Vierailija

Tämä juttu on jäänyt tosi vahvasti mieleen, kuulin sen joskus vuonna 2000 ja tämä tulee aina mieleeni kun puhutaan polttarileikeistä.



Sulhaselta peitettiin silmät ja kerrottiin että nyt vuorossa on benji-hyppy. Sulhanen oli hetken joutunut kiipeämään ja sitten oli sanottu, että benji-naru on kiinnitetty ja nyt voi hypätä. No, sulhanen oli sitten hypännyt pää edellä.. Kyseessä ei sitten kuitenkaan ollut oikea benji-hyppy vaan sulhanen oli ollutkin vain parin metrin korkeudessa ja kuoli, koska ei tietenkään mitenkään ollut osannut aavistaa olevansa vain parin metrin korkeudessa ja oli täysin rentona hypännyt..



Myöhemmin polttarikaverit olivat selittäneet, että he olivat olettaneet miehen hyppäävään jalat edellä, mutta kai jalat olisivat ainakin katkenneet siinäkin??



Onkohan tämä oikeasti tapahtunut? Sitä en tiedä, olisiko tämä ollut Suomessa vai jossain muualla..

Kommentit (8)

En enää muista juttua kokonaan, mutta jotain polttareista ja benjistä ja sulhasen kuolemasta muistan. En tiedä onko totta.



Tämä ei ole urbaanilegendaa (valitettavasti), eikä sulhanen kuollut (onneksi), mutta tosi tyly jäynä kavereilta:



sulhanen vietiin laskettelemaan, juotettiin hirveeseen känniin, sammui ja kaverit kipsasi jalan. Jalka kipsissä hipsi kotiin luullen, että jalka on murtunut. Oli lääkärin paperitkin kipsatun jalan hoidosta, kipsin poistamisesta jne... Häiden jälkeen sulhanen sai hääsviittiinsä lapun: Kiitos upeista juhlista! Ainiin, ei siinä jalassa oikeesti mikään ole.



TÖRKEÄÄ!

Tuleva sulhanen oli kääritty isoon mattoon, jossa häntä kuljetettiin.

Valitettavasti jossain vaiheessa hänet oli laitettu seinää vasten nojaamaan pystyyn väärinpäin, pääalaspäin. Sulhanen oli taittanut niskansa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


En enää muista juttua kokonaan, mutta jotain polttareista ja benjistä ja sulhasen kuolemasta muistan. En tiedä onko totta.



Tämä ei ole urbaanilegendaa (valitettavasti), eikä sulhanen kuollut (onneksi), mutta tosi tyly jäynä kavereilta:



sulhanen vietiin laskettelemaan, juotettiin hirveeseen känniin, sammui ja kaverit kipsasi jalan. Jalka kipsissä hipsi kotiin luullen, että jalka on murtunut. Oli lääkärin paperitkin kipsatun jalan hoidosta, kipsin poistamisesta jne... Häiden jälkeen sulhanen sai hääsviittiinsä lapun: Kiitos upeista juhlista! Ainiin, ei siinä jalassa oikeesti mikään ole.



TÖRKEÄÄ!

ei ollut häissään enään, vaan kaverit oli soittaneet edellisenä iltana että ei sun jalka oikeesti oo kipee. Kiva sitten kun housut oli jo levennetty.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat