Seuraa 

Kysymykseni siis aika lailla jo tulikin tuossa otsikossa. Olemme vähän päälle kolmekymppinen pariskunta, kolmatta raskautta (ja toista lasta) yrittämässä. Ensimmäinen raskauteni alkoi heti ekasta kierrosta, mutta pienokainen syntyi niin rajusti ennenaikaisena, että mahdollisuuksia elämään ei ollut. Toinen raskauteni alkoi 5. yrityskierrosta, ja sen tuloksena meillä on kohta 4 v täyttävä tyttö. Kovasti haluaisimme hänelle kaverin, mutta eipä se niin helppoa olekaan.

Tällä hetkellä yritystä takana reilu vuosi, ja terveyskeskuksessa tehty perustutkimukset. Multa on ultrattu kohtu ja otettu verinäyte, joissa molemmissa kaikki ok. Ovulaatio on todettu sekä ultralla että ovistikuilla. Kiertokin on melko säännöllinen 25-27 pvä. Miehen spermanäyte normaali. Saatiin lähete lapsettomuustutkimuksiin.

Mitenköhän tästä sitten edetään? Mitä vielä tutkitaan ja miten tällaista tilannetta mahdollisesti lähdetään hoitamaan?

Itseäni pelottaa, että pari vuotta sitten tehty kohdun väliseinän poisto on vaikuttanut negatiivisesti minun hedelmöittymismahdollisuuksiini.

Epäilen myös keltarauhashormonivajetta, sillä minulla on lyhyehkö luteaalivaihe. Ovulaatio on kierron 13. tai 14. päivä, ja kierron pituus siis 25-27 pvä. Kuukautiseni alkavat usein myös ruskealla tiputteluvuodolla. Mitenköhän sitä hoidetaan?

Olisi hirveän kivaa, jos joku osaisi ja viitsisi vastata!

Kommentit (6)

ei vain ole saatu ainoatakaan lasta ilman hoitoja.



Kahdeksanvuotta sitten jätimme ehkäisyn pois ja vuosi yriteltiin omin avuin. Kun tulosta ei kuulunut hakeuduimme tutkimuksiin. Kerrassaan mitään selittävää syytä ei löytynyt ja meille aloitettiin inseminaatiot omaan kiertoon. Neljä niitä tehtiin tuloksetta. Sitten tuli vuoroon IVF, joka myöskään ei tuottanut tulosta ja Pasiin ei yksikään alkio selvinnyt. Ensimmäinen ICSI -hoito 2005 tuotti toivotun plussan ja siitä meillä onkin 2,5 vuotias vesseli kotona. Vuosi synnytyksen jälkeen hakeuduimme uudelleen hoitoihin toista varten ja meille tehtiin ICSI samalla kaavalla kesällä 2007. Raskaus lähtikin käyntiin, mutta rv 20 syntyi meidän toinen poika kohtutulehduksen siivittämänä ja menehtyi synnytyksessä. Tulehduksen aiheuttajaa ei löytynyt. Nyt on kaksi uutta ICSI hoitoa tehty tuon viime lokakuun jälkeen ja tulosta ei jostain syystä ole tullut. Pasiin ei alkiot ole selvinneet. Olen taas Synarelat aloittanut uutta hoitoa varten ja pistoshoito alkaa kuunlopussa ja punktio sekä siirto marraskuun puolivälissä. Toivottavasti siitä raskaus käyntiin lähtee.



Näin siis meillä toimittiin eli insseillä liikenteeseen lähdettiin. Toivottavasti teillekkin vielä raskaus saadaan alkamaan ja se kantaa loppuun saakka. Onhan se yksi lapsi siellä kotosalla todisteena onnistumisesta. Se ajatus antaa paljon voimia eteenpäin.

Minä täällä uteliaana kyselisin, onko mulla myös sama tilanne. Kun ensimmäinen lapsi sai alkunsa inseminaatiolla, nyt neljävuotias poika. Mies on vaihtunut, ja yritetään kaveria lapselle, mutta ovulaatiotikkuun tulee ovis jo heti menkkojen jälkeen.

Eli kierron 5.päivä ja 6.päivä muka mulla ovulaatio.

Onko tämä juuri kyseinen luteaalivaihe ja miten voin edes tulla raskaaksi jos tämä ovulaatio näin aikaisin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitos vastauksestasi Eepu! Onnea yritykseen :).



Edelleen kaipailisin tietoa siitä, että mitä hoitomuotoa tällaisessa tapauksessa käytetään? Lähdetäänkö inssillä liikkeelle?

Lyhyesti itsestäni... (ainakin) kolme keskenmenoa alkuun, ja neljäs raskaus onnistui, siitä 5v tyttö. Minulla on kaksiosainen kohtu (kaksi runko-osiltaan erillistä kohtua väliseinällä), tätä ei ole edes harkittu leikata. Ennen esikoista tulin melko helposti raskaaksi, mutta toista raskautta ei sitten kuulunutkaan, ja hakeuduimme tk:n tutkimuksiin ja sieltä yksityiselle hoitoon. Siemennesteestä löytyi vikaa, mutta sen ei sanottu olevan syy lapsettomuuteen. MInulla säännöllinen kierto, ovulaatio n. kp17 ja luteaalivaihe jää lyhyeksi n.10pv. Kaikki veriarvot oli silti kunnossa, eli syytä lapsettomuuteen ei löytynyt.

Inssiin päädyttiin, pistoshoito ovulaation tueksi, ja eka hoidosta raskaaksi, kuopus nyt 2v.

Oma veikkaukseni siihen, etten tule raskaaksi, on runsaat kuukautiseni. Ovulaatio on myöhään ja limakalvo on jo siinä vaiheessa niin paksu, ettei siittiöt pääse kohdunsuulta läpi. Siksi inssi onnistui heti. Tämä tosiaan oma diagnoosini.

Emme nytkään käytä ehkäisyä, koska mikään ei tunnu minulle sopivan, eikä kierukkaa voi tuplakohtuun laittaa, enkä raskaaksi ole pikkukakkosen jälkeen tullut.

Jos menette klinikalle, niin todennäköisesti aloitatte insseillä. Minulle niitä ei tuplakohtuni takia aiottu tehdä montaa, vaan meinattiin siirtyä hyvin pian koeputkihedelmäitykseen, jossa pystyi varmistamaan se, ettei tule tuplaraskautta. Tuplaraskaus ja tuplakohtu ei ole hyvä yhdistelmä...

Tyttäremme syntyi10/04. Synnytykseen johtanut raskaus alkoi 8kk edellisestä raskaudesta, joka oli päättynyt keskenmenoon. Molemmat raskaudet alkoivat luomusti. Ilman ehkäisyä olemme olleet kesästä 2005 saakka.

Lapsettomuuden syyksi epäiltiin ensin PCO:ta, muttta koska minulla on toimiva kuukautiskierto, on diagnoosimme nyt selittämätön lapsettomuus.

Kesällä söin neljään kiertoon clomihexalia ja nyt on edessä tammikuussa ensimmäinen inseminaatio (clomit+joku piikki parina päivänä, en nyt muista mitä lääkeainetta). Inseminaation tehdään kahdesti ja sitten IVF syksyllä (7-8kk jonoa), jos tarpeen.

Näin Oulussa.

Itselläni jossain määrin on samanlainen tilanne. Meillä on kaksi vuotias tyttö ja nyt on toiveissa sisarus hänelle. Tätä esikoista yritettiin todella pitakään, melkein kaksi vuotta. Oltiin jo lapsettomuustutkimuksissa, mutta mitään suurempia esteitä ei löytynyt. Mutta itsellänikin tuo luteaalivaihe on tosi lyhyt, n. 10 päivää. Siihen sitten lopulta sain avuksi keltarauhashormonia, Lugesteron-nimistä. Ja se toikin sitten kaivatun plussan, kolmannessa tälläisessä kierrossa sitten tärppäsi.



Nyt on sama tilanne menossa. Tosin osasin jo vähän ennakoida ja kävin gynegologilla tätä varten ja sainkin sitten saman valmisteen reseptin. Nyt olen ensimmäistä kertaa sitten tässä kakkosen yrityksessä aloittamassa tätä hoitoa. Toivottavasti tärppää pian, nimittäin ikää alkaa olla jo molemmilla niin paljon, että kauaa ei haluttaisi odottaa.



Toivottavasti tästä oli apua ja sait jotain selkoa:)

Onnea matkaan!



T: eepu kp20/28-30

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat