Vierailija

Pienin vasta ryömii..

Kommentit (10)

ja ne kaikki olisivat hienosti sopineet lapsiperheeseen!



Mutta yksilöstähän se on kiinni, niillä koirilla on myös hyvin erilaiset taustat: toiset ovat aivan pentuja, toisilla jo takanaan pitkä (ja tuntematon) historia. En nyt kuitenkaan tiedä, pitäisikö niiden lapsisopivuutta epäille sen enempää kuin "tavallisten" koirienkaan.



Enpä voi muuta neuvoa kuin yrittäkää tutustua kunnolla koiraan, jonka harkitsette ottavanne, ja tarkkailkaa, kuinka ne käyttäytyvät lasten kanssa.

Ehdottomasti en hanki ennenkö lapseni ovat isoja.



Odotan kolmatta lasta ja vuosia olen ajatellut että haluan Virolaisen löytökoiran.



Työkaverina oli joskus henkilö joka kuului yhdistykseen joka hakee koiria Suomeen ja hänelle puhuin koiran ottamisesta ja hän suositteli asian siirtämistä tulevaisuuteen koska odotin esikoista. Ihan vaan vaikka koiran parasta ajatellen. Tälle löytökoiralle etsitään vakituista kotia ja se saattaa olla vähän omalaatunen.



Onko koiralle parasta muuttaa kotiin kuin kotiin vai semmoseen jossa oikeesti tiedetään ettei koiralle kukaan ole allerginen ja jouduta antamaan koiraa näin turhasta pois, pieni vauva/taapero on riski koiralle jota on saatettu pahoinpidellä jne.



AINA kun perheeseen syntyy lapsi ja jossa koira, joudutaan tilannetta seuraamaan ettei käy niin että koira raatelee lapsen naamaa tms. Ei nämä lapsia kohtaan käydyt hyökkäykset ole tapahtunu viime vuosina löytökoirien kautta, vaan perheessä olevien vanhojen ronttien kautta.

Pientä lasta ei saisi jättää koiran kanssa kahden (isompikin lapsi häviää isommalle koiralle pitää muistaa). Se ihana lupsakka "taistelurotunen" koira joka loistaa totossa saattaa silti koittaa pistää lapsen alleen kun isäntä on poissa.. :(



Sinuna siirtäisin löytökoiran hankkimista kunnes lapsi ymmärtää jättää koiran rauhaan jos koiraa väsyttää.

Toimi koiran parasta miettien, jos tuntuu että selviätte pahoistakin tilanteista niin mikäs siinä. On meilläkin koira, joskus ehkä löytökoira? Mutta juuri nyt en sitä ota, koen että haluan antaa sille koiralle niin paljon enempi huomiota mitä tavallisesta kennelistä hankitulle pennule ettei siinä ole järkeä. Mutta jokanen tekee kuten itsestä tuntuu hyvältä.



Todella hyvä että harkitset asiaa kuitenkin monelta kantilta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

meillä on suloinen,isokokoinen nikolai koira, otettu tuon viipurin koirat ry:n kautta. pienempi lapseni oli 2v kun koira tuli taloon ja hyvin on pärjätty. koira oli n 8kk kun saapui.

mä luulin että niistä koiravaihtoehdoista pienin vasta ryömii eli on ihan pienen pieni pentu :DD. Nojoo, äly hoi älä jätä.... Mutta siis, en ottaisi.

Meillä on löytöeläimiä lähempänäkin? Ei niin, että koirien kansallisuudeslla suurta väliä olisi (on niiltä vesikauhut tarkistettu jne joka tapauksessa) mutta vaan turha mennä merta edemmäs kalaan, kun ihan yhtä söpöjä avun tarvitsijoita löytyy kulma takaa...

Joten allergioita ei ole. Tarkoituksena olisi hommata toinen koira kaveriksi, nykyinen koira on muotovalio ja kysytty jalostusuros, ja nyt haluaisimme ihan sekarotuisen ja aikuisen kaveriksi tälle koirallemme. Joku pienempi, ja leikattu narttu, tai hyvin lupsakka uros, jolla ei ole dominanssia.. Koiran alkuperämaalla ei ole väliä, Viro oli vaan esimerkki.



ap

Meillä on ollut löytökoiria, ja niillä on ollut taustan takia erilaisia ongelmia. Esimerkiksi ihmiseen luottamisessa. Eli en lapsiperheeseen ottaisi, sillä vaikka omat lapset olisivat kuinka fiksuja, kaikki kaverit eivät välttämättä ole.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat