika on 1v4kk ja osaa pari hassua sanaa. Sitten niitä omia sanojaan esim. " kogi" , joka tarkoittaa kenkiä. Me ei todella olla mitenkään treenattu lasta puhumaan... toki puhumme itse ihan normaalia puhekieltä ja kun lapsi hokee " kogi kogi" ja hakee kengät, niin vastatataan " kengät" .



Me ei myöskään mitenkään erityisesti lorutella tai muuta. Kyllä me kirjoja katsellaan jne mutta en ole ottanut itselleni mitään elämäntehtävää puhumaan opettamisesta. Uskon myös siihen, kuten tässä jo todettiinkin, että puheenkehitys on normaaleilla lapsilla täysin yksilöllistä. Jos puheenkehityksessä on sitten jotain häiriötä, niin sitten tietty pitäisi treenata.



Toki uskon siihen, että laulaminen ja loruttelu helpottavat kielen ja puheen rytmin löytämistä, mutta kyllä me sitten kuitenkin laulellaan ihan omaksi iloksi, eikä niinkään puheen kehitystä silmällä pitäen. Kyllä nää lapset sitten vanhempana futis-jengeissään joutuu treenaamaan ja prässin alle. Antaa nyt edes taaperon olla taapero ja tulla omaan tahtiinsa :-)



Meille sanottiin neuvolassa, että 2-vuotiaaksi asti odotellaan ensimmäistä sanaa. Siis sanaa! Ei 2 vuotiaankaan vielä pitänyt osata mitään lauseita. Että jos alle 2 vuotias osaa pari-kolme sanaa, niin on täysin normaali.

Ite en oo ollu huolissaan, vaikka neuvolassa jo hiukan vihjattiin jopa puheterapeutille jonoon laittamista, jos ei sanoja alkais lisääntyyn tossa 3 kk kuluttua. Just tuo isi ja äiti tulee suunilleen, muuta ei juuri. Paljon kommunikoi kyllä muulla tavalla ja ihan hyvin ymmärtää asioita jne. Tulee se aikanaan..

Meillä on tosi paljon puhuva puolitoistavuotias. Meillä ei yritetä leikkiä ajatusten lukijaa ja anneta lapsen haluamaa tavaraa/ruokaa/kirjaa tms ennenkuin hän osaa itse pyytää sen kunnolla. Osoittamallahan lapsi sen yleensä pyytää jos lapsi ei osaa sanoa vielä tavaran nimeä. Mutta viivytä joka kerta tavaran antamista ja kysele lapselta " tyhmänä" että minkä se haluaa, ja kun asia on osoittamalla tehty päivän selväksi, niin ala toistella selkeästi lelun nimeä:" ai tarkoitat juna, ju-na, ju-na" . Ja sitten pyydät lasta sanomaan: " sano juna, sano juna" . Etkä vielä heti tässäkään vaiheessa anna junaa lapselle. Vaan juttelette junasta kaikkia asioita ja maistelette sanaa. Juna voi alussa kuulostaa lapsen suusta vaikka äänteeltä u-a. Kylä se pikkuhiljaa päivä päivältä alkaa kuulostaa enemmän juna-sanalta. Lapsi saa mahdollisuuden korjata paremmaksi sanaa joka päivä kun sitä hoetaan.



Meillä ainakin puhe alkoi1v1kk siitä kun hän matki innokkaasti kaikkia äänteitä kun niitä hoettiin. Ja nyt kun ikää on 1v6kk toistaa edelleen sanoja innokkaasti kun näemme uuden tavaran ja heti käsken esim" sano juna" . Ja oppii sillä lailla joka päivä useita sanoja. Eli meillä tämä tosi aikainen puhuminen ja suuri sanavarasto ei ole tullut lukemalla ja laulamalla vaan hyväntuulisella " sano-leikillä" ja runsaalla puhumisella lapselle. Ja aina kun lapsi alkaa sanoa edes jotain sinne päin niin hymyillään ja kehutaan: " hyvä!" Ja kun menee lähes täydellisesti niin tulee vielä käsien tapautustakin. Ja lapsi on aivan innoissaan ja hokee sanaa mielellään niin kauan että se kuulostaa oikealta. Ja jos ei suusta tule mitään oikeaan suuntaan päinkään, niin siihen ei reagoida mitenkään. Eli ei koskaan sanota nyrpeänä moittien: " ei noin" . Vaan sanotaan innostuneesti heti perään vaan uudelleen samaa sanaa: " sano juna" .



Ja meillä käytetään tavutusta. Ensin opetellaan sano JU, sano JU, sano JU. Ja sano NA, sano NA... Tällälailla myös se vaikeampi tavu tulee paremmin kuuluviin, ja lapsi oppii sanomaan sen oikein. Kannattaa opettaa aluksi vain 2tavuisia sanoja. Ja sanoja joissa ei ole ainakaan R tai S. Kuuntele lapsen jokellusta niin huomaat mitkä kirjaimet ja varsinkin tavut tulevat helposti. Eli mitä tavuja hän hokee itsekseen jokellellessa. Ja mieti tavara joka on melko lähellä lapsesi käyttämää jokellus sanaa. Sitten alat harjoituttaa sitä sanaa. Sillä silloin tiedät että lapsen suu on ainakin valmis muodostamaan kyseisen sanan. Meillä ainakin on joitain kirjaimia ja tavuja jotka eivät onnistu tulemaan suusta millään vaikka lapsi niitä yrittääkin. Silloin jätämme kyseisen sanan opettelun sikseen vähäksi aikaa ja yritetään uudelleen esim 1kk päästä. Nyt alkaa olla jo tilanne että helpot 2tavuiset sanat alkaa loppua, tai äidillä ei ole enää mielikuvitusta keksiä mitä tarpeellisia arkipäivän sanoja vielä olisi. Kolmitavuiset on lapsellemme tosi vaikeita vaikka hän niitä jo joitain osaakin.



Meillä juuri mitään tavaraa/ruokaa ei saa ellei sano suullisesti. Tai edes yritä sanoa. Huonotkin yritykset palkitan:) Lapselle se ei ole mielestäni mitään piinaamista, sillä lapsihan saa siitä palkinnoon joka kerta, eli toivomansa asian. Jos lapsi lausuu vähän huonosti. Eli tiedän että joskus aiemmin lapsi on lausunut sanan selvemmin, niin kysyn tyhmänä: " nyt äiti ei ymmärrä mitä sinä haluat" Ja kysyn uudelleen että " mitä haluat" . Ja jos tiedän mitä lapsi haluaa, mutta tiedän ettei hän pysty sitä lausumaan, niin kysyn " haluatko haarukan" , ja lapsen pitää nyökätä vastata edes " joo" . Eli sanallista kanssakäymistä on joka tilanteessa.



Tulipas pitkä selostus, mutta toivottavasti oli edes vähän vinkkiä kuinka saisi lapsen innostumaan puhumisesta. Varmasti on myös lapsen luonteestakin kiinni ja siitä kuinka aikaisin esim vanhemmat ovat alkaneet puhumaan. Joillakin lapsilla on varmaan myös herkkyys aloittaa oppiminen aiemmin, kuin toisilla. Eli vaikka mitä keinoa kokeilisi, niin mikään ei välttämättä toimi vaan puhe tulee kun on tullakseen.

Eikä ole sanan sanaa, ymmärtää kyllä " kaiken" . Mutta enpä ole huolissani, koska isoveli alkoi puhua vasta n 2v3kk jonkin verran sanoja. 2v ei sanonut oikein edes äiti. Ajattelen jo, että 2½v asti odotan ja sitten täytyy varmaan selvitellä asiaa. Nyt poika puhuu kuin papupata, kyselee, ihmettelee, kyseenalaistaa, vitsailee, päättelee, osaa luetella numerot kymmeneen tuntee 10 väriä, taivuttelee sanat ja lauseet. Nyt odotan rauhassa siihen 2 vuoteen, vaikka onkin tyttö ja toinen lapsi.

kirjoittelin jo aiemmin tänne samasta aiheesta kun taapero 1,9v eikä sanoja vielä montakaan osaa,mutta sain myös vastaukseksi että jos muuten hyvin kehittynyt,ei syytä huoleen.oppi juuri päiväkuivaksi ja näyttää kun on hätä,vaikka useimmiten menee potalle ihan itse.ja yllätys oli suuri kun huomasin että osaa perusvärit:o) on varmaan oppinut opetushaukun avulla..eli poika kehittyy hyvin vaikka sanoja ei vielä paljonkaan tule.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat