Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Olen muutama vuosi sitten löytänyt Jumalan, ja siitä asti pikkuhiljaa on elämäni parantunut. Ja itse olen ihmisenä parantunut.



Aikaisempi elämäni ei ollut mitenkään hyveellistä tai kunnollista.. Ei se nytkään kai täysin ole, mutta parhaani yritän.



Vasta nyt tiedän mitä katuminen on. Väärät teot joita olen aiemmin tehnyt pyörivät mielessäni ja hävettävät ja ahdistavat. Muistan asioita, joita en ole vuosiin muistanut. Tuntuu, kuin minun pitäisi käydä jokainen virheeni/syntini läpi ja katua sitä perin pohjin. Kun jokin tietty asia on pyörinyt mielessäni kauan ja olen sitä paljon ajatellut ja katunut, se ikään kuin poistuu taakastani, eikä asian ajatteleminen enää hävetä.



Onko muilla vastaavasta kokemusta? Vanhojen virheiden muistelu/läpikäynti on raskasta, ja tuntuu etteivät ne asiat lopu koskaan. Toisaalta on helpotus, kun ne asiat jotka olen katunut, eivät enää paina.

Kommentit (8)

Itse olen myös huomannut, että vanhat teot nousee mieleen ja alkaa ahdistaa kamalan paljon, eikä asia jätä rauhaan millään. Joskus on mennyt yö piehtaroiden ja murehtien, mutta joka ikinen kerta se piehtarointi on tapahtunut rukoillen. Ja joka kerta on taakka poistunut aikani rukoiltua. Kerran oikeasti tunsin kuinka synti lähti harteiltani ja mieli keveni välittömästi, sen jälkeen sekään synti ei ole mieltä painanut. Minun kohdallani tämä on ollut selkeästi Jumalalta tullutta katumusta ja hänelle sitä olen tilittänytkin. Uskossa olen ollut niin vähän aikaa, etten osaa sanoa kuinka pitkään tätä voi kestää, mutta lähinnä ne pahimmat teot tuli ja meni heti uskoon tultua. Joten luulen ettei se huonokaan asia voi olla, ellet sitten pyri itse niitä syntejä hyvittämään, vaan viet ne tosiaan ristin juurelle :). Siunausta elämääsi!

teksistäsi! Oli ilo lukea sitä. Aivan samoja ajatuksia nousi itsellänikin kun luin avausta.



Vielä alkuperäiselle kirjoittajalle: synnintunto kuuluu kristityn elämään, ja tulee olla jokaisella kristityllä. Terve synnintunto ei kuitenkaan ole sitä, että kieriskelee ja rypee synneissään. Synnintuntoa tarvitaan vain sen verran, että ihminen alkaa tarvita Jeesusta. Kuten Pähkylä sanoikin, sinänsä on ihan hyvä asia tutkia itseä, omaa elämää ja uskoa, mutta jos se alkaa mennä epäilyksi Jumalan armosta ja muserruttaa ja väsyttää, on kyse sielunvihollisen työstä. Eli jos koet tämän menneiden läpikäymisen vievän sinua lähemmäksi Jeesusta, niin se on Pyhästä Hengestä. Jos se taas vie kauemmas, se on sielunvihollisesta. Taidan kyllä nyt toistaa Pähkylän kirjoitusta :)



Lopuksi haluan julistaa sinulle synninpäästön: usko, että ihan kaikki syntisi on anteeksi annettu. Jeesus on ne sovittanut ja kantanut. Se on varma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulostaa jotenkin siltä, että mielesi käsittelisi kaikkia niitä menneitä asioita uudesta näkökulmasta, ja sen vuoksi nostaa menneitä tapahtumia ikään kuin uusina asioina tietoisuuteesi. Elämänkokemukset tulee tulkittua uudesta merkittävästä näkökulmasta uudelleen. Jos tämmöinen prosessi on käynnissä, niin sinänsä se ei ole mitään " vaarallista" - mielesi vain orientoituu uudella tavalla elämänkokemuksiisi, ja se prosessi loppuu vähitellen itsestään. Mutta siihen kuluu varmasti energiaa, joten kannattaa ymmärtää itseä, jos on väsynyt, ja levätä reilusti ja nukkuakin.



Jeesuksen ristin juurellahan se paikka on näitä menneitä asioita tuoda, ja jättää ne sitten Hänen kannettavakseen. Jumalan Pojalla on kyky, tahto ja voima kantaa meidän tämmöiset kuormamme. Itse emme jaksa niitä kantaa. Kuormat saa suorastaan heittää Jeesukselle: " Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." " Hän on meidän syntiemme sovitus" .



Ajattelen niin, että kannattaa tuommoisena aikana käydä usein kuuntelemassa sitä, kun julistetaan Jeesuksen ristintyöstä - siitä, että hän on pessyt meidät puhtaiksi synneistämme. Sehän se on ainut lohtumme näissä asioissa. Käydä usein ehtoollispöydässä. Ja/tai ripittäytymässä papille, jos siltä tuntuu. Opettella kuuntelemaan, miten kertakaikkinen Jeesuksen ristintyö oli.



Kyse voi olla siis Pyhän Hengen työstä, Jumalan mielen mukaisesta murheesta, josta Raamatussa sanotaan, että " Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen" . Parannuksen, eli alkukielenmukaisemmin " mielenmuutoksen/täyskäännöksen Jumalan puoleen" . Mielesi, asenteesi, koko olemuksesi muuttuu joitain asioita kohtaan. Ja sehän sinällään on hyvä asia: Jumala muuttaa sinua. Koska prosessin lopussa olet päässyt taakastasi, se voisi olla merkki siitä, että kyse on tämmöisestä myönteisestä Jumalan työstä sydämessäsi.



Voi olla, että Pyhä Henki on opettamassa sinulle, että oma sydämesi on pohjaton syntien lähde. Sellainen sydän on meillä jokaisella ihmisellä. Et sinä saa parranneltua itseäsi Jumalalle kelpaavaksi, vaikka miten ponnistelet. " Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?" (Jer. 17:9) Sitä kautta Jumalan Henki tahtoo opettaa sinulle sitä, miten suuri on Jumalan armo Jeesuksen tähden. Että saamme täysin ilman omaa ansiotamme ja myötävaikutustamme hirmuisen ison syntivelkamme anteeksi siksi, että Jumalan Poika maksoi velkamme. Jeesus kärsi rangaistuksen kaikista synneistämme, menneistä ja nykyisistä, ja kun uskot ja turvaat häneen, sinun kaikki syntisi ovat anteeksi annetut. Olet pysyvästi, ikuisesti täydellinen, kun olet kastettu, ja pysyt uskossa Jeesukseen.



Kun tajuamme miten suuresta asiasta on kyse - että Jeesuksen ristintyö on todellakin aivan valtava - se herättää luottamusta, kiitollisuutta ja vastarakkautta Jeesusta kohtaan. Jeesus sanoi: " hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän."



Mutta otetaan sitten negatiivinenkin vaihtoehto, joka olisi tullut ensimmäisenä mieleen, jos olisit kirjoittanut, että jäät vellomaan niitä samoja syntejä loputtomiin, etkä löydä rauhaa, vaan jäät musertumaan niiden alle. Silloin olisi kyse Syyttäjän äänestä, eli Sielunvihollisen äänestä. Hän syyttää meitä meidän synneistämme, ja on monessa syytöksessä oikeassa - kyllä, olemme monessa kohti toimineet itsekkäästi, rakkaudettomasti ja väärin. Mutta lisäksi hän väittää, että syntimme ovat niin suuria, ettemme siksi voi olla uskovia, Jumalan lapsia, Taivaaseen matkalla olevia. Se valehtelee, ettei Jeesus olisi meidän kurjien syntisten ystävä ja Vapahtaja, välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Sen ääni on toisenlainen kuin Pyhän Hengen lempeä, rakastava nuhtelu. Sielunvihollisen syytös on vihainen, täynnä tuomiota, eikä se halua viedä sinua huutamaan Jeesukselta apua.



Thomas Wilcox:n vanha kristillinen kirjaklassikko " Kallis hunajan pisara" puhuu siitä, mitä synnintunnon kanssa pitäisi tehdä, ja mitä sille ei pitäisi tehdä: http://www.kirjasilta.net/wilcox/hy/hy.html

- Tuon kirjasen kieli on tosin vanhahtavaa, mutta asia on taattua, ja voi antaa oivalluksia. Esim. " Seiso koko painollasi Kristuksen vanhurskauden varassa. Varo, ettet seiso toisella jalallasi oman vanhurskautesi varassa ja toisella jalallasi Kristuksen vanhurskauden varassa."

kun luin aloitusta. Ensiksi kyllä on itsellänikin ollut ihan samanlaista ja vaikka kuinka. Ei tässä mitään outoa ole. Jos ajattelee raamatun sanaa, jossa sanotaan " ...hän (Jeesus) antaa syntimme anteeksi ja PUHDISTAA meidät kaikesta vääryydestä." Herra haluaa puhdistaa meitä menneen syntielämän saastasta ja samalla parantaa haavoja ja muuta rikkinäisyyttä. Tämä merkitsee juuri tuota, mitä kuvailit, asioita on kelattava ja käytävä läpi. Se on ahdistavaa ja itselle häpeällistä ja monesti tulee itku omien syntien tähden.



Mutta silloin kun tulimme uskoviksi, olemme saaneet KAIKKI synnit anteeksi, sellaisetkin, jotka ovat painuneet unohduksiin. Kristuksen sovitus on täydellinen. Sitä ei tarvitse eikä pidä epäillä. Olemme kelvanneet jo Jumalalle ja Hän on meidät ottanut lapsikseen, eikä mikään voi erottaa meitä Kristuksesta. Jumala katsoo meitä Kristuksen sovitustyön läpi ja näkee omansa vanhurskautettuina ja puhtaina.



Hyvin Pähkylä kirjoitti!

joku uskovainen ihminen voisi julistaa sinulle synninpäästön, sanoa että kaikki syntisi ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Voisit uskoa ne kaikki anteeksi kerralla, eikä niitä tarvisi sen jälkeen erikseen kaivella.

Tuntuu hyvältä saada asiallisia vastauksia!



Olen itsekin ajatellut, että kyse on jonkinlaisesta puhdistumisesta, koska todellakin käsitelty asia ikään kuin poistuu taakastani. En koe että syntien mielessä pyöriminen veisi minua kauemmaksi Jumalasta, päinvastoin. Käsittämättömältä tuntuu se, miten paljon vääriä asioita on elämässään jo ehtinyt tehdä..

rvaM:

Lainaus:


Onko muilla vastaavasta kokemusta? Vanhojen virheiden muistelu/läpikäynti on raskasta, ja tuntuu etteivät ne asiat lopu koskaan. Toisaalta on helpotus, kun ne asiat jotka olen katunut, eivät enää paina.




Kyse ei siis ole varsinaisesti vanhojen asioiden katumisesta, vaan asioiden läpikäymisestä siinä mielessä, että Jumala hoitaa sinua sisäisesti.

rvaM :" Muistan asioita, joita en ole vuosiin muistanut. Tuntuu, kuin minun pitäisi käydä jokainen virheeni/syntini läpi ja katua sitä perin pohjin. "



Muistuttaisin sinua,ettet saa syntejäsi anteeksi siksi,että kadut tarpeeksi paljon. Saat ne anteeksi,koska Jeesus sovitti ne puolestasi ristillä. Et voi lisätä tähän enää mitään katumalla kovasti ja kauan:)

Ole vapaa Jeesuksen nimessä!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat