Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Kaipaisin kokemusten vaihtoa synnytyksen jälkeisen masennuksen kokeneiden kanssa. Itselläni masennus diagnosoitiin vasta nyt kun lapseni on jo kolmevuotias ja teoriassa jo taaperovaiheenkin ohittanut... En koskaan uskaltanut ottaa asiaa puheeksi neuvolassa ja se tuli ilmi ihan muiden asioiden yhteydessä työterveydessä.



Miten jaksatte uhmaikäisen kanssa? Käytittekö tai käytättekö masennukseen jotain lääkitystä? Onko elämänlaatu parantunut lääkityksen myötä? Entä kun lääkitys on lopetettu?



Minulla on takana tosi rankka kriisi äidiksi tulemisesta. Sen lisäksi on muitakin ongelmia ollut "siinä sivussa". Lapsi on vilkas ja todella kovapäinen. Jaksaminen on vähissä. Olen kokeillut SSRI-lääkitystä pienellä annostuksella koviin PMS-oireisiin (lääkettä otetaan 2 vk ennen menkkoja ja lopetetaan kun vuoto alkaa) ja niihin siitä on ollut vähän apua. Nyt lääkäri ehdotti masennuslääkitystä, mutta se tuntuu aika rajulta ratkaisulta. Toisaalta usein on vaikea henkisesti "pysyä kasassa" ja lääke ehkä auttaisi, mutta pystyykö sen jälkeen enää olemaan ilman lääkitystä? En haluaisi popsia mömmöjä loppuelämääni. En myöskään haluaisi olla kärttyinen ja ahdistunut hirviöäiti lapselleni.



Kokemuksia siis kaivataan.

Kommentit (3)

Jos kärsii masennuksesta, niin kyllähän terapia ja lääkkeet auttavat. Mutta tuli tuosta kirjoituksets amieleen, kun kerroit mm. että aivot eivät toimineet, että onko sinulta mitattu kilpirauhasarvot?



Kilpirauhasen vajaatoiminta on yllättävän yleinen vaiva nimenomaan naisilla, ja se kehittyy usein juuri parisen vuotta synnytyksen jälkeen. Oireena voi olla masennusta, yleistä saamattomuutta ja alakuloisuutta, palelua, lihomista jne.



Kannattaisi mennä pyytämään lääkäristä lähete verikokeeseen. Se on ihan helppo yksinkertainen koe, otetaan terveyskeskuksessa. Jatkuvasti on lehdissä kirjoittelua siitä, että kyseistä vaivaa ei tunnisteta ja sitä hoidetaan usein virheellisetsi masennuslääkkeillä. Siihen olisi kuitenkin niin helppo saada diagnoosi oikealla verikokeella ja lääkityskin on hyvin yksinkertainen pikkupilleri.

Pitkästä aikaa löysin tieni tänne foorumille ahdistuneena omasta äitiydestäni ja sattui silmään sun kirjoitus. Mulla ei ole diagnosoitu synnytyksenjälkeistä masennusta mutta kirjoituksesi tuntui niin tutulta että pakko kirjoittaa...

Varsinkin toi "rankka kriisi äidiksi tulemisesta" sopii kyllä minuun. Olen aiemmin kärsinyt masennuskausista ja tuntuu että oikeastaan koko äitysaikaa on varjostanut jollain tapaa ainakin lievä masennus. Lisäksi kärsin suunnattomasti jännittämisestä mikä myös aiheuttaa masennusta. Melkein joka päivä saa tolkuttaa itselle että kaikki on hyvin ja skarpata itseään kestämään vielä tämä yksi päivä yms. Lapsi on vasta reilun vuoden mutta on myös melko vaativa ja temperamenttinen. Itse olen miettinyt masennuslääkityksen aloittamista lähinnä jännitysoireiden poistoon joten minäkin jään odottelemaan lisäkokemuksia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poikani täyttää nyt 2. Hän on laaja-alaisesti ruoka-aineallerginen ja pääasiassa sen takia oli vauvaiässä hyvin vaativa, kärttyinen ja huonosti nukkuva. 1-vuotiaana tilanne parani, mutta oma tilanteeni ei, vaan ahdistus ja huoli jäi päälle ja kotona lapsen kanssa oleminen tuntui välillä ihan aivokuolemalta, vaikka poika onkin ihana kaveri ja viihdyn hänen kanssaan hyvin. Poika on hyvin voimakastahtoinen, vilkas, eikä viihdy yksin. Välillä olin tosi väsynyt ja kärttyinen ja poika totta kai reagoi siihen.



Alkuvuodesta poika meni päiväkotiin 2 päivää viikossa ja yritin jatkaa opintojani, mutta siitä ei kerta kaikkiaan tullut mitään, tuntui, että aivot ei vain lähde käyntiin, väsytti koko ajan enkä ymmärtänyt mitään lukemastani kirjallisuudesta. Vihdoin toukokuussa romahdin ja itkin kolme päivää, ja sen jälkeen otin yhteyttä terveyskeskuspsykologiin.



Minulla on diagnoosina keskivaikea masennus. Olen saanut siihen kognitiivista lyhytterapiaa, joka loppuu ensi kuussa. Lisäksi olen kesäkuusta saakka syönyt SSRI-valmistetta melko pienellä annostuksella. Lääkityksen aloittaminen oli minulle iso kynnys, mutta sain siihen tukea ystäviltä, joilla oli asiasta omakohtaista kokemusta. Psykologin kanssa minulla synkkasi heti, ja hänen luonaan käymisestä on ollut kovasti apua.



Olen sitä mieltä, että lääkityksestä on ehdottomasti ollut hyötyä. Lääkärin suosituksesta jatkan sitä ensi kesään asti ja lopettelen sitten pikku hiljaa. Yleensä lääkitys kestää 9kk-1,5v., tarkoitus ei suinkaan ole popsia pillereitä loppuikää. Lääkitys ennen kaikkea paransi kevyesti mielialaani ja virkisti jotenkin aivotoimintaa, niin että päätösten tekeminen tuli helpommaksi ja elämänhallnnan tunne voimistui. Mitenkään ne eivät ole muuttaneet persoonallisuuttani tai tehneet tunne-elämästä tasapaksua, koen edelleen hyvin voimakkaasti niin positiiviset kuin negatiiviset tunteet.



Uskon, että lääkityksen ansiosta olen myös löytänyt voimia tehdä elämääni muita muutoksia, jotka edesauttavat hyvinvointiani: ulkoilen enemmän, opinnot ovat edenneet, teemme enemmän yhdessä perheenä ja olen ilmoittautunut uusille kursseille. Lisäksi poikani meni elokuun alusta päivähoitoon, ja se on myös antanut minulle aikaa keskittyä työnhakuun, opiskeluun ja muihin omiin juttuihini. Ja pojan kiukuttelu on toistaiseksi helpottunut; uskon, että kun itse jaksan paremmin hänen kanssaan (vaikka yhteistä aikaa onkin vähemmän), myös hän voi paremmin.



En nyt halua markkinoida msennuslääkitystä minään ihmekeinona, ja olen sitä mieltä, että sen lisäksi kannattaa ehdottomasti käydä juttelemassa jonkun ammattilaisen kanssa. Mutta mielestäni ei myöskään kannata loputtomasti hakata päätä seinään, jos tilanteeseen on olemassa apuväline. Lääkitys ei ratkaise ongelmiasi, mutta se voi antaa sinulle energiaa ratkaista ne itse.



Toivottavasti tästä oli apua. Toivon sinulle paljon voimia ja hyvää energiaa, ja onnea valitsemallasi tiellä!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat