Seuraa 


Kyllä alkaa jo vähän äitiäkin väsyttää. Pitäisi mukamas nauttia kesästä ja " vapaa" päivistä kun ei vielä ole töissä mutta kyllä meillä on ainakin nauttimiset kaukana..



Poika on nyt 1v5kk ja on ollut alusta saakka melko vaativa tapaus. Vauvana itki paljon ja kannettiin, hetkeäkään ei viihtynyt yksin..mietittiin että sitten varmaan muuttuu kun oppii kävelemään, no, eipä muuttunut, vieläkään ei ole viihtynyt yksin leikeissään 2 minuuttia kauempaa..no, ei siinä mitää, kyllä mä vielä leikitänkin mutta poika ei ole oikeastaan koskaan tyytyväinen.



Kotona ollessa koko ajan on pieni valitus päällä. Jaksaa hieman paremmin jos koko ajan leikitän mutta se tarkoittaa ettei tarvi itse käydä vessassa, tehdä ruokaa tai siis yhtään mitään. Olen yrittänyt ottaa mukaan kotiaskareisiin mutta ei jaksa kauaa kiinnostua niistäkään. Ulos mentäessä ennen meni ok ja jaksoi innokaana kävellä ja olla hiekkalaatikolla mutta nyt ei istuisi rattaissa 5 minuuttiakaan ja kun päästän hiekkalaatikolle, lappaa vaan hiekkaa suuhun, ei suostu pitämään hattua, heittää toisia lapsia leluilla, hiekalla tai näppää kasvoihin kädellä (kielloille nauraa tai ei välitä ja tekee vaan kahta kauhemmin kiellettyä asiaa..).



Meillä on oltava minuuttiaikataulu (on ollut alusta saakka), että saan mimimoitua lapsen huutamisen ja valituksen kun ei jaksa yhtään oottaa että saisin kaiken kuntoon.(itse syötyä aamiaisen, pestyä hampaat jne) Edellisenä iltana laitan aina aamiasen ja ulkovaatteet puolivalmiiksi että päästään aamulla nopeasti lähtemään ulos kun siellä poika ei ainakaan koko ajan valita vaikka vähän vaikeaksi ulkona olokin on mennyt varsinkin jos on muita lapsia, kun koko ajan on kiellettävä ja toiset äidit " tuijottaa" kun poika ei usko mitään.



Lisäksi poika on muutaman kuukauden sisään alkanut vetää kauheita raivareita sen lähes kokoaikaisen tyytymättömyyden lisäksi. Leikki aikaisenmmin mielellään sellaisilla muovipurkeilla jossa oli kansia, nyt vetää ihan hullut raivarit jos ei saa kantta kiinni tai auki. Työntää usein sohvan alle tavaroita ja saa raivarin kun ei saa niitä pois, jos otan pois niin työntää uudelleen ja raivoaa kun ei saa niitä pois tai sitten raivoaa kun otan ne pois sieltä...



Vaipan vaihto on aina oma shownsa. Ei pysyisi paikoillaan millään,(housuvaippoja käytetään). Pitää olla koko ajan jotain kädessä että seisois hetken paikoillaan että saan vaipan ylös..yleensä raivoaa tai yrittää lyödä kun ei halua olla paikallaan...



tätä rataa meillä päivät menee ja kyllä kypsyttää...Melko lailla samaa touhua on ollut ainakin puoli vuotta, ja alusta saakka on kyllä valittanut jonkin verran mutta ajattelin että se johtuu siitä ettei poika osannut liikkua..no, ei ilmeisesti johtunut koska jatkuu vaan. Nyt se on vaan koventunut. Koko ajan tule myös perässä ja huutaa kimeästi ja itkuisesti jos sanon vaikka että " äiti menee nyt käymään vessassa" ..tulee perässä kovaa vauhtia. Kiukkuraivareissaan heittelee tavaroita ja joskus muutenkin vaikka kuinka kielletään, välillä myös yrittää lyödä eikä välitä mitään kielloista..



että tällaista arkea näin pääpiirteittäin. En tiedä onko kellään samoja mietteitä mutta mä on HELPOTTUNUT päästessäni syksyllä töihin..töissä olo on niin fyysisesti ja varsinkin henkisesti niin paljon helpompaa kun tämä kotona olo ja jatkuvan raivareiden ja valituksen kuuntelu. Lisänä tähän että mummolla poika on kuin enkeli...eli vain äitille huudetaan hulluna ja joka asiasta ja koko ajan.. Olen miettinyt että olenko sitten tehnyt jotain väärin kun poika ei ole lähes ollenkaan tyytyväinen..kaikkeni olen koittanut viihdyttää ja hyvin hoitaa.



Mummoni sanoo että olen totuttanut pojan että koko ajan viihdytetään..mutta enhän mä voi lasta jättää itkemään ja tehdä omia juttuja kun näin on ollut pikkuvauvsta saakka..



että miten rasittaa!!!! niin paljon kun poikaa rakastankaan!

Olen jo alkanut miettiä että onkohan pojassa jotain vikaa, muut lapset kun tuntuu ja näyttää niin " enkeleiltä" -..

kiitos jos joku jaksoi lukea, sainpahan valitettua kunnolla.

Sivut

Kommentit (24)

Kuulosti tavallaan tutulta. Meillä 1 v 8 kk poika, luonteeltaan utelias, mutta periaatteesa melko tyytyväinen ja rauhallinenkin. Mutta (silti) ainakin aika-ajoin kotona oleminen on yhtä huutoa. Ja nimenomaan mulla poika huutaa. Mummulassa on hirmu kiltti, paitsi ajoittain sielläkin huutelee, kun on tekemisissä MUN kanssa. Nyt on ollut ehkä kuukauden hirmu hyväntuulinen taas, en tiedä mistä moinen muutos. Mutta siis meillä en oo huomannut, että omassa käyttäytymisessä olisi paljoakaan merkitystä siihen, miten poika toimii.



Teillä on varmastikin tempperamenttisempi ja haastavampi poika. Lisäksi tuo äidille huutaminen ja valittaminen, mikä kait vaan kuuluu asiaan. Se joka on eniten tekemisissä lapsen kanssa, niin sille uskaltaa helpommin purnata, siihen tympäännytään herkemmin, eikä äiti aina jaksa olla yhtä kiinnostunut leikkimään yms, kuin vaikkapa silloin tällöin lasta hoitava mummu.



Saattaa olla, että aikakin tekee tehtävänsä, mutta ehkä kannattaisi kokeill tosiaan sitä, ettei järjestä jatkuvasti lapselle ohjelmaa, jotta jatkuvaa huutoa ei olisi. Jospa lapsi oppisi, että aina ei ohjelmaa vaan oo tarjolla. Mutta lapset on niin erilaisia, että aika vaikeaa on mennä neuvomaan.. tsemppiä!

Meillä auttoi koko kodin saneeraus. Kaikki kielletty ja vaarallinen siivottiin pois. Taapero sai mennä joka paikkaan ja kiskoa kaikkea yms. Ei tarvinnut kieltää. Pääsi paljon vähemmällä. Suosittelen.

Puntissa roikkuminen ja huutaminen loppui, kun otin lapsen automaattisesti mukaan. Kyllä, vessaan ja kyllä, suihkuun. Miksei? Pääsee paljon helpommalla. Ja ymmärrän lastakin, hänellä on ehkä juuri eroahdistus yms vaihe meneillään eikä hän kestä äidin katoamista edes hetkeksi.

Toinen mikä auttoi oli se, että " oltiin aika usein menossa" . Kotona kiukuttelu oli todennäköisempää kuin avoimessa päiväkodissa, puistossa, kavereiden kotona. Meillä oli ohjelmaa melkein joka arkipäivälle. Auttoi omien hermojenkin kanssa, kun en ollut päiviä yksin.

Lyömiseen yms niin meillä oli se vaihe kanssa, mutta meni aika nopeasti ohi. Yksinkertaisesti joka kerta tartuin käteen kiinni ja sanoin, ei saa lyödä. Sitä piti kyllä muutaman kerran toistaa.

Mitä tulee kotitöiden tekemiseen niin taaperovaihe kyllä on niin kuormittavaa, että itse en edes yritellyt laittaa ruokaa silloin. Tein kun lapsi nukkui tai edellisenä iltana valmiiksi. Tai sitten laitoin pojan lattialle leikkimään vedellä; eli kaatoi kiposta toiseen. Siinä puuhassa äiti sai tehdä ruokansa rauhassa.Ja meillä kyllä selkeästi äiti määräsi kaikesta eikä koskaan tullut epäselvyyksiä. Kun mentiin nukkumaan, mentiin nukkumaan, kun ollaan ulkona, pidetään hattua (muuten mennään sisälle) jne jne. taaperot huomaa kyllä milloin äiti epäröi tai antaa kerran periksi...

Oliskohan näistä jotain apua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos haluat, tule kertomaan omasta voinnistasi ja asioiden edistymisestä tänne. Tänne on hyvä purkaa jatkossakin tunteitaan ja ajatuksiaan. Ei kaikki pariskunnatkaan jaksa ilman ulkopuolista apua. Eikä heidän tarvitsekaan jaksaa. Siksi ei meidän yksin lastaan hoitavienkaan tarvitse kaikkea jaksaa. Haetaan apua, kun on avun hakemisen aika.

Olipia tutun tuntuista tekstiä. Esikoinen oli myös ns. vaativa vauva (ja taapero...). Hän myös kitisi ja itki koko vauva-ajan. Ensin toivoin, että liikkumaan oppiminen toisi helpotusta arkeen, mutta...sitten rupesin odottamaan puhumaan oppimista... Meillä itkut vähenivät murto-osaan 1v8kk. Näin jälkikäteen näen useita syitä, jotka ovat aiheuttaneet tytölle itkua, rutinaa ja loputonta pahaa mieltä. Neiti on luonteeltaan erittäin lyhytpinnainen, äkkipikainen ja pitkästyy helposti. Edelleenkin tytölle kaikki pitää tapahtua HETI!! Nyt kun on tuo juniori johon verrata, huomaa selvästi, miten helposti neidin pinna on palanut, ellei kaikki ole onnistunut kerrasta. Esikoisella todettiin 2v myös hahmotushäiriö, joka sekin vaikuttanut ettei tyttö " osannut" leikkiä ikätasoisilla leluilla.



Meillä ehkä kaikkein raskain vaihe oli juuri tuossa 1½v tietämillä, kun kiellotkaan eivät vielä oikein tehonneet ja tuntui, että tyttö huusi kaiket päivät. Voimia ja kärsivällisyyttä:)

omasta elämästäni,mutta oli hyvä kuulla etten kumminkaan ole niin huono äiti kuin itsestäni on tuntunut.menneet viikot on nyt olleet parempia kun vanhemmat ottivat esikoisen mökille mukaan ja sain olla kahdestaan vaavin kanssa.menimme sitten perässä myöhemmin mökille.oli niin ihanaa kun oli muitakin ympärillä ja osallistuivat lasten hoitoon ja touhusivat heidän kanssa.ja lapset viihtyivät tosi hienosti.itsekin sain pitkästä aikaa hiukan levätä.ja sisko ottaa ensi viikolla vaavin pariksi päiväksi niin saan viettää kahdenkeskistä aikaa taaperon kanssa.



olo on parempi ja edessä on kohta muutto pois vanhasta ympäristöstä uuteen,pääsen aloittamaan omaa uutta elämää lasten kanssa ja toivon että kaikki vielä kääntyy parempaan suuntaan..käyn säännöllisesti lääkärillä koska taustalla on kumminkin pelko,että vaikka nyt tuntuu paremmalta,kaikki voi pienessä räpäyksessä olla toisin ja olen taas kuilun pohjalla..toivon ettei niin enää kävisi...

nyt on käyty psykologilla ja lääkärillä ja labrassa,sain masennuslääkkeet ja lääkäri olisi passittanut sairaalaan osastolle,mutta enhän mä voi mennä kun on lapset.no,ensi vkolla on taas aika psykologille ja lääkärille..toivottavasti tämä nyt auttaa mua eteenpäin elämässä..sillä haluan lasteni takia parantua ja kyetä olemaan parempi äiti..sellainen joka ei koko ajan menetä hermoja ja kykenee olemaan henkisesti läsnä,eikä tuijottaa tyhjyyteen..sellainen,joka kykenisi välillä olemaan iloinenkin ja nauramaan aidosti..sellainen,joka olen joskus ollut..

Toivoinkin että sinä kerrot kuulumisia, kun tämä ketju nousi taas ylös! Miltä tuntui kertoa omasta arjesta ja voinnista? Nuo lääkkeet ovat myös hyvä juttu, koskapa ne ovat lisäapuna, kun alkaa keräillä voimiaan. Kokemusta on 6 vuoden takaa. Jotkut tarvitsevat lääkkeet ainiaaksi avuksi, jotkut pitkäksi aikaa ja jotkut lyhyeksi aikaa. Mutta se nyt on ainakin selvää, että pikkulapsi-aika ei ole keveimmästä päästä perheille, saati sitten jos on yksin. Siinä on niin monenlaista huolen tynkää ja ajatustensa ja itsensä jakamista joka suuntaan. Ja riittävästi kun saa voimia niin niistä pikkulapsi-ajan ilon hetkistäkin jaksaa sitten taas nauttia. Niitäkin kun on, mustina hetkinä niitä ei vain muista.

Nyt tosiaan apua hakemaan.



Ihan ensin koittaisit saada isomman johonkin osapäivähoitoon. Kuulostaa siltä, että hän on haastava ja tarvitsee paljon ohjausta käyttäytymisen osalta. Nyt hän on vielä hyvässä iässä ja tämä tahtojen taistelu olisi käytävä pian. Ja kun sulla itellä tuntuu olevan jaksaminen aika miinuksilla, niin laita ihmeessä päiväkotiin. Uskon vilpittömästi, että siitä olisi hänelle ja kaikille teille hyötyä.



Sitten apua tarvitset myös sinä. Soita heti huomenna. Jaksamisia sinulle!

ensin tunnustan,etten lukenut ketjua loppuun, joten jos toistan samoja asioita, niin pahoittelut...



Tuli vain elävästi meidän muksu mieleen tuosta kirjoituksestasi.



Ihan ensin mulle tuli mieleen joku ruoka-aineen sopimattomuus. Me hoksattiin kokeilla reilu vuoden vanhalle laktoositomia maitotuotteita. Oireina oli tuon yleistyytymättömyyden lisäksi löysä uloste,vaikka söi jo oikeita ruokia. Koska teilläkin on ollut tyytymätön vauvasta saakka, niin ensiksi kyllä epäilisin sitä maitoa. Meillä tilanne helpottui huomattavasti tämän muutoksen jälkeen.



Sitten tuli mieleen noista raivareista se, että lapsi tajuaa paljon asioita ja haluaisi tehdä jotain, mutta motoriikka ei ole kehittynyt samassa tahdissa ällin kanssa. Meillä tyttö nyt 2,5v ja edelleen saa noita raivareita, kun joku homma ei onnistu. Edelleen raivarin laannuttua selitän tytölle, että jos joku ei onnistu, niin äiti voi auttaa kun kertoo, mikä hätänä... Ne raivarit nyt vaan on ainu tapa, millä lapsi osaa ilmaista tunteitaan. Pikku hiljaa puheen kehityttyä voi lasta ohjata ilmaisemaan itseään sanoin...



Ja kyllä noi hiekkalaatikkotouhut kuulostaa ihan oman tahdon ilmaisulta ja alkavalta uhmalta. Kieltojen tehostamiseksi kannattaa myös toteuttaa uhkaukset, eli ottaa lapsi välillä pois sieltä laatikolta ja tilanteen rauhoituttua selittää lapselle, että lähtö tulee, jos tekee tuhmia... Itkevälle lapselle ei kannata mitään selittää, vaan sitten kun on rauhoittunut. Toistoa vaan toiston perään, niin kyllä se lopulta menee jakeluun.



Ja mitä tulee toisten äitien tuijotteluun, niin jokainen kyllä varmasti ymmärtää homman nimen (ja ovat hiljaa mielessään iloisia, että oman lapsen kohdalla tuo vaihe on jo ohi). Kun vaan jaksat tehdä muutakin kuin kieltää lasta(turhaan), eli otat välillä jäähylle, niin hyvä.



Ja mitä tulee vessareissuihin, niin ota lapsi vessaan mukaan. Meillä käydään vieläkin veskissä niin, että ovi on auki. Vessaan menosta ei tule mitään numeroa.



Ja mitä tulee siihen, että vain sinä olet tämän raivon kohde ja muille lapsi on ihan enkeli... Se tarkoittaa vain sitä, että lapsi luottaa sinuun. Vaikka osoittaisikin sinulle näitä tunteita ja saa raivareita, niin sinä et silti lähde. Joten sen mummon kommentin siitä viihdytykseen tottumisestä jättäisin kyllä ihan omaan arvoonsa.



Minä palasin töihin, kun lapsi oli 1v7kk ja täytyy sanoa, että olin myöskin todella HELPOTTUNUT. Vaikka onkin fyysisesti rankkaa rampata aikaisin töihin ja sitten kiirehtiä hakemaan lapsi ja siihen päälle kaikki kotihommat, niin siltikin on paljon parempi olla kuin kotona ollessani.



Teillä se varsinainen uhma ja tahtojen taistelu taitaa olla vielä edessäpäin. Tosi rankkaa, mutta pidä pää kylmänä ja osoita kuka mitäkin määrää. Tässäkin asiassa tarpeeksi toistoa ja yhtenäinen linja, niin kyllä se siitä



" että miten rasittaa!!!! niin paljon kun poikaa rakastankaan!

Olen jo alkanut miettiä että onkohan pojassa jotain vikaa, muut lapset kun tuntuu ja näyttää niin " enkeleiltä" -.."



Musta tuntuu että toi on jokaisen äidin kommentti. Kun eihän ne lapset muille kiukkua kuin sille omalle luotettavalle äidille... Eli toisin ajateltuna pitäisi olla tyytyväinen, että lapsella on luja luottamus äitiinsä. Paljon lohduttaa tässä vaiheessa =)





aika lailla samanlainen kuin teillä, mutta ei sentään vahingoita muita lapsia. Kotona ollessa oli monesti voimat ihan loppu, mutta nyt kun käyn töissä, jaksan hienosti. Ja tytön ja minun suhdekin tuntuu parantuneen, meillä on nykyään tosi hauskaa keskenämme!



Mutta itse asiassa kirjoitan, kun huolestuin tuosta Luvin kirjoituksesta:



luvi:

Lainaus:




voin itse henkisesti tällä hetkellä tosi huonosti,siirrän sen oman henkisen kivun fyysiseen kipuun,eli satutan itseäni ja olen lopettanut syömisen,tiedän että mun pitäis hakea jostain apua,mutta en vain osaa.oon vaan nii hirvittävän loppu..ja tiedän että lapset joutuu kärsimään mun huonosta olosta.




Kuulostaa tosi huolestuttavalta tuo syömisen lopettaminen! Koita nyt ottaa yhteyttä johonkin, mene vaikka terveyskeskuksen päivystykseen ja vaikka lapsien kanssa, jos muuten ei onnistu. Kyllä sieltä sitten ohjataan eteenpäin. Pääasia, ettet jää noin suurten murheiden kanssa yksin!

Hienoa, että olet hommannut sen ajan.



Ajattelin vain kertoa sen verran, että itse olen ihan muiden juttujen ja traumojen takia " joutunut" tunnustamaan itselleni ja psykologille, että kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta,uupumuksesta...



Pelkäsin sitä tilannetta ihan hulluna, mutta kyllä se oli jotenkin vapauttavaa, kun sen sai sanottua ääneen. Ja se, että uskalsi antautua autettavaksi.



Uskon vilpittömästi, että saat asiasi kuntoon. Mutta se vaatii sitten järjestelyitä. Juurikin sitä aikaa ja rauhaa itsellesi. Uskalla antaa vastuuta lastenhoidosta vähän muillekin (esim päiväkoti). Kaikesta ei voi eikä tarvitse selvitä yksin!



Hyvää jatkoa!

mun taapero 1,10v ja on ihan mahdoton.mennyt viikko on ollut aivan järkky.rikkoo tavaroita,paiskii kaikkea,menee kiellettyihin paikkoihin,koko ajan joudun komentamaan mutta mitään ei usko..ja jos varotan että älä vaan pudota esim jotain tavaraa mikä kädessä,niin varmasti pudottaa.tahallaan.

olen aivan loppu kun tuntuu että ei ole enää keinoja,kaikkea oon yrittänyt.ja vaikka jotkut ovat sitä mieltä että sänky ei ole rangaistuspaikka,niin meillä on.eikä välitä vaikka sinne joutuu,sitten paiskii sängystä kaikki patjaa myöden alas.

itselläni on vielä 7kk ikäinen vauva,ja harmittaa kun vauva joutuu elämään huudon keskellä.olen yksin lasten kanssa joten tukea ei ole..



voin itse henkisesti tällä hetkellä tosi huonosti,siirrän sen oman henkisen kivun fyysiseen kipuun,eli satutan itseäni ja olen lopettanut syömisen,tiedän että mun pitäis hakea jostain apua,mutta en vain osaa.oon vaan nii hirvittävän loppu..ja tiedän että lapset joutuu kärsimään mun huonosta olosta.

On raskasta hakea apua eri luukuilta, terveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta. Jos paikkakunnallasi on ensikoti, kerää lapsesi tavarat ja menkää sinne. Siellä aloitetaan teidän auttaminen kokonaisvaltaisesti ja ensi hätään saat levätä.



Oletko ajatellut, että kärsisit synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Sen tunnistaminen voi olla joskus vaikeaa lapsiperheen arjen pyörityksessä. Mutta oli vointiisi johtavat tekijät mitä hyvänsä, ratkaisuja ja apukeinoja löytyy. Tiedät itsekin, että ne keinot mitä olet nyt käyttänyt eivät tuo helpotusta.



Jos paikkakunnallasi ei ole ensikotia, soita hätänumeroon 112, jossa on nykyään myös sosiaalipäivystys. Tee se jo tänä iltana! Älä haavoita lapsillesi tärkeää äitiä vaan osoita tunteesi lapsiasi kohtaan auttamalla todella itseäsi.

tuntuu niin pahalta kun en pysty välillä vastaamaan lapseni hellyydenosoituksiin,sulkeudun jotenkin ja vaan itken..kaikki ystävät pitävät mua vahvana ihmisenä,samoin neuvolassakin esitän reipasta,koska en pysty myöntämään et mussa on jotain vialla.kukaan ei tiedä totuutta..

oliskin ehkä helpompi ku ois joku joka tulis,ottais kädestä ja veis jonnekin mistä saisin apua.oon tehny itelleni paljon muutakin pahaa ku vaa ollu syömättä ja tiiän ettei näin sais jatkua..pystyn myöntämään itelleni et mulla on pahoja ongelmia enkä tiedä selviänkö niistä yksin,mut en tiedä mistä saan sen voiman hakea apua ja rohkeuden kertoa kaikki..

olo on niin paha ja tunnen olevani niin epäonnistunut tässä elämässä ja varsinkin äitinä,kun en aina jaxa.

Meillä tyttönen (vasta) reilun vuoden ikäinen ja on taas useamman viikon roikkunut puntissa kiinni. Kevät meni jo todella upeasti ja ihan innoissani odotin kesää. Nyt itsellä pinna tiukalla ja ärsytyskynnys aivan liian matalalla. Just nuo omien hampaiden pesut, vessassa käynti, ruuan laittaminen ym. saa tytön kitisemään ja kinuaa syliin. Lähes 10 kg painoista vaan kun ei kovin kauaa jaksaisi yhden käden varassa kannella... Kantoliina onkin meillä taas kaivettu esiin, jotta saadaan aamupuurot keitettyä tms. Yöunille nukahtaminen on myös vaikeutunut meillä todella, todella paljon. Olen yrittänyt ajatella, että ehkä tämä on jokin ' eriytymisen' vaihe ja tyttö kaipaa vastapainoksi paljon läheisyyttä ja turvaa. Mutta kun tässä on kiinni koko ajan, niin välillä sitä vaan hermostuu. ' Onneksi' on siis teitä muitakin, joten ehkäpä se on vaan inhimillistä. Mitään hyviä vinkkejä minulla ei ole antaa arjessa jaksamiseen, mutta halusin minäkin kertoa, että samojen asioiden kanssa täällä painitaan. Mukavaa kesää!


Itsekin koin raskaaksi kotona olemisen, kun olin vanhempainvapaalla ja mies oli paljon poissa kotoa, 2 viikkoa töissä ja viikon vapaalla. Meillä ei ollut raivareita kuvioissa vielä silloin, mutta kuitenkin.



Töihin meneminen helpotti jaksamista pikkuhiljaa. Nyt tyttö on 1v 6 kk ja meilläkin on uhmaa ilmassa ja muuta. En enää yritä välttää kaikkia konfikti tilanteita, vaan olen ottanut sen kannan että jos kiukuttaa senkun kiukuttelee vaikka maassa maaten. Sanon tytölle, että kiukuttele rauhassa vaan ja kyllä sinua näyttää kiukuttavankin. Jos ei rauhotu tietyssä ajassa otan syliin ja rauhottuu. Jos yrittää lyödä/purra otan kiinni kädestä/estän puremisen ja sanon ettei purra. Väsyneenä tyttö tekee vielä enemmän pahuuksia/nälkäisenä.



Mun mielestä kannattaa yrittää muuttaa omaa ajattelutapaasa kiukuttelu-kohtauksista. Olen itsekin joskus yrittänyt välttää kaikkia mahdollisia konfliktitilanteita ja joitakin vieläkin, mutta se on tosi työlästä. Antaa lapsen välillä kiukuta kun kaikki ei mene niinkuin hän haluaisi. Lohdullista oli mun mielestä lukea taaperoikäisestä, että usein taaperoikäisen tahtomiset ovat ristiriidassa keskenään ja joskus lasta suuttuttaa sekin kun ei osaa tehdä jotain, mitä kuvittelee osaavansa tehdä.



No en tiedä oliko tästä sulle apua, mutta tsemppiä arkeen.

Ehkä äitisi on tavallaan oikeassa. Yrität varmaan parhaasi ja olet hyvä äiti, siitä ei ole kysymys. Vanhemmuuteen kuitenkin kuuluu se, että vanhempi määrittelee elämisen raamit. Ihan pienen vauvan kaikkiin tarpeisiin pitää vastata välittömästi, mutta mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän vanhemmat päättävät lapsen puolesta, mikä on lapselle hyväksi. Sinuna tekisin päivään selkeän rytmin. Esim. aamupala, sen jälkeen ulos, sitten sisään, äiti tekee ruuan ja sitten syödään. Sen jälkeen korjaat jäljet ja sitten leikitte yhdessa, sitten päiväuni ja sen jälkeen siivoilua, ruuanlaittoa tms. Touhuat riittävästi lapsen kanssa, mutta sitten, kun on esim. ruuanlaittoaika, niin teet sen ruuan. Voit yrittää keksiä lapselle muuta puuhaa, jos ei kelpaa, annat sitten vaikka valittaa vieressä. Et ole kiukkuinen, olet vain ystävällinen ja määrätietoinen ja hoidat ne hommat, jotka sinun täytyy hoitaa. Kyllä lapsi pian tajuaa, että äiti ei nyt ole käytettävissä ja tyytyy osaansa. Tällä hetkellä lapsi " joutuu" teillä päättämään, mitä seuraavaksi tehdään. Lapsi kuitenkin kaipaa, että joku muu johdonmukaisesti ja määrätietoisesti määrittelisi ne elämisen raamit. Jaksamista sinulle, tuo on kuitenkin minusta aika rankka vaihe tuo 1,5-vuoden ikä yleensäkin!


kiitti kaikille vastauksista ja onneksi Luvi olet saanut asiaasi eteenpäin. Kaikki järjestyy varmasti.



Itsestäni tuntuukin nyt ihan hullulta valittaa kun vertasin omaa tilannettani Luviin, minähän en ole lapsen kanssa yksin vaan minulla on hyvä ja huolehtiva mies, silti tuntuu että välillä seinät kaatuu niskaan tuon pojan huudon ja kiukkuamisen kanssa.

Maitoallergiaan en kyllä oikein usko koska mitään muita " oireita" hänellä ei ole ja kun se kiukkuaminenkin on poissa aina kun hän on jossain muualla kun kotona äidin kanssa:)

joka tapauksessa nyt helpottaa joksikin aikaa koska mies jää lomalle:) tai ainakin meitä on kaksi jakamassa tuota kiukkuamista:)

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat