Vierailija

En merkitse vanhemmilleni varmaan yhtään mitään. Olen tuottanut pettymyksen, kun sain lapset nuorena ja mies jätti minut. Äitini jaksaa vuodesta toiseen muistuttaa " mitä minä sanoin" . Viikonloppuna hän sanoi ettei kanna vastuuta yhdestäkään lapsestani enää. Hoitoapua en ole joutunut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pyytämään. Eli äitini ei ole juurikaan joutunut olemaan vastuussa. Kuopus oli 2vko ja esikoinen 1v2kk, kun mies lähti ja mielestäni olen pärjännyt hyvin. Äiti vaan hehkuttaa ympäri kyliä kuinka hän sitä ja tätä, pälä pälä.



Itse äitini on välillä kysynyt lapsia hoitoon. Luulin aina että hän tekee sen omasta halusta, rakkaudesta lapsenlapsiin. No elämä on... Olen ehkä vähän katkera. Veljeni on kuitenkin täydellinen vanhempien silmissä. Minulta perättiin vuokraa teininä kesätyörahoista siinä missä veli asuu vieläkin ilmaiseksi kotona ja äiti maksaa laskut.



Toivon todella, ettei minusta tule koskaan äitini kaltaista.

Kommentit (3)

Paljon on asioita, joissa huomaan tulleeni kohdelluksi eri tavoin kuin siskoni ja veljeni. Tiedän, että olin vahinkolapsi.



Mä oon tehny aina niin kun äiti sanoo, enkä ole oppinut sanomaan vastaan. Äiti ei osaa lohduttaa mua. No, äiti sai kaiken hyvän syyn sitten jatkaa tota holhoavaa ja toisaalta alentavaa kommentointia, kun otin ensimmäisen miehen, joka minuun rakastui, koska ajattelin, etten kelpaa kenellekään muulle. Tuo mies oli täysi hullu, tulin raskaaksi ja masennuin. Nousin ylös (mistä äiti on ottanut itselleen kaiken kunnian).



Nyt rakastuin ihanaan mieheen, mutta minut jätettiin. Äiti lohdutti sanomalla, että " mähän sanoin kun olit raskaana, että sä tulet maksamaan tosta lapsesta kovaa hintaa elämässäsi ja varaudu siihen, että kukaan ei koskaan huoli teitä" . Äiti se osaa aina sanoa oikeat sanat. En mä voi koskaan unohtaa sitä, että mun äiti on sanonu mua huoraks. Sen lapselle lirkuttelut tuntuu nyt niin tekopyhältä.

Vaan aina sanoo, että et sä kuitenkaan onnistu. Se on saanu mut ajattelemaan, että musta ei oo mihinkään. Tätä on jatkunu aina. Mun äiti on opettaja. Enpä muista, että se ois ollu musta ylpeä. Siskoa se ylistää, tulihan siitä DI. En mä ole oikeasti luuseri, kahdessa paikassa opiskelen, mutta äitini silmissä mä en ole mitään. Ja kuka sai mut ajattelemaan, että mä en kelpaa kellekään, niin otin ekan joka mut huoli? Pitää muistaa, kuinka tärkeä rooli äitillä on tyttären itsetunnon kasvattamisessa, kun tätä omaa tytärtäni kasvatan aikuiseksi.



2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Myös mun äiti on ottanut kunnian siitä että olen selvinnyt lasteni kanssa, vaikka todellisuudessa hänen osuus on pieni.



Nyt vasta aikuisena olen tajunnut, että veljeni sai kaiken (2 autoa, lumilauta, basso, mopo, skootteri, moottoripyörä, kausikortteja yms.). Noi nyt on pieniä asioita, mutta silti tunnen hieman katkeruutta. Veli on mulle todella rakas, häntä en ikinä syyttäisi tilanteesta. ap

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat