Seuraa 

Oon tässä alkanut pohtimaan kuinka moni pitää välttämättömänä lapsilleen omaa huonetta ja millä perusteilla?

Minusta pienet sisarukset voivat hyvinkin nukkua samassa huoneessa ja jakaa huoneen keskenään mutta entäs sitten isommat lapset? Kouluikäisestä murkkuikään jne? Itse ajattelin että jos olisi esim murkkuikäiset tyttö ja poika niin heille olisi hyvä olla eri huoneet mutta eikö samaa sukupuolta olevat voisi hyvinkin jakaa huoneen keskenään vielä murrosiässäkin ja niin kauan kunnes kotona asuvat?

Tokihan riitoja varmasti lapsille keskenään tulee saman huoneen jakamisesta, tavaroista yms mutta eiköhän ne ole aina soviteltavissa. Lapsien luonnekin varmasti ratkaisee tässä asiassa paljon ja se kuinka hyvin he tulevat keskenään juttuun.

Ennenvanhaan minunkin isäni asui 8 sisaruksensa ja vanhempiensa kanssa yhden huoneen ja tuvan kokoisessa talossa. Miksi nykypäivänä ajatellaan että kaikilla lapsilla tulisi olla omat huoneet?

Ajatellaanpa suurperheitä joissa 5 lasta tai useampi. Kuinka monella heistä on jokaisella lapsella oma huone? Kahden lapsen perheissä on helppoa järjestää oma huone molemmille koska nykyajan asunnot ja talot ovat lähestulkoon vähintään 2 makuuhuoneen mutta myös enintään 4 makuuhuoneen kokoisia. Yhä harvemmissa taloissa ja asunnoista löytyy 5 tai 6 makuuhuonetta olohuoneen ja keittiö lisäksi.



Meillä tällä hetkellä pian 7 v tyttö, 4v poika ja 1v poika. pojat toistaiseksi jakavat huoneen keskenään mutta pian saamme yhden makuuhuoneen lisää ja kaikilla on oma huone. Mietinpä vaan jos joskus meille suotaisiin neljäs lapsi ja oli hän tyttö tai poika niin kenen kanssa hän sitten jakaa huoneen? Esikoinen olisi silloin jo niin iso että tuskin häntä kiinnostaa jakaa taaperon kanssa huonetta. Sitten taas jos tueva vauvamme sitten joskus ehkä oliskin tyttö niin joutuisiko hän olemaan isonveljen kanssa samassa huoneessa silloinkin kun velipoika on jo apaut 15 ja pikkusisarus vasta 10.



Mielenkiinnolla kysyn tätä kysymystä ja nimenomaan haluisin kuulla teidän järjestelyistänne kuinka huoneet jaetaan ja hieman perusteluita. Kaikkia kun ei itselle aina juolahda mieleen. Mielelläni kuulisin ssi myös isompien lasten huonejaosta. Kuinka se lasten kanssa sujuu jne.

Kommentit (20)

Ja sitten omat huoneet, toivottavasti on mahdollista siinä vaiheessa. Nyt siis on vain kolmio asuntona. Eri sukupuolta ovat, ja alle 2v ikäerolla, joten ei ole ongelma, pikemmin kokisin ongelmana eri huoneet tässä pikkulapsivaiheessa.

Olen itse kasvanut kolmen lapsen perheessä ilman omaa huonetta. Sellaista minulla ei siis ollut koskaan. Ensin jaoin huoneen isoveljeni kanssa, ja myöhemmin pikkusiskoni. Muutimme lähes yhtä aikaa isoveljen kanssa pois kotoa, joten en saanut edes isompana omaa huonetta.



Minulla on erittäin läheiset suhteet sisaruksiini, näin pitkälle yli kolmikymppisinäkin tapaamme lähes joka viikko ja ainakin soittelemme, myös veljen kanssa. Saattaa johtua osittain tästä yhdessä asustelemisesta, tämä läheisyys. Toisaalta myös mieheni on jakanut siskonsa kanssa huoneen, eivätkä he ole tekemisissä oikeastaan lainkaan, joten...?



Meillä on tällä hetkellä kaksi poikaa ja kaksi makuuhuonetta. Nukumme vielä kaikki samassa (erittäin isossa) huoneessa ja toinen makuuhuone on lasten leikkihuone. Ajatuksenamme on ostaa yhtä huonetta isompi talo lähiaikoina, jolloin pojat saisivat kasvaessaan omat huoneet, alussa ehkä nukkuisivat yhdessä toisessa huoneessa ja toinen olisi leikkihuone, mutta myöhemmin sasivat omat huoneet.



Isompaa taloa emme ole ajatelleet, vaikka kolmas lapsikin saattaa vielä olla toiveissa. Sitten täytyy vaan yrittää keksiä kaikille sopivat asumisjärjestelyt. Itse en siis pidä mitenkään pakollisena, että kaikilla lapsilla olisi omat huoneet, vaikka se ehkä ihannetapauksessa näin olisikin. Ja koska aiomme nauttia elämästä muutenkin kuin kyhjöttämällä omissa huoneissamme, niin emme aio sitoa itseämme ylisuureen asuntolainaan vain siksi, että kaikilla olisi oma huone, vaan aiomme käyttää rahojamme myös muuhun mukavaan... =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oikeasti, miksi tarvitsee _miettiä_ onko oma huone tarpeellinen? Eikö voi tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja omalle kukkarolle sopii? Ei tosiaan ole oikeaa vastausta siihen, minkä ikäiset vielä voivat jakaa huoneen ja milloin taas ikäero on liian suuri siihen. Vai onko se koskaan liian suuri huoneen jakamiseen? Nykyään on oltava kaikkea ja vähän jopa liikaa, varsinkin omistettavaa tavaraa. Kuulostaa kyllä hyvin hassulta, että 3,5 vuotias _tarvitsee_ oman huoneen tai että pienen lapsen ei missään nimessä tarvitse jakaa huonetta sisaruksen kanssa... TAi ehkä itse olen vaan jotenkin outo ja kummallinen, kun pidän tavaroiden jakamista aivan itsestään selvyytenä...

joskus asuttiin koko perhe samassa huoneessa, nykyisin asumisstandarsdiin lasketaan jokaiselle perheen jäsenelle oma huone+olohune+keittiö!



Henk.koht mulle riittää vähempikin, meillä ei ole ko.lukumäärää huoneissa. Ihan sosiaalisuuden ja jakamisenkin vuoksi lapset (2xtyttö) nukkuvat samassa huoneessa ainakin kunnes isompi menee kouluun. Lisäksi lapset kokevat sen myös turvallisempana vaihtoehtona selvästi, joten miksi siis yrittäisin heitä muutoin nukuttaakaan! Tytöillä on isompi makuuhuone yhteisenä ja me miehen kanssa nukutaan pienemmässä huoneessa. Sen lisäksi meillä on yhdistetty työ-vierashuone sekä olohuone-keittiöyhdistelmä.



Tottakai jos tilaa joskus on, siirrymme siihen,että lapsetkin saa omat huoneet, jos ja kun niin haluavat. Yksityisyyttä saa olla, jos sitä haluavat - ja varmasti kouluvuosien myötä haluavatkin, jos ei muuten niin siksi kun kavereilla on.



AIkojen muuttumisesta: kun itse opiskelin oli selvää että asuttiin soluasunnoissa, yksiöitä tai omia asuntoja ei ollut kuin jollain ' tosi rikkailla' . Tänä päivänä omissa huoneissa asuneet lapset ei edes huoli mennä soluasuntoihin, ' kun ne on NIIN hirveitä' vaan köyhimmistäkin olosuhteita vaaditaan vanhemmilta yksiötason asumiskustannusten maksamista ja opiskelusta pitäisi selviytyä ilman opintolainaa... Tähän siis opetamme lapsemme vähitellen kun MITÄÄN ei tarvitse jakaa.



Olen näköjään jonkun sortin vihreä sosialisti minäkin ;-))).

En oikein tiedä mitä mieltä olisin Pepperin viestistä; Itse en pidä 3,5 vuoden ikäeroa vielä mitenkään isona, jokin viidestä vuodesta ylöspäin sitä mielestäni olisi. Jo parinkin vuoden ikäero on TOSI iso silloin pienempi on vain 11 kk, kuten teillä.



Mielestäni pienten lasten on hyväkin asua ja olla samassa huoneessa, ja tämä lieneekin se yleisin järjestely. He saavat toisistaan turvaa, vaikka toki alussa voi sopeutuminen jonkin päivän viedä. Meillä ikäeroa on " vain" 2,5 vuotta ja on itsestään selvää että sisarukset jakavat yhteisen huoneen. Totta kai haasteita tulee useinkin siinä, että isompi saa leikkiä rauhassa--> siihen hänelle pitää tarjota mahdollisuus, mutta ei oma huone siihen ole tietenkään välttämättömyys. Kaikista haasteista huolimatta, järjestelyn edut ovat ongelmia suuremmat.



Kuten suurin osa aiemmista viesteistä toteaa, kyllähän lapset pärjäävät ja sopeutuvat asumaan monenlaisissa oloissa. Jos kodissa on muuten asiat kunnossa, niin ei tietenkään siitä kenelläkään traumoja tule, jos asuu samassa huoneessa sisaruksen kanssa. Mutta jos mahdollista, niin kyllä mielestäni olisi hyvä, mikäli viimeistään teini-ikäinen saisi oman valtakuntansa/huoneensa. Pelkkä huoneen jakaminen ei tähän oikein riitä, kun se ei kuitenkaan tuo yksityisyyttä, jota teini joskus tarvitsee.



Kiteytettynä, joo, olisi hyvä jos olisi omat huoneet tietyn ikäisenä viimeistään, muttei se mikään elämän edellytys ole. Niin, ja siihen en kyllä usko hetkeäkään, että sisaruksista tulisi läheisempiä sen perusteella, että he ovat jakaneet huoneensa. Kyllä se läheisyys muodostuu ihan muista seikoista mielestäni.

Täällä on monta jotka ovat kirjoittaneet omasta lapsuudestaan ja siitä ettei huoneen jakamisesta sisaruksen kanssa jäänyt traumaa. Minulle jäi trauma 4,5v vanhemman sisareni kanssa jakamastani huoneesta. Varsinkin kun sisko oli murrosiässä ja kun itse olin vielä " pienempi" , niin siskon kotiin tuomat kaverit saivat minut tuntemaan oloni ulkopuoliseksi omassa huoneessani ja kodissani ja kuulemaan asioita jotka eivät olisi minulle kuuluneet. Lisäksi muistan koko lapsuuteni siskon kanssa huoneen jakamisessa vaikeaksi, taisin oikeasti pelätä voimakasluontoista minua selkeästi vanhempaa siskoani. Yhdessä samassa huoneessa asuminen ei tuntunut oikein koskaan hyvältä.



Tästä omasta lapsuudestani johtuen olen ehdottomiasti halunnut meidän 3 lapselle omat huoneet. Tosin pienenä lapset ovat jakaneet huoneet keskenään (ja vieläkin kaksi nuorinta pian 6v ja reilu 2v ovat samassa huoneessa omasta tahdostaan). Mutta heillä on mahdollisuus kouluiässä ja varsinkin murrosiässä saada se oma huone ja oma yksityisyys.



Varmasti perheissä joissa kaikki on kunnossa, ei huoneen jakaminen lasten kesken ole mitenkään ongelmallista. Ehkä kouluikäisen ja varsinkin murrosikäisen/nuoren osalta vain olisi tarpeen pelisäännöt varsinkin kavereiden vierailujen/oleilujen osalta ja mahdollisuus omaan vetäytymispaikkaan ja läksyjen tekoon rauhassa.

Itse jaoin huoneen ensin isoveljen (3v vanhempi) ja sittemmin pikkusiskon (5v nuorempi) kanssa. Voi olla että välissä olin hetken omassa huoneessa yksin. Myöhemmin oman huoneen sain muistaakseni... hmm... suoraan sanoen en muista. Olisiko ollut yläasteelle mennessä suurinpiirtein. Juuri tuo asian unohtuminen mielestäni kuvastaa sitä kuinka vähemmän tärkeästä asiasta oli kyse.

Muistan itse, että siskon kanssa huoneen jakaminen oli mukavaa ja oli turvallista kun ei tarvinnut nukkua ihan yksin. Mitään negatiivista en järjestelystä muista, vaikka voihan olla että aika kultaa muistoja :).



Tärkeänä pidin ja pidän omaa huonetta teini-ikäiselle, mutta olen aivan varma että huoneen jakaminen ei ole mikään katastrofi edes siinä ikävaiheessa. Sopu sijaa antaa, ja päin vastoin, huoneen jakaminen voi lähentää sisarusten välejä mukavasti. Kyllä lapset osaavat kertoa, jos oman huoneen kaipuu alkaa olla ylitsepääsemätön. Useissa taloissa kai voi omaa tilaa saada rajattua vaikka sermeillä, hyllyillä tms.



En ymmärrä miten 3-vuotias voisi kärsiä oman huoneen menettämisestä. Sehän on vain oivallinen tilaisuus oppia vähän jakamista, toimeentulemista pienemmän kanssa ja ylipäätään siitä ettei ole itse koko maailman napa. Ja ettei kaiken yksin omistaminen ole välttämättä avain onneen.

kuin Paletilla, minullakaan ei ole koskaan ollut omaa huonetta vaan jaoin lapsena huoneen siskon kanssa 18-vuotiaaksi asti. Kyllähän se välillä ärsytti, mutta ei siitä kyllä mitään traumoja jäänyt.



Meillä on yksi lapsi ja koska asumme kolmiossa, hän on saanut oman huoneen. Kun olemme puhuneet toisen lapsen mahdollisuudesta, mies on pohtinut, että minnekäs se sitten pannaan nukkumaan. Miehen lapsuudenkodissa nimittäin kaikilla lapsilla oli aina omat huoneet. Minä sanoin, että hankitaan kerrossänky, eikä miehellä sitten kuitenkaan mitään sitä vastaan ollut.



Ehkä sitten, jos on tyttö ja poika ja alkavat olla murrosikäisiä, on syytä yrittää järjestää heille yksityisyyttä. Näin ajattelisin. Vaikea sanoa, kun ei ole veljeä ollut, mutta voisin kuvitella, että sellaisen kanssa olisi ollut vähän rasittavaa asua teinivuodet samassa huoneessa ;)

varmaan kyse on aika paljon siitäkin, mihin me aikuiset olemme itse tottuneet. Minulla itselläni on AINA ollut oma huone ja minusta tuntuu aivan vieraalta ajatukselta, että useampi lapsi jakaisi keskenään huoneen.



Ja tuosta jakamisen oppimisesta: esikoiseni on kyllä joutunut aika monesta asiasta luopumaan pikkusisaruksen tultua maailmaan, joten en nyt ihan heti alkaisi häneltä huonetta riistämään. Mutta ei onneksi tarvitsekaan.

Mielestäni samaa sukupuolta oleville riittää sama huone, jos ikäero ei ole kovin iso. Meillä todennäköisesti käy niin että pienellä ikäerolla olevat lapset (tyttö ja poika) saavat myöhemmin yhteisen huoneen ja rakennetaan joku väliseinä siihen (tosi iso huone). Nyt 5 ja 1 vuotiailla on vaan pieni huone jossa säilytetään leluja ja on 1 lasten sänky. Nukkuvat vielä kumpikin meidän makuuhuoneessa.



Katsellaan sitten teininä, mutta nyt ei omia huoneita edes kuvitella. Olohuoneessa ja keittiössä kuitenkin viihdytään koko porukka ;)

tarvitsevat he mielestäni omat huoneet. Esim. meillä lasten ikäero on 3,5-vuotta, joten olisi esikoiselle kohtuutonta, jos joutuisi jakamaan huoneensa pienemmän kanssa. Varsinkin kun on omaan huoneeseen ehtinyt tottumaan. Kuopus on nyt 11 kk, on varsinainen täystuho ja kyllä esikoiselle on tärkeää, että hänellä on paikka, johon pienempi ei pääse, jossa saa leikkiä rauhassa ja jossa hänen tavaransa pysyvät turvassa. Eikä meillä nukkumisesta, varsinkaan nukahtamisesta tulisi yhtään mitään, jos nukkuisivat samassa huoneessa.

Me asumme tällä hetkellä talossa, jonne vasta yläkerran ullakolle tehdään makuuhuoneet joskus hamassa tulevaisuudessa. Silloin kaikilla on omat huoneet.



Tällä hetkellä kuitenkin nukumme kaikki samassa makuuhuoneessa, jossa myös lasten lelut ovat. Meillä esikoinen 4v ja pikkusisko 3kk. Pepperin viestiin kommentoin, että meillä pelkäsin juuri nukuttamista ja olin varma ettei mitään tule. No eikös mitä, meidän esikoisen siihen asti kestänyt nukuttamisrumba ja sängystä juoksentelu loppui kuin seinään! Molemmat lapset menevät yhtäaikaa nukkumaan, imetän vauvan uneen ja esikoinen kuuntelee satua cd:ltä ja nukahtaa siihen tai sitten nukahtaa sen jälkeen. Mutta ei juokse enää kertaakaan sängystään pois ja sanoo että on mukava nukkua siskon kanssa kun ei tarvi olla yksin.



Itselläni oli lapsena oma huone ja jokaisella meillä sisaruksella oli. Kuitenkin sanoisin että enemmän on kyse luonteestakin kuin ikäerosta, miten tullaan toimeen. Mulla ja siskolla oli ikäeroa 5v, mutta kun olin joku 10v kun muutimme taloon, hän oli 5v ja me kyllä olimme aina yhdessä, todella läheisiä. Sitten kolmas siskomme syntyi tuolloin eli häneen minulla on 10v ikäero ja hoidin häntä tuolloin kuin " omaa vauvaa" . Muistan kyllä että mun toinen sisko oli liki aina minun huoneesani yötä, kun ei halunnut nukkua yksin ja leikimmekin aina minun huoneessani, eli tällä kokemuksella minusta yhteinen huone on hyvä juttu. Kuitenkin kouluikäisellä pitää olla joku rauhoitettu paikka esim. läksyjen tekemiseen jne ja siihen kun kavereita tulee kylään, mutta miettikääpäs kuinka monessa perheessä lapset tekee läksyt keittiön pöydän vieressä... :-) Minä ainakin tein aina!



Minusta on ihan mukavaa että tulevaisuudessa meilläkin on lapsille omat huoneet, jotta on paremmin tilaa, lähinnä vaatteille, leluille jne, mutta jos lapset jakaisivat huoneen , olisi myös ihan ok. Kuitenkin nyt kun meillä aikuisilla ei ole omaa makuuhuonetta, niin sitä pidän " ongelmana" . Tosiaan kuten alkuperäinen kirjoittaja totesi, niin tämä meidänkin talo on sellainen missä on nyt meillä asuttavana keittiö, olkkari, makkari, eteinen +wc ja alunperin tämä oli juuri sellainen " tupakeittiö ja yksi kamari" -tyylinen ratkaisu, ja perheessä oli 7 lasta :-) Mutta toki nykypäivänä asia on eri kun tuota rojuakin tuntuu jo vauvasta asti kertyvän joka muksulle niin järkyttäviä määriä....

Omilla vanhemmillani on pieni talo. Kun asuin kotona, nukuimme kaikki isä, äiti, veli ja minä samassa yläkerran huoneessa. Sängyt täyttivät huoneen, joten siellä ei päivällä ollut kukaan. Läksyjä jne. varten minulla oli hyllyllä rajattu nurkkaus alakerran toisessa huoneessa. Hyvin mahduimme, eikä minusta ollut ollenkaan ongelmallista. Ehkä järjestelyyn oli niin tottunut, ettei osannut edes ajatella omaa huonetta. Itse asun perheeni kanssa kyllä talossa, josta riittää oma huone jokaiselle. Mutta en pidä sitä ollenkaan välttämättömyytenä.

että vaikka standardit ovat tosiaankin muuttuneet, kuten joku edellä totesi, ainakin pääkaupunkiseudulla tämä asia on kyllä hyvin pitkälle rahakysymyskin. Jos haluaa asua lähellä keskustaa (kuten esimerkiksi me haluamme, eikä vähiten siksi, ettei työmatkoista tulisi hirveän pitkiä), ei ainakaan meidän tuloilla ole mitään mahdollisuuksia ostaa tai vuokrata hirveän isoa asuntoa. Niinpä jos meille tulee lisää lapsia, huone on jaettava.



Tietysti joku voisi sanoa, että muuttakaa jonnekin muualle. Mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Eihän lasten hyvinvoinnille ole kauhean edullista sekään, jos vanhempien päivästä menee tuntikausia työmatkoihin. Ja kaikki ystävämme ja suuri osa sukulaisistamme asuvat hyvin lähellä, eikä tuntuisi mukavalta ajatella, että koko verkosto pitäisi hylätä vain siksi, ettei kaksi lasta voisi jakaa huonetta.



No, meillä tosiaan on vain yksi lapsi ja toisesta on vasta ollut puhetta, mutta ilman muuta olemme joutuneet tätä asiaa pohtimaan.



Ja vihreäksi sosialistiksi ilmoittaudun minäkin, ei aina tarvitse olla kaikkea. On esimerkiksi paljon ekologisempaa lämmittää pienempää asuntoa ja asua sellaisella alueella, jossa on toimiva joukkoliikenne.



Ohhoh, nyt meni kyllä ihan asian vierestä, sori! Nämä ovat vain niin kiinnostavia asioita, että lähti mopo vähän käsistä ;)

yksi lapsi, mutta omasta lapsuudestani kerron minäkin.



Minä jaoin huoneen 7-vuotiaaksi asti pari vuotta nuoremman veljeni kanssa. Oma huone minulla oli monta vuotta ja veljeni jakoivat huoneen keskenään.

Kuitenkin teini-iässä jaoin muutaman vuoden huoneen 7-vuotta nuoremman veljeni kanssa eikä meillä ollut mitään ongelmia. Tosin huoneen sisustus oli minun määrättävissäni ja hänen lelunsakin olivat enimmäkseen talomme alakerran leikkinurkassa.

Silloinkin kun minulla oma huone oli saivat veljet luvan kanssa siellä olla ja leikkiä.

Isossa perheessä jakaminen oli luonnollista.



Oma huone ei minusta ole mitenkään välttämätön, mutta omaa rauhaa mielestäni jokainen välillä kaipaa.

Sellaisen muistan että kun joku hyvä kaveri oli kylässä laitoin huoneeni oven lukkoon kun halusimme leikkiä rauhassa.





Tällä hetkellä nukumme koko perhe samassa huoneessa(lapset 3v2kk ja 7kk)jossa myös on lelut(aika ahdasta on mutta onneksi olohuoneeseen voi levittää leikkejä). Rakennamme nyt ja tarkoituksena on että lapsille tulee yhteinen iso huone, jonka voi sitten joskus jakaa puoliksi tarvittaessa. Tosin haaveilemme neljästä lapsesta, sitten ei olisi omia huoneita kaikille vaikka tehtäisiin isän työhuoneestakin lastenhuone. Itse ajattelen niin että vasta isompana(ehkä murkkuna)alkaa tulla tarve omalle huoneella ja jos siihen ei ole mahdollisuutta, niin sitten on elettävä sen mukaan. Joku oma nurkka on kuitenkin hyvä olla, vaikka parvisänky tms. oma alue.



Itse olen ollut sellainen omiin oloihin vetäytyvä lukutoukka ja olisin kyllä ottanut aika rankasti sen jos 7v nuoremmalta siskolta ei olisi saanut hetken rauhaa.



Meillä lapset ovat niin pieniä vielä, ettei ole omakohtaista kokemusta. Nyt vielä isompi sanoo, että haluaa nukkua siskon vieressä(minä nukun heidän välissään), olen luvannut että se sopii sitten kun sisko on isompi...

Minä olin vanhin ja sisarukseni minua 4 ja 5 vuotta nuoremmat. Kun olin n. tokaluokkalainen, sain oman huoneen. En nauttinut siitä ollenkaan..Olin siihen asti tottunut olemaan siskojen kanssa samassa huoneessa, ja olin jotenkin kade siskoilleni, että he saivat olla samassa huoneessa..Joten jonkin ajan kuluttua muutin takaisin samaan huoneeseen. Kyllä se myöhemmin, varmaan yläasteikäisenä, alkoi hiemna kaduttamaan, mutta hengissä siitä kaikki selvittiin..=)



Meillä on nyt kolmio ja tyttö (1,5v) ja poika (4v) samassa huoneessa, ja tulevat aika pitkään olemaan, koska emme varmaan isompaan ole heti muuttamassa. Poika myös alkoi yönsä nukkumaan paremmin, kun sisko muutti alle vuoden ikäisenä samaan huoneeseen, eikä huoneen käytöstä tule juurikaan riitoja. Enemmn kumpikin raahaa lelujaan olohuoneen puolelle, ja leikkivät siinä. =)



Luonteesta se on varmaan aika paljon kiinni, toinen kaipaa enemmän omaa rauhaa kuin toinen.

mielipiteitänne. Meillä siis on nyt ok talo jossa 4 makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. lapsia meillä on 3. Vanhin pian 7 v on tyttö, sitten on reilu 4 v ja reilu 1v pojat. Kaikilla on siis tällähetkellä omat huoneet ja meille vanhemmille myös. Kovasti mietityttää kuinka sitten huoneet jaetaan jos saamme vielä iltatähden niin kuin toivoisin joskus 4-5 vuoden päästä. Muuttaa emme aio isompaan enään ja meidän vanhempien makuuhuoneesta en halua luopua siten että me nukkuisimme olkkarissa. Lisähuoneitakaan ei tähän taloon saa enään tehtyä joten joku joutuu sitten jakamaan huoneen pikkusisaruksen kanssa. Mietitään sitä sitten kunsen aika on. Paras vaihtoehto kuitenkin lienee olla se että nämä nuorimmaiset joille kuitenkin tulee ikäeroa noin 5 vuotta jakavat huoneen tai sitten jos tuleva vauva olisi tyttö niin hänelle oma huone ja nämä meidän pojat jotka olisivat sitten mahd 9v ja 6v jakaisivat huoneen keskenään. Heillä kun kuitenkin melko pieni ikäero. Esikko joka siis on tyttö on silloin jo 12 v joten häntä en viitsi enään pakottaa jakamaan huonetta vastasyntyneen sisaruksen kanssa. Onneksi lastemme huoneet ovat melko isoja joten varmaan pystymme johonkin huoneeseen sitten virittämään vaikka väliseinän jos niin haluavat. Jäänee siis nähtäväksi kuinka me järjestelemme asian sitten joskus jos ja kun tarvetta edes tulee.

Meillä on pieni kolmio ja kaksi lasta (4 v poika ja 1 v tyttö). Olemme muuttaneet tähän ihanaan asuntoon sillä ajatuksella, että jos ei tulevaisuudessa tule lottovoittoa, saatetaan asua tässä asunnossa vielä silloinkin, kun lapset ovat jo teini-iässä. Nyt tyttö nukkuu vielä meidän makuuhuoneessa, joten lastenhuone on periaatteessa pojan valtakuntaa (muistutetaan poikaa kyllä säännöllisin väliajoin, että huone on molempien eikä vaan pojan), mutta varmaan tässä vuoden sisällä tyttö siirtyy nukkumaan lastenhuoneeseen ja ostetaan sinne kerrossänky. Lastenhuone (samoin kuin aikuisten makuuhuone) on tosi pieni (varmaan alle 9 neliötä), joten sitä ei myöhemmin saa jaettua mitenkään lasten kesken. Varmaan vielä silloin, kun poika on ekalla luokalla ja tyttö 4 v, saavat olla samassa huoneessa, mutta viimeistään murrosiässä, jos asutaan tässä asunnossa, siirretään meidän vanhempien sänky olohuoneen nurkkaan (iso olohuone, jossa on nyt iso sohvalla erotettu leikkitila lapsille) ja lapset saavat omat huoneet. Tai sitten 10 vuoden kuluttua on mieli muuttunut ja ostetaan jollain keinoin neljän huoneen asunto tai edes isompi kolmio.



Mutta vastaus kysymykseesi: Jos kyseessä on riittävän tilava lastenhuone, 2 lasta voi mielestäni ihan hyvin jakaa sen, jos molemmat saavat sieltä omat alueet. Helpompaahan se tietenkin olisi, jos lapset olisivat samaa sukupuolta, mutta onnistuu varmaan hyvin, vaikka olisivat eri sukupuoltakin. Uskon, että lapset kasvavat siihen ja se on ihan eri asia kuin jos lapsilla olisi ollut jo pitkään omat huoneet ja joutuisivat sitten yhtäkkiä 12 v ja 15 v iässä jakamaan yhteisen huoneen. Kaikki tuntemani lapset (siis jo murrosikäiset), jotka ovat jakaneet yhteisen huoneen, ovat olleet tosi läheisiä keskenään. En ihmettele, sillä ovathan he keskimääräistä enemmän yhdessä kuin sellaiset lapset, jotka kaikki ovat vain omissa huoneissaan ovi kiinni...



PS. Itse sain oman huoneen 8 v ikäisenä, enkä kyllä olisi isompana pystynyt jakamaan huonetta 3 vuotta nuoremman silloin NIIN ärsyttävän pikkusiskoni kanssa =)

Meillä on ainakin 12v tyttö, vuoden vanhempi poika (eli siis 13), 6v poika, 8tyttö ja 10v tyttö. Vanhimmalla on oma huone ja muut asuvat yhteisessä huoneessa. Eli siis 12 vuotias tyttö asuu samassa huoneessa 6v pojan ja 8 ja 10 vuotiaan tytön kanssa. Vanhin tyttö ei pidä tästä lainkaan, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat