Seuraa 

Oma tapani tuntuu kovin työläältä (joskin se on kai ihan tehokas), joten koitan etsiä oikotietä onneen ;)



Itse luen tenttikirjallisuuden tekemällä lukemastani muistiinpanoja samaan aikaan kuin luen. (Paitsi jos tenttikirjallisuus on proosaa.)

Pelkkä lukeminen ei minulle riitä, vaan tarvitsen jotain " vahvistuksia" .



Mikä on/oli sinun taktiikkasi?

Kommentit (15)

Luin tenttialueen läpi ja samalla alleviivasin ja tein tärkeimmistä asioista tiivistelmän (tai lyhyitä muistiinpanoja) paperille. Papereita saattoi tulla paljonkin, mutta muutaman päivän sitten lueskelin pelkkiä muistiinpanoja ja yritin painaa niitä mieleen.. Joskus, jos aika oli vähissä, yritin mahdollisuuksien mukaan tutustua edellisvuosien vastaaviin tentteihin ja opettelin niistä pääkohdat.

Mulla oli yleensä noin 4-5 kirjan tenttejä eli siinä tuhannen sivun molemmin puolin. Yleensä samaan pakettiin osui helppoja ja vaikeita kirjoja. Helppoon kirjaan hyvin kevyet, jos ollenkaan muistiinpanot ja joskus todella riittää että lukee johdannon ja johtopäätökset. Vaikeaan sitten ainakin mun piti kirjoittaa kunnon muistiinpanot. Mä luin yleensä kahden viikon aikana tenttiin (meillä oli aina kerran kuussa tentti) ja lukuaika todella riippui asian/kirjan vaikeudesta. Helppoa asiaa lukee helpostikin sata sivua tunnissa, vaikeata 10 sivua tunnissa maksimi.



Ennen kuin alkaa sokkona lukea kirjaa, niin kannattaa tutkia se kirjan rakenne tarkkaan. Aina ei kaikkea kannata lukea. suurempi panostus sellaisiin kohtiin, joissa selostetaan keskeiset käsitteet, termit, teoriat ja johtopäätökset. Sitten kaikkia caseja, sivuperusteluja ja muita sivujuonteita ei aina tarvitse lukea ainakaan samalla tarkkuudella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

se voi olla kymmeniä sivuja, mutta silleen luentomuistiinpano tyyliin, ranskalaisin viivoin jne. Hidastahan se on mutta en mä jotenkaan osaa muutenkaan. Mulla ei oo ollut 1000 sivun tenttejä oikeestaan ollenkaan, joten ei ongelmaa



Mikä parasta, mun opinnot on siinä pisteessä ettei mulla oo enää yhtään tenttiä! Mä inhoon niitä.

selailen sisällysluetteloa, katselen muistiinpanoja, pohdin mahdollisia esseen aiheita. Tuo ensimmäinen lukukerta harvoin jää oikein mieleen, yritän saada vain jonkunlaisen kokonaiskuvan.



Jos tenttiin on vain lyhyt aika, luen kerran läpi, en tee muistiinpanoja kuin jos tunnen välttämättömältä, yritän miettiä, mikä on olennaista, luen luentomuistiinpanot (jos sellaisia on). Sisällysluetteloa tutkin silloin kaikkein tarkimmin, se ohjaa vähän tajuamaan sisältöä.

Minullakin on nyt sellainen kirja, mikä sisältää vain kalevalaista runoutta. En tee tästä muistiinpanoja, mutta huolella luen kirjan lopussa olevat runojen taustatiedot ja painan mieleen mikä/minkätyyppinen runo kuuluu mihinkin tilaisuuteen (häärunosto ym.).



Mutta täytyy muistaa tuo silti ei-proosallisimmissakin tenttikirjoissa =)

joka tavallaan on hyvä, noin pitkäkestoisen muistin takia, mutta liian hidas, jos paljon tenttejä.

Ne asiat, joista kuvittelee olevan oikeasti hyötyä tulevaisuudessa, kannattaa opiskella suoraan pitkäkestoiseen muistiin. Itselle turhemmat kannattaa opiskella lähimuistia kuormittaen eli tehokkaimmillaan edellinen yö kahvipannun voimalla päntäten ja aamulla tenttiin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat