Seuraa 

Pino auki!

Kommentit (14)

Eiköhän noihin ruokaongelmiin ajan kanssa tule ratkaisut. Tuskin ne mukulat enää teineinä syö 5kk ruokia. Tai muita kuin niitä hedelmäsoseita;) Meilläkin pieni tyttö, nyt vuosikkaana vähän päälle 8kg, mutta virkeä pakkaus joten luulen ruokaa saavan tarpeeksi.



Meillä osataan haukkua kun osoitetaan koiraa. Napakin löytyy niin itseltä kuin muiltakin. Voi kun vielä hetken pysyisi meidän pikku vaavina tuo tyttö. Alkaa tuo vauvakuume kovasti vaivata. Mitens muilla? Tuleeko perheenlisäystä vielä?



Millois eloisat menevät hoitoon? Meillä ollaan kotona vuoden loppuun. Kotihoidontuki on niin pieni kyllä, että ei sillä paljon porskutella. Kuntalisääkään kun ei ole. =( Onneksi apuna on vähän säästöjä remontteja varten.



Maamuska ja vilkas 1v. tyttö

Viime viikon pinoa tuli luettua useampaan otteeseen hartaasti, mutta auta armias miten sitä onkaan laiska kommentoimaan. Sisäänkirjautumisen vaiva on välillä ihan ylivoimainen.



Sairastamisista oli selvitty (mahataudit ovat KAMALIA!) ja ruokahommissa painittiin ihan samojen ongelmien kanssa kuin meilläkin, nämä jäivät päällimmäisinä mieleen.



Meillä poika on ottanut viime viikolla ensiaskeleensa! Hän seisoo ilman tukea hyvin mielellään, ja siitä sitten lähtee tepsuttelemaan jotakin tukea kohti. Tähän mennessä ennätys on 6 perättäistä askelta, eli noin metrin matka. Ja voi sitä onnistumisen riemua! Ihan tippa tulee silmään sitä katsellessa. Eikä vähiten siksi, että pieni, ihana vauva onkin muuttunut suloiseksi taaperoksi ihan liian äkkiä! Poika on todennäköisesti viimeinen lapsemme ja sitäkin haikeammalta tuntuu. Vauva-aika on niiiiin ihanaa aikaa. No, jätetään pieni varaus iltatähdelle vielä *kuiskaa* .



Karkeat ruuat tökkivät edelleen. Pitäis varmaan vaan jatkaa sinnikkäästi maistattamista ja siivota sitten oksennukset. Pari hyvää pinoakin oli palstalla aiheesta. Turhauttaa vaan tuo opetteluvaihe, kun ei tiedä missä välissä sitä 8 kk ruokaa tarjoaisi. Jos antaa ruokailun aluksi, tulee oksennus, eikä poika uskaltaudu sen jälkeen syömään normaalia annosta edes sitä hienompaa sosetta. Jos taas antaa 5-6 kk soseaterian jälkeen, huonolla tuurilla poika oksentaa kaiken syömänsä pihalle. Mahtavaa.





Olemme tässä lähdössä seuraavaksi pariksi viikoksi reissuun. Kannettava lähtee mukaan, jospa jossain olisi langaton verkko ja pääsisin lukemaan kuulumisia. Meillä sattuu pojan synttäritkin reissulle, mutta taidamme juhlia vasta kotona.



Mukavaa viikkoa kaikille!



HT ja kohta kävelevä poika 070806

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kyllä minäkin aika aktiivisesti ketjua seurailen, mutta vastaaminen aina välillä jää.



Nyt alkoi tulla mahdoton matkakuume; varattiin juuri matka tytön syntymäpäivien aikoihin. Aika paljon kyllä jännittää, miten matka onnistuu pienen kanssa, mutta eiköhän siitä selvitä niin kuin monet muutkin. Oletteko muut tehneet ulkomaan matkoja tämän ikäisten kanssa?



Eilen huomasin, että tytön ikenestä alkaa työntymään kolmas hammas, on sitä jo odotettukin! Saa nähdä saadaanko se jo näkyviin 1-vuotis kuvaan.



Nukahtamisesta vielä... meillä on nyt menossa jonkinlainen unikoulu, että oppisi nukahtamaan itse. Vielä ei osaa itse rauhoittua, vaan tarvitsee hieman silittelyä. Rauhoittuneet nuo tilanteet kuitenkin ovat siitä, mistä aloitettiin. Jospa se siitä...



Täytyisi mennä jo itsekin nukkumaan, mukavaa loppu viikkoa kaikille!

Pakko myös edes vähän kirjoittaa, kerran tai pari tullut kirjoitettua jotain. Meillä samanlainen tilanne kuin Sruusalla, eli meillä tyttö 110806 ja masuasukki 221207 ja muillakin näyttää kuumeilua olevan. Meillä myös ruokahaluja on tytöllä vaihtelevasti, pää kääntyy poispäin ja käsi menee suun eteen, että ei varmasti lusikka sinne osu...mutta nyt kun oltu paljon ulkona päivisin, niin ruokakin maistuu -välillä.



Myy07 ja tyttö110806

pojan ja tytön äidille lohdutukseksi että vaikka meillä ne haparoivat ensi askeleet otettu niin sanoja ei vielä tule lainkaan. ei edes mitään sinne päin vaikka kuinka yritetään toistella ja opettaa.. osoittelee kovasti joka suuntaan mutta ei pyydettäessä yhtään. kun kysyn esim: " missä äiti?" , sormi saattaa osoittaa mihin tahansa, mutta ei ikinä minua:(. mekin ollaan mietitty että onko normaalia..



kivaa kun löytyi toinenkin eloisa jolla joulukuussa " uutta pukkaa" :). mulla jännittää vähän että kuinkas mahtaa sujua kahden niinkin pienen kanssa. juuri aamulla mietiskelin että mihin laitan toisen vauvan kun toista nukutan jne..



meillä on tyttö viime aikoina ollut jotenkin erityisen kiukkuinen. heti itkettää kamalasti (tekoitkua enimmäkseen) kun ei jokin asia mene oman mielen mukaan tai ei jotain saa tehdä, tai kun 2 sekunniksi jää yksin huoneeseen. myös syöminen on välillä tosi itkuista (ja rasittavaa). meillä myös käsi menee suun eteen ja naama on koko ajan kohti lattiaa.. apua ei ole enää edes siitä että saa toisen lusikan omaan käteen.. välillä olen ihan puhkipoikki kun sadepäivänä ollaan monta tuntia sisällä ja kitinää ja kiukuttelua on lähes taukoamatta. en tiedä voisko sitten johtua hampaiden tulosta tai mistä lie, toivottavasti on kuitenkin ohimenevää..



nyt ompi hän päiväunilla joten täytyy alkaa jotain muutakin tehdä kun istua koneen ääressä kun kerran hetki on omaa aikaa!



vielä muuten: minkä verran teidän eloisat nukkuu yöllä ja päivällä. meillä yöllä 20.30-07.00, päivällä kahdet unet (yhteensä n 3 tuntia).



-sruusa -83, tyttö 280806, sekä mahassa la 12/07

laiska taustaelo. ilmoittauduin mukaan ensimmäisellä kerralla kun taustailleita eloja kyseltiin,, sitten olen tainnut kai kerran kirjoitella enkä sen ahkerampi ole ollut lukemaankaan. jotenkin unohtui sitten koko juttu kun on tässä kesän mittaan vähän väliä matkattu joka puolelle suomea sukuloimaan.. nt matkustelut loppu ja ehtii taas hetkeksi istahtaa koneenkin ääreen. meillä tyttö siis nyt 11 kk ja myös meillä ekat 3 askelta otettiin viime viikonloppuna. ruuista sen verran ettäkarkeitakin syö aika hyvin.. tällä hetkellä vaan tuntuu siltä että mikään muu ei maistuisi kuin kala-peruna-ruoat. puurot ja hedelmät/marjat menevät hyvin mutta mikään muu sitten ei maistuisikaan. onko muilla vastaavia ongelmia.. meillä tyttö vielä tosi hoikka muutenkin. nyt 11 kuisena painaa 8 kiloa joten siksi vähän huolestuttaa tuo ruuan vähäinen menekki. en myöskaan ole innokas purkkiruokien käyttäjä ja turhauttaa sitten sekin kun jos jonkinmoista ruokaa yrittää kokata ja sitten ei kelpaa:(.



nyt ei tytsy viihdy enää hetkeäkään yksin omissa leikeissään joten mentävä on!



-sruusa -83, tytär 280806, (sekä mahassa asuva la. 281207)

Hyvä että hedelmäpalat menivät hyvin, minustakin tuo oli oiva löytö ja toimi hyvin, marjapalat niinikään.

Pojan ja tytön äiti tarkoitti varmaan näiden taaperoiden lahjoja? Mä pohdin täällä juuri sukulaispojalle rippilahjaa, taidan päätyä rahaan, kun en keksi mitään.

Meidän taaperolla lahjaksi on toivottu: plastomopoa, työkalupakkia ja muumiastioita. Lelukaupasta löydettiin ihana lelu, joka eri nappuloista kun painaa, sanoo eri asioita, aakkosia, lauluja, kirjaimia, värejä jne. oli melkosen halpa, 20,- muistaakseni nyt ainakin ja sellainen aateltiin toivoa myös. On kiva kun on mummoja ja mammoja ja kummeja ja kaimoja niin on kuin oisi itse taas lapsi ja saa toivoa kaikkea kivaa!!



Meidän jätkä veti hulluna helmivelliä aamulla, ennenkaikkea se että koitti metsästää suussaan hampaisiinsa niitä liukkaita helmiä, eli niitä ohrasuurimoita, se oli hauskaa ja kun siitä tekee vähän paksumpaa, on helpompi syödä.



Mutta nyt aurinkoon ja olen päättänyt hypähtää laiturilta mereen vielä tämän kesän aikana, joten sekin olisi mahdollisuus tehdä nyt vaikka nyt heti...pois alta..



Lilli

Meillä neiti otti tänään huimat yhden (!) askeleen! Hih! Muutenkin meillä oli tänään hyvä päivä. Ehkä siksi, etten turhaan yrittänyt pitää neitiä hereillä tai siis venyttää ekoja unia lounaan jälkeiseksi. Tänään oli kurja sadekeli eikä neiti sitten jaksanut aamupäivällä kun ei päässyt ulos ihmettelemään vaan oli laitettava unille.



Joku kyseli kuinka paljon nestettä pitäisi tämän ikäisten juoda. Vastausta siihen en tiedä, mutta eikös maitotuotteita pitäis juoda 5-6 dl, josta osan voi korvata jogurtilla, juustolla ym.



Miites muut elokuiset joko hörppivät nokkamukista tai lasista? Mä olen tyrkyttänyt nokkamukia varmaan puoli vuotta tasasin välein, mutta ei oikein kelpaa. Yhden tai kaksi kulausta saattaa ottaa ja sen jälkeen alkaa viskeleen mukiaa... Joten tuttipullo on kovassa käytössä.



Taputtaminen ja heiluttaminen on nyt meillä kova juttu. Lisäksi neiti on innostunut kiipeilemään. Isoveljen parkkitalon päällä on esim kiva seistä!! Iiiik!



Kiinnostaako muita kirjat? Meidän neiti ei oikein jaksa kirjaa katsella, keskittyy enemmän sivujen kääntelyyn kuin kuvien katseluun.



Ehkäpä tästä taas siirryn taka-alalle. Toivotaan huomiselle parempaa ilmaa. Esikoista on pakko päästä " juoksuttaan" ulos ja purkaan energiaa.



Edelleen kyselen niitä synttärilahja ideoita???



- PojanJaTytön äiti

Onnittelut kävelemään oppineille elokuisille! Täällä mennään sujuvasti tukea vasten, mutta toistaiseksi ei ole vahingossakaan päästynyt otetta irti. Perästä tullaan...

Hoitoon meno ei meidän tytöllä ole edessä vielä vuoteen, olen kotona elokuuhun 08 saakka. Ja vauvakuumetta pukkaa, pikkuinen olisi todellakin haaveissa. Kovasti tässä välillä vuoden takaiset asiat pyörii mielessä ja tuntuu haikealta katsoa tuota jo " isoa tyttöä" , joka osaa kaikenlaista.

Mukavaa viikkoa kaikille!

T: peepu ja tyttö 100806

Hiljaista on taas tässä pinossa. Missä te kaikki ootte?



Mä oon alkanut katteleen tätä pinoa aika aktiivisesti, ihmetyttää ihan itteenikin.



Meillä oli mukava päivä ja neiti on ollut oikein tyytyväinen. Ihanaa kun tänään oli pitkästä aikaa taas hyvä ilma. Tuntuu että joka päivä on jossain välissä satanut. Ulkoiltiin taas oikein pariin otteeseen hiekkalaatikolla ym.



Oltiin ekaa kertaa kokeilemassa pyöriäkin niin että muksut oli kyydissä. Kovasti tykkäsivät! Tytön kypärä vaan vähän mietityttää, että onkohan se varmasti tarpeeksi pieni. Koko on 46- (en muista mihin asti). Kaupassa tuntui ihan jämäkältä, mutta musta liikkui vähän liikaa nyt kun neiti istui pyörän kyydissä. Pitää yrittää säätää vielä paremmin tai sitten on vaan kylmästi odotettava ens kesää, että pää olis kasvanut tarpeeksi. Tottakai kypärän pitää olla sopiva ja kunnollinen. Minä vaan ite innostuin kauheesti ajatuksesta, että voidaan koko perhe käydä pyöräilemässä. :)



Aika monella tuntuu olevan nukahtamiset hulinaa. Meillä on auttanut se, että tyttö vaan laitetaan sänkyyn iltatoimien jälkeen. Kyllähän sitä ekoina iltoina tyttö siellä huusi, sen jälkeen oli itkeskelyä ja nykyään ei kuulu mitään! :) Tämä on vaikuttanut myös öihin, osaa yölläkin alkaa nukkua uudestaan jos herää.



Joko ootte alkaneet miettiä synttäreitten juhlimista? Me pidetään kahdet juhlat: sukulaisille ja kavereille ja niiden lapsille. No, sukulaisia ei ole paljoa: isovanhemmat ja meijän vanhempien yhdet sisarukset, joilla ei lapsia, eikä kavereitakaan aiota kauheesti ekoille synttäreille vielä kutsua.



Pitänee mennä kotihommiin...



PojanJa Tytön äiti



Täällä pidellään sadetta sisällä, vaikka aurinko paistaa, mutta kastua ei haluta...meillä ei ole vielä kumisaappaaita eikä sadetakkiakaan, rattaissa poika on sadetta ihastellut sadesuojan alla vaan.



Joillakin jo seuraavaa vauvaa kasvatellaan masussa, Onnea teille!!



Minä olen kotona ainakin ensi vuoden vielä, ja tietysti kaukana haaveissa on vauvakin vielä, mutta meillä se meinaa sitten rankkoja hoitoja ja tällä hetkellä meille riittää ihmettelemistä tässä kävelemään lähtevässä taaperossa. Taaperokärry on oiva keksintö, melkein sen varassa ottaa askeleet, mutta vielä pääsääntöisesti paikallaan pysyvän tuen (pöydän tms.) varassa.



Poika nukkuu vaatimattomat 12 tunnin yöunet... menee illalla nukkumaan 20-20.30 ja nukkuu aamulla 8 asti, joskus puoli yhdeksäänkin. Päivällä nukkuu kahdet päiväunet, yleensä joskus 11-12 ja toiset n.15-16, vaihdellen tietysti että joskus nukkuu kolmekin tuntia ekoja päikkyjä, muta voi sitten illalla valvoa tunnin pidempään. Suhteessa siis aika paljon nukkuu ja yönsä nukkuu onneksi hyvin, tutin ottaa itse suuhun ja saattaa jotain möhkätä pari kertaa yöllä,mutta eihän me enää tuota kuullakkaan, kun on niin totuttu että nukahtaa heti tutin saatuaan uudelleen. Tuo muutama tutti meilläkin on sängyssä ja vesipullo yöpöydällä, sitä ei ite sentään osaa vielä ottaa mutta joskus aamulla saattaa ottaa huikat ja siirtyä hetkeksi vielä meidän väliin torkuille.

Meillä ruokailu alkoi sujua hyvin tuossa pari viikkoa sitten. Poika söi huonommin tuossa välissä, mutta nyt menee kaikki kikkaraisetkin ruoat, aloin antaa purkkiruokaa kun ei meinannut syödä mun tekemiä sösseleitä ollenkaan. Aloin antaa ekaksi 8kk ruokia ja sitte siirryttiin 1v pöperöihin ja syö purkillisen aterialla. Niissä tuntuu olevan sopiva määrä, ei ole maustamisen vaikeutta ja pääasia että poika syö hyvin, taidan antaa niitä aina kun ei meinaa yhteisruoka maistua. Meillä kikkarat alkoi mennä hyvin kun alkoi syömään välipalaksi muroja, silloin samoihin aikoihin annoin myös purkista " hedelmäiset palat" joissa vähän kikkaroita ja siitä se sitten lähti. Eli sormiruoka ei ollut kai sitten sama kuin se että ruoan joukossa on niitä kökköjä=)



En tiedä minkä verran yksivuotiaan kuuluu juoda vuorokaudessa? Osaatteko sanoa? Meillä neuvolakin on vasta 1,5 vuotiaana seuraavaksi.

Maidosta...poika juo osaksi tuttelia ja osaksi lehmänmaitoa, eli olen alkanut lorauttaa tuota rasvatonta maitoa pulloon tuttelin joukkoon. Juo enää nukkumaan mennessä. Velli ei enää maistu, harmi, ne ois ollu niin helppoja juotavia ottaa ¨mukaan.

Nyt on onnekis tullut uudet sokeroimattomat/säilöntäaineettomat kidius ja kidius/gefilusjuomat pillimehutetroiin, ja kuumana päivänä poika sai juoda sellaistakin.



Iltanukuttamisista piti vielä sanoa, että meillä ei totisesti nukahdeta illalla sänkyyn , vaan sylissä köllöttelee vaihtelevalla menestyksellä, välillä menee 2 min ja välillä puolikin tuntia nukahtamiseen ja tällä hetkellä vain isi tuntuu kelpaavan nukuttajaksi, harmi=))



Yksivuotiskuvasta...me jätetään sekin väliin, on kuvattu ainakin 100000kuvaa edestä ja takaa, uskon että saadaan omalla digillä kuvattua sellainen kesäkuva nurtsilla, jonka voi teettää sukulaisillekin, on jotenkin niin luonnollinen verrattuna valokuvaamon ottamiin.



Nyt aletaan pakkailemaan pikkuhiljaa kamoja, mennään mökille ja sieltä sitten viikonlopuksi viedään poika mummille ja äiti ja isä hyppää asuntomessujen maailmaan ja hotelliin viettämään sitä kallisarvoista kahdenkeskeitä aikaa..vaikka sitte taas ajetaan kauheella kiireellä sunnuntaina kun on niin kova ikävä tuota vimpulaa=)



Lilli ja poika muutaman päivän vajaa 1v.





Viestisi inspiroimana hain tänään pari purkkia kaupasta ja a vot, jätkä veti kolmasosapurkin ilman mitään kakomisia ja oksennuksen kaivatuksia! Iltapuuroon pistin taas kolmasosan, eikä mitään seuraumuksia! Jee, ehkä meidänkin jampesterilla on vielä toivoa rakeisen ruoan syömisestä jonakin päivänä!



Muuten muun perheen syömiset kiinnostavat kyllä häiritsevyyteen saakka. Aina jos joku syö jotain, on puntissa kiinni pieni takiainen alta aikayksikön ja kuuluu " anna-anna-anna-anna-anna" .



Perunanpaloja, paahtoleivänsiivuja ja kaurakeksejä (!) kokonaisina jne. syö siis ilman mitään ongelmia. Nektariinia järsi onnellisena tässä eräänä päivänä ja ihmeestikin sai siitä syödyksi.



Päätän ruokaraporttini tähän. Asiasta kolmanteen, lämpimät onnittelut teille odottaville äideille! Toivottavasti kaikki menee hyvin raskauksissanne. Voi, on se kaikesta väsymyksestä yms. huolimatta niin ihanaakin aikaa.



Vauvatunnelmissa



HT ja poika 070806, jolta tänään ensimmäisen kerran leikattiin tukkaa, kun ohuet piipat töröttivät niin rumasti korvien päällä. Vauvakirjaan laitettiin teipillä pieni kullankeltainen haituva!

Mulle on näemmä käynny niin että seurailen taustaelojen pinoja paljon ahkerammin kuin silloin " oikeitten" elokuisten. Silloin tuntui, että olin aina ihan pihalla, kun kaikki tuntui jo tuntevan toisensa...



Kovin on mullakin haikeat fiilikset kun neiti alkaa lähestyä taapero ikää. En tiedä tuleeko enää meille lapsia lisää, kun tuntuu että näissä kahdessakin on ihan KAUHEESTI hommaa. Mussa elää voimakkaampi toivon kipinä kuin miehessä, mutta aika näyttää. Vuosi on mennyt ihan hurjaa vauhtia ja jo nyt suren sitä, että muistanko koko vuodesta mitään?? Aika rankka vuosi takana näiden kahen kanssa, mutta eiköhän se tästä koko ajan helpota.



Nyt on viime päivinä tullu itelle jotenkin paska fiilis, että tämä kakkonen on tainnu meillä jäädä viime aikoina tosi vähälle huomiolle. Isompi on ottanut ja vaatinut omansa. Mieleen on tullu kaiken näköstä esim. onkohan tyttö kehittynyt ikäistensä tasolle... Kaikenlaista äidin mielessä pyöriikin. ;) Mutta kun eihän meidän neiti osaa vielä sitä eikä tätä... ei sano sanoja, ei ota askelia, ei osota missä on napa, äiti, isi...



No, joo en mä ihan oikeesti ole huolissani neidin kehityksestä. Sitä vaan alkaa miettiä tässä kiireisen arjen pyörityksen keskellä, että onko nää jäänny jostain paitsi. Esikoisen kanssa kun sitä aikaa oli ihan eri tavalla, vaikka elämä tuntui silloin muka olevan kiireistä. Ja monesti tulee verrattua meidän tyttöä kavereitten lapsiin, jotka on pari kuukautta vanhempia kuin meidän neiti. Ja eihän lapsia pitäs verrata, jokainen kehittyy omaa tahtiaan. Nyt vuoden kokemuksella kahden lapsen äitinä voin sanoa, että yhden lapsen kanssa oleminen on ihan lasten leikkiä.



Tämän vuodatuksen jälkeen onnittulut kuitenkin niille, joilla kakkonen jo masussa. Kyllä kaikki hyvin menee!! :)



Joku kyseli hoitoon meno. Mä olen luultavasti siihen asti kotona kun neiti on 3 vuotta. Siinä tuleekin oltu sitten yhteensä 5 vuotta lasten kanssa ja poissa työelämässä, hui!!



Mitäs muuten ootte ajatellu ostaa synttärilahjaksi? Onko tullu mitään ideoita? Meiltä löytyy jo isoveljeltä dubloja, autoja, junarata, astioita ym, mutta millä tytöt leikkii??? Isovanhemmat ostavat luultavasti nuken. Mulla kävi mielessä, että sellasseet puiset perinteiset nukenrattaat vois olla kivat. Mä kun tykkään kaikista puisista leluista, nätimpiä mun silmään kuin nykypäivän muovihässäkät ja kestäviäkin!!



Eiköhän tässä ollu jo tarinaa.



Rauhallisia unia kaikille!



Väsähtänyt PojanJaTytön äiti





* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat