Seuraa 

Moikka!



Meidän 3,5kk tytöllä alkoi reilun kuukauden iässä olla tosi kuiva ja näppyinen naama, välillä oli hurjan näköinen! Neuvolassa sanoivat, että on hormoninäppyä. Jalat tytöllä on ollut syntymästä asti kuivat, sellaiset pintakuivat, ihan kuin olisi iho vähän paksumpaa ja " kuin kananlihalla" koko ajan :) Rasvat ei ole ihoa pehmentäneet jaloissa ja aina tuntui, että sen paksun pinnan alle ei edes kunnolla rasva imeydy ja montaa eri merkkiä kokeilin. Olkapäissä, käsivarsissa ja ihan pikkuisen kuivuutta on myös keskivartalossa, mutta eipä ihan hirmuisesti.



No, kasvoissa alkoi tapahtua vähän reilu 2kk iän jälkeen parannusta, mutta ei parantunut kokonaan ollenkaan. Iho oli todella kuiva ja taas lähempänä 3kk alkoi olla tosi näppyinen ja hurjan näköinen. 3kk neuvolassa lääkäri sanoi, että atooppisen näköinen iho ja kirjoitti taas uutta rasvaa. Muuten ei asiaan puututtu.



Täällä palstalla törmäsin sitten maitoallergiajuttuihin ja päätin noin viikko sitten kokeilla kahden viikon ajan itselläni maidotonta dieettiä. Olen kova käytämään maitotuotteita päivittäin ja nyt jätin ihan kaiken pois, missä on vähääkään maitoa ja tulos on ollut loistava! Heti toisena päivänä tytön kasvot olivat todella hyvät ja alkoivat olla jopa pehmeät, mitä eivät ole juuri koskaan olleet. Nyt viikon jälkeen kasvot ovat todella pehmeät ja kun aamuin illoin rasvon, ei ole yhtään kuivuutta eikä karheutta. Jalat on ensimmäistä kertaa alkaneet olla sillä tavalla kuivat, että se ihon paksuus on hävinnyt ja on vain kuivat. Rasvaa kun laittaa, tuntuu, että se myös tekee jalat pehmeiksi eli ovat nekin todella paljon paremmat kuin kertaakaan tähän mennessä.



Nyt mietin sellaista, että voiko tytöllä olla maitoallergia, joka oireilee vain tuolla kuivalla iholla, koska vatsavaivoja ei hänellä ole ollenkaan ollut eikä tyttö itke koskaan!! Hän on aina ollut oikein hyväntuulinen ja tyytyväinen vauva!



Onkohan kenelläkään ollut samanlaista ja millainen on tilanne ollut sitten, kun kiinteät aloitetaan? Pelkään, että onkohan kovasti allerginen eri ruoka-aineille jne. Esikoisella ei ole mitään allergioita, joten tämä on vähän uutta minulle.



Kiva, jos jaksoit lukea tämän pitkän sepustukseni ja jos sinulla olisi asiasta kokemusta, olisin erittäin iloinen kommenteista!

Kommentit (6)

Meillä oireilee maito- ja kananmuna-allerginen tyttö ainoastaan iholla. Muita oireita ei ole koskaan ollut (*koputtaa puuta*). Joten kyllä se ihan mahdollista on.



Silenciolla olikin hyviä neuvoja, kannattaa tosiaan hakeutua lääkärin pakeille piakkoin.



Karssuli


Meillä esikoinen reakoii sopimattomiin ruokiin raivoamisella. Alkoi allergisoitua vasta 2 vuotiaana aikaisemmin tavallinen ruokavalio. Ensimmäinen sopimaton oli mansikka ja kun emme tajunneet raivoamisen johtuvan allergiasta (eikä uhmasta) niin kerkesi tulla jo oksenteluakin.



Kuopus puolestaan oirehtii sopimattomiin ruokiin ensimmäisenä yöheräilyillä ja nukahtamisen vaikeutumisella. Jos reaktio pahempi tai antaa pitempään sopimatonta niin kuvaan tulee löysät pahanhajuiset kakat.



Ihottumaa meillä tulee molemmilla lapsilla sitten kosketusallergioiden kautta (nikkeli vaatteissa, vahamaiset kuvat vaatteissa, iholle vastaavista kuminauhoista, hoitajan kynsilakasta, tekokuituisista vaatteista iholle vastattuna(jopa pesumerkintä lapuista) jne).



Tsemppiä selvittelyyn. Kannattaa tosiaan käydä lääkärillä koska maito kuitenkin on niin keskeinen ruoka-aine ettei sitä kannattane kovin pitkään pitää poissa ilman ammattilaisen kommentteja.



t. MiTeSa



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Hei,





Hei,



sinun kannattanee kahden viikon maidottoman kokeilun jälkeen palauttaa maito ruokavalioosi ja seurata mitä tapahtuu. Jos ihottuma palaa niin aiheuttaja on varmaankin maito. Muistathan huolehtia itse että saat tarvittavan kalsiumin.



Jos teillä on kyse maitoallergiasta voii mennä kiinteät niinkin että ei ole muita allergioita tai sitten voi löytyä monia muita. Tärkeintä lienee että kun aloitat kiinteät teet sen todella rauhalliseen tahtiin ja pitäen kirjaa lapsen ihottumista ym. Enintään yksi uusi ruoka-aine viikossa.



t. Kahden allergisen äiti

Otankin neuvoistanne vaarin :) ja alan etsiä hyvää allergologia. Olisiko vinkkejä hyväksi koetuista lääkäreistä Tampereella?



Tämä on sitten hyödyllinen palsta ja tosiaan tuntuu, että enemmän ja parempaa tietoa olen täältä saanut kuin kertaakaan neuvolasta. Neuvolassa tuntuu olevan vähän sellainen mentaliteetti, että katsotaan nyt ja ei se nyt varmaan mitään ihmeellistä ole... Itse kun on huolissaan ja näkee, että kaikki ei ole hyvin, niin ei ihan kauheasti viitsi odotella!



T: neuvoista kiitollinen napoltti

Hei MiTeSa!



Kiitos vastauksestasi! Ja kiitos vinkeistä; ajattelin tosiaan parin viikon päästä kokeilla itselleni maitotuotteita ja jos näyttää siltä, että on parempi minun olla jatkossa maidottomalla, en kyllä olisi varmaankaan muistanut tuota kalsiumlisää :) Joten kiva, kun muistutit!



Kysyisin sinulta vielä, kun sinulla on kaksi allergista lasta, että onko teillä ollut myös vatsaoireita ja itkuisuutta, vai voiko tuo maitoallergia ilmetä ainoastaan tuolla tavalla atooppisena ihona?

Eli lääkärien ja neuvolan hokema ' atooppinen iho, rasvaa' -ohje ei taida nyt riittää. Lapsellasi on siis atooppinen taipumus, mutta näyttää nyt siltä, että syy on maitoallergia ja silloin on järkevä ryhtyä hoitamaan syytä, ei pelkkää seurausta rasvaamalla ihoa. On mahdollista, että allergioita on muitakin, mutta välttämättä näin ei ole:)



Sinuna kävisin kuitenkin yksityisellä lasten allergioihin perehtyneellä allergologilla tai lastenlääkärillä. Jos joudut jossakin vaiheessa lopettamaan imetyksen, tarvitsette todennäköisesti erityiskorvikkeen, johon helpointa on saada erityiskorvaavuus alle puolivuotiaana (vähemmän altistuksia, jos allergia on vaikea). Samalla saatte reseptit allergialääkkeisiin ja rasvoihin.



Jos oireet jatkuvat maidon jättämisestä huolimatta, kannattaa seuraavana jättää omasta ruokavaliosta pois kananmuna, soija ja ns. histamiininvapauttajat, joita ovat esim. mansikka, kaakao (suklaa),

munanvalkuainen, tomaatti, ananas, papu, pähkinä, äyriäiset, kala,

sitrushedelmät ja alkoholi. Kovin laajaa dieettiä ei välttämättä kannata jatkaa ainakaan pitkään ja siksi erityiskorvike voi olla tarpeen.



Iho-oireet ovat tyypillisimpiä maitoallergian oireita, joten tarinanne kuulostaa siinä mielessä tavalliselta. Muita oireita ovat siis suolioireet ja hengitystieoireet. Omalle lapselleni tulee maidosta edelleen kaikkia em. oireita vaikka hän on jo 2-vuotias.



Nyt dieetillä tarvitsen siis sen jo aiemmin mainitun kalsiumlisän ja lisäksi viimeistään syksyllä d-vitamiinilisän. Kalsium kannattaa aloittaa heti!



TSEMPPIÄ ALLERGIOIDEN SELVITTELYYN JA HOITAMISEEN!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat