Seuraa 

Meillä siis kohta 1v 5kk ikäiset lapset ja ajatus olis siirtyä kohta tavallisiin sänkyihin. Onko vinkkejä homman helpottamiseksi ja mikä ikä olis paras? Töihinpaluu ja hoitoon meno kohta myös edessä ja sitä ennen ajateltiin siirtyä pois pinniksistä

Kommentit (3)

Me täällä suunnitellaan piakkoin siirtoa, tuplat on 1v. 8kk. Vähän jänskättää mikä ruljanssi siitä tulee, mutta täytyy yrittää kun toiseen pinnikseen olis tunkua marraskuussa (3. syntyy). Muuten varmaan olis pidetty pinnikset tuplilla niin pitkään, kun mahtuvat niissä nukkumaan.

Siitä voi nimittäin oikeasti alkaa pitkäkestoinen ilta- ja yöruletti, jos eivät pysy sängyissään.

Jos siis nukkuvat hyvin pinniksissä eivätkä kiipeä pois (=turvallisuusriski), hyvä ikä siirtyä jatkettavaan on minusta ainakin lähempänä kahta vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä siirryttiin tosiaan vasta 2,5-vuotiaana, koska kolmosemme eivät ikinä yrittäneet kiivetä reunojen yli. Lisäksi meillä suht pienikokoiset lapset, joten tila riitti eikä painoakaan ollut vielä liikaa ohuelle patjalle. Luulen, että tästä on kiittäminen sitä, että kukaan ei ole kertaakaan yrittänyt tulla sängystä yöaikaan aikuisten vuoteeseen... Lapset ovat toki yksilöllisiä, joten jos yhtään on tunkua reunan yli, niin turvallisinta siirtyä isojen sänkyyn. Olivat meillä kaikki aivan innoissaan isojen sänkyyn siirtymisestä ja oppivat nukahtamaan uusiin sänkyiihin yhtä hyvin kuin ennenkin (tämä tapahtui talviaikaan). Ei ehkä kannata siirtyä isojen sänkyihin kesäaikaan, sillä valoisat illat saattavat tehdä vipinää, kun huomaavat, että täältähän pääsee pois ja vaikka leikkimään...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat