Vierailija

Sivut

Kommentit (35)

En ole itse vl, mutta asun alueella, jossa heitä on paljon ja moni lapsuuden kaverikin oli vl. Itse en oikein tahdo tuota uskoa. Ensinnäkin, missä siellä muka voisi rauhassa sekstailla, kun uskovaista populaa on ympärillä ihan hullun lailla ja joka teltassa ja asuntovaunussa useampi asukki?

on muitakin uskiksia. Mutta:



Suviksissa on pilvin pimein ns. " uskonsa kieltäneitä" nuoria ja nuoria aikuisia, samoin monet uskovaiset nuoret hairahtuvat kokeilemaan seksiä. Pitäähän nuorena kaikkea kokeilla. Uskon, että suviseuroissakin tarvitaan kortsuja, mutta ei varmaan kovin paljoa.



Ja jos joku väittää, että vl-nuori ei edes kokeile alkoholia tai seksiä, niin ei tiedä yhtään mistään mitään. Onhan niitä pulmusiakin, mutta luulenpa että suurin osa käy reissunsa " maailmassa" , vaikka ei sitä ääneen kuuluttaisikaan. Ja mikäs siinä, eipähän tarvitse aikuisena harmitella että jäi nuoruus väliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


Ja sen verran vielä että vaikka siellä ois sitte mitä niin siellä ei kuitenkaan tapeta toisia kuten ei- lestadiolaisten pippaloissa. Teillä taitaa olla ihan tapana tappaa tosta vaan, eikä tunnu missään.





Saattaahan siellä joku käyttää kortsua, sielllä on niin paljon muitakin, kuin uskovaisia, esim ihan vaan uteliaita ihmisiä katselemassa. Mutta ei niitä maassa loju, siellä siivotaan ja kerätään roskia koko ajan.

Ystäväni oli suviseurojen aikaan töissä paikallisessa marketissa ja kyllä ainakin siitä kaupasta loppui sinä viikonloppuna kortsut.



Moni ostaa suviseurojen paikkakunnan kaupoista ns. kielletyä tavaraa, koska siellä voi asioida tuntemattomana. Myyjät eivät tunne ja aika epätodennäköistä että kauppaan sattuisi samaan aikaan joku tuttu lestadiolainen. usein kun asuvat itse pienillä paikkakunnilla joissa kaikki tietävät toisensa, ei voi ajatellakaan menevänsä ostamaan kortsuja kaupasta.

Samalla alueella on samaanaikaan " ainoastaan" lähes 100000 vl:ää. Pikemminkin " kielletyt tavarat" kannattaa mennä hankkimaan toiselta puolelta Suomea kuin missä Suviseurat on.

Vierailija:

Lainaus:


Moni ostaa suviseurojen paikkakunnan kaupoista ns. kielletyä tavaraa, koska siellä voi asioida tuntemattomana. Myyjät eivät tunne ja aika epätodennäköistä että kauppaan sattuisi samaan aikaan joku tuttu lestadiolainen. usein kun asuvat itse pienillä paikkakunnilla joissa kaikki tietävät toisensa, ei voi ajatellakaan menevänsä ostamaan kortsuja kaupasta.




oon paikkakunnalta jossa suvikset järjestettiin pari vuotta sitten. ja kyllä sielä vaan juorut tapahtuman jälkeen kiersi että kortsut todellakin loppuivat. Kävin itsekin toteamassa tilanteen useammassakin kaupassa :o)



Mutta mikäs siinä, seksihän on mukavaa. Varmasti lestadiolaisetkin siitä nauttivat...joten miksei ?!? :)

Sehän oli tarkotukses kuitenki!Miks ei voi antaa ihmisten viettää omia juhliaan :: Kyseleekö lestat ym ryyppyjuhlien jälkeen että miks sitä - miks tätä

jälkiä siellä ja tiedätte että sieltä löytyy käytettyä kondomeja paljon. Höpö höpö. Ihan on urbaanilegendaa. Ompa kiva kun tiedätte niin paljon paremmin kuin itse lestadiolaiset.

Mua onkin aina ärsyttänyt että miksi ei- lestadiolaiset on niin ällöttäviä kyyliä. Ehkä siksi kun ovat niin kateellisia ja sen takia kateuksissaan sitten levittelevät tämmösiä ääliöitä juttuja.



Ja sen verran vielä että vaikka siellä ois sitte mitä niin siellä ei kuitenkaan tapeta toisia kuten ei- lestadiolaisten pippaloissa. Teillä taitaa olla ihan tapana tappaa tosta vaan, eikä tunnu missään.



Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat