Vierailija

Meillä on jo tosi pitkään ollut haaveena päästä joskus x ajaksi ulkomaille.Nyt miehellä olisi lähitulevaisuudessa ehkä mahdollisuus päästä komennukselle joko USAn itä-rannikolle tai Lontooseen.Itsellläni on tosi ristiriitaiset ajatukset lähdöstä.Toisaalta haluaisin aivan älyttömästi mutta toisaalta hirvittää mitä kaikkea tulee eteen.Meillä on kolme pientä lasta 5v, 2v ja vauva joten olemmeko aivan hulluja kun edes suunnittelemme lähtöä?



Tuntuu, että nyt olisi vielä mahdollisuus kun olen lasten kanssa kotona eikä itselläni ole vakiotyötä johon palata.Toisaalta olen kouluttanut itseäni pitkään ja jossain vaiheessa haluan vielä tehdä oman alani työtä.SItä tosin voi tehdä missä päin maailmaa vain.



Tiedän ettei minulla ole mitään käsitystä kuinka raskasta ulkomailla voi olla mutta tuntuu ettei se ole aina niin helppoa täälläkään eikä meillä ole täällä Suomessakaan mitään loistavaa tukiverkkoa.Ulkomailla olisi pakko tarttua vähäiseenkin "verkkoon".Mielelläni kuulisin kommentteja mistä suunnittelu kannattaisi aloittaa ja miten asiaa pohtia!Kiitos jos joku vaivautuu vastaamaan:)

Kommentit (10)

Me olimme pariin otteeseen jo melkein menossa lasten ollessa pieniä. Lähdöt kuitenkin kariutuivat eri syistä. Vuoden 2006 lopussa tuli yllättäen uusi mahdollisuus ja päätimme tarttua siihen. Kahden teinin ja yhden melkein-teinin suostuttelu ei ollut aivan helppoa, mutta lähtö toteutui ja olemme nyt viettäneet erittäin antoisan vuoden USAn itärannikolla. Vinkiksi sanoisin, että asuinpaikka kannattaa valita huolella, koska se vaikuttaa olennaisesti viihtyvyyteen. Meillä tärkeää olivat myös erinomaiset julkiset koulut. Toiveemme ovat toteutuneet. Lapset ovat oppineet valtavasti ja minä olen saanut viettää antoisaa sapattivapaata.

Ikava lukea, etta moonagirlin perheella ei ole kaikki sujunut ongelmitta. Jotenkin mulle vaan tuli kirjoitusta lukiessa sellainen fiilis, etta olisittekohan lahteneet matkaan eparealistisin odotuksin? Kylla meille ainakin oli ihan selvaa samaan maahan muutettaessa mm. etta mies joutuu tekemaan pitkia paivia, kaksi autoa perheessa on valttamattomyys (julkisia ei ole tai niita ei vaan halua kayttaa), vakuutusten kanssa pelataan ja niiden on syyta olla hyvat, elaminen ei valttamatta ole halvempaa kuin Suomessa jne...



Se minka allekirjoitan on tukiverkon puuttuminen. Vaikka taalla on paljon kavereita (seka suomalaisia, muita skandeja seka paikallisia) niin ei se silti ole sama asia kuin omat sukulaiset. Syvallisia uusia ihmissuhteita en ole taalla kaivannut eli mulle kylla riittaa etta ollaan kaveritasolla ja treffaillaan puistoissa jne. Sinnikkaasti pitaa vain menna mukaan erinaisiin tapahtumiin, kukaan ei tule kotoa hakemaan! Ja lasten myota on ainakin mun mielesta tosi helppo tutustua uusiin ihmisiin.



Parisuhteen kannalta tama on ollut puolestaan upeaa aikaa. Vaikka mies tekee paljon toita, niin silti olemme melkeinpa enemman yhdessa kuin Suomessa asuessamme jossa minakin kavin toissa. Taalla teemme paljon enemman asioita yhdessa perheena, Suomessa kummallakin oli perheen lisaksi omat harrastukset jotka soivat yhteista aikaa. Luulenpa, etta meille parisuhteen kriisiaika koittaa kun palaamme Suomeen...



Alkuperaiselle sanoisin vain, etta lahtekaa ihmeessa mutta olkaa realisteja. Silloin voitte yllattya iloisesti :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Me lahdimme 7 vuotta sitten 4 -vuotiaan ja 2 -kk ikaisten lasten kanssa 2 vuodeksi... Ja nyt alkoi siis 8. vuosi ja jarjestyksessa neljas maa, talla kertaa USA.



Naita vuosia ei voi enaa oikein edes pitaa kokemuksena, silla nama ovat elamaamme, oikein hyvaa ja nautinnollista sellaista mutta toisaalta aarimmaisen raskasta ja vaativaa.



Muutot ja maan vaihdot ovat kaikkein raskaimpia, mutta jos jossain maassa ehtii asua yli 3 vuotta ja asettua, alkaa elamastakin nauttia elamana, ei enaa kokemuksena.



Taalla USAssa on aivan valtavan helppo elaa ja olla. Ilmasto on ihana, ymparisto kaunista ja ihmiset ystavallisia. Eika se elaminen mielestani mitenkaan kallista ole, varsinkin nyt, kun taala on heikko.



Mielestani kannattaa lahtea, toivoen parasta ja pelaten pahinta. Palkka kannattaa sitoa euroihin, niin ei haittaa, vaikka dollari heikkenisi entisestaan.



Tarkeinta on mukavan asunnon loytaminen hyvalta alueelta HYVASTA KOULUPIIRISTA! Tata en ensin tajunnut, mutta sitten teimme niin, etta valitsimme ensin koulupiirin ja asunnon sielta, ja tyytyvaisia olemme.



Hyvia vinkkeja ja neuvoja olet jo ed. vastaajilta saanutkin. Vaikea on enaa mitaan lisata. Avoimin mielin maailmalle. Paljon siina saa mutta paljon myos menettaa...



USAssa on suomalaisia vahan siela sun taalla, ja heidan kanssaan on mahdollista rakentaa ihan toimivia tukiverkkoja. Liity yahoogroupsin suomiamerikkamammat -listalle ja kysele siella tarkemmin.



iida Texasista :x

... semmoisen kysyisin, etta testataanko enaan nykyisin molempia psykotesteilla ennen lahtoa...? Kun me lahdimme ekaa kertaa 2000-luvun alussa reissuun, niin seka mieheni etta minut testattiin kolmi paivaisilla testeilla etta ovatko luonteemme sopivat komennukselle lahtemiseen! Ja firmana siis Nokia, yllatys-yllatys!



Mielestani se oli erittan tarkeaa, varsinkin kun alkuvaihe (meilla vajaa vuosi!) vaatii kotona olevalta TODELLA paljon! Sinun taytyy luoda kaikki alusta, ystavayys-suhteet, laakari-suhteet, olla tukena seka puolisolle etta lapsille jne. Pyorittaa arkea aamusta iltaan joka paiva ilman niita sukulaisia/tuttuja ystavia!



Meilla testit menivat niin, etta katsoivat jotta mies on tarpeeksi "hullu" lahteakseen vetamaan semmoista mita silloin lahti ja taas minut luokiteltiin koti-ihmiseksi, jolla vahva psyyke tukea toisia (siis lapsia ja miesta!). Ja mielestani nama kuvailut pitavat tasan tarkkaan paikkansa!



Nyt ollaan taalla Brasiliassa asusteltu v.2005 alusta ja kaksi lastakin tanne on jo ehtinyt syntya =) Onhan se rankkaa ja raskasta toisinaan, mutta jos pitaisi tehda valitilinpaatos, olisi se ehdottomasti positiivinen!!!



Jokainen tekee ne ratkaisunsa itse, mutta sanoisin nain etta mita pienempia lapset on, sita helpompi heidan on sopeutua uuteen maahan/kieleen/kulttuuriin!!



-Allu kera lapsien, -93, -95, -06 ja -07

Meillä oli oikeastaan ihan sama tilanne kuin teillä. Oli monta vuotta haaveiltu ulkomaille yhdessä lähtemisestä. Vuosia kului ja kolmannen lapsen syntymän jälkeen mieheni sai yllättäen kutsun ulkomaille töihin. Lapset olivat 6 v. , 4 v. ja 1 kk kun muutimme. Kyllä se vähän hirvitti, mutta totesimme, ettemme helposti lähtisi myöhemmin, kun lapset ovat vanhempia. Ja olin suunnitellut olevani koko kolme vuotta vauvan kanssa kotona Suomessa, joten olin valmis lähtemään työni puolestakin.



Hienosti ollaan pärjätty jo kolme vuotta ulkomailla. Ehdottomasti on ollut paljon enemmän positiivista kuin negatiivista tässä ajassa. Jossain vaiheessa oli kulttuurishokkia, mutta sen jälkeen ollaan vain viihdytty. Jossain vaiheessa pitäisi sitten sopeutua takaisin Suomeen. Todennäköisesti se tulee olemaan iso haaste sekin.

Lainaus:

Meidän perheen komennukset ovat olleet elämämme parasta aikaa.. Jenkkeihin lähtisin viivana, jos tulisi tilaisuus.




Meille tuli sattumalta tilaisuus lahtea Jenkkeihin nyt kevaalla ja lahdimme tietysti, vaikka olo edellisessa maassa jaikin vajaaseen puoleen vuoteen. Mutta taalla todella viihdymme ja toivomme, etta voimme olla pidempaankin... Tulkaa ihmeessa perassa!



iida :x

Hei!



Me ollaan taalla usan itarannikolla ja meilla on pienet lapset. Meilla ei ole kaikki mennyt putkeen eika loppusummakaan valttamatta ole positiivinen. Varautukaa siihen etta taalla on kaikki erilaista, pienetkin asiat on joskus mielettoman monimutkaisia hoitaa, elaminen on kallista jne. Laakarit ja vakuutukset on kokonaan oma maailmansa joka oli todella sekoittava aluksi. Se, etta suomessa ei ole turvaverkkoa on ihan eri asia kuin se mita taalla se on. Suomessa ei meillakaan ollut ketaan monien satojen kilometrien paassa, mutta siella oli kuitenkin aina joku joka saattoi tulla vaikka junalla sitten jos todella oli tarve, ystavista puhumattakaan. Taalla huomaa miten totaalisen yksin sita on, se on valilla pelottavaakin jos miettii etta jotain akillista sattuu ja tarvisi apua, varsinkin nyt kun olen raskaana. Ei oikeasti ole _ketaan_. Lisaksi taalla jenkeissa kotiaitina olo on erilaista kuin suomessa, taalla ei paase liikkumaan juuri mihinkaan ilman autoa, bussit on sellaisia ettei niihin vaan paase rattailla jne. Minulle ainakin oli shokki se, etta olin jumissa kotona ja vaikka kilometreissa mitattuna lahella olisi asunut suomalaisia, niin eipa vaan kumpikaan paassyt toisen luo. Enka paassyt bussilla yksin liikkumaan minnekkaan, mihin olin tottunut suomessa. Lisaksi miehen tyopaivat on superpitkia taalla, meilla se on joka paiva 7-7.30 illalla. Se, etta minakin olin tottunut suomessa etta miehella oli pitkia paivia, mutta se oli vaan joskus kuitenkin eika JOKA ikinen paiva. Lapset on aamulla yopaidoissa ja illalla yopaidoissa kun mies tulee kotiin. Lomia ei juurikaan ole. Ja ihmisten tapaaminen/tutustuminen on mielestani taalla vaikeampaa kuin suomessa, puistossa arkisin paivalla ei ole ikina ketaan, kaikki lapset on koulussa/hoidossa. Lapsetkin oli tosi yksinaisia siihen asti kunnes aloittivat hoidossa. Ja sen on huomannut, etta vaikka taalla ihmiset juttelee paljon enemman vieraille kun suomessa, harva kuitenkaan haluaa alkaa kaveriksi asti, vaan pitaydytaan hyvanpaivan tuttuina vaan. Itsellani ei ole kylla montakaan paikallista ystavaa tullut, tai edes tuttua. Toitten kautta vasta on enemman tutustunut ihmisiin. Itsellani oli jotenkin sellainen harhakuva etta joo, usa on varmaan suht samanlainen sivistynyt lansimaa, no onhan se sivistynyt ja lansimaa, mutta eroja on tosi paljon. Positiivisia asioita on, etta lapset on oppinut kielen tosi nopeaan, itsea tama on kylla kasvattanut todella paljon. Avioliitto on valilla ollut lujilla, taalla jotenkin kaikki ongelmat korostuu parisuhteessakin. Mutta lujittunut tuo liitto kylla on taman kaiken jaljilta. Miettikaa tarkasti haluatteko lahtea vai ei, on jotenkin outoa etta monta kertaa olen tormannyt sellaiseen asiaan, etta ihmiset ensin kehuu maasta taivaisiin kuinka ihanaa on ollut asua ulkomailla, mutta sitten alkaa hetken paasta todellisuus paistaa valista, etta ei se kaikki nyt ihan niin herkkua ole ollutkaan, taytyyko sita sitten itselleenkin todistella jotain kun muille hehkuttaa? Itse valilla mietin etta on sita ihan pohko kun tahallansa pistaa itsensa nain lujille, helpommallakin paasisi. Toisaalta on sita saanut kylla perspektiivia elamaan eri tavalla, kuin etta olisi asunut turvallisessa kotosuomessa koko elamansa, valilla tulee vaan sellainen olo etta tama vahan paalle vuosi on vanhentanut mua 10v ja valilla ajattelee katkerana suomessa asuvien kavereitten pienilta tuntuvia ongelmia, kun taalla nuo ongelmat on ihan eri sarjaa. Pakko uskoa etta jossain lopussa se kiitos seisoo, sitten voi punnita oliko tama kaikki vaivan arvoista. En ole varma lahtisinko uudestaan jos saisi uudelleen paattaa. Itse olisin toivonut jonkun kertovan jotain rehellisestikkin kun oltiin lahdossa komennukselle, yleensa kaikki vaan hehkuttivat miten mahtavaa se on. Sitten arki olikin jotain ihan muuta. Nyt en enaa yhtaan ihmettele sita kun meidan ulkomaankomennuskoulutuksessa suomessa ohjaaja sanoi etta mukana seuraavilla puolisoilla esim. alkoholiongelmat ja mielenterveysongelmat kasvavat huimasti.

Meidän perheen komennukset ovat olleet elämämme parasta aikaa.. Jenkkeihin lähtisin viivana, jos tulisi tilaisuus.



Moonagirl, et kai ihan tosissasi aio pärjätä ilman autoa jenkeissä? Saat syyttää vain itseäsi, jos hautaudut kotiin. Auto on must, jos aikoo elää ja nauttia olostaan jenkeissä. Maassa maan tavoin.

Moi

lahde ihmeessa, itse olemme jo 8vuotta maailmalla, Aasiassa asustaneet. Lapsille tosi kiva kokemus, mutta varaudu ongelmiin, eli lahde jalat maassa ja avaralla mielella.



Jos sulla on jo 5v lapsi, niin ala tutkia kouluvaihtoehtoja todella hyvissa ajoin!!! Aasiassa on iso ongelma, etta hyviin ja suosittuihin kouluihin saattaa olla jopa 2 vuoden jono :-)



Ja, valitse koti huolellisesti, koska se on paikka, missa sun todella taytyy viihtya Tukiverkon saa tehtya yllattavan helposti, koska luultavimmin tapaat aiteja, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sina.

Olenkin jo odotellut kuulumisiasi Texasista. Kiva kuulla, että viihdytte siellä. Olosuhteet kuulustaa oikein mukavilta. Nauttikaa olostanne. Voin vaan kuvitella pojat peuhaamassa puistossa tai perheen grillaamassa terassilla auringon paisteessa.



Perässä tullaan, jos komennus vaan järjestyy. Nyt näyttää aika huonolta. Pohjois-Amerikan tilanne on mikä on. Eipä sinne juuri nyt investoida. Lähinnä edessä on tuotannon lopettamista. Siitä huolimatta jatkan roikkumista täällä palstalla. Haaveilen,että komennus vielä järjestyy. En ole kotiutunut Suomeen viimeisimmän komennuksen jälkeen. Koko ajan polttelee päästä reissuun perheen kanssa. On se vaan niin kivaa olla perheen kanssa maailmalla.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat