Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Alkaa pikkuhiljaa tuntua etten jaksa enää yhtään mitään. Lopetin pillerit 4 vuotta sitten, jonka jälkeen olemme raskautta toivoneet. Kaksi kertaa olenkin ollut raskaana, mutta molemmat ovat päätyneet ei-toivotusti. Toinen varhaisessa, toinen myöhemmässä vaiheessa. Neljän vuoden aikana ystäväpiiriimme on syntynyt vauvoja kuin sieniä sateella. Eräs sukulainen tahkoaa lapsia oikein urakalla ja heittelee ajattelemattomia kommentteja. Niihin olen vain hymyillyt tai kohautellut olkapäitä. Niinkuin muillekkin. Pari viikkoa sitten eräs sukulaistäti hyökkäsi taputtelemaan vatsaani, että mites täällä ei vielä kasva mitään?! Jäin ihan sanattomaksi, mieleni olisi tehnyt laukoa raskaalla painolla elämän totuuksia. Joka asiassa tuntuu tulevan vastaan se, että olemme jotenkin " vajaita" kun meillä ei ole " perhettä" . Kaksi ihmistä ei vielä muodosta perhettä. Sukulaisten hyvää tarkoittavat sanat, kyllä se vielä teillekin tulee, saavat pikkuhiljaa raivostumaan! Tiedän että kaikki tarkoittavat hyvää, mutta en jaksa enää vakuutella että niin varmaan. Ajan kanssa sitten. Tälläkin hetkellä kolme ystäväperhettä odottaa perheenlisäystä. Hävettää, mutta en pysty mennä käymään! En jaksaisi katsella enää uutta äitiyspakkausta tai kuunnella kuinka närästää/turvottaa/valvottaa jne. jne. jne.! Olen varmaan kamala ihminen kun en jaksa iloita muiden onnesta. Monta vuotta olen jaksanut mutta en enää.

Olemme vaihtamassa autoa kun eräs perheellinen tuttava totesi että tehän ette isoa autoa tarvi kun olette vain kahdestaan. Ihmisten sanomisista alkaa jo kaivaa asioita joita luulee heidän takoittavan. Minulla on sellainen tunne, että kohta olen kärttyinen ja katkera koko ajan. Olen välillä pyrkinyt ajattelemaan että tehdään sitten muita asioita, kuten matkustelua ja työuraa, kun ei lapsia kerran tule. Mutta eipä sitä mieltä niin vaan käännetä.

Viimeisimmän kerran kun kävin gynellä sain reseptin ja diagnoosin, PCO ja Clomifen. Mokomat karvat joita tukkii jokapuolelta! Ne raivostuttavat! Naama täynnä näppyjä ja karvainen kroppa, varsinainen kaunotar siis. En voi myöskään ymmärtää, miten nyt sain lääkkeet avittamaan raskauden alkua, olenhan tullut raskaaksi jo kahdesti. Seuraavien kuukautisten alettua pitäisi pillerit aloittaa. Toivon niin olevani raskaana, etten tarvitsisi lääketieteen apua vaan kroppa toimisi luonnollisesti. Ikäänkuin kolaus ylpeyteen (onko sitä?) kun ei luonnollinenkaan asia meinaa toimia. Pyydän anteeksi tätä purkausta. Oikeassa elämässä olen niin kiltti, että en uskaltaisi sanoa riviäkään edellä kirjoittamastani ääneen. Häpeän sitä että olemme lapsettomia. Vihastuttaa kun eräskin tuttavapariskunta kertoi heille käyneen vahingon ja nyt olevan perheenlisäystä tulossa. Eihän sellaisia asioita tapahdu vahingossa???

Toivon niin kovasti, että se ihan sattuu. Ihmisille en jaksa enää puhua, en jaksa kannustuksia että kyllä se teillekin, monilla muilla menee vielä huonommin. Tiedän sen, että monilla on vielä vaikeampaa. Tämä on kuitenkin se elämä jota minä elän, muiden kokemukset eivät kosketa niinkuin omat. Kiitos jos jaksoitte lukea tänne asti.

Kommentit (5)

Tosin, minä olen jo luovuttanut. Tavallaan hyväksynyt sen että meille ei näytä lapsia tulevan ja sen vuoksi minun on jotenkin helpompi elää ihmisten seassa.. Keväällä tunsin suht samoin kuin sinä nyt, mutta päätös hoitojen lykkäämisestä hamaan tulevaisuuteen ja keskittyminen siihen oman elämänlaadun parantamiseen on saanut minut hehkumaan.



Olemme panostaneet parisuhteeseemme, minä olen ollut hyvin itsekäs. Opetellut sanomaan EI, kun siltä tuntuu ja antanut aikaa vain itselleni (ja miehelleni) En rasita enää itseäni muiden asioilla..



Voin rehellisesti sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu. Mekin olemme 4 vuotta yrittäneet ja kaksi raskautta on alkanut hyvin mutta loppunut surkeasti. Ensimmäinen päättyi rv21+6 kun todettiin tyttäremme menehtyneen kohtuun ja toinen päättyi tämän vuoden alussa rv6 kun unelmat valuivat minusta ulos kamalien kipujen kera.

Ympärillä vauvoja syntyy kuin sieniä sateella, ja kyllä se vain joka kerta muistuttaa siitä mikä itseltä puuttuu ja mitä itsekin kaipais...



En osaa sinulle mitään järkevää sanoa, toivotan vain kovasti voimia ja valoisampaa aikaa *halaus*



Trust

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että testasin tänää positiivisen raskaustestin. Tunnelma on aika kangistunut, en uskalla olla onnellinen. Toivottavasti tämä päättyisi paremmin kuin edelliset.

Ensinnäkin toivottelen voimia vaikka eipä se taida paljon lohduttaa. Neljä vuotta on pitkä aika ja pettymyksiä siihen aikaan mahtuu teillä monta.



Itse ajattelen nykyään niin, että jos kauan yhdessä ollut pariskunta on lapseton (eikä asiasta ole puhuttu), en missään nimessä kysele, aiotetko hankkia (juu-u, lapsiahan hankitaan..) lapsia tms. Tiedän, että asia voi olla todella kipeä. Yleensähän ne, jotka ovat valinneet lapsettomuuden, kertovat siitä aika avoimesti.



Meitä on siunattu yhdellä lapsella, vaikka minullakin on PCO todettu 2002. Tuolloin ei lapsi ollut mielessäkään mutta silti se musersi hetkeksi, kun lääkäri sanoi, että voi olla että kärsit lapsettomuudesta. En ollut kuitenkaan koskaan haaveillut erityisesti lapsesta, joten se kosketti vain sen muutaman hetken. Toki se kulki mielessä ja mieheni kanssa asiaan liittyen riideltiinkin joskus.



Sitten tulin raskaaksi. Kuten mieheni silloin sanoi: Olin tätä jo toivonutkin salaa mielessäni jonkin aikaa ja odottanut parempaa hetkeä mutta eipä kai näissä asioissa sitä oikeaa hetkeä tule koskaan. Tulin kertka kaikkiaan yllättäin raskaaksi hetkellä, jolloin meillä ei ollut mitään parisuhdetta.



Tuosta on vuosia aikaa ja nyt on haaveissa toinen lapsi. Sukulaiset ja isovanhemmat kehottavat hankkimaan toisen lapsen pian, ettei ikäero kasva liian suureksi. Mikä on liian suuri? Äitini, joka ei yleensä puutu asioihimme mitenkään, ohi mennen sanoi siskolleen joku aika sitten, että onhan se kiva olla kahden lapsen mummu (veljelläni on lapsi myös), enkä minä usko, liekö koskaan lapsenlapsia enempää tulekaan. Se oli - aidosti - ihan hyväntahtoinen kommentti vaan mutta mitä siihen voi sanoa? No tulee tulee, kunhan ensin syödään vähän lääkkeitä ja käydään hoidoissa. Tai sitten ei tule.



En mitenkään voi verrata tilannettamme teidän kokemaanne, meillähän on kuitenkin jo yksi lapsi. Joskaan tämä " sekundäärinen lapsettomuus" , joksi tätä jotkut kutsuvat, ei sekään ole mikään helppo nakki. Ymmärrän kuitenkin pahan olonne ja tuskanne. Kanssaihmisiltä kuitenkin toivoisin enemmän hienotunteisuutta. Nykyään kuitenkin puhutaan avoimemmin (lehdissä mm.) lapsettomuudesta, joten sen ei pitäisi olla mikään outo asia. Silti ihmiset ei vaan ymmärrä:(



Saattaa olla aika tökeröäkin tekstiä, olen töissä parhaillaan. Oli vaan jotenkin pakko tarttua aiheeseen, joka on näinä päivinä taas ollut hyvin ajankohtainen meidän perheessä.



Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat