Vierailija

Itse olen tuota mieltä vahvasti.

Kommentit (15)

Kuitenkin olen sitä mieltä, että se että on pieniä lapsia joista on TÄYSIN vastuussa (ja useimmiten tähän kyllä liittyy se lasten saaminen synnyttämällä) muuttaa normaali-ihmisen ajatusmaailman ihan perinpohjin. Siis enää ei voi elää vain itselleen/parisuhteelleen vaan että huomaa tekevänsä ihan mitä tahansa sen oman pilttinsä eteen, voisi vaikka jossain tilanteessa tappaa.



Minusta on bullshittiä väittää, että samanlaista suhdetta voisi olla keneenkään muuhun kuin omaan lapseen (adoptoidut ovat tässä mukana). Puoliso tai lemmikki on eri asia, ainakin niiden pitäisi olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

sisältöä elämään, kuten monet tuntuu saavan. Kyllä mulle monet lasten hoitoon liittyvät asiat ovat sellaisia, että tosiaan tarvitsen niihin tätä rakkautta lapsia kohtaa ja sitä empatiakykyä, vaikka en itse aina niin jaksaisikaan.

osasin tuntea kiintumystä ja syvää rakkautta jo ennen lapsia. Tottakai lapset ovat se kaikista suurin rakkauden kohde miehen lisäksi



mutta suureen rakakuteen kuuluu myös ne suuret kielteiset tunteet kuten väsymys, turhautuminen, huoli, pelko jne...eli koko paketti :)

että niiden mukaiseen käytökseen ja tunteeseen on valovuosien matka ja sinne mahdoton pääsy. " Tiedän, miltä minun pitäisi tuntua, mitä minun pitäisi tuntea, mutta olen jääkylmä sisältä" .

sen sijaan elämänkokemus jonka pohjalta pystyy ymmärtään mitä se toinen tuntee, lisääntyy.



Oikeasta epäitsekkäästä rakkaudesta sen sijaan en tiennyt mitään ennen lapsia. Sellaisesta että voisi kuolla toisen edestä hetkeäkään miettimättä.

Jos ennen lasta on ollut " minäminäminä" -ihminen, niin lapsen saatuaan on " minunlapseniminunlapseniminunlapseni" -ihminen. Eli ei mitään eroa...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat