Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Nuorimmaiseni on pari kuukautta vanha ja myönnän, että olen aika väsynyt. Lapset ovat toki elämän tärkein asia, mutta oma jaksamiseni on aika koetuksella tällä hetkellä. Mieheni tekee reissutyötä ja matkustaa paljon ulkomailla, joten olen paljon yksin lasten kanssa. Omaa aikaa ei tietysti ole, olisin iloinen jo siitä, jos ehtisin ja pystyisin pitämään kodin kunnossa, siivottua ja pyykit pestyä. Sukulaiset eivät asu täällä pk-seudulla, joten tukea ei saa ilman rahaa.



Kertokaa hyviä vinkkejä jaksamiseen?



Onko meillä vertaistukiryhmää tai keskustelupalstaa?



Missä vaiheessa elämä alkaa helpottaa?

Kommentit (9)

kummallaki nyt uhmaikä. Onhan nuista kyllä tosi paljon toisilleen seuraa ellei leikki mee tappeluksi.

Välisä huonompiä päiviä... Jos sairastelua. kummallakin korvakierre ja putkitukset.

Lapset nyt 2- ja 4-vuotiaat ja elämä on muuttunut melkoisen helpoksi :)



Rankin vaihe oli silloin, kun pienempi oli 2-6kk. Olin tosi väsynyt, vaikka ei silloin siltä tuntunutkaan. Paras lääke oli pysyä liikkeessä eli vaikka aamulla tuntuisi, että ei saisi millään lähdettyä mihinkään, helpotti kummasti kun lähti kuitenkin kerhoon, kaverin luokse tai vaikka edes kauppaan. Hiekkalaatikko-tapaamiset muiden äitien kanssa oli tärkeitä. Minä tarvitsin myös aina omaa aikaa eli valvoin illalla hetken lasten nukahdettua. Se tietysti verotti muutenkin lyhyttä yötä (pahimmillaan nukuin vain 2-3 tuntia per yö ja silloinkin muutaman kerran heräten). Meillä se kaikkein rankin vaihe kesti vain kuukauden verran. Sitten alkoi löytyä päivään rytmiä. Rankin vaihe ajoittui talvelle ja jotenkin tuntui, että omat voimat palasivat kevään myötä. Vaikea sanoa missä vaiheessa elämä muuttui helpoksi, mutta nyt se ainakin alkaa olla :) Lapset ovat toistensa parhaat kaverit ja leikkivät tosi hyvin keskenään. Kaikki nukkuvat yönsä ja parisuhdekin on piristynyt.



Tsemppiä, kyllä se siitä ja ajanmyötä lyhyt ikäero palkitsee!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kannattaa miettiä tukiverkkoa heti jos tuntuu että voimat loppuu. Minusta pahin vaihe tuli sitten, kun vauva lähti liikkeelle eikä nukkunutkaan enää niin paljon. Ja isommalle tuli uhma. Eipä paljon huvittanut liukkua missään.

vauva nyt 4kk ja esikoinen 2v. - uhmaiässä. Alku oli vaikeaa, mutta arki on alkanut sujua. Vauva on helppo tapaus, nukkuu hyvin, ei kitise, viihtyy lattialla ja leikki sujuu hyvin välillä esikoisen välillä vauvan kanssa.



Teen päivällä helppoa ruokaa, keitän makaronit ja mikrossa jotain kanapullia niiden kanssa - ei mene juuri mitään aikaan tähän. Illalla teen ruokaa niin, että esikoinen istuu vieressä katsomassa vauva sitterissä.



Vauvan unien aikaan ollaan esikoisen kanssa ulkona tai käydään kaupassa (vauva onneksi viihtyy vaunuissa). Esikoisen unien aikana olen vauvan kanssa. Jos joskus sattuu niin onnellisesti, että molemmat nukkuvat yhtä aikaa, niin lepäilen vaan. Itselläni ainakin esikoisen päiväunet ovat päivän lepohetki, kun sitä hirveää energialatausta ei ole pyörimässä jaloissa.



Imuroin kerran tai kaksi viikossa, toinen kun mies on kotona - toisen kerran yksikseen, vauva nukkuu tai katselee sitterissä. Esikoinen auttaa aina. Arkiaskareet sujuvat hyvin, kun esikoiselle antaa jotain puuhaa, esim. pölyrätti käteen, niin keksii sille aina jotain käyttöä.



Ehkä meillä on suht helpot lapset - vaikka välillä pää meinaa hajota, niin leppoisan hetken saa aina jossain vaiheessa päivää, esim. esikoinen viihtyy hiekkalaatikolla ainakin puoli tuntia ilman sen kummempaa äidin puuttumista. Olen ehtinyt lukea kasan kirjojakin.

Pahin vaihe oli meilläkin (niin kuin joku muukin sanoi) ensimmäiset puoli vuotta. Oikeastaan meillä alkoi helpottaa, kun vauva oli 8kk ja alkoi liikkua. Ei enää kitissyt niin paljon, kun pääsi minne halusi eikä koko aikaa tarvinnut laittaa leluja eteen. Toki valvottavaa on enemmän, mutta se on huomattavasti siedettävämpää kuin jatkuva kitinän kuuntelu:) Varmasti tulee vaikeita aikoja vielä eteen, mutta tällä hetkellä tuntuu jo helpommalta kun lapset on 10kk ja 2.5v. Isompi on saatu pois vaipoista ja tekee jo monia asioita itse ja pienempikin nukkuu yönsä. Päivään on löytynyt rytmi ja kahden lapsen arkeen on tavallaan itsekin rutinoitunut.

Kun olivat pienempiä nukuttiin usein koko porukka päiväunet.



Nyt on joukon jatkona 2 v.



Neuvoni: hanki apua vaikka sitten rahalla, välillä on pakko päästä vetämään henkeä !













Tein silloin rataksiun, että keskityn lasten hengissä pitämiseen. Siivoan, kun jaksan, teen ruokaa kun jaksan (valmisruokia tuli syötyä) jne... meillä oli usein kamala sotku, mutta en ottanut siitä paineita. Anoppi kävi välillä siivoamassa.



Meillä helpotti, kun pienempi oli noin 8kk. Yöheräilyt loppui ja paremmin jaksoin päivät, kun oli nukkunut.



Nyt on sitten jo kolmas muksu ja isommat on kuin paita ja peppu. Ylimmät ystävykset ja pitävät paljon seuraa toisilleen. Vauva on helppo. Mulla on oikeasti nyt ihan sikahelppoa! :)

ja mieheni on yrittäjä, joten on paljon poissa kotoa.

Meillä onneksi on molemmat olleet " helppoja" lapsia ja nyt kun pienempi täytti juuri vuoden on jo lapsista ollut jo pidemmän aikaa seuraa toisilleen. Leikkivät ja touhuavat paljon yhdessä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat