Seuraa 

Perheemme siirtyy vuosien tauon jälkeen taas vauvaelämään ja kuvittelen pääseväni joistain asioista helpolla (hah)...mietin, että voisiko vastasyntyneen pinnasängyn pohjan laittaa hetimiten samalle tasolle vanhempien sängyn kanssa ja laskea laidan alas. Vauvalla olisi siis ikään kuin oma sänkytila, josta hänet kuitenkin olisi helppoa siirtää rinnalle viereen ja takaisin. Onnistuukohan vai kuvittelenko vain? Kokemuksia?



Oon jo tipahtanut täysin vauvatarvikkeista, joten kertokaa tietävämmät vielä sekin, että mikä mahtaa olla sellainen sänkymalli, jossa on vapaavalintaisille tasoille säädettävä pohja sekä laskettava laita.

Kommentit (3)

Meillä on ollut sellainen kahdella lapsella ja on yksi parhaista vauvahankinnoista, mitä tehtiin. Lapset nukkuivat siinä ensin ylimmällä tasolla, jolloin molemmat laidat olivat ylhäällä. Sitten kun laitettiin vauva vähän alemmas nukkumaan, otettiin vanhempien sängyssä kiinni oleva toinen laita kokonaan irti ja vauva nukkui melkein meidän sängyssä, vaikka olikin omassa sängyssään. Toinen vaihtoehto tossa oli se, että laita oli alhaalla ja pohja siinä melkein laidan korkeudella. Kun lapset oppivat kiipeämään alhaalla olevan laidan yli, nostettiin laita takaisin ylös. Silloinkin tein usein niin, että aamulla/aamuyöllä, kun nostin lapsen vielä tissille, laskin laidan alas (se on tosi helppo laskea sillä pedaalilla) ja " vedin" lapsen laidan yli vaakatasossa. Nyt nuorempi lapsi on 1 v 4 kk ja laita on pääasiassa ylhäällä johtuen siitä, että meidän sänky, mihin lapsi omasta sängystään kiipeäisi, on niin korkea, että pelkään, että lapsi tulee sieltä liian vauhdilla kesken yöunien tai päiväunien alas ja satuttaa itsensä.



Suosittelen siis erittäin lämpöisesti tuota Brion pinnasänkyä!

Kaveri osti pari vuotta sitten Lastentarvikkeesta pinnasängyn, jossa on säädettävä pohja, minkä saa usealle eri korkeudelle. Siinä on sellaiset nupit molemmissa päädyissä ja niillä voi säätää pohjan korkeutta " lennossa" . Ei siis tarvitse alkaa ruuveja purkamaan tms. Tuossa sängyssä on sekin etu, että pää- ja jalkapäätyä voi säätää erikseen, joten nuhaiselle vauvalle saa säädettyä pohjan kaltevaksi ilman mitään kirja- tms. palikkavirityksiä sängyn jalkojen alle!



En kylläkään löytänyt sitä sänkyä nyt Lastentarvikkeen kotisivuilta, mutta näin sellaisen sängyn ihan vast' ikään myymälässä eli kuulunee vielä valikoimiin.



Meillä on ihan perus Brion sänky pyöreillä pinnoilla ja tyytyväisiä ollaan kyllä siihenkin oltu. Tuota em. pohjansäätömahdollisuutta olisin kaivannut nuhaisina aikoina, se olisi ollut tosi kätevä. Mutta pinnasängyn pohjan asettaminen oman sängyn korkeudelle onnistuu ihan tavallisissakin pinnasängyissä siten, että porataan uudet ruuvien reiät sopivalle kohdalle ja kiinnitetään pohja siihen. Silleen saa pohjan juuri sopivalle korkeudelle oman sängyn korkeuden mukaan. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

useimmissa on säädettävä pohja ja laskettava laita. Kannattaa vertailla. Brion perussänky on mielestäni kuin äitiyspakkauksen makuupussi. Se on ainakin kaikílla meidän naapureilla makkarissa samalla idealla kuin koulupuku englannin lapsilla. Vertaile vaihtoehtoja. Niitä löytyy joka makuun, jos vähän vaivautuu etsimään.



Mistä muuten johtuu, että kysellään niin paljon, mikä on hyvä sänky.

Lapsethan ei osaa kertoa ja luulen, että patja on paljon tärkeämpi kuin sänky unen kannalta ja niistä kysellään paljon vähemmän. Useimmilla näkee sellaisen ohuen, pehmeän ja lepsun vanupatjan, joka on ihan ällö ja varmaan paha nukkua sälepohjan päällä, eikä vauvan selälle terveellinen.



Kaikki sängyt varmaan kestää ihan riittävästi.



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat