Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kiinnostaisi kuulla, ajatteleeko kukaan muu samalla tavalla äitiydestä. Meillä on ihana 1,5v. tyttö, jonka kanssa olen vielä kotona. Etukäteen en juurikaan tehnyt päätöksiä äitiyteen liittyvien asioiden kuten imetyksen suhteen (ajattelin, etten voi tietää etukäteen, kuinka kauan imetän tai haluan olla kotona tms), mutta myöhemmin huomasin, että aika moni asia on mennyt ns. pehmeän linjan mukaan: täysimetin 6 kk, nukutaan osittain vieläkin perhepedissä jne... Lapsen syntymän jälkeen olen ollut todella onnellinen. Toisinaan vieläkin alkaa vain itkettää, kun katselen tyttöä: olen niin onnellinen, kun olen saanut tuollaisen lapsen ja saan olla hänen äitinsä. Toki olen välillä väsynyt ja olin etenkin silloin, kun lapsi söi vielä useita kertoja yössä (lopetin imetyksen 1v. iässä ja sen jälkeen yötkin ovat menneet kohtalaisesti). Eli siis mitään ongelmaa ei ole, ja vaikka miehen kanssa ei yhteistä aikaa juuri olekaan, meillä ei ole siitä mitään ihmeempää kriisiä, vaan molemmat tietävät tilanteen: pikkulapsiaika nyt vain on vähän tämmöistä. Tykkäämme matkustella ja tehdä asioita kolmestaan lapsen kanssa, eikä meillä ole juurikaan ollut tarvetta saada lasta hoitoon esim. isovanhemmilleen. Kaikki on siis hyvin, mutta tunnen itseni äiti-kavereiden joukossa erilaiseksi. En ole tähän mennessä kaivannut juurikaan ns. omaa aikaa (no, käyn parin kuukauden välein kampaajalla ja ehkä yhteensä viisi kertaa olen ollut illalla ulkona ja tullut sieltäkin ennen puoltayötä kotiin), enkä ainakaan vielä tunne erityisemmin vetoa mihinkään perheen ulkopuolisiin menoihin. Pitäisikö? En tuomitse muiden äitien menoja enkä mielestäni leiki mitään pyhimystä, mutta itse vain en kertakaikkiaan kaipaa baariin tms. juttuihin. Todella mielelläni viettäisin edelleenkin aikaa ystävieni ja heidän lastensa kanssa, mutta monille ystävistä yhteiset tapaamiset tuntuu olevan mieluisinta järjestää ilman lapsia aikuisporukalla. Ja minulle sellaiset tapaamiset tuntuvat tässä vaiheessa lähinnä velvollisuuksilta, eli en erityisemmin niistä nauti. Parhaiten rentoudun miehen ja lapsen kanssa yhdessä, tai sitten isommalla perheporukalla, siis esim. ystäväperheiden kesken lasten kanssa. Miksi tämä on toisille niin vaikeaa ymmärtää? Meidän tyttö ei ole ollut vielä kertaakaan yökylässä, koska tarvetta ei ole ollut. Parin kuukauden päästä on tiedossa viikonloppureissu kaveriporukan kesken, mutta silloinkin haluaisin ottaa tytön mukaamme, vaikka hän varmaan aivan hyvin selviäisikin isovanhempiensa kanssa. Kaveripariskunnat jättävät alle vuoden ikäiset vauvansa viikonlopuksi hoitoon, ja se on varmaankin ok, jos se heistä itsestään siltä tuntuu. Mutta kaipa myös me saamme tehdä omalla tavallamme, vaikka se ihmetystä herättääkin?



Anlii + tyttö 1,5v.

Sivut

Kommentit (25)

Rapiat yks vee tyttäreni on minulle kaikki kaikessa, mutta silti arvostan myös sitä kuuluisaa omaa aikaa. En ole lainkaan kotiäitityyppiä (epämääräistä käsitettä sen tarkemmin määrittelemättä), mutten myöskään viihdy baareissa -en edes muista, koska viimeksi olisin viettänyt kuppilailtaa. En pidä itseäni ylivertaisena kasvattajana mieheeni verrattuna, en pidä " äitiyttä" yhtään sen kullanarvoisempana kuin " isyyttäkään" . Isä huolehtii taatusti meidän tytöstä yhtä hyvin kuin minä. Meillä on lähes alusta alkaen tehty niin, että hoidamme lasta vuoroilloin. Joka toinen ilta käyn harrastuksissa, kaupassa, teen koti/pihatöitä tai vaikka vaan istun sohvalla ja luen kirjaa tai katson telkkaria, tyttö siinä seurana. Isällä taas on omat liikuntaharrastuksensa ja menonsa. Vaikka meillä toimii tämä systeemi, en kuvittele omituiseksi niitä, joilla toimitaan eri lailla. Jokainen tavallaan. Mikä mä olen katsomaan ketään kieroon?



Tällä viikolla ehdin käydä kesäteatterissa yhtenä iltana ja leffassa toisena. Leffaan menimme yhdessä mieheni kanssa ja sen aikaa kotona oli mummi tyttöä katsomassa. Mummi on kasvattanut kaksi fiksua poikaa enkä ollenkaan epäile, etteikö yksi pikkutyttö sopisi joukon jatkoksi. Voitte varmaan kuvitella, kuinka pikkuprinsessa on hurmannut isovanhemmat... ja tunne on molemminpuolinen. Kumpikin kasvattaa toista, omalla tavallaan.



KL.

Tuosta omasta ajasta ja äitiydestä....

Kyllä minä käyn silti viettämässä omaakin aikaa, vaikka kotiäitinäkin viihdyn. Käytän omaa aikaani käymällä kosmetologilla ja samalla vähän kaupungilla ystävien kanssa, tai kahvittelemssa yms. Mutta en käy kauhean usein, kuukauden välein kosmetologilla ja pari kertaa kuussa kaupungilla/ kahvittelemassa yms. Paitsi nyt kun olen töissä ja mies kotona, niin en ole käynyt vielä ollenkaan, en raaski, kun on niin pitkiä työpäiviä, niin haluan kaikki vapaahetket viettää lapsen kanssa.

Työn ainoa miinuspuoli onkin se, että ei ole niin paljon aikaa perheelle kuin kotiäitinä.



Se minua vähän ärsyttää, kun äitiyttä pidetään niin ylivertaisena, eikä miestä ollenkaan tasa- arvoisena vanhempana. Tai monet tuntuvat ajattelevan näin.

Tuo on minulle ihan vieras ajatus. Olen tottunut jo lapsuudessani siihen, että isä on mukana lastenhoidossa ja kotitöissä.

Samoin meillä mieheni kanssa on alusta asti ollut aivan tasa- arvoista lapsen ja kodinhoito.Ainut asia mitä mies ei voi tehdä on imettäminen. Tuntuu hassulta, kun tätä meille niin paljon ihmetellään, kun se on meille ihan itsestäänselvä asia. :D

Ehkä sitä meille ihmetellään siksikin koska mieheni ei ole suomalainen, niin monilla suomalaisilla on joku stereotypia mieheni maalaisista miehistä ja ehkä suomalaiset ihmettelevät meidän tasa- arvoista taloutta, koska monien heidän omat miehensä eivät osaa edes perunoita keittää eivätkä osaa ja / tai halua hoitaa lasta/ lapsia. Puhumattakaan siitä että jäisivät vuorostaan hoitovapaalle!

No joo... Mutta tulipa vaan tämmöstä mieleen.... :)

Kun välillä ärsyttää sellanen ihmettely, että " teilläkö mieskin hoitaa lasta ja tekee niitä ja noita kotiöitä...? " Mitä tuommoseenkin vastaa.... No tottakai hoitaa ja tekee. Mies onkin sanonut joskus, että millainen mies ja isä se sellainen on joka ei osaa ja/ tai halua hoitaa omaa lastaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on kolme lasta ja aina ollut hyvin pehmeät linjat, perhepedit ja muut. En ole erityisesti kahden pienimmän ekoina vuosina kokenut mitään halua lähteä viihteelle, enkä ole tuntenut kaipaavani sitä paljon puhuttua " omaa aikaa" . Lapset eivät myöskään esikoista lukuunottamaat ole koskaan olleet yökylässä, tosin osaksi siksi, ettei meillä ole kauheasti mahdollisuuksia siihen. En kuitenkaan pidä yökyläilyä yhtään pahana, en vain itse ole kokenut tarvetta siihen.



Ei minua ole sen kummepana pidetty omassa ystäväpiirissäni ja valintani on hyväksytty, minä hyväksyn myös toisten valinnat. Kuopus on nyt 2v2kk ja pikkuhiljaa voisin jo ajatella vaikka pubiin lähtöä =) Itse asiassa mulla on suurempi reissukin suunnitteilla, siis ilman lapsia. Mulla tämä on myös ollut ihan jaksamiskysymys.



Minä olen kuitenkin sitä mieltä, ettei ole fiksua ottaa lasta mukaan viikonloppureissulle joka on ajateltu " lapsettomaksi" . Ei niin, että se välttämättä häiritsisi sen kummemmin, mutta kyllä se vähän ilmapiiriä muuttaa. Teidän tapauksessa jättäisin kokonaan menemättä. Luulen, ettei teilläkään olis siellä niin kivaa jos muilla ei ole lapsia mukana ja muut ovat ajatelleet viikonlopun ns. breikkiviikonlopuksi. Hyvät ystävät kyllä ymmärtävät sen, ja lähdet mukaan sitten kun susta itsestäsi tuntuu siltä. Aikaa on vaikka miten paljon =)



Kent ja lapset 7v10kk, 3v10kk ja 2v2kk

Minäkään en ole kokenut vauva-aikoja (kolme lasta) mitenkään rasittavina, vaikka toki väsynyt olen välillä kovastikin ollut. Mutta silti olen kyllä kaivannut omiakin menoja välillä. En mitään ravintolajuttuja, koska en niitä muutenkaan harrasta, mutta ihan vain yksinäisiä kävelylenkkejä, kaupassa, kirjastossa käyntiä tai sitten netissä surffailua ym. " omaa aikaa" . Minulla on välillä lyhyt pinna ja turhaudun, enkä kestä olla päivä toisensa jälkeen ilman muiden aikuisten näkemistä tai ympäristönvaihdosta kotona. Se ei johdu siitä, että lapseni olisivat jotenkin ylivaativia tai -vilkkaita. He ovat ihania, terveitä ja kaikin puolin suloisia, toki aika eläväisiäkin. Silti olen välillä ihan poikki tähän kotielämään. Eniten rassaa isompien kinastelu ja nahivat, joita tulee joka päivä tietysti, vaikka tulevatkin ihan mukavasti toimeen keskenään. Ja kotityöt ja jatkuva sekasotku, ellei koko ajan ole perässä laittamassa tavaroita paikalleen (olen valitettavasti vähän järjestysfriikki...hieman jo lasten myötä pakosti " parantunut" siitä). Onneksi mieheni ottaa paljon osaa kotitöihin ja lastenhoitoon työnsä ohella. Minä rakastan lapsiani, mutta kaipaan välillä täydellistä rauhaa ja yksinoloa (olen vain luonteeltani sellainen) ja muidenkin kuin vain oman perheen seuraa. Silloin minä pysyn järjissäni, kun näiden asioiden välillä on tasapaino. Mutta kaikki toimivat tavallaan ja tärkeää, että löytää sen oman tapansa.





meidän vanhempi lapsi oli yli 2 v ollessaan ekan kerran yökylässä. Eipä ole ollut mitään ongelmaa sitli soputua muihin ihmisiin tai tilanteisiin myöhemmin. Kakkonen ei ole koskaan ollut yökylässä, on nyt reilun vuoden. Nykyään puhutaan niin paljon parisuhteen hoidosta, mikä tuntuu hassulta, koska itse teidän, miten onnellisia mieheni kanssa olemme yhdessä, vaikka emme ulkona yhtä aikaa käykään. Tiedämme, että pikkulapsivaihe on lyhyt. Kyllä sitä taas ehtii. Esikoisen oleessa sen reilut 2 v kävimme kyllä yhdessä ulkona silloin tällöin. Toisaalta, meillä on takana jo niin paljon yhteisiä vuosia.



Sikäli poikkean sinusta, että sellaisia lyhyitä irtiottoja perheestä kaipaan. Käyn kaupungilla, elokuvissa kaverin kanssa tms. Erityisesti nyt, kun kahta lasta ei omasta mielestäni ole niin helppo roudata mukana joka paikkaan. Esikoinen kulki mukanani kaikkialle.



Tuosta reissusta olen samaa mieltä kuin Kent. Itse en ottaisi lasta lapsettomalle reissulle. vaikka et tietoisesti olettaisikaan muiden menevän lapsiperheen tavalla, lapsi matkassa tietää kuitenkin lapsen ehdoilla menemistä muille. Täytyy etsiä lastenhoitohuonetta, tai mikroa, muut odottavat, muista voi tuntua nololta harrastaa terasseja tai muuta, mihin yleensä ei lapsia oteta mukaan, kun yksi perhe jää ulkopuoliseksi, muut eivät ehkä illallisella pysty rauhassa keskustelemaan, jos lapsi itkee ja kitisee väsymystään tms.Itse en lähde tällaisille reissuille ainakaan kysymättä muiden rehellistä mielipidettä. Eri asia sitten on, jos tarkoitus on oikeasti kulkea omia polkuja, ei yhdessä.

Siinä kai ei ole mitään omituista, me ihmiset olemme niin erilaisia. Itse silloin tällöin kaipaan omaa aikaa ja sitä otankin, harvakseeltaan, ainakin huomattavasti harvemmin kuin moni muu lähipiirissäni. Tosin olen jo töissä joten tilanne ei siinä mielessä ollenkaan sama kuin sinulla (lapsi runsas 2v), mutta vapaa-ajan vietän lähes 100% lapsen kanssa, harrastuksissa tms. en käy, koska en halua tai tunne tarvetta siihen.



Minusta kaikki toimivat omalla tavallaan, eikä siihen ole muilla nokankoputtamista. MUTTA mainitsit tuosta tulevasta viikonloppureissusta ystävien kanssa.. mielestäni jos muut ovat hommanneet lapsenvahdit, ja kyse on aikuisten reissusta, ei ole kohteliasta ottaa omaa lastaan mukaan. Jos matkassa on yksikin lapsi, niin lapsen ehdoillahan siinä koko porukka sitten helposti menee, niin ainakin meidän porukoissa on tapana. Vaikka sinä et omaa aikaa kaipaakkaan, ehkä nuo kaverisi kaipaavat viikonloppua kokonaan ilman lapsiympyröitä, siksi ovat lapsenvahdit luultavasti hankkineet.. Eli jos olisin sinä, vaihtoehtoni olisivat joko lapsi hoitoon taikka sitten en lähtisi ollenkaan.



kuulostat tosi sympaattiselle äidille. rohkeutta vaan elää omien tuntemustesi mukaan!



itse olen sitä tyyppiä, joka kaipaa omaa aikaa. lapseni on minulle numero YKSI aina ja ikuisesti, mutta tärkeätä äitiyden ohella ovat minulle etenkin urheilu ja ystävät. lenkkeilen kyllä usein kun lapsi nukkuu ja työnnän häntä vaunuissa samalla ja näen ystäviäni paljon lapseni kanssa, mutta lisäksi käyn jumpissa iltaisin ja näen pari kertaa kuussa ystäviäni ilman lasta. myös kirpparikierrokset teen yksin, sillä meidän poika ei ainakaan sisällä vaunuissa istu..yökylässä hän ei ole ollut, enkä vielä raaski jättääkään, mutta jos joskus aniharvoin hoitaja saadaan niin mielellään lähdetään vaikka leffaan miehen kanssa.



asia herättää minussa kuitenkin ristiriitaisia tunteita. pienet omat jutut on mukava säilyttää ja ystäviäni en halua " menettää" eli haluan pitää kosketuksen heidänkin elämäänsä. isäni nimittäin vähän aikaa sitten kertoi kuinka häntä harmittaa ettei hän meidän 3 lapsen jälkeen ole pitänyt yhteyttä entisiin ystäviinsä ja nyt myöhemmällä iällä eronneena todella kaipaisi hyviä ystäviä.



omilla ystävilläni ei kellään ole vielä lapsia, joka on harmillista, sillä olisi mukava tehdä asioita porukalla lasten kanssa. he myös toisinaan toistavat että täytyy joskus lähteä baariin jne. tuulettumaan, ja olen pari kertaa käynytkin ja aina todennut etten tunne sitä enää omaksi jutukseni, enkä ole siellä onnellinen. kävin myös ystävieni kanssa viikon lomalla lapsen ollessa 1-vee ja ikävä kalvoi koko ajan. tuntui kuin olisi ollut vastoin luontoa joutua niin kauaksi lapsesta. vaikka hyviä muistoja reissusta jäi paljon näin jälkikäteen ajateltuna(ei ollut mikään rantaloma vaan todella mielenkiintoinen kiertomatka).



tuntuu siis kun yrittäisin väkisin elää edes hieman samanlaista elämää kuin ystäväni ja useimmat ikäiseni, mutta se ei todellakaan ole enää minua. mulla on varmaan joku iso identiteettikriisi menossa tällä hetkellä. olen lapsen kanssa vielä kotona ja nyt olen tottunut tähän leppoisaan kotielämään(joka aikaisemman kiireisen elämän jälkeen tuntui oudolta) mutta syksyllä palaan taas kouluun ja tunnen kadottaneeni osan itseäni, tunnen tällähetkellä itseni vain äidiksi.



semmoisia sekavia ajatuksia tämä keskustelu herätti, heh, tulipas taas tekstiä.

ettei tuo kaveriporukan reissu ole mikään mökkireissu, jonka lähtisimme pilaamaan lapsemme läsnäololla, vaan matka lentäen ulkomaille erääseen tapahtumaan --- jokainen pariskunta asuu omissa hotellihuoneissaan, joten toivottavasti lapsemme ei aiheuta liiaksi haittaa muille lähtijöille.



Anlii

Kuten moni muukin tuossa edelläni kirjoitti, tuntui mukavalta lukea tekstiäsi!

Jotenkin sanomisistasi huokuu sellainen aikuisen kypsä ajattelutapa äitiyteen. Onnitteluni, en voi muuta sanoa.



Muistan myös itse esikoisen vauva-ajoista, että olin niiiiiin onnellinen koko ajan, että itketti. (olen tietysti vieläkin,. joka päivä) mutta silloin erityisen onnellinen äitiydestäni, joka alkoi pitkien lapsettomuushoitojen tuloksena.



Mielestäni ei se oman ajan ottaminen tarkoita baareissa juoksemista, vaan se voi olla ihan muutakin - jumpassa käymistä, välillä yksikseen vaateostoksille menoa, ruokakaupassa käymistä rauhassa jne.

Mun mielestä se " oma aika" on jotenkin ylimainostettua. Tottakai pitää olla joskus sitä rauhallista aikaa yksin ja varsinkin puolison kanssa, mutta eikö se voi olla sitä, että heräilee aamulla ennen lapsia, juo kahvin rauhassa vaikka terassilla, illalla katsoo lempisarjan telkkarista jne??

Meillä 3 lapsen kanssa ainakin ne hetket ovat meillä sitä omaa aikaa. EN kaipaa muuta. Ja olenhan siitä joskus myöskin ns. ystäviltäni huomautteluja kuullut, mutta kukin tyylillään.



Eli pidä vaan rohkeasti mielipiteistäsi ja omista tuntemuksistasi kiinni ja toimi niiden mukaan!

Meillä on 3 lasta; 4v, 2v 3kk ja 2kk. Esikoinen oli aikanaan ensimmäisen yön minusta erossa 1v 8kk vanhana kun olin synnyttämässä kakkosta ja silloinkin mummi tuli meille kotiin hoitamaan lasta. Esikoinen ja kakkonen olivat ensimmäisen kerran yhdessä yökylässä viime kesänä mummilla ja papalla ja toisen kerran erossa minusta kun olin synnyttämässä kuopusta, että aika minimaaliset yökyläilyt takana meidän muksuilla. Tosin oli kakkosen ja kuopuksen välissä muutaman kuukauden töissä ja lapset olivat kaverillani hoidossa, mutta voi että tuntui ihanalta jäädä taas kotiin!



Minäkään en tunne suurta tarvetta olla erossa lapsistani ja perheestäni, vaikka kieltämättä joskus ryydyttää uhmisten kanssa vääntäminen. Minusta on kivaa vaihtelua pakata koko porukka autoon ja mennä viikonlopuksi mökille, isovanhemmille tms. Isovanhemmatkin asuvat sen verran lähellä, että saisimme lapset (paitsi tietysti pienimmäistä) sinne helposti yökylään, mutta kun ei ole ollut tarvetta. Tosin nyt esikoinen on ihan itse innostunut ajauksesta, että hän menisi mummille yökylään ja aion sen hänelle sallia kun vaan sopiva viikonloppu löytyy ja kakkonen haluaa tietysti mukaan, joten menköön.



Minusta on ihanaa, että mieheni on samoilla linjoilla kanssani tässä jutussa. Pikkulapsi aika on lyhyt ja meillä on vuosia aikaa tehdä halutessamme kahdenkeskeisiä reissuja yms. Mutta kuvailemallesi aikuisten reissulle en lasta ottaisi mukaan vaan olisin mielummin lähtemättä tai ainakin kysyisin muiden rehellistä mielipidettä. Minusta se, että muut ovat järjestäneet lapsilleen hoitopaikan, kertoo, että kyseessä on ainakin heidän mielestään aikuisten matka.

sanoo mun systerit kun mua ei juuri enää kiinnosta baari-illat ja muut kuppibileet. oon saanu niistä tarpeekseni jo ennen lapsia. niillä ei vaan mee jakeluun että oon mielummin lasten(4 ja 1,5) kans kotona,myöskin illat, vaikka mies jäis mielellään lasten kans. mulla ei niitten mielestä oo vissiin elämää.. enkä mä jaksa valvoo enää neljään ja sitten kärsiä krapulasta kaks seuraavaa päivää. välillä ottaa hermoon mut yleensä mä vaan hymyilen niille(kahdella lapsia, yhdellä ei) onnellisena. toki kaikki päivät ei oo yhtä hymyä ja otan oman joskus aikani kirppikselle ja ostoksille ja koirien lenkkeilylle, tarve välillä saada olla yksin ja hiljaa. ne pitää meitä kyllä outona ihan muittenkin asioitten perusteella, päivärytmi, karkkipäivä, turvaistuin, aurinkorasva, siistitvaatteet.. lista on lähes loputon:)

varmaan monia ärsyttää, kun sinulla menee lapsesi kanssa niin hyvin, mutta moni ei kehtaa sitä omalla nimimerkillään ilmaista. Aihe vapaalla saisit todellakin kuraa niskaan.



Minulla on 1v5kk tyttö, oikea ihana tahtotyttö! Myönnän ihan suoraan, että välillä on tekemistä. Myönnän myös ihan suoraan (kuten Vauva-lehden isäblogissakin) että välillä on tylsää.



Olen jo töissä, koska minusta ei ollut kotiäidiksi. Onneksi löysimme upean lastenhoitajan ja täydellisen hoitoringin. Koska olen päivät poissa, vietän (ja myös lapsen isä viettää) kaiken vapaa-ajan lapsen kanssa. Siis kaiken. En ole kertaakaan ollut iltamenoissa (mieheni on pari kertaa), en käy kodin ulkopuolella harrastuksissa, lapsi ei katso televisiota juuri lainkaan (itse emme ollenkaan), kampaajalla käyn 4 kertaa vuodessa, vain niinä iltoina lapsi on minusta erossa.



Iltamenot eivät kiinnosta minuakaan, mutta rehellisesti myönnän, että olisi ihanaa shoppailla joskus rauhassa pari tuntia (lapsemme on todella vilkas eikä tosiaankaan viihdy rattaissa, jos minä hiplaan vaatteita), käydä toisinaan kosmetologilla ja ennen kaikkea päästä edes kerran miehen kanssa kaksin syömään ja elokuviin (no myönnetään, kerran olemme olleet päivänäytöksessä, kun lapsi oli mummulassa hoidossa).



Mutta tosi kiva, jos sinun elämäsi on tältä osin kohdillaan. Jos teillä on " helppo" lapsi, niin mikä ettei hänet voi ottaa myös mukaan matkalle. Mutta itse pitäisin huolen siitä, että lapsen mukana olo ei häiritse yhtään muiden juhlintaa.

Hei!

Olen kahden lapsen äiti esikoinen 3v 9kk, toinen 2v 2kk. Olen törmännyt samaan asiaan kuin sinä mutta eri tavalla. Menin töihin viime vuoden syyskuussa ja työkaverit ihmettelevät kun en käy missään saunailloissa yms. olen selitellyt että ei minun tarvitse kun minulle riittää omaksi ajaksi se kun käyn esim. lenkillä tai kaupassa. Sitä paitsi työpaikan illanvietoissa on kaikki aina ihan kännissä ja minä en erityisemmin välitä alkoholista. Olen mieluummin vähäisen vapaa-aikani lasteni kanssa ja vietämme laatuaikaa!

itse toimin aika lailla samoin kuin sinä ja tunnen itseni aivan normaaliksi. Meillä esikoinen oli ensimmäistä kertaa yökylässä ollessaan vähän yli 3-vuotias. Nuorempi on nyt 2 v 4kk, eikä meille ole tullut mieleenkään jättää häntä vielä yksin yökylään. Ollaan toki oltu mieheni kanssa muutaman kerran kaksistaan iltaa istumassa, mutta olemme kutenkin menneet yöksi kotiin.



Ainakaan toivottavasti; sillä kirjoituksesi tuntui hyvin tutulta. Minullekin on tuntunut lähinnä velvollisuudelta lähteä jonnekin ilman lasta ja hänen ollessaan pieni jätinkin hänet hoitoon isovanhemmille (no en edes yöksi) vain sen takia että lapsi " tottuisi olemaan muidenkin kanssa" .

Kyllä ainakin oma tuttupiirini on kovasti painostanut minua menemään jonnekin ilman lasta. Mutta eipä ole todellakaan mitään haluja lähteä mihinkään baariin ja kaupunkireissut ovat myös lapselleni huvia, joten en niidenkään ajaksi häntä veisi hoitoon.



Lapseni on jo lähemmäs kolme, joten tulevaisuudessa hän varmaan tulee olemaan enemmän muuallakin. Mutta tähän asti perhekeskeinen elämä on sopinut minulle.



Mielestäni voit mainiosti ottaa lapsesi mukaan matkalle. Nauttisitko reissusta edes jos jättäisit lapsesi hoitoon vain ympäristön painostuksesta tai kohteliaisuudesta?

Mielestäni ei ole lainkaan epäkohteliasta matkakumppaneita kohtaan, jos otatte lapsen mukaan. Olettehan kuitenkin eri huoneissa ym.



Lapsi on vain kerran pieni ja nyt kun ajattelen taaksepäin näitä kolmea vuotta en todellakaan kadu että olen omistautunut hänelle nämä vuodet. Hän ehtii olla päivähoidossa/isovanhempien luon aihan riittämiin tulevina vuosina. Ja saa itsekin varmasti enemmän irti toisten kanssa vietetystä ajasta vanhempana kuin taaperoaikana.



On aika hassua että jos jossain perhekerhossa tulee puheeksi lasten hoitoon vieminen ja mainitsen että omani ei ole koskaan ollut yötä minusta erossa, alkavat toiset äidit kauhistella ja ehdotella millaisia hoitoratkaisuja voisin järjestää.

Kukin tavallaan: en minäkään tuomitse toisten ratkaisuja. Toivon etteivät toisetkaan minun.

oikeesti - siis niin harvinaista nykyyhteiskunnassa että joku ajattelee noin eikä vain omia menojaan. Olet mielestäni sisäistänyt äitiyden just niin kuin pitää ja tajunnut että tämä hetki on tässä ja nyt, että lapsi on pieni niin pienen hetken ja silloin hän on onnellisimmillaan sinun ja miehesi vieressä. Loistojuttu. Noin, aivan just noin oli tarkoituskin olla - oli kaunis teksti. Hyvää jatkoa teille. Äiti jonka 3,5v ollut vain 7kertaa yökylässä ja sydän oikein huutaa olla hänen läheisyydessä koko ajan.

vielä se, että mustakin on ihan ok, jos jotkut kokevat tarvitsevansa enemmän omaa aikaa. Olemme niin erilaisia. Aivan turha tuomita muita asioista, joissa ei ole mitään tuomittavaa.

että on joitakin asioista samalla tavalla ajattelevia. Olen huomannut, että tästä puhuessa moni asettuu puolustuskannalle, vaikken puolella sanallakaan arvostelisi toisten valintoja ja tekemisiä - riittää kun kerron, etten itse kaipaa kovinkaan paljon " vapaata" lapseni kanssa olemisesta. Ikään kuin jo sen kertominen olisi jonkinlainen hyökkäys toisia kohtaan. 1-vuotisneuvolassa neuvolantäti kyseli miten vauvavuosi on mennyt, ja minua melkein hävetti kertoa, että olen ollut onnellisempi ja tyytyväisempi elämään kuin koskaan. Outoa?

Tuosta reissusta vielä sen verran, että kyse on ulkomailla asuvan ystävän synttärijuhlista, jonne päivänsankari on kutsunut kavereitaan. Missään ei ole sovittu, ettei sinne saisi viedä lapsia mukana. Niinpä otamme omamme ilomielin mukaan, toiset tehkööt mitä haluavat.



Anlii

Kuvittelin ensin, että kyseessä on esim. joku festari tms, mutta kun asia on noin niin minusta voitte ihan hyvin lähteä perheenä.



Se on minustakin kumma, että nämä hoitoonjättämisasiat on niin vaikeita. Minustakin kukin tekee niin kuin hyvältä tuntuu. Eikä se, etteivät meidän lapset ole juurikaan olleet yökylässä tarkoita, että olisin joku superäiti tai marttyyri tai lapsiini takertuja tai että parisuhteemme voisi huonosti. Ainut mikä minua todella tympii on se, että jauhetaan siitä, että lasten pitää tottua olemaan yökylässä. Meidän lapsemme ovat oiva esimerkki siitä, että se into mummille menemiseen yms. löytyy kyllä, vaikka vauvoina eivät yökylässä ole olleetkaan.


Ehkä ekoja kertoja tällä palstalla kun näen ketjun, jossa ihmisten omia ratkaisuja lastenhoidon suhteen ei suoralta kädeltä tuomita tai kritisoida.. Loistavaa!



On muuten jännä, miksi pelkästään sen kertominen, että viihtyy kotona, aiheuttaa närkästystä ja kiukkua muissa. Veikkaan, että se liittyy siihen, kuinka meitä äitejä monilta tahoilta koko ajan syyllistetään lähes kaikista ratkaisuistamme ja varsinkin siitä, jos kaipaamme joskus sitä paljon puhuttua " omaa aikaa" , ja varsinkin, jos se " oma aika" vietetään ympäristössä, jossa tarjoillaan alkoholia..



Itse viihdyn perheen kanssa kotona ja rakastan rauhallisia viikonloppuja, mutta silloin tällöin viihdyn myös ihan yksin kotona tai kavereiden kanssa aikuisten piknikeillä, klubeilla tai bileissä, kun siihen on tilaisuus ja lapsi on yötä isällään tai isovanhemmillaan. Usein törmään puolihyväntahtoiseen kysymykseen " missä lapsi?" Jos hän on isällään, se tuntuu olevan hyväksyttävä selitys, mutta jos hän on esim. toisen lähivanhempansa kanssa kotona, tämä tieto herättää kohonneita kulmakarvoja.. Olen paljon pohtinut, mistä tämä reaktio johtuu.



En kuitenkaan koe mitenkään uhkaavaksi sitä, että jotkut äiti-ystäväni eivät kaipaa baareihin tai edes sitä " omaa aikaa" . Eivätkä he käsittääkseni koe uhkaksi sitä, että minä olen tässä asissa erilainen kuin he. Toteamme vain, että lapset, elämäntilanteet ja ratkaisut ovat erilaisia, eikä siinä sen enempää. Miksi niistä asioista pitäisikään nostaa sen suurempaa meteliä, pääasia kai on, että lapsi on luotettavien ihmisten kanssa ja hänestä pidetään huolta, muu on makuasia.



Ajattelee,

-zel

ei kotiäitityyppiä, mutta perhe-elämätyyppiä sitäkin enemmän.. :)

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat