Seuraa 

eilen, jolloin viikkoja piti olla 12+3. Pikkuinen vastasi kooltaan rv:a 9+. Elämäni odotetuimmasta päivästä tulikin surun täyttämä. Mitään oireita minulla ei ollut! Siis sananmukaisesti; raskausoireetkin olivat hävinneet vähän aikaa sitten... :´( Tätä kyllä pelkäsin alitajunnassani, mutta en kuitenkaan osannut mitään näin kamalaa odottaa!!!



Tänään " pääsin" kaavintaan. Olosuhteet huomioon ottaen, kokemus oli ihan ok. Henkilökunta oli ihanaa.



Olo on sekava, itkuinen, vihainen, surullinen, syyttävä, katkera, mutta toisaalta helpottunut. Helpottunut??? Se " asia" on nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä, ja voimme mieheni kanssa aloittaa puhtaalta pöydältä.



Ensimmäinen lääkäri sanoi minulle, että voimme aloittaa yrittämisen, kunhan ensimmäiset kuukautiset ovat tulleet. Toimenpiteen suorittanut lääkäri suositteli kaavinnan jälkeen odotettavan ainakin kahdet kuukautiset. Kotiuttanut hoitaja suositteli yksien kuukautisten odottamista...



KOSKA TE RAKKAAT KOHTALOSISARET OLETTE ALKANEET YRITTÄÄ UUTTA RASKAUTTA KAAVINNAN JÄLKEEN? Ja kauanko mahdollisesti on mennyt aikaa uuteen tärppiin?



Haluan vain uskoa, että valoa näkyy tunnelinpäässä joskus...



-Passionate-

Kommentit (3)

Passionate:

Lainaus:




KOSKA TE RAKKAAT KOHTALOSISARET OLETTE ALKANEET YRITTÄÄ UUTTA RASKAUTTA KAAVINNAN JÄLKEEN? Ja kauanko mahdollisesti on mennyt aikaa uuteen tärppiin?






Olen itse kirjoitellut muutamaan otteeseen tuonne ketjuun " Kokemuksia uudelleenraskautumisesta keskenmenon jälkeen?" , mutta vastaanpa nyt tännekin. Minulla todettiin siis keskeytynyt keskenmeno joulukuun lopussa 2006 ja jouduin kaavintaan. Tämä oli ensimmäinen raskauteni. Lääkäri sanoi, että uusi yrittäminen voidaan aloittaa vaikka heti, että ensimmäisiä menkkoja EI tarvitse odottaa. Mies vähän aluksi jarrutteli, mutta emme kuitenkaan käyttäneet ehkäisyä vielä ennen enismmäisiäkään kuukautisia. Ensimmäisten kuukautisten jälkeen otimme avuksi ovistikut. Ensimmisessä kierrossa en ovuloinut lainkaan (km ilmeisesti sekoittanut kroppaa sen verran) ja tärppi kävi sitten kuitenkin jo kolmannessa kierrossa. Todellinen helpotus, koska ensimmäinen raskaus sai alkunsa vasta 7:nnessä yrityskierrossa.



Nyt meneillään siis rv 8+5 ja km-pelko on läsnä melkein joka päivä. Varsinkin nyt kun edellinen km tapahtui rv:llä 8+. Onneksi gyneni on todella ymmärtäväinen (asun siis ulkomailla, joten raskaudenseuranta hoidetaan gynekologin vastaanotolla) ja olen pääsyt nyt jo ultraan kolme kertaa.



Kovasti voimia sinulle [b]Passionate[/b] ja muut saman kohtalon kärsineet! Pikaista tärppionnea toivotellen,



Heff@lump

Täällä mennyt raskaus kans todennäköisesti kesken, ilman mitään vuotoja tms. vaivoja. Viikko sitten kävimme ekassa varhaisultrassa (7+6), mutta sikiön koko ei vastannut viikkoja (oli n. viikon jäljessä). No, lääkäri halusi varmistaa asian vielä viikon päästä eli eilen kävimme sit seuraavassa ultrassa. Ja sama tilanne. Mittaa ei yhtään lisää eikä sydänääniä löytynyt. Sikiö näkyy ja mittaa n. 5,9 mm, mutt kasvua ei ollut tapahtunut yhtään. Huonolta siispä näyttää... Lääkäri kuitenkin haluaa olla ihan 100 % varma, että sikiö on kuollut ja siispä antoi meille vielä viikon päähän uuden viimeisen ultra-ajan. Mikäli tilanne ennallaan, jään suoraan kaavintaan. On tämä vaan niin lohdutonta. Vaikka pahinta ollaan osattu jo pelätä viikon verran, mutta silti ollaan oltu toiveikkaitakin, eihän ultrat ole aina niin tarkkoja ja sikiö kuitenkin vielä niin pieni ja raskaus alussa. Mutta kyllä nyt toisen ultran jälkeen ollaan jo varmoja keskenmenosta. Lääkärin kanssa aiheesta paljon puhuttiin, mutta multa tais mennä se keskustelu vähän ohi. Jotenkin sitä vaan oli niin lamaantunut ja ei ihan ymmärtänyt kaikkea mitä lekuri puhui. Itku tuli sit vasta kotona. Nyt onneksi mieli jo vähän kohentunut ja pystyy ajattelemaan asiaa itkemättä koko ajan. Olo on ehkä tällä hetkellä turhautunut, kun haluais jo päästä asioissa eteenpäin... Nyt vaan pitää vielä viikon verran kantaa kuollutta sikiötä mahassa, tää jos mikä on turhauttavaa... Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta se on vaan fakta. Hiljaista surua kannan mielessäni varmaan vielä pitkään...



Paljon lohduttavia sanoja myös teille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä kanssa keskeytynyt keskenmeno vajaa kaksi kuukautta sitten. Tilanteen epämiellyttäväksi teki se, että olin juuri muuttanut saksaan avokkini luokse enkä vielä kieltä puhu ollenkaan. Oltiin menossa kontrolliultraan kun Suomessa pikkuisen koko ei ihan vastannut viikkoja, mutta oli kuitenkin elossa. Kontrollista sitten suoraan kaavintaan. Hoito oli hyvää vaikka ei yhteistä kieltä puhuttukaan henkilökunnan kanssa, mutta olosuhteet huomioon ottaen todella rankkaa.



Täällä kehotettiin odottamaan ainakin kolme kuukautta, mutta parempi jos 6 kuukautta enne kuin aloittetaan yrittämään uudelleen. Soitinpa sitten koto Suomeen ja lääkäri oli sitä' mieltä että jos toimenpide on onnistunut hyvin eikä mitään komplikaatioita, tulehduksia tule voidaan aloittaa heti ensimmäisten kuukatisten jälkeen. Mulla oli kontrolli aika heti seuraavana päivänä kaavinnasta ja kaikki kohdussa näytti hyvältä eli päätettiin odottaa yhdet kuukautiset ja yrittämään uudestaan.



Nyt kolmas kierto menossa, eikä vielä ole tärpännyt, mutta toiveikkaina silti mennään elämässä eteenpäin.



Paljon jaksamista sinulle ja onnea uudellen yrittämiselle. Nyt sattuu ja paljon ja suututtaaja mietityttää kaikki, mutta anna ajan parantaa haavat. Me ollaan puhuttu tapahtuneesta yhdessä ja tuettu toisiamme ja nyt jo hyvillä mielin eletään ja ollaan.



Skap83

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat